Kokemuksia Eilatista

Tämä juttu kertoo henkilö- ja perhekohtaisia kokemuksia lomamatkasta Eilatiin. Kokijoina olivat Minna 4 v. ja hänen vanhempansa Liisa ja Jukka. Ajankohta oli 7. - 17. joulukuuta 1995. Tavoitteena oli rantalomaelämän lisäksi havainnoida luonnon ihmeitä ja erityisesti lintuja.

Kokemukset ovat seuraavassa aika jalostamattomassa muodossa ilman erityistä järjestystä.

Kokonaisuutena matka oli onnistunut. Aurinkoa, lämpöä ja uintimahdollisuuksia oli kohtuullisesti, joskin aamut ja illat olivat viileähköjä. Rantaloman yhdistäminen lintujen tarkkailuun ei suinkaan ollut ongelmatonta mutta ei mahdotontakaan. (Lintumatkailuun Eilat sopisi kyllä paljon paremmin muuttoaikaan keväällä tai syksyllä. Toisaalta silloin lintuasiat luultavasti houkuttaisivat niin paljon, että mukana kulkevan lapsen tarpeet ja rajoitukset jäisivät helposti liian vähälle huomiolle.)

Ennen matkaa yritin tietysti etsiä WWW:stä Eilatia koskevia tietoja, mutta löysin lähinnä vain matkatoimistojen mainoksia. Israelia ja juutalaisuutta käsittelevää aineistoa WWW:ssä on kyllä runsaasti etenkin dokumenttikokoelmassa http://www.ort.org/anjy/a-z/ mutta sitä en ehtinyt juurikaan tutkia.

Matkanjärjestäjänä oli Aurinkomatkat. Järjestelyt olivat hyvät mutta eivät loistokkaat. Esimerkiksi bussimatkalla lentokentältä hotelliin jaettu aineisto sisälsi lähes yksinomaan eri liikkeiden mainoslehtisiä; niissä oli kyllä kartannäköinen piirros Eilatista, mutta se ei ollut oikea, mittakaavaan piirretty kartta - vasta matkanjärjestäjän toimistosta erikseen kysymällä saimme selville, että kaupungin infopisteestä saa maksutta hyvän kartan. Tylsää oli myös se, että paluukuljetuksen ajankohta piti käydä itse selvittämässä "hotellikirjasta" eli hotellin nurkkaan tungetusta mapista, johon kyseinen tieto jossain vaiheessa ilmestyi. Matkanjärjestäjän toimipisteestä Eilatista löytyi toisella yrittämällä sellainen opas, joka osasi antaa asiallista tietoa siitä, kannattaako yrittää snorklata silmälasit päässä. (Ei kannata.)

Matkanjärjestäjän retkille emme osallistuneet, osittain siksi, että niiden hinnat vaikuttivat kohtuuttomilta, mutta pääasiassa siksi, että pitkät bussimatkat erämaassa ja pari tuntia vievät rajanylitykset olisivat olleet nelivuotiaalle sietämättömiä. (Yleinen kommentti: seuramatkojen retkille ei mielestäni yleensä kannata osallistua. Kun kulkee omin neuvoin, voi lähteä silloin kun itselle sopii, mennä minne itse haluaa, viipyä siellä niin kauan kuin itse haluaa, olla rasittumatta muista retkeläisistä ja lisäksi vielä selvitä halvemmalla. Silloin jää vaille asiantuntevan oppaan palveluita, mutta niitä ilman jää kyllä yleensä järjestetyillä retkilläkin.)

Lennot Suomesta eivät vie Eilatin keskustassa sijaitsevalle lentokentälle vaan nimellä Ovda tai Uvda tunnetulle kentälle, joka on myös sotilaslentokenttä. Sitä ei ole (ehkä sotilaallisista syistä?) merkitty karttoihin. Bussimatka Eilatiin kestää noin 50 minuuttia. Maahantulomuodollisuudet kestivät aika kauan, vaikka niihin sisältyi vain passintarkastus ja pistokokeina tehtävä matkatavaroiden tullitarkastus. Ehkä siellä vain oli virkailijoita liian vähän - aikaa tuntui kuluvan lähes tunti. Takaisin lähdettäessä turvatarkastukset veivät vielä enemmän aikaa, mutta niistä varoitettaessa on kyllä liioiteltu. Onneksi meitä oli valistettu varautumaan sellaisiin hiukan outoihin kysymyksiin kuin miksi teillä on eri sukunimi ja kauanko olette tunteneet toisenne. Kysymykset esitettiin meille kuitenkin asiallisen kohteliaasti. Paluumatkalle lähdettäessä on syytä olla ajoissa valmiina, kun bussi lähtee hotellilta. Yksi matkustaja ei ollut, enkä tiedä, mitä hänelle tapahtui - luullakseni Ovdan kentälle ei edes pääse noin vain taksilla, koska matkan varrella on tarkastusasema, josta vain bussien annetaan huristaa läpi ilman selvittelyä.

Eilatin lentokenttä ei siis ole tilauslentojen käytössä. Siltä lähti päivittäin muutamia isoja koneita, joiden ääni tuntui hotelliin asti, ja aika paljon pieniä potkurikoneita, joiden ääni ei häirinnyt. Kyseinen kenttä on aivan kaupungin keskustassa niin, että se tekee matkan hotellialueelta (vanhaan) ostoskeskukseen huomattavasti pitemmäksi, kuin se on linnuntietä. Toisaalta lentokenttää kiertäessä saattaa sattua, että voi seurata etelästä tulevan koneen laskeutumista varsin läheltä, ei ihan tukkaa hipoen mutta melkein.

Israelissa lentokenttien valokuvaaminen on kiellettyä. Liikkumista niiden lähellä ei ole kielletty, mutta Liisa joutui kyllä selittelemään, kun hän eräänä aamuna kulki lentokentän reunalla olevassa puistossa kentän aidan viertä lintuja katsellen ja siis kiikari mukana. Samoin hän joutui hiukan selittämään, kun samalla tavoin kulki lähellä Jordanian rajaa. Maahan tultaessa tai maasta lähdettäessä ei meille toisaalta esitetty mitään kysymyksiä siitä, miksi meillä oli kiikarit ja kaukoputki.

Kielestä meillä oli sellaisia ennakkotietoja, että englantia osataan yleisesti ja että tienviitat ja muut nimet ovat myös latinalaisin aakkosin. Nämä tiedot pitivät paikkansa jossain määrin:

Suosittelen, että Eilatiin tai yleensä Israeliin matkustava opettelee heprean kirjaimet. Niitä ei ole kovin monia, ja ne tunteva voi ainakin yrittää arvata, mitä niillä kirjoitetut sanat suunnilleen tarkoittavat.

Uimaranta-alue Eilatin keskustassa on laaja mutta kapea, ja suuren osan siitä peittävät aurinkotuolit, jotka ovat ainakin periaatteessa maksullisia. Vesi oli joulukuussakin uimalämpöistä, joskin vedestä noustessa voi tulla kylmä, koska ilma on usein tuulinen. Hiekka on karkeahkoa, ja tilaa hiekkalinnojen tekemiseen on niukasti. Vesirajassa hiekka on upottavaa, joten olosuhteet pienen lapsen kahlailulle eivät ole ihanteelliset. Simpukankuoria, ainakaan ehjiä, ei juurikaan löydy rannalla. Sen sijaan niitä löytyi ns. uuden laguunin läheltä olevalta täyttömaa-alueelta.

Coral Beach muutaman kilometrin päässä keskustasta on tuulinen. Siellä olisi kuulemma mahdollista kahlata ja uida kaloja ja koralleja katsellen, mutta emme yrittäneet, koska se edellyttäisi käytännössä snorklausta tai sukeltamista. Sen sijaan Coral Beachin yhteydessä sijaitsevaa akvaario- ja meriobservatorioaluetta suosittelen kaikille. Lasipohjaveneitä tai sukellusvenettä emme kokeilleet, koska eräät ystävämme kertoivat, että sukellusvenematkalla ei nähnyt sen kummemmin kuin vedenalaisessa observatoriossa ja matka oli varsin kallis.

Coral Beachin lähellä sijaitsee myös Texas Ranch, jonne emme menneet sisälle, koska se näytti olevan jotain elokuvaa varten rakennettu kulissialue, jossa tuskin oli muuta nähtävää kuin ne kulissit. Kyseisestä paikasta hiukan sisämaahan päin on ns. strutsifarmi, jolla on kolme (3) huonokuntoista strutsia ja muutamia muita eläimiä, jotka olivat hyvin huonosti hoidettuja, mm. pienissä häkeissä pidettyjä aaseja, joiden kaviot olivat kasvaneet epämuotoisiksi. Suomessa eläinsuojeluviranomaiset epäilemättä puuttuisivat asioihin. Strutsifarmin ja Texas Ranchin välinen muutaman sadan metrin matka oli kiintoisa kävellä, varsinkin, koska emme kulkeneet tietä vaan wadin pohjaa pitkin.

Ruuasta eräät kirjalliset lähteet sekä matkanjärjestäjän opas antoivat osittain harhaanjohtavan kuvan. Kosher-sääntöjen noudattamisessa on nimittäin suurta vaihtelua. Tiukkaa linjaa noudattavat ravintolat ilmoittivat näkyvästi kosher; muissakaan ei yleensä ollut sianlihaa, mutta tarjolla saattoi olla joitakin kosher-sääntöjä rikkovia ruokalajeja kuten sellaisia, joissa on sekä lihaa että maitotuotteita, tai äyriäisruokia. Israelilainen aamiainen oli monipuolinen ja maittava, kuten luvattiinkin: kahvin, teen, kaakaon ja tuoremehujen sekä leipien, sämpylöiden ja marmelaadien lisäksi tarjolla oli monenlaisia muroja, tuoreita vihanneksia, juustoja, salaatteja, maustekaloja (voimakkaan makuisia!), hedelmiä ja munia eri tavoin valmistettuina. Aamiaisella kannatti syödä tukevasti, koska muutoin hyvän ruuan hankkiminen oli hankalaa. Ravintoloiden hintataso on korkea - usein yli Suomen tason - ja varsinkin lapselle sopivien pienten annosten hankkiminen tuntui ajoittain mahdottomalta. Erityisesti on syytä varoittaa, että ruokalistoissa yleisesti esiintyvä schnitzel tarkoittaa leivitettyä kalkkunanlihaa, joka on syötävää mutta melkoisen mautonta. Aikuisille falafel ja humus ovat melko hyviä ja ravitsevia vaihtoehtoja. Sen sijaan schawarmaan ja vastaaviin lampaanlihakehitelmiin kyllästyy nopeasti, koska ne ovat yleensä rasvaisia, suolaisia ja pippureilla tms. maustettuja. Muuan kansallinen erikoisuus tuntui olevan Jerusalem mixed grill, joka ilmeisesti sisälsi lähinnä kanan lihaa ja sisäelimiä. Ruuan lisukkeena oli hyvin yleisesti ranskalaisia perunoita, joihin myös ehti kyllästyä. Suosittelen varsinkin lapsiperheille huoneistohotellimajoitusta, jolloin voi hankkia ruokia jääkaappiin ja kokata niitä itse. Meidän pelastukseksemme muodostui osittain hotellialueella sijaitseva Lilla Sweden - ruotsalaisten pitämä kioski, josta sai mm. nakkisämpylöitä ja voileipiä. Kokeilimme myös paikallisia hampurilaisravintoloita, mutta niiden taso vaihteli jotenkuten siedettävästä aivan surkeaan, jopa niin, että saman paikan samanniminen hampurilainen oli yhtenä päivänä syötävä ja toisena ihan kummallinen.

Paikalliset viinit ovat kaupoissa halpoja mutta ravintoloissa varsin kalliita. Maultaan ne tuntuivat hiukan erikoisilta, paahteisilta. Oluet ovat melko halpoja ja suomalaiseen makuun sopivia: Maccabee eroaa tavallisesta suomalaisoluesta (aistinvaraisesti arvostellen) oikeastaan vain sikäli, että humalaa on hiukan enemmän, ja sopii sekä jano- että ruokajuomaksi; Gold Star on hiukan maltaisempi ja vähemmän humaloitu; Malt Star on aika erikoinen, tumma, maltainen ja makea.

Rahaa olimme varanneet mukaan vain Suomen markkoina. Niitä saattoi hotellissamme (Caesar) vaihtaa Israelin sekeleiksi edulliseen kurssiin. Visa-kortti tuntui kelpaavan kaikkialla, varsin pienissäkin liikkeissä. Lisäksi kaupungissa oli useita automaatteja, joista saattoi nostaa sekeleitä Visalla, tosin enintään 500 sekeliä kerralla. Ihan heti tosin ei löytynyt sellaista automaattia, jossa olisi lukenut jotain muulla kielellä kuin hepreaksi, mutta kun kortin oli työntänyt sisään, ruudulle ilmestyi teksti englanniksi. Ravintoloissa Visalla maksettaessa oli kaksi ongelmaa: tapahtuma kesti melko kauan - palvelu ei muutenkaan ollut huippunopeaa - ja lisäksi juomaraha piti yleensä maksaa käteisellä. Juomarahasysteemi oli muutenkin sekava: joskus laskuun sisältyi valmiiksi noin 10 %:n tippi (mutta sitä ei, toisin kuin laskua muuten, yleensä voinut maksaa Visalla), mutta tavallisemmin tarjoilija erikseen muistutti, suullisesti tai laskuun käsin kirjoitetulla tekstillä, että service is not included.

Paikalliset ihmiset vaikuttivat asiallisesti käyttäytyviltä mutta ylpeiltä, jopa tylyiltä - aivan erityisesti valintamyymälöiden kassoilla. Pienen lapsen kanssa liikkuessa tosin tylykin ilme helposti muuttui hymyksi, ja muutenkin tuntui siltä, että ylpeys ja tylyys oli pintakäyttäytymistä. Nämä huomiot koskevat lähinnä hotellialuetta ja ns. vanhaa ostoskeskusta. Jälkimmäinen vaikutti hintatasoltaan edullisemmalta; olisimme käyneet siellä useammin, mutta matka oli pitkähkö lapsen kanssa käveltäväksi ja toisaalta sen verran lyhyt, ettei viitsinyt matkustaa taksilla tai bussilla. Ns. uusi ostoskeskus taas herätti toisenlaisia tunteita. Kyseinen keskus koostui lähinnä yhdestä lyhyehköstä kävelykadusta, jonka varrella oli etupäässä ruokapaikkoja. Siellä tuntui, kuin olisi tullut toiseen maahan, johonkin välimerenmaiden tyypilliseen turistipyydykseen, jossa pari sanaa suomea osaava sisäänheittäjä hyökkää kimppuun, kun yrittää lukea ravintolan ulkopuolella olevaa ruokalistaa. Ruokalistoista saattoi olla "suomenkielisiä" variantteja, joista ei yleensä saanut mitään tolkkua.

"Suomenkielisten" ruokalistojen olemassaoloa selittää paljolti se, että Eilatissa tuntui olevan aika paljon suomalaisia. Monet sisäänheittäjät ja muutkin paikalliset tuntuivat tunnistavan meidät aika usein suomalaisiksi pelkän ulkonäön perusteella.

Liikenne Eilatissa vaikutti hiukan kaoottiselta, italialaistyyppiseltä. Kadun ylittäminen ei ollut mitenkään yksinkertainen homma, koska autot eivät juuri koskaan pysähtyneet päästääkseen jalankulkijoita tien yli. Takseja oli liikenteessä paljon, ja hinnat olivat varsin kohtuullisia. Tosin taksikuskienkin englannin sanavarasto oli puutteellinen eivätkä he tuntuneet ollenkaan osaavan suunnistaa sen perusteella, että heille näytettiin kartasta paikka, johon haluttiin. Lisäksi kartan paikannimet piti lukea ääneen, koska taksikuskit eivät ymmärtäneet latinalaisin kirjaimin kirjoitettuja nimiä.

Toimintojen ajoituksessa kannattaa ottaa huomioon, että talvella valoisa aika on suhteellisen lyhyt ja lisäksi aamulla on viileää. Käytännössä uimarantailuun sopiva aika oli noin klo 10 - 15. Tästä tietysti seurasi ongelmia: jos lapsen kanssa lähti ulkoilemaan aamiaisen jälkeen, hän alkoi kaivata takaisin hotelliin siinä vaiheessa, kun sään puolesta olisi voinut mennä rannalle, ja lisäksi lounas - johon paikan etsimisineen yms. meni helposti toista tuntia - tietysti otti oman osansa rantailuun sopivasta ajasta. Niinpä opimmekin, että aamupäivä kannattaa ottaa kevyesti esim. hotellin uima-allasalueella ja aivan lyhyitä matkoja kävellen. Ostokset kannattaa tietysti tehdä vasta pimeän tullessa eli noin klo 17:n jälkeen.

Iltojen ja erityisesti aamujen viileyden takia kannattaa varata mukaan riittävästi vaatetusta. Jos lähtee ulos vaikkapa aamukahdeksalta, on syytä pukea ylleen esim. pitkät housut, paita, villatakki ja kevyt puserontapainen. Kannattaa myös ottaa mukaan reppu tai vastaava, johon voi siirtää päällimmäisiä vaatekertoja sään lämmetessä. Päiväsaikaan, noin klo 10 - 15, on yleensä mukavinta pukeutua shortseihin ja T-paitaan.

Hiukan ennen matkaamme oli Eilatissa ollut maanjäristys. Se oli aiheuttanut kuolemantapauksiakin, mutta ilmeisesti vanhoille ihmisille sydänkohtausten takia. Olimme hiukan eri mieltä keskenämme ja muiden suomalaisten kanssa siitä, esiintyikö pieniä järistyksiä matkamme aikana vai oliko kyseessä lentokoneiden aiheuttama tärinä. Joka tapauksessa hotellissamme oli runsaasti pieniä halkeamia, joita korjailtiin, ja viereinen hotelli (Shulamit Gardens) oli poissa käytöstä maanjäristyksen vaurioiden takana, ja meille kerrottiin, että sitä ehkä ei voida korjata vaan se puretaan. Kenties maanjäristyksen takia hotellimme yksi hissi oli poissa käytöstä ja toinen toimi hiukan hassusti: sitä ei saanut tilatuksi meidän kerrokseemme, vaan yhden meistä piti kävellä alempaan kerrokseen hakemaan hissi sieltä. Huomautimme asiasta hotellille, mutta mitään ei tapahtunut.

Lintujen tarkkailuun Eilat on kohtuullinen paikka talvellakin. Meillä oli Suomesta hankittua aineistoa aiheesta, mutta vasta melkoisen etsimisen jälkeen löysimme Eilatista paikan, josta sai ostaa hyvän paikallisen lintuopasvihkosen, joka sisältää mm. luettelon kaikista Eilatissa tavatuista linnuista. Liisa laski bongattujen lajien määräksi noin 60, joista lähes puolet "eliksiä" (elämänpinnoja) hänelle. Bongailuun keskittyvä lintuharrastaja olisi epäilemättä saanut paljon paremman saaliin, mutta hän luultavasti haluaisi matkustaa Eilatiin lintujen muuton aikoihin.

Sellainen luonnonystävä, joka ei ole himobongari eikä välttämättä edes hyvä lintujen tuntija, löytää Eilatista helposti kiinnostavia lintuja. Osa lintulajeista on sellaisia, jotka pesivät Suomessa, ja ne näyttävät erilaisilta kuin meillä, koska ne ovat talvipuvussa. Aivan hotellialueen puistoissakin on runsaasti mm. palmukyyhkyjä, rotkorakkeleita, arabianbulbuleita, västäräkkejä, afrikankalliopääskyjä ja intianvariksia. Varpusiakin kannattaa katsella: Eilatissa on runsaasti sekä tavallista varpusta että pajuvarpusta (ent. välimerenvarpunen). Ei myöskään tarvitse olla mitenkään erikoisen hyvä tuuri, että löytää puistoista sinirinnan, punarinnan, aasiankalastajan (ent. smyrnankalastaja) ja virtavästäräkin. Hiukan kauempaa mutta (ainakin aikuisen ihmisen) kävelymatkan päästä, Jordanian rajan suunnalta rannalta ja rajansuuntaisen puron varrelta ja palmumetsiköstä, löytyy sitten mm. erilaisia kahlaajia, kirjokalastajia, harmaahaikaroita, merimetsoja. Räyskänkin näimme pari kertaa. Kävimme myös kaupungin liepeillä sijaitsevan hautausmaan lähellä, josta löytyi aavikkolintuja. Vakavamielinen bongaus vaatisi tietysti sille omistautumista ja seudun ahkeraa kiertelemistä vuokratulla autolla.

Liisa on kirjoittanut lintuhavainnoistamme tarkemman kuvauksen Birding in Eilat.

Eilatin ympäristö on lähinnä puoliaavikkoa, jossa kasvaa harvakseltaan kuivuutta erityisen hyvin sietäviä kasveja. (Sademäärä alueella on keskimäärin 17 mm vuodessa!) Lisäksi osa luonnonvaraiselta näyttävästä puoliaavikkokasvillisuudesta on todellisuudessa keinokastelun varassa. Palmut ja kukat kaupungissa ovat tietysti istutettuja, hoidettuja ja kasteltuja. Kannattaa myös huomata, että karttaan merkitty ja kartalla isohkon näköinen puisto tyypillisesti koostuu muutamista puista ilman muuta mainittavaa kasvillisuutta. Kaupungin ympäristö on kukkulaista maastoa, ja kukkuloille oli hauskaa kiipeillä - mutta kiipeily oli työlästä aikuisellekin, koska pintamaa on rapautunutta eli jalat lipsuivat loivallekin kummulle kiivettäessä.

Lasten leikkipaikkoja on niukasti. Lähinnä käytimme hotellin uima-allasaluetta, merenrantaa ja melko kaukana hotellista sijaitsevaa puistoa, jossa on kiipeilytelineitä ja keinuja - ja palmuja, jotka sopivat piilosilla oloon. Erilaisia peliautomaatteja on hotellialueella aika paljon, mutta niiden kunto oli yleensä huono. Sama koskee hotellialueen pienehköä huvipuistoa, joka on auki iltaisin - hankalaa lapselle, joka auringonlaskun aikaan alkoi olla aika naatti.

Sähköpistokkeet ovat eri tyyppiä kuin Suomessa, joten Jukka käytti parranajoon toisaalta akuilla toimivaa, Suomessa täyteen ladattua konetta, toisaalta vanhanaikaista partahöylää.

Eilatin lähellä sijaitsee kibbutsi Eilot, jonka viljelyalueilla kävimme kerran. Menomatkan teimme taksilla, paluumatkan bussilla. Kibbutsiin voi kuulemma vapaasti mennä käymään, kunhan ei mene sapattina. Kibbutsin lähellä sijaitsee myös melko vehreä (tietenkin keinokasteltu) puistomainen alue ja sen yhteydessä oleva, entisestä suolankuivatusalueesta tehty tekolampi, jonka rannoilta löytyi kahlaajalintuja.

Sapatista kannattaa ottaa huomioon, että vaikka meillä yleensä sanotaan, että sapatti on lauantai, niin juutalainen päivien laskeminenkin on erilaista: sapatinpäivä alkaa perjantaina auringon laskettua (tarkkaan ottaen: kun taivaalla näkyy vähintään kolme tähteä) ja päättyy lauantaina auringon laskettua. Eilatin hotellialueella sapatin huomasi lähinnä siitä, että kosher-ravintolat olivat kiinni, ja että tupakointi oli periaatteessa kiellettyä. (Muutoin ihmiset tupakoivat aika estoitta missä vain, mutta tupakoitsijoita oli aika vähän.) Myös hotellialueen pikkukaupat olivat auki, mutta muutoin kaupat olivat yleensä kiinni eivätkä näyttäneet avautuvan lauantai-iltanakaan.

Jukka Korpela
1996-01-02.