Otteita Netin aikakirjoista Ennen aikojen alkua oli Goffer. Ja Goffer hallitsi kaikkea Tietoa pyhän järjestyksen mukaan, ja ihmiset elivät Paratiisissa, jonka keskellä kasvoi elämää ylläpitävä Hierarkian Puu. Ja maailma oli standardoitu, ja kaikki, mikä voidaan sanoa, voitiin sanoa seitsemällä bitillä. Ja kaikki Tieto oli löydettävissä. Mutta salaperäinen Hiukkaskiihotuksen veljeskunta, johtajanaan Pyhä Timotheus, ei sietänyt tätä. Veljeskunta kannatti kaaosta ja P. Heisenbergin epätarkkuusperiaatetta, ja se kävi pyhää sotaa kahta suurta lohikäärmettä vastaan. Ja toinen lohikäärme oli nimeltään UDK, ja toinen Library of Congress. Mutta Veljeskunta ei voinut voittaa lohikäärmeitä, sillä niillä oli paljon liittolaisia ihmisten keskuudessa. P. Timotheuksen johdolla Veljeskunta päätti muodostaa kavalan salaliiton Tietoa ja Gofferia vastaan, sillä se halusi palauttaa muinaisen Usenetin aikakaudella vallinneen kaaosmaisen tiedonvälityksen ajan. Veljeskunta loi salaa MaailmanLaajuisen Seitin (MLS), jonka tarkoituksena oli tuhota Goffer ja saattaa ihmiset epäjohdonmukaisen, lyhytjännitteisen ja uuslukutaidottomuutta aiheuttavan informaation keskelle. He suunnittelivat salakavalan ohjelman nimeltään Line_mode_browser. Se poisti tiedon hierarkkisuuden lisäämällä siihen hyperlinkeiksi kutsuttuja maagisia epäjohdonmukaisuustekijöitä ja poistamalla tutun ja turvallisen hakemistorakenteen. Line_mode_browser menestyi aika hyvin, mutta se ei vielä kiinnostanut suurta kansaa, joka tyytyi Gofferin käyttöön. Veljeskunta päätti tehdä MLS-ohjelmistostaan houkuttelevamman. Veljeskunta perusti haaraosaston Suuren Valtameren taa ja soluttautui siellä suureen Laboratorioon, jossa tiedemiehet suunnittelivat monimutkaisia supertietokonesovelluksia, kuten heidän menestystuotteensa Telnet ja FTP. Laboratorioon soluttautunut Veljeskunnan osa rupesi suunnittelemaan valkoisissa tiedemiehen kaavuissaan uutta asetta ihmiskuntaa vastaan. Pitkän kehitystyön jälkeen tuo vaarallinen ase saatiin valmiiksi. Se julkistettiin maailmalle, joka välittömästi otti tämän Troijan hevosen nimeltään Mossadic omakseen. Mossadic tartutti lopullisesti kaaoksen siemenen koko ihmiskuntaan. Veljeskunnan vanhin P. Timotheus oli kehittänyt hirvittävän lisäyksen MLS-ohjelmaansa: KUVAT! Näin se nousi pyhää järjestystä vastaan, sillä kirjoitettu on (http://www.funet.fi/ftp/pub/doc/bible/html/finnish/1933,38/2Moos.20.html): "Älä tee itsellesi - - mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä." Mutta kauniit kuvat saivat ihmiset Mossadicin lumoihin, ja Goffer alkoi jo unohtua ihmisten mielistä. Tieto oli ruvennut sirpaloitumaan. Tiedon, Gofferin ja järjestäytyneen yhteiskunnan kannattajat olivat kauhuissaan. Eiväthän kuvat ja informaatio liity toisiinsa mitenkään - vai onko joku muka nähnyt kuvia Virallisessa lehdessä, Le Mondessa tai Independentissä (ainakaan sen kannessa)? Ja eikö kuvien ilmestyminen Pravdaan ollutkin Neuvostoliiton lopun alku? Tulisiko järjestäytynyt yhteiskunta tuhoutumaan? Tulisiko ihmisistä loputtomassa sirpaletiedon meressä surffaavia ameeboja, joilla vain kiiluisi silmissään Mossadicin ruudulla näkyviä luontokuvia? Veljeskunta ei vieläkään jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan suunnitteli lopullista kuoliniskua. MLS siirsi tiedemiehensä pois Laboratoriosta ja perusti ilkeiden toimiensa julkisivuksi Yrityksen. Yrityksen suljettujen ovien takana hakkeroitiin ja koodattiin yötä päivää, kunnen oli saatu valmiiksi tuo tuomiopäivän kone: Netrape (koodinimi Bozilla). Se oli kauniin kolmiulotteisen näköinen ja tehokkaan teknisen harmaa. Siinä oli 24-bittisiä kuvia, erikokoisia fontteja, taustakuvia ja taustavärejä, serverin ohjaamia animaatioita ja vieläpä mahdollisuus näyttää ruudulla tekstiä, joka on sekä lihavoitua että kursivoitua. Näin kaunis esine ei jäänyt huomiotta, vaan heti julkistamisen jälkeen koko maailman populaatio imuroi Netrapea piuhat punaisina. Ja ihmiset palvoivat Netrapea ja hämmästyivät ihmeitä, joita se teki, ja he kääntyivät pois kaikesta muusta. Ja he ylistivät Netrapen Standardeja. Hiukkaskiihotuksen veljeskunta kokoontui suureen kallioluolaan, jossa P. Timotheus johti veljet hurmokseen. "Bozilla, Bozilla", he lausuivat mantraansa. He juhlivat suurta voittoaan, ja se juhla oli suuri. Kolme päivää ja kolme yötä he pitivät iloa, lukivat pyhiä loitsujaan ja tekivät riittejään. Ja he lausuivat yhteen ääneen yhteisen uskonsa: Me uskomme yhteen Seittiin, Isään kaikkivaltiaaseen, kaikkien näkyvien ja näkymättömien Luojaan; ja yhteen browseriin, Netrapeen Bozillaan, Seitin ainosyntyiseen Poikaan, joka on Seitistä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, virtuaalinen Jumala virtuaalisesta Jumalasta - syntynyt, ei luotu; ja joka meidän ihmisten tähden ja meidän autuutemme tähden implementoitui Pyhän Seittihengen kautta Internetissä; joka kärsi Gofferin aikana, fleimattiin, kuoli ja haudattiin; nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Isän Seitin oikealla puolella, ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita URLeja; ja Pyhään Seittihenkeen, Herraan ja eläväksitekijään, joka Isästä ja Pojasta lähtee ja jota yhtenä Isän ja Pojan kanssa kunnioitetaan ja alati kumarretaan; joka myös on puhunut FAQien kautta; me uskomme yhden pyhän yhteisen ja apostolisen seittiseurakunnan; me tunnustamme yhden flame-kasteen luuseroinnin anteeksisaamiseksi ja odotamme serverien ylösnousemusta ja iankaikkista kruisailua. Sitten he kokoontuivat suuren purppuranpunaisen esiripun eteen. Ja Pyhä Timotheus klikkasi suurta buttonia, jossa luki kultaisin kirjaimin "Bozilla", ja esirippu halkesi ylhäältä alas, ja sen takaa paljastui valtava kuvaruutu, jossa luki suurin vilkkuvin kirjaimin .