Merkkien kirjoittaminen tietokoneella

Merkit tiedonsiirrossa

Monien merkkien kirjoittaminen tietokoneella ai­heut­taa ongelmia, koska tavallisessa näppäi­mis­tös­sä ei ole niitä varten omia näppäimiä tai koska ne on eri tietokone­järjes­tel­mis­sä to­teu­tet­tu eri tavoin. Mut­ta nä­mä ongelmat ovat yleensä melko helposti rat­kais­ta­vis­sa, kun­han vain osataan katsoa oikeasta oh­jees­ta. Yleen­sä on montakin tapaa tuottaa haluttu merkki.

Ongelmat ovat hankalampia tiedonsiirrossa. Käy­tän­nös­sä aina, kun tekstiä siirretään so­vel­luk­ses­ta toiseen, esimerkiksi tekstinkäsittely­ohjelmasta taitto-​oh­jel­maan, jotain menee rikki. Siksi vanhanaikainen oikovedosten luke­mi­nen on todella tarpeellista.

Vaikka merkin kirjoittaminen onnistuisi, syntyy tiedonsiirrossa erilaisten ohjelmien ja laitteiden välillä usein suuria ongelmia.

Tämän takia joudutaan usein käyttämään periaatteessa vääriä tai ei-suositeltavia merkkejä, koska ne toimivat luotettavammin kuin oikeat merkit. Toisaalta tavanomaisessa tekstin­käsittelyssä ongelmat ovat yleensä hallittavissa. Säännöllisiin julkaisemisen muotoihin voi­daan myös kehittää koetellut, toimivat tavat. Tosin ne pitää testata uudestaan, kun oh­jel­mia päivitetään.

Erilaisia kirjoittamisen tapoja

Merkkien kirjoittamiseen on useimmiten monia erilaisia tapoja. Hyvä nyrkkisääntö on: aina on helpompi tapa – mutta sen toteuttaminen voi viedä aikaa. Siksi on hyödyllistä tuntea jokin tapa, jolla voi kirjoittaa minkä tahansa merkin, vaikka kömpelösti. Yhden merkin kir­joit­ta­mi­sek­si kerran sellainen tapa on nopeampi kuin se, että ruvetaan etsimään tai jopa toteut­ta­maan jotain näppärää tapaa.

Mitä useammin jotakin merkkiä tarvitaan, sitä aiheellisempaa on etsiä kätevä tapa sen kirjoittamiseen. Yleensä sopiva tapa löytyy käymällä läpi seuraavassa esitettäviä vaihto­ehtoi­sia menetelmiä.

Hiukan toisen tyyppinen, osittain laajempi esitys merkkien kirjoittamisesta on sivusto Merkkien kirjoittamisen ohjeita. Siihen sisältyy myös harjoittelusivu, jolla voi testata sellaisia tapoja, jotka toimivat web-selaimessa.

Tavallisimmat erikoismerkit

Eräässä hyvin usein esiintyvässä tilanteessa, käytettäessä tavallista tieto­koneen näppäimistöä ja Windows-käyttöjärjestelmää, voidaan monet merkit kirjoittaa seuraavasti (ks. lisäselityksiä ohjeista Erikoismerkkien kirjoittaminen suomalaisella PC-näppäimistöllä ja Erikoismerkkien kirjoittaminen Microsoft Word -ohjelmalla):

• Painetaan välilyöntinäppäimen vasemmalla puolella oleva Alt-näppäin alas.
• Sitä alhaalla pitäen näppäillään oikealla olevasta erityisestä numeronäppäimistöstä sopiva numerokoodi.
• Päästetään Alt-näppäin ylös, jolloin merkki ilmestyy näkyviin.

Esimerkiksi tekijänoikeusmerkki ©, jonka koodi on 0169, voidaan täten kirjoittaa näppäilyllä Alt0169. Tällainen merkintätapa osoittaa tässä, että Alt-näppäintä pidetään alhaalla käytettäessä muita näppäimiä (tässä numero­näppäimistön näppäimiä 0169). Merkintä­tavois­sa on vaihtelua, ja sama asia ilmaistaan muis­sa esityksissä esimerkiksi merkinnällä Alt-0169, Alt 0169, Alt/0169 tai Alt(0169).

Yleensä tekstinkäsittelyohjelmissa on lisäksi käytettävissä vaihtoehtoisia, hel­pom­pia ta­po­ja, mutta tämä yleismenetelmä sopii satunnaisiin tarpeisiin. Tosin silloin täytyy tietää numero­koo­dit tai osata selvittää ne. Jäljempänä olevassa taulukossa on mainittu yleisimpien erikois­merkkien numerokoodit Windows-merkistössä. Sarakkeessa ”Word” on helpommin muis­tet­ta­vat näppäilyt, jotka toimivat useimmissa Wordin versioissa ja joita selitetään jäl­jem­pä­nä tarkemmin.

Näin tuotettava teksti ei yleensä ole suoraan siirrettävissä muunlaisiin järjestelmiin kuin Windows-järjestelmiin. Kuitenkin kulma­lainaus­merkki, astemerkki, kertomerkki ja sitova välilyönti (edellä esitetyn tavan tuottamassa koodauksessa) kuuluvat Suomessa yleisesti käytettyihin standardimerkistöihin, joten niitä voi käyttää esimerkiksi suomen­kieli­ses­sä sähköpostissa.

Kuten edellä mainittiin, tekstinkäsittelyohjelmat (kuten Word) saattavat automaattisesti muuttaa tekstiä siten, että esimerkiksi näppäimistöltä kirjoitettu Ascii-lainaus­merkki (") muuttuu automaattisesti toisenlaiseksi, esimerkiksi suomen kielen mukaiseksi lainaus­merkiksi (”). Tästä seuraa, että jos todella tarvitaan pysty lainausmerkki (lähinnä teknisissä yhteyksissä), se pitää kirjoittaa toisin. Varmin tapa on käyttää toimintoa Lisää/Merkki. Vastaava koskee pystyä heittomerkkiä (').

Jäljempänä kuvattava uusi suomalainen näppäimistö mahdollistaa useiden lisämerkkien kirjoittamisen suoraan näppäimistöltä AltGr-näppäintä apuna käyttäen. Esimerkiksi saksan kaksois-s ß voidaan kirjoittaa yhdistelmällä AltGr+s. Ks. lisätietoja kohdasta Latinalaisen merkistön lisäkirjaimet. Laajennetulla suomalaisella näppäimistöllä myös tarkkeiden kir­joit­ta­mi­nen onnistuu huomattavasti laajemmin kuin seuraavassa kuvauksessa esitetään.

Tarkkeiden kirjoittaminen

Tarke eli diakriittinen merkki tarkoittaa kirjaimeen liitettyä pientä lisä­osaa, esimerkiksi aksenttia é-kirjaimessa tai pisteitä ü-kirjaimessa. Tätä käsiteltiin laajemmin kohdassa Tarkkeen käsite.

Tarkenäppäimet

Suomalaisella näppäimistöllä on melko helppo lisätä tarkkeita moniin kirjaimiin. Näppäimistössä on kirjainnäppäimistön oikeassa ylä­reu­nas­sa kaksi erikoisnäppäintä, joita englanniksi kutsutaan nimellä dead key ja joille suositellaan nimeä tarkenäppäin. Ylemmässä tarke­näppäi­mes­sä on akuutti aksentti ”´” ja gravis­aksentti ”`”. Alemmassa taas on treema ”¨”, tilde ”∼” ja sirkumfleksi ”^”.

Esimerkiksi ”á” kirjoitetaan näpäyttämällä ensin ylempää tarkenäppäintä, sitten a-näp­päin­tä. Vasta tällöin tulee näkyviin jotain, nimittäin á-kirjain. Nimi dead key viittaakin siihen, että tarkenäppäin ei yksinään vielä tee mitään. Vastaavasti merkki ”à” kirjoitetaan siten, että ensin näpäytetään tarkenäppäintä niin, että tasonvaihtonäppäintä (shift) pidetään alhaalla, sitten näpäytetään a-näppäintä.

Tildeä (aaltoviivaa) ”∼” lisättäessä tarvitaan apuna AltGr-näppäintä, kuten voidaan arva­ta tilde-symbolin sijainnista näppäinhatussa.

Näillä tavoilla voidaan kirjoittaa useimmat länsi- ja pohjoiseurooppalaisissa kielissä tarvittavat kirjainten lisämerkit, tarkemmin sanoen seuraavat kirjaimet: àáäâã èéëê ìíïî ñ òóöôõ ùúüû ýÿ sekä vastaavat versaalikirjaimet (paitsi Ÿ).

Jos halutaan kirjoittaa tarketta vastaava erillinen merkki, kuten sirkumfleksi ^, painetaan tarkenäppäimen painamisen jälkeen välilyöntinäppäintä.

Menetelmä tarkkeellisten kirjainten kirjoittamiseen toimii kaikissa tavallisissa tilanteissa Windows-ympäristössä (ja muuallakin). Sillä voidaan kuitenkin kirjoittaa vain sellaisia tark­keel­li­sia kirjaimia, jotka kuuluvat Latin-1-merkistöön, jos käytetään nykyisin edelleen ta­val­li­sin­ta näppäimistö­asettelua. Esimerkiksi akuutin saaminen c:n päälle (ć) ei onnistu, ellei ole otettu käyttöön jäljempänä kuvattavaa uutta suomalaista näppäimistöasettelua.

Kooste tavallisimpien tarkkeiden kirjoittamisesta

Seuraavaan taulukkoon on koottu joukko erilaisia tarkkeita ja niiden kirjoittamisen menetelmiä, joista osa toimii vain Word-ohjelmassa. Sana ”tarkenäppäimellä” on ymmärrettävä edellä mainittu rajoitus huomioon ottaen.

Romanian kielen kirjoituksessa s- ja t-kirjaimen alla käytettävä tarke ei Romanian standardointijärjestön mukaan ole sedilji, vaan pilkku. Teknisistä syistä käytetään kuitenkin lähes aina sediljiä.

Jäljempänä kuvattavalla uudella, laajennetulla näppäimistö­asettelulla voidaan kaikki edellä mainitut tarkkeet tuottaa tarkenäppäinten avulla, jos kirjaimen ja tarkkeen yhdistelmä kuuluu määrättyyn laajaan merkkijoukkoon. Tosin tähän sisältyy se, että tarke­näppäi­mi­nä käytetään osittain tavallisia näppäimiä: ne ikään kuin muunnetaan tarke­näppäi­mik­si AltGr-näppäimen avulla. Esimerkiksi heittomerkkinäppäimestä tulee näin hattu­näppäin: AltGr+' s tuottaa hattu-s:n š.

Tarkkeiden tuottamisen vaihtoehtoja

Tarkkeellinen kirjain voidaan tuottaa usealla eri tavalla. Tavan valinta saattaa vaikuttaa ulkoasuun ja myös sisäiseen esitykseen, joka puolestaan vaikuttaa tietokoneohjelmien hakutoimintoihin, aakkostukseen ym. Tavallisimmat tavat ovat (esimerkkinä yläpuolinen vaakaviiva):

1. Tuotetaan merkki, joka esittää kirjainta ja tarketta yhtenä merkkinä, kuten ā (Unicode-merkkinä U+0101), käyttäen esimerkiksi jotakin tässä oppaassa kuvattua kir­joit­ta­mis­tapaa. Tämä tuottaa yleensä parhaan tuloksen. Menetelmä on kuitenkin mah­dol­li­nen vain silloin, kun kirjaimen ja tarkkeen yhdistelmä on määritelty omaksi Unicode-​merkikseen. Käytännössä myös fontit asettavat usein huomattavia rajoituksia.
2. Tuotetaan tarkkeeton kirjain ja heti sen jälkeen ns. yhdistyvä tarke tarke, esimerkiksi a-kirjain (Unicode-merkkinä U+0061) ja yhdistyvä pituusmerkki (Unicode-​merkkinä U+0304).
3. Ladotaan päällekkäin (siis samaan paikkaan) tarkkeeton kirjain ja tarketta vastaava erillinen merkki, kuten pituusmerkki ¯ (U+00AF). Tällaisia menetelmiä käytettiin kir­joi­tus­ko­neis­sa, ja jälki oli yleensä huono. Eri muodoissa menetelmä on edelleen käytössä jopa lehtien ladonnassa. Merkkien tasolla syntyy kahden merkin jono, kuten a¯, mutta ulkoasu saattaa olla toisenlainen, kuten a¯.
4. Kirjoitetaan tekstiin vain tarkkeeton kirjain, mutta luodaan tarke muotoilukeinoilla. Tämä tulee kyseeseen melko harvoissa tapauksissa. Esimerkiksi eräänlainen yläpuolinen viiva saadaan verkko­julkaisemisessa aikaan tyyliohjeella, jossa asetetaan text-decoration: overline. Näin saatava tulos, kuten a, on yleensä tyylillisesti kömpelö.
5. Käytetään jotakin ohjelmaa tai kuvauskieltä, jossa tekstiin voidaan liittää erilaisia mää­rit­tei­tä tai tarkkeiden kaltaisia muotoiluja. (Edellinen kohta on tavallaan tämän erikois­tapaus.) Esimerkiksi yläpuolinen viiva voidaan usein tuottaa erilaisilla mate­maat­tis­ten teks­tien tuottamisen välineillä, kuten Wordin kaavatoiminnolla.

Lisäesimerkki kahden ensiksi mainitun tavan käytöstä: y, jonka päällä on piste, voidaan esittää yhtenä Unicode-merkkinä U+1E8F, y ja yläpiste, tai tavallisen y:n ja yhdistyvän tarkkeen U+0307 (yhdistyvä yläpiste) yhdistelmänä. Nämä tavat tuottavat käyttämässäsi selaimessa seuraavat tulokset: ẏẏ. On hyvin mahdollista, että ensimmäinen tapa tuottaa kysymysmerkin, neliön tai muun symbolin, joka osoittaa, että merkkiä ei ole selaimen käyt­tä­mis­sä fonteissa. On myös mahdollista, että näkyy kyllä oikeanlainen merkki, mutta se eroaa selvästi tyyliltään tekstin muista kirjaimista, koska se on eri fontista.

Uusi suomalainen näppäimistöasettelu

Nykyisen suomalaisen standardin mukaisella näppäimistöllä on helppo kirjoittaa lähes kaikki euroop­pa­lai­sis­sa kielissä käytetyt latinalaiset kirjaimet sekä monia väli- ja erikoismerkkejä. Sitä kutsutaankin suoma­lai­sek­si moni­kieliseksi näppäimistöksi. Se on tavallisen suomalainen näppäimistön toiminnallinen laajennus, joka on toteutettavissa pieneh­kön, vapaasti jaossa olevan ohjelman (näppäimistöasettelun) avulla.

Tätä näppäimistöasettelua käytettäessä voidaan kirjoittaa muun muassa

• hattu-s š näppäilyllä AltGr+' s
• ajatusviiva – näppäilyllä AltGr+- (AltGr+yhdysmerkki)
• saksalainen kaksois-s ß näppäilyllä AltGr+s
• viiva-a ā näppäilyllä AltGr+Vaihto+¨ a

Lisätietoja löytyy sivun Suomalainen monikielinen näppäimistö kautta.

Muiden merkkien kirjoittaminen

Muiden merkkien kirjoittamiseen sopii jokin yleinen menetelmä, jolla voidaan kirjoittaa periaatteessa mikä tahansa Unicode-merkki. Jokaisen kannattaisi opetella ainakin yksi tällainen menetelmä. Niitä on erilaisia eri käyttöympäristöissä; seuraavassa kuvataan tavallisimmissa ympäristöissä käytettävissä olevia tapoja.

Windowsin Merkistö-ohjelma (Character Map)

Windowsissa on jo pitkään ollut Merkistö-ohjelma (englanniksi Character Map tai CharMap), jolla voi kirjoittaa merkkejä monipuolisesti. Sillä kirjoitetut merkit merkit voidaan ohjelman toiminnoilla kopioida leikepöydälle. Siitä voi liittää esimerkiksi Word-dokumenttiin tai verkko­sivulla olevaan lomakkeeseen haluttuun kohtaan Ctrl+V:llä.

Valitettavasti Merkistö-ohjelma on aika lailla piilossa. Se löytyy Windowsin Käynnistä-valikon kautta kohdasta Apuohjelmat/​Järjestelmätyökalut tai (uudemmissa) kohdasta Windowsin apuohjelmat. Kyseessä on kuitenkin jokaiselle tekstiä kirjoittavalle sopiva apuväline!

Kun olet avannut edellä kuvatulla tavalla valikon, jossa on Merkistö-ohjelma, voit napsauttaa sitä hiiren kakkospainikkeella ja valita vaihtoehdon Kiinnitä aloitukseen. Näin saat työpöydän alareunassa olevalle kuvake­riville Merkistö-ohjelman pikakuvakkeen, josta ohjelma on nopea käynnistää. (Vanhoissa Windowseissa menettely saattaa olla erilainen.)

Merkistö-ohjelman ulko­asu ja toi­min­nal­li­suus vaihtelevat Windowsin ver­sion mukaan. Uusissa versioissa se on jo varsin moni­puoli­nen, ja merkkejä voi siinä etsiä eri tavoilla.

Merkit ovat Unicode-koodiarvojen mukaisessa järjestyksessä, joskin jär­jes­tys­tä voi ehkä muuttaa. Kun Merkistö-ohjelmassa on kohta ”Näytä lisätiedot” va­lit­tu­na, voit valita Ryhmitys-kohdasta vaihto­ehdon ”Unicode-ali­alue”. Tällöin tulee näky­viin valikko, jossa on Unicode-merkistön eri­lai­sia merkkien kokoelmia, kuten La­ti­na­lai­nen, Yleiset välimerkit, Rahayksikkö jne. Valitettavasti osa kokoel­mien suomalaisista nimistä perustuu väärinkäsityksiin. Esimerkiksi ”Kirjesymbolit” tarkoittaa kirjaimenkaltaisia merkkejä, Letterlike Symbols, kuten ℝ ja ℮. Vertaa dokumenttiin Unicode-merkistön lohkot ja niiden suomenkieliset nimet.

Unicode-koodiarvojen mukaisessa järjestyksessä useimmat latinalaisen aakkoston merkit, tarkkeelliset mukaan lukien, ovat valikoiman alkupäässä. Alussa on Latin-1-merkistö, sitten Latinalaisen merkistön laajennusosa A, jossa ovat useimmat muut tarkkeelliset latinalaiset kirjaimet aakkosjärjestyksessä: Āā㥹Ćć jne.

Näkyvissä ovat vain ne merkit, jotka sisältyvät valittuun fonttiin. Muitakin merkkejä voi tuottaa, mutta valitseminen on tietysti hankalampaa. Fontin valintaa varten ohjelmassa on pudotusvalikko. Riittävän laaja fontti on yleensä Lucida Sans Unicode.

Merkistö-ohjelma mainitsee merkkien viralliset ns. Unicode-nimet, kuten Latin Capital Letter L With Stroke. Osa näistä nimistä on hiukan erikoisia, eivätkä ne aina vastaa kirjaimista englannissa yleensä käytettyjä nimiä.

Unicoden ns. eurooppalaisen osajoukon (MES-2) merkeille on laadittu viralliset suomen­kieliset nimet. Ne voivat auttaa oikean merkin etsimisessä ja tunnistamisessa, koska nimet yleensä kuvaavat merkin käyttöä ja koska niiden rinnalla on mainittu Unicode-nimet. Ks. Eurooppalaisen merkistön merkkien suomenkieliset nimet. Kyseinen nimistö on kuitenkin osittain epäkäytännöllinen. Käyttö­kelpoisempia nimiä on esitetty laajassa koosteessa Kirjoitusmerkkien suomenkielisiä nimiä.

Wordin Lisää/Merkki-toiminto

Word-ohjelmassa voidaan käyttää toimintoa Lisää/Merkki ja valita Merkit-välilehti, jolla on laaja valikoima erikoismerkkejä.

Toiminto muistuttaa Windowsin Merkistö-ohjelmaa, mutta on osittain alkeellisempi. Toisaalta siinä voi muun muassa määritellä pikanäppäilyjä usein tarvittaville merkeille. Kun olet valinnut taulukoista haluamasi merkin, voit napsauttaa Pikanäppäin-painiketta. Näin pääset määrittelemään haluamasi näppäinyhdistelmän tähän tarkoitukseen. Mene kohtaan ”Anna uusi näppäinyhdistelmä” ja tee jokin näppäily, joka käyttää Alt-, Ctrl- tai AltGr-näppäintä, esimerkiksi AltGr+C. Tarkasta sitten kohdan alla olevasta kohdasta ”Näppäimen nykyinen käyttö:”, ettei yhdistelmällä jo ole jotain (tarpeellista) merkitystä, ja vaihda tarvittaessa yhdistelmää. Napsauta lopuksi Lisää-painiketta. (Jos vain suljet ikkunan, määrittely ei tallennu!)

Tässä toiminnossa saattaa olla tarpeen valita Fontti-valikosta jokin sellainen fontti, joka sisältää halutun merkin. Riittävän laaja fontti on yleensä esimerkiksi Cambria.

Alt+x:n käyttö

Kun olet hakenut esimerkiksi Merkistö-ohjelmasta halutun merkin, voit kirjoittaa muistiin sen Unicode-koodiarvon, joka näkyy ikkunan alareunassa tyyliin U+0141. On monia muitakin tapoja selvittää merkin Unicode-koodiarvo, esimerkiksi Fileformat.info-sivuston haku­toi­min­to Unicode Character Search, jolla löytyy myös runsaasti kuvailutietoa merkeistä, tietoja merkin esiintymisestä fonteissa ym. Monissa yhteyksissä koodiarvoa voi käyttää merkin tuottamiseen.

Erityisesti sitä voidaan sitten käyttää riittävän uusissa järjestelmissä niin Word-ohjel­mas­sa kuin eräissä muissakin yhteyksissä (mm. WordPad) siten, että kirjoitetaan numerot 141 ja sitten Alt+x, jolloin numerot korvautuvat asianomaisella merkillä. (Koodi U+0141 tarkoittaa poikki­viival­lis­ta L-kirjainta, Ł, joka esiintyy mm. puolassa.)

Koodiarvon edellä saa tällöin olla merkintä U+ (tai u+). Tästä on hyötyä etenkin silloin, kun halutaan kirjoittaa erikoismerkki numeron tai kirjaimen a–f jälkeen. Jos tekstiin pitää saada esimerkiksi AŁ, ei voi kirjoittaa A141 Alt+x, koska Word olettaisi myös A:n kuuluvan koodinumeroon. Sen sijaan AU+141 Alt+x toimii.

Jos taas näppäillään Alt+x silloin, kun edeltävä merkki ei ole numero eikä jokin kirjaimista a–f, niin Word korvaa merkin Unicode-koodiarvollaan, siis esimerkiksi Ł:n 0141:llä. Tämä on usein kätevä tapa selvittää, mikä merkki asiakirjassa on, silloin kun sitä ei voi varmasti päätellä merkin muodosta.

Tämän menetelmän etuna on, että siinä ei lainkaan tarvita erillistä numeronäppäimistöä, joka yleensä puuttuu kannettavista tietokoneista.

U+nnnn-merkintöjen selitys

Tietotekniikan alalla käytetään lukujen esittämisen myös sellaisia järjestelmiä, joissa kanta­lukuna on muu kuin 10. Seuraavassa käytetään merkkien koodien esittämiseen käytetty heksadesimaalista eli 16-kantaista järjestelmää, jossa numeroina käytetään tavallisten nu­me­roi­den lisäksi kirjaimia A:sta F:ään, jotka edustavat lukuja 10–15. Yksikäsitteisyyden vuok­si ja tietokoneella tapahtuvaa käsittelyä varten on kansainvälisessä Unicode-stan­dar­dis­sa mää­ri­tel­ty koodiarvot lähes kaikille maailman kirjoitusmerkeille. Standardi käyt­tää tässä yh­tey­des­sä heksadesimaalista järjestelmää, ja siksi sitä käytetään yleisesti merk­kien koodien il­moit­ta­mi­seen, vaikka se onkin aluksi hiukan hankala ymmärtää.

Koodiarvo esitetään muodossa U+nnnn, missä nnnn on neljän heksa­desimaali­numeron jono. Ilmaisu on tarkoitettu avuksi etsittäessä merkkiä koskevia tietoja tietokannoista ja hakuteoksista sekä kirjoitettaessa merkkiä tietokoneohjelmilla.

Wordin erikoistoimintoja

Wordissä on käytettävissä isohko joukko näppäilyjä, joilla voidaan kirjoittaa erikoismerkkejä melko helposti muistettavilla tavoilla. Niistä tavallisimmin tarvittavat mainittiin jo kohdassa Tavallisimpien erikoismerkkien kirjoittaminen. Esimerkkeinä lisämahdollisuuksista mai­nit­ta­koon, että Ctrl+, c tuottaa ç:n (sedilji-c) ja Ctrl+Vaihto+7 o (eli Ctrl+/ o) tuottaa ø:n (tanska­lainen ö).

Lisäksi Wordissä on joitakin erikoismenettelyjä. Esimerkiksi Ctrl+Vaihto+- (siis yhdys­merkki­näppäimen painaminen niin, että sekä Ctrl- että Shift-näppäintä pidetään alhaalla; ilmaistaan myös merkinnällä Ctrl _) tuottaa ns. kovan yhdysmerkin. Ks. kohtaa Rivitys Word-ohjelmassa.

Jos tarvitaan usein joitakin merkkejä, joita ei saa helposti näppäimistöltä, voidaan Wordin sisällä määritellä niille erilaisia kirjoitustapoja joko suoraan liittämällä merkkiin näppäily tai määrittelemälle jollekin merkkijonolle ns. automaattinen korjaus.

Lisätietoja: Erikoismerkkien kirjoittaminen Microsoft Word -ohjelmalla.

Kosketusnäytöt

Laitteella, jossa on kosketusnäyttö, tekstiä kirjoitetaan yleensä näytössä näkyvän virtuaalinäppäimistön avulla. Tällainen näppäimistö voi olla melko rajoittunut, mutta mahdollisuuksia monipuolistavat yleensä seuraavat seikat:

• Näppäimistössä on usein (alhaalla vasemmalla) näppäimiä, joilla voi vaihtaa näppäimistön toiminnan esimerkiksi tavallisesta kirjain­näppäimistöstä erikois­merkki­näppäimistöksi ja takaisin
• Kun pitää sormea hetken näppäimen päällä, tulee usein esiin joukko vaihtoehtoisia merkkejä. Esimerkiksi s-näppäimen kautta voivat tällä tavoin tulla valittaviksi š, ß ja ś tai jotkin muut jotenkin s:n tapaiset merkit.
• Näppäimistö on yleensä vaihdettavissa joko näppäimistön omalla toiminnolla (esimerkiksi maapallo­kuvakkeella) tai järjestelmän toiminta-asetuksista. Tämä voi tarkoittaa näppäimistön kielen vaihtamista tai näppäimistön vaihtamista kokonaan toisen tyyppiseksi.

Ala- ja yläindeksien kirjoittaminen

Ala- ja yläindeksien käytöstä eri tarkoituksiin ja niiden vaihtoehdoista kerrottiin kohdassa Eksponentit ja ylä- ja alaindeksit.

Ala- ja yläindeksit voidaan tietokoneella kirjoitettaessa toteuttaa kolmella eri tavalla:

• Käytetään erityisiä ala- tai yläindeksimerkkejä, esimerkiksi merkkiä yläindeksi kaksi (superscript two) ”²” (U+00B2). Tällaisia merkkejä on suhteellisen vähän.
• Käytetään tavallisia merkkejä, esimerkiksi tavallista numeroa 2, mutta ohjataan ohjelma esittämään se käyttäen fonttiin sisältyvää ala- tai yläindeksiesitystä (glyyfiä). Tämä on mahdollista lähinnä vain taitto-ohjelmissa ja vastaavissa ja vain, jos käytettävä fontti sisältää tarvittavat esitykset.
• Käytetään tavallisia merkkejä, mutta ohjataan ohjelma esittämään ne pienennettynä ja peruslinjalta korotettuina tai laskettuina. Ohjaaminen tehdään esimerkiksi tekstin­käsittely­ohjelman toiminnoilla tai verkkosivuilla HTML:n sub- tai sup-elementillä tai vastaavilla CSS:n välineillä. Tällaiset keinot ovat useimmiten käytettävissä (poikkeuksena esimerkiksi tekstiviestit ja Facebook-viestit), mutta ne johtavat typografisesti huo­nom­piin tuloksiin kuin kaksi ensin mainittua keinoa.

Kun yläindeksit 1, 2 ja 3 riittävät

Jos tekstissä tarvitaan vain yläindeksejä 1, 2 ja 3, esimerkiksi yksiköiden m² ja m³ kirjoit­ta­mi­seen, on parasta käyttää erityisiä yläindeksimerkkejä. Ne saa Windowsissa aikaan näp­päi­lyil­lä Alt+0185 (¹), Alt+0178 (²) ja Alt+0179 (³). Jos taas tarvitaan muitakin yläindeksejä, on ulkoasun yhtenäisyyden takia parempi esittää kaikki yläindeksit samalla tavoin. Jos sa­mas­sa tekstissä esiintyy esimerkiksi a² ja a⁴, voi lukija huomata yläindeksien tyylieron ja epäil­lä, että siihen sisältyy jokin merkitysero.

Numerot 1, 2 ja 3 voi siis kirjoittaa yläindekseiksi käyttämällä erityisiä yläindeksimerkkejä, jotka ovat käytännössä käytettävissä hyvin laajasti. Ei kuitenkin pidä temppuilla käyttämällä alaindeksin sijasta yläindeksiä, koska niin hämmennettäisiin lukijoita ja luotaisiin ehkä epä­var­muut­ta ilmauksen merkityksestä. Ala- ja yläindekseillä on monissa yhteyksissä täysin eri merkitys. Jos siis ei voida käyttää alaindeksejä eikä siis esimerkiksi oikeaa asua ”B₁-vitamiini”, niin on parempi kirjoittaa luku sellaisenaan, ”B1-vitamiini”, kuin kirjoittaa se virheellisesti ylä­indek­sik­si, ”B¹-vitamiini”.

Muut yläindeksi- ja alaindeksimerkit

Unicode-merkistössä on joukko muitakin merkkejä ala- tai ylä­indek­sei­nä lohkossa Super­scripts and Superscripts. Niiden kirjoittaminen on kuitenkin hiukan hankalaa, ja jotkin niistä sisältyvät suhteellisen harvoihin fontteihin. Nykyisin tilanne on kuitenkin suhteellisen hyvä, ja näitä merkkejä voi käyttää muun muassa verkkosivuilla.

Mainittu lohko sisältää seuraavat merkit:

• yläindeksit 0 (U+2070) ja 4–9 (U+2070–U+2079); huomaa, että yläindeksi 1, 2 ja 3 ovat eri lohkossa (U+00B9, U+00B2 ja U+00B3)
• alaindeksit 0–9 (U+2080–U+2089)
• yläindeksit + − = ( ) n (U+207A–U+207F)
• alaindeksit + − = ( ) (U+208A–U+208E)
• yläindeksi i (U+2071)
• alaindeksit a e o x ə h k l m n p s t (U+2090–U+209C); näistä suurin osa on tarkoitettu foneettisiksi merkeiksi.

Muissa lohkoissa on muitakin ala- tai yläindeksi­merkkejä, mutta ne on yleensä tarkoitettu erikoiskäyttöön eivätkä ne yleensä muodosta tyylillisesti yhtenäistä joukkoa. Etenkin fonetiikassa käytetään yläindekseinä muun muassa kirjaimia h (U+02B0), j (U+02B2), r (U+02B3), w (U+02B7), y (U+02B8).

Ylä- ja alaindeksityylit

Ylä- ja alaindeksien kirjoittamiseen käytetään usein tekstinkäsittely- tai muiden ohjelmien tarjoamia erityisiä välineitä, joilla teksti muutetaan ylä- tai alaindeksiksi (engl. subscript, superscript). Tämä merkitsee, että teksti on merkkien perustasoa ylempänä tai alempana, tavallisesti myös pienemmällä fontilla. On hyvä tarkistaa, ettei fontti mene liian pieneksi. Usein merkin sijainti tai koko on säädettävissä.

MS Wordin varsinainen yläindeksien esittämisen tapa perustuu fonttiominaisuuksien muuttamiseen. Voidaan esimerkiksi kirjoittaa ”m2”, maalata ”2” hiirellä ja valita Muotoile/​Fontti ja sitten rastia ruutu ”Yläindeksi”. Näin saadaan aikaan m², joka siis poikkeaa ylä­indeksi­merkillä aikaansaadusta esityksestä.

Vastaavalla tavalla saadaan aikaan alaindeksi, esimerkiksi ilmaisuun H₂O.

HTML:ssä voi alaindeksin ilmaista sub-elementillä ja yläindeksin sup-elementillä. Ne johtavat kuitenkin usein typografisesti varsin huonoon tulokseen; muun muassa riviväli saattaa vaihdella oudosti. Seuraavassa esimerkissä verrataan kahta tapaa tuottaa ala­indeksi HTML:ssä.

Esimerkin jälkimmäinen vaihtoehto näyttää todennäköisesti paremmalta kuin yleensä verkkosivuilla. Tämä johtuu siitä, että siinä, kuten tässä oppaassa yleensäkin, on muutettu sub- ja sup-elementtien esitystapaa CSS:llä. Käytetty tekniikka on selostettu verkkosivulla Math in HTML (and CSS).

Ohjelmat, joilla voi muotoilla matemaattisia lausekkeita, huolehtivat yleensä ylä- ja ala­indek­seis­tä hyvin. Ne osaavat esimerkiksi käsitellä myös yläindeksin yläindeksin vaikkapa lausekkeessa e^xy, jonka kirjoittaminen voi muuten tuottaa ulkoasultaan heikkoja tuloksia. Aihetta käsittelee sivu Matemaattisten tekstien kirjoittaminen tietokoneella.