Instruktiivia voisi pitää suomen kielen marginaalisimpana sijana, jonka asema sijamuotona on hyvin kyseenalainen. Voitaisiin sanoa, että hyvin, parhain päin ja nopeimmin sisältävät adverbijohdoksia, eivät sijamuotoja, ja että sellaisten muotojen kuin tehden kutsuminen jonkin infinitiivin instruktiiveiksi on keinotekoista.
Tässä kirjoituksessa pyritään kuitenkin tarkastelemaan, missä määrin instruktiivi voidaan kuvata sijamuodoksi ja mitkä sen merkitykset ja käyttötavat ovat. Aihetta on kieliopeissa käsitelty kovin suppeasti ja vieläpä niin, että esitykset ovat suppeampia kuin aiemmin; vrt. tämän kirjoituksen lopussa lainattuun Setälän vanhaan kuvaukseen. Ison suomen kieliopin (ISK) kuvaus instruktiivin käytöstä on suppeahko, ja kohdan otsikkokin viittaa instruktiivin esiintymiseen lähinnä adverbeissa, fraaseissa ja infinitiiveissä: Kaksin käsin, monin paikoin, vuoroviikoin, kiljuen (§ 1263).
ISK:n kohta Sijat ja sijapäätteet kuvaa instruktiivista vain monikon, todeten sen tunnuksen olevan -in, mutta kuitenkin jakautuvan monikon tunnukseen -i- ja sijamuodon tunnukseen -n.
Instruktiivin muodostus on täysin säännöllistä. Pääte ‑n liittyy yksikössä heikkoasteiseen vokaalivartaloon, monikossa monikkovartaloon. Näissä vartaloissa voi toki tapahtua muutoksia perusmuotoon verrattuna (esimerkiksi jalka : jalan : jaloin), mutta tämä ei ole mitenkään instruktiiville ominaista (vrt. jalassa, jaloissa).
Monikon instruktiivi on joissakin tapauksissa monikon genetiivin yhden muotovaihtoehdon kaltainen, mutta silloin kyseessä on monikon genetiivin harvinainen, nykykielestä jo hävinnyt muoto, esimerkiksi valo : valoin, joka on jo Nykysuomen sanakirjassa pantu sulkeisiin.
Instruktiivia voidaan pitää sijamuotona ennen muuta siksi, että se voidaan muodostaa jokseenkin rajoittamattomasta joukosta substantiiveja, jotka voivat saada kongruoivia adjektiivimääritteitä. Voimme sanoa, että jotain tehdään hyvin hevosin epäileväisin mielin, ja tämä on suomenpuhujien suoraan ymmärrettävissä, vaikka voi tuntua vähän oudolta, tai ehkä hyvinkin oudolta.
ISK § 1263 kuvaa määritteellisyyden niin, että sen voi tulkita jopa kriteeriksi sille, milloin kyseessä on instruktiivi substantiivin taivutuksen sijamuotona, milloin taas adverbi, joka on instruktiivi vain alkuperältään:
Instruktiivisijaisella substantiivilla on tavallisesti määrite; usein se ei ilman sellaista voi esiintyäkään: *Suomi lähti kisoihin toivein.
Voimme jakaa instruktiivin esiintymät karkeasti kahtia:
Instruktiiviin ei voi liittyä possessiivisuffiksia, toisin kuin kaikkiin muihin sijamuotoihin. (Tässä ei ole syytä ottaa huomioon tiettyjen pronominien akkusatiiveja kuten minut, sillä pronomineihin ei ylipäänsä liity possessiivisuffiksia.) Tämä kyllä kuvastaa instruktiivin luonnetta, mutta ei estä pitämästä sitä sijana.
Sen sijaan yksikön instruktiivin olemassaolo voidaan perustellusti kyseenalaistaa. Kaikkien kuvausten mukaan se olisi aina yksikön genetiivin kaltainen. Miksi siis ei olisi kyse genetiivistä, sijasta, jolla muutenkin on varsin monenlaisia merkityksiä ja käyttötapoja? Lisäksi yksikön instruktiiviksi sanotut muodot ovat ainakin nykykielessä jokseenkin selvästi adverbeja. Lisäksi niistä monet ovat niin leksikaalistuneet ja erikoistuneet niin, että niitä tuskin moni mieltää alkuperältään nominin muodoiksi, kuten ilman ja kauan. ISK § 1263 esittää luettelon adverbeiksi tai adverbimaisiksi kokonaisuuksiksi kiteytyneistä instruktiiveista, mutta ne kaikki ovat monikkomuotoisia: hyvin, osin, oikein, ensin, kovin, keskimäärin, väärin, samoin, tuskin, harvoin; varkain; avokäsin, poikkiteloin.
Kielihistoriallisesti genetiivi on eri sijojen yhteensulautuma ja yhtenä aineksena on saattanut olla sija, joka on ollut luonteeltaan jotenkin instruktiivin kaltainen. Nykykielen kannalta ei kuitenkaan ole perustetta sanoa, että lauseessa Hän tuli jalan sana jalan olisi instruktiivi eikä genetiivi, sen enempää kuin on perustetta sanoa, että lauseessa Hoito paransi jalan sana jalan olisi akkusatiivi eikä genetiivi.
Instruktiivin yksiköksi sanotut sanat ovat jokseenkin yksinomaisesti adverbisesti käytettyjä, vieläpä niin, että ne tuskin voivat saada edes tehostemääritteitä. Lauseen Hän tuli hitaasti adverbille voidaan lisätä määrite hyvin, mutta ei kai lauseen Hän tuli jalan adverbille. E. N. Setälän esittämät esimerkit kävelee neljän jalan ja veti kahden käden ovat nykykielelle, ainakin yleiskielelle, kovin vieraita; lisäksi ne on luontevampaa tulkita genetiiveiksi kuin niin, että adverbiaalisesti käytetty sana jalan olisi saanut määritteen.
Yksikön instruktiiviksi tulkittuja adverbeja on jokseenkin vähän ja jokseenkin epäsäännöllisesti. Voidaan sanoa, että joku kävelee jalan, mutta ei, että tekee jotain käden. Erikoista on sekin, että monikon instruktiivi jaloin (toisin kuin käsin) tuskin käy adverbiaaliksi yksinään, mutta määritteellisenä se kyllä esiintyy: kuivin jaloin.
Instruktiivi kuvataan usein välineen sijaksi, mutta tämä on yksipuolista. Joskus se kyllä ilmaisee välineen, instrumentin, esimerkiksi lauseessa Pyällettyjä pystyyn kuivuneita puita ei kirvein kaadettu. Yksikön instruktiivi (kirveen) ei kuitenkaan kävisi tähän. Yleisesti väline ilmaistaan pikemminkin adessiivilla (kirveillä, kirveellä).
ISK §:n 1263 esimerkeistä ainoa jokseenkin selvä välineen instruktiivi on ”Yksityistä omistusoikeutta alettiin turvata uusin säännöin ja keksinnöin”. Toisen esimerkin työn tekeminen hartiavoimin kuvaa pikemminkin tekemisen tapaa kuin välinettä, ja ilmaus fiktion keinoin luonnehtii enemmänkin tarkastelutapaa kuin välinettä. Muutoinkin instruktiivi saattaa kuvata menetelmää, metodia, lähestymistapaa, joskin nämä ehkä voidaan tulkita välineiksi jossain väljässä mielessä.
Välineen instruktiiveiksi voidaan tulkita sellaisetkin ilmaukset kuin käsin ja omin jaloin, vaikka niissä ei olekaan kyse varsinaisesta välineestä, vaan ihmisen omien elinten käytöstä, usein vastakohtana välineiden käytölle.
Välineen instruktiivilla ilmaistaan yleensä tietyn lajisen välineen käyttöä eikä tietyn konkreettisen esineen käyttöä. Tämän takia on luonnollista, että useimmiten sillä ei ole määritettä; nykykielessäkin voi tehdä jotain kirjein tai sähköpostein, mutta tuskin pitkin kirjein saati viimeviikkoisin kirjein. Usein kyse on runollisesta tai runollisuutta tavoittelevasta tai fraasiutuneesta käytöstä.
Merkitys voi jopa tulla lähelle komitatiivia. Kun sanotaan he olivat aseistautuneet miekoin, ei ole niinkään kyse välineestä (eihän miekka varsinaisesti ole aseistautumisen väline) kuin varustautumisesta ja mukaan ottamisesta.
Sellaiseen ilmaukseen kuin vapaudenristi miekkoineen voi jopa tulla selvästi komitatiivin tilalle attribuutiksi instruktiivi (miekoin). Instruktiivin ja komitatiivin sekoittumista toisiinsa kuvastaa sekin, että sanontojen omin luvin ja omine lupineen ohella esiintyy usein niiden sekamuoto omin lupineen.
ISK esittää välineen ja tavan instruktiivin yhdessä, mutta kyseessä ovat varsin erilaiset asiat, joiden rajatapaukset ovat harvinaisia. ISK § 1263 esittää esimerkkejä tapaa tai välinettä ilmaisevista instruktiiveista, mutta tapaa niistä ilmaisee enintään hartiavoimin ja sekin kyseenalaisesti. ”Tavan adverbiaali” tuntuukin joskus olevan jonkinlainen kaatopaikka, johon heitetään kaikki, mitä ei osata tai haluta analysoida.
Tavan instruktiiviksi on tulkittu myös varkain. Vaikea sitä onkin tulkita muuten kuin ’varkaille ominaisella tavalla’.
Selvästi tapaa ilmaiseva on tietysti esimerkiksi monin tavoin, eri tavoin tai toisin keinoin. Kyse on kuitenkin erikoislaatuisesta ja melko abstraktista ilmauksesta, jossa on jälkiosana sentapainen sana kuin tapa ja alkuosana sen adjektiivinen määrite Useimmiten tekemisen tapaa ilmaistaan aivan muilla tavoin, esimerkiksi ‑sti-adverbeilla kuten hitaasti.
Komparatiivien ja superlatiivien instruktiivit ilmaisevat tapaa ja muodostavat ‑sti-adverbien komparaation. Esimerkiksi hitaammin ja hitaimmin ovat muodoltaan adjektiivien hitaampi ja hitain instruktiiveja. Positiivisten, siis komparoimattomien adjektiivien instruktiiveja ei käytetä vastaavalla tavalla, vaan ne esiintyvät attribuutteina, esimerkiksi hitain askelin.
Instruktiiveiksi ainakin alkuperältään on tapana luokitella sellaiset adverbiaaleina käytetyt sanat kuin paljon, vähän ja hiukan. Silloinkin, kun ne esiintyvät tekemistä tarkoittavan verbin määritteinä, ne eivät ilmaise tekemisen tapaa, vaan määrää.
Tällaiset sanat esiintyvät usein asemissa, joissa määrää voi ilmaista muukin n-loppuinen muoto. Esimerkiksi hän joi hiukan voidaan tulkita rakenteeltaan samaksi kuin hän joi litran, jossa kai kaikkien tulkintojen mukaan on genetiivi.
Määrän instruktiiveiksi tai vaihtoehtoisesti määrän genetiiveiksi voidaan tulkita myös sellaiset sanat kuin enemmän ja vähemmän.
Sellaiset ilmaukset kuin osin, keskimäärin, jossain määrin ja täysin voidaan tulkita määrän instruktiiveiksi. Monikkomuotoisuus sulkee pois tulkitsemisen muunlaisiksi sijamuodoiksi.
Instruktiivia käytetään myös luonnehdittaessa jotakin tai jotakuta, joka on tekemisessä tai olemisessa osallisena. Sen voidaan ajatella kehittyneen sellaisesta instruktiivista, joka viittaa ihmisen elinten tai muun vastaavan käytöstä välineinä. Voi sanoa, että jostakin matkasta selviää kuivin jaloin, ja tämän voi ajatella tarkoittavan ’kuivia jalkoja käyttäen’, mutta myös ’siten, että jalat pysyivät kuivina’, siis ’jalkojen kastumatta’.
Erona komitatiiviin on muun muassa se, että komitatiivissa on (ainakin vanhojen kuvausten mukaan) kyse siitä, että jonkun tai jonkin mukana on joku tai jokin, joka voisi myös olla olematta mukana, kun taas luonnehdinnan instruktiivissa lienee aina kyse jonkin olioon kuuluvan kuvaamisesta. Ei voi sanoa, että ihminen kävelee kuivine jalkoineen, koska jalat eivät ole jotain, jonka voi ottaa mukaan tai olla ottamatta. Kun puhutaan kävelemisestä tai selviämisestä kuivin jaloin, on selvää, että jalat ovat osallisina ja että vain kuvataan niiden säilyvän kuivina.
Luonnehdinnan instruktiivista on kyse silloinkin, kun jotain tehdään iloisin mielin. Mieli ei ole tässä väline, vaan mieli on toki mukana ja se vain todetaan iloiseksi. Sama asia voitaisiin ilmaista myös niin sanotulla statusrakenteella kuten mieli iloisena. Tämä onkin ehkä osallisen luonnehdinnan instruktiiville ominaista. Vastaavastihan esimerkiksi kuivin jaloin voitaisiin korvata ilmauksella jalat kuivina.
Merkitykseltään hankalasti luokiteltava on sellainen käyttö kuin poika voitti pistein 3–1. Vaikka ISK § 1262 esittää sen esimerkkinä tavan tai välineen instruktiivista, kyse on jostain muusta. Kun kyse ei varsinaisesti ole (tekemisen) määrästäkään, se lienee paras tulkita lähinnä osallisen luonnehdinnaksi. Pisteet eivät ole varsinaisesti osallisia, ne kuuluvat kilpailuun olennaisesti.
Yleisesti voidaan sanoa, että osallisen luonnehdinnan instruktiivi vastaa sivulausetta, joka alkaa siten, että, esimerkiksi siten, että pistetulos oli 3–1.
Sellainen ISK §:ssä 1263 tavan tai välineen instruktiivina esitetty lause kuin ”Suomikin lähti tämän vuosikymmenen kisoihin suurin toivein” voidaan kuvata mukana olemisen instruktiiviksi. Se on merkitykseltään lähellä komitatiivia, joka ei sopisi tähän syntaktisesti eikä muutenkaan. Se poikkeaa myös edellä kuvatusta osallisen luonnehdinnan instruktiivista merkitykseltään. Esimerkiksi suurin toivein vastaa pikemminkin ilmausta ’siten, että sillä oli suuret toiveet’ pikemminkin kuin ’siten, että sen toiveet olivat suuret’.
Tavallaan mukanaolon instruktiiviksi voidaan tulkita sellaiset ilmaukset kuin eräin poikkeuksin, vaikka niiden merkityssisältö onkin negatiivinen. Kun ehdotus hyväksytään muutamin muutoksin, se hyväksytään muutettuna eli mukaan tulee joitakin muutoksia.
Instruktiivi ilmaisee myös paikkaa, joskin varsin abstraktisti, kuten ilmauksissa paikoin, monin paikoin, näillä main, näillä seuduin, monin kohdin. Tällöin instruktiivi vastaa olosijaa (esimerkiksi monissa paikoissa), mutta on fraasiutunut. Väljästi tulkiten paikan instruktiivi voidaan tulkita tavan instruktiivin erikoistapaukseksi tai siitä kehittyneeksi.
Ajan instruktiivi voidaan rinnastaa paikan instruktiiviin ja on pitkälti adverbistunut tai fraasiutunut, esimerkiksi usein, illoin, vuoroviikoin, päivin öin.
Erikoisasemassa ovat sellaiset sanat kuin maanantaisin, jotka voidaan tulkita ‑isin-johtimella muodostetuiksi adverbeiksi, mutta muodoltaan myös sellaisten sanojen kuin maanantainen instruktiiveiksi. Instruktiivitulkinta on kyllä sikäli kyseenalainen, että esimerkiksi maanantainen on kyllä käytössä, mutta merkityksessä ’(viime) maanantaina tapahtunut’, joka ei sovi yhteen adverbin merkityksen kanssa. Lisäksi monien -isin-loppuisten sanojen selittäminen sijamuodoiksi tai sellaisista syntyneiksi on ongelmallista esimerkiksi päivisin olisi sanan päivinen muoto, eikä sellaista sanaa ole. (Sen sijaa on päiväinen.)
ISK § 378 esittää tällaiset sanat adverbeina, mutta lisää seuraavan huomautuksen:
Huom. Osa isin-adverbeista on asultaan identtisiä vastaavan nen-adjektiivin instruktiivimuodon kanssa,Huom. Osa isin-adverbeista on esim. aamuisin (vrt. aamuinen), sekaisin (vrt. sekainen) (instruktiivin asuisista adverbeista » § 256).
Viittaus §:ään 256 on virheellinen, koska se käsittelee nominijohdoksia. Tarkoitus on varmaankin viitata §:ään 388, instruktiivi: in-adverbien rakenne ja merkitys.
Jussi Ylikosken kirjoitus Kielemme kääpiösijoista (Virittäjä 4/2021) käsittelee eräiden adverbityyppien sijamuotomaisia ominaisuuksia ja mainitsee temporaaliksi kutsumistaan -isin-sanoista seuraavan:
Uusi havainto on myös temporaali- ja distributiivimuotojen kyky saada instruktiivimuotoisia adjektiiviattribuutteja: lausekkeet satunnaisin viikonloppuisin ja tietyin aihealueittain muistuttavat marginaalisuudessaankin sijamuotoja ja etenkin komitatiivia (omin ~ omine lupineen).
Kieliopeissa on tapana kutsua sellaisia ilmauksia kuin tällä tavoin inkongruenteiksi, eikä niitä yleensä analysoida, vaan lähinnä vain luetellaan. Kyse ei kuitenkaan ole sellaisesta varsinaisesta inkongruenssista, jossa määrite on perusmuodossa pääsanan muodosta riippumatta, esimerkiksi pikku tytöllä.
Kyse ei myöskään ole mielivaltaisesta erisijaisuudesta, vaan siitä, että määrite ja pääsana ovat eri sijoissa, joilla kuitenkin on samantapainen merkitys. Esimerkiksi ilmauksessa tällä tavoin on tavan adessiivi ja tavan instruktiivi, ja ilmauksessa näillä seuduin on paikan adessiivi ja paikan instruktiivi.
Kun tällaisessa rakenteessa on instruktiivi, se on ilmeisesti aina pääsanana. Määritteen sijaa voi ehkä selittää sillä, että muu sija on instruktiivin tilalla, koska instruktiivin käytölle on jonkinlainen este. Esimerkiksi tämä-sanan instruktiivi näin on vahvasti leksikaalistunut adverbiksi, joten näin tavoin tai näin seuduin ei oikein tulisi kyseeseen. Ilmauksessa hyvillä mielin voisi adessiivin kyllä vaihtaa instruktiiviksi hyvin, mutta sellainen ei ole kovin tavallista, koska hyvin on melko vahvasti rajoittunut vahvistavaksi adverbiksi.
ISK §:ssä 1263 on seuraava huomautus:
Sana voi olla n-loppuinen yksiköllisenä ja noudattaa samaa sijan suhteen inkongruenttia ilmaustyyppiä kuin i:llinen instruktiivi: Mieti mistä kohden sivua mainospaikkasi ostat! (E); – – minut hinattiin kielimuurin väärälle puolen (E).
Nämä ovat sikäli erikoisia tapauksia, että instruktiivilla ei yleensä ole ero- eikä tulosijaa vastaavaa merkitystä, mutta sellaisissa tehtävissä ne näyttävät olevan esimerkeissä. Nehän vastaavat ilmauksia mistä kohdasta ja väärälle puolelle. Toisaalta ISK ei puhukaan instruktiivista, vaan n-loppuisista sanoista.
Kieliopeissa kuvataan yleensä tehden-tyyppiset muodot II infinitiivin eli E-infinitiivin instruktiiveiksi. Näin tulkittuna ne edustaisivat yksikön infinitiivin täysin produktiivista käyttöä. Vaikka suuri osa esiintymistä voidaan tulkita niin, että kyse on lähinnä adverbeiksi tai adpositioiksi kiteytyneistä muodoista (kuten johtuen), tällainen muoto voidaan muodostaa jokaisesta verbistä (jopa kieltoverbistä, jos vanhassa kielessä etuliitteenä esiintyvä eten tulkitaan tällaiseksi muodoksi).
Produktiivinen käyttö on ominaista lähinnä kirjakielelle ja rikkoo usein kielen normeja esimerkiksi niin, että kyse ei ole samanaikaisuudesta, esimerkiksi Hän aloitti opinnot keväällä 2007 valmistuen maisteriksi keväällä 2011. Tällöin ollaan jo varsin kaukana substantiivien instruktiivien merkityksestä, toisin kuin sellaisessa norminmukaisessa käytössä kuin Hän käveli puhuen koko ajan puhelimeen, jossa infinitiivi ilmaisee toimintaa, jota tehdään toisen toiminnan ohella. Sen sijaan kuvaukset, joiden mukaan tehden-tyyppiset muodot olisivat tavan adverbiaaleja, kuvaavat ehkä enemmänkin halua tulkita ne instruktiiveiksi kuin todellista kielenkäyttöä. ISK:n §:n 1263 esimerkissä ”Kivusta kiljuen mies hyppi yhdellä jalalla yrittäen ravistaa kissaa irti” molemmat infinitiivit kuvaavat pikemminkin hyppimisen kanssa samanaikaista toimintaa kuin hyppimisen tapaa. Ilmauksessa ”istuen ajettava vesijetti” on kyllä kyse tekemisen tavasta, kun taas ilmauksista ”kravatti heiluen, pää kiiltäen” ensimmäisen voi sanoa kuvaavan tekemisen tapaa, toisen taas kuvailevan tilannetta.
Normien mukaisen produktiivisen käytön kannalta tehden-tyyppisen muodon voidaan sanoa merkitykseltään vastaavan sivulausetta siten, että tekee, jota voidaan käyttää sekä toiminnan tapaa tai jopa keinoa kuvaavaksi että vain samanaikaisen toiminnan kuvaukseksi.
Merkityksen kannalta ei siis ole mahdotonta, mutta ei myöskään välttämätöntä, tulkita tehden-tyyppiset muodot instruktiiveiksi. Ne voitaisiin tulkita myös genetiiveiksi samoin kuin adverbiaaleina käytetyt jalan ja hiljan.
Instruktiiviksi on tulkittu myös sellaiset muodot kuin tekemän ja tehtämän silloin, kun ne esiintyvät pitää-verbin määritteinä. ISK § 121 MA-infinitiivi esittää esimerkkinä ilmauksen Mitä minun pitikään sanoman(i), joka viittaa siihen, että muotoon voi liittyä possessiivisuffiksi, mutta ei käsittele tätä laajemmin. Toisaalta § 123 käsittelee sekä E- että MA-infinitiivin instruktiiveja niin, että ne voidaan hahmottaa myös nippumorfeemilla muodostetuiksi, ja mainitsee muun muassa, että ”mAn-muoto ei kuitenkaan ole merkitykseltään instruktiivimainen”.
E. N. Setälän vanhin kuvaus instruktiivista on seuraava kohta hänen kirjastaan Suomen kielen lause-oppi: oppikirjan koe (1880):
Instruktiivi.32. Instruktiivi ilmaisee
I. Keinoa, jolla työ toimitetaan. Yksikköä käytetään harvoin; esim. Me astuimme jalan kaupunkiin; Karhu kävelee neljän jalan; Hän veti kahden käden; Näinhän sen omin silmin; Tämän hän on tehnyt omin lupinsa; Kaikin voiminsa; Kaksin kämmeninsä (run.); En liiku omin lihoini, liikun luojani lihoilla, en väiky omin väkini, väikyn väellä kaikkivallan (Kal.).
II. Tapaa, miten tekeminen tapahtuu — tavallisimmin adverbisesti —; esim. Hän vei kirjani varkain pois; Kun on nuttu nurin puolin, niin on onni oikein puolin; Rinnan rikkahat ajavat, käsityksin köyhät käyvät. Adjektiiveista käytetään a) yks. instruktiivia adverbisesti adjektiivien tahi adverbien positiivin määräykseksi; esim. Tavattoman huono, kauhean iso, suuren suuri, vaalean vehreä, tuhman ylpeä, liian rohkeasti. — b) komparatiivin ja superlatiivin monikollista instruktiivia adverbeinä verbin määräykseksi; esim. Puhu kovemmin, nopeammin; Hän juoksi vikkelämmin kuin sinä, mutta minä juoksin kaikkein nopeimmin. — Positiivin monikon instruktiivia tavataan vain harvoin adverbina, nk. hyvin, pahoin, väärin, nurin, oikein.
1 Muist. Instruktiivia käytetään myöskin merkitsemään määräämätöntä aikaa (ks. 26, 1, 2 muist., b) nk. aamuin, illoin, öin, päivin, harvoin. Samoin -sin-päätteiset, esim. öisin, päivisin, aamuisin.
2 Muist. Verbaalisesti ilmoittaa tapaa II:sen infinitiivin instruktiivi (josta ks. alempaa); esim. Tehden, nähden, tullen, mennen.
3 Muist. Instruktiivilla myöskin on usein distributiivinen merkintö; esim. Viisin ruplin; Minä määrin mätkäelin, puolitekoisin putkaelin omiani ohriani (Kal.). Varsinaiset distributiiviset päätteet kuitenkin ovat -ttain (oik. -ttaen) ja -tellen, jotka ovat oletettavat (käyttämättömien verbien) toisiksi infinitiiveiksi; esim. Kannuttain l. kannutellen (käyttämätön presens kannutan, kannuttelen); kapoittain, tuopittain, kaksittain; kaksitellen, yksitellen.
4 Muist. Toisinaan käytetään mon. instruktiivia paikallissijoissa ja etenkin adessiivissa olevan adjektiivin määräyksenä, joka adjektiivi täten on saanut substantiivisen luonnon; esim. Näillä tienoin, omilla silmin, pystyssä korvin.
5 Muist. Instruktiivia käytetään myöskin nominaalimoodin alalla joko subjektiivisena tai objektiivisena predikaatin täytteenä; esim. Sinun pitää menemän; Näen sinun tulevan. (Ks. al.).
Huomautuksia Setälän kuvauksesta: