Web-julkaisemisen opas, luku 2 Reseptit: Miten luon Web-sivujen kokonaisuuden, ja muuta vaativampaa:

Sivut järjestykseen: hakemistoja

Sisällys

Pieni on kaunista

Yleensä Web-dokumentin on hyvä olla lyhyt tai lyhyehkö. Jos juttu olisi paperille tulostettuna pitempi kuin kolme neljä sivua, harva viitsii sitä lukea kuvaruudulta. Tietenkin kiinnostunut lukija voi todellakin tulostaa sen paperille. Mutta olisi suotavaa, että tarjoaisit myös kuvaruudulta mukavasti luettavan vaihtoehdon.

Jos on paljon asiaa, jaa se useaksi dokumentiksi. Tähän on useita syitä, muun muassa se, että iso dokumentti kestää latautua. Esimerkiksi ajankohtaisten tapahtumien lista kannattaa ehdottomasti kirjoittaa omaksi dokumentikseen, jotta sitä tarvitseva voi nopeasti hakea juuri sen.

Jos teet vaikkapa jonkin yhdistyksen esittelyä Webiin, ei kannata kirjoittaa yhdistyksen yleisesittelyä, yhdistyksen hallituksen kokoonpanoa, toimintakalenteria, toimintasuunnitelmaa jne. kaikkea yhteen dokumenttiin. Tee kustakin asiakokonaisuudesta oma sivunsa ja linkitä ne yhteen ainakin indeksisivun (pääsivun) kautta.

Kirjatyyppinen aineisto, olipa sitten kyseessä "oppikirja" tai "romaani", on yleensä luonnollista jakaa kerralla luettavaksi sopiviin jaksoihin, esimerkiksi lukuihin. Tällöin on kunkin jakson loppuun syytä panna linkki seuraavaan. Lisäksi ainakin oppikirjan tapauksessa on tarpeen tehdä sisällysluettelo. Esimerkki: Internetixin "kurssi" Elämme fysiikan maailmassa.

Jäljempänä selostetaan, miksi myös iso on kaunista eli miksi aineisto olisi hyvä tarjota sekä paloihin jaettuna että yhtenä kokonaisuutena.

Hakemistotekniikkaa

Käytännön syistä on järkevää jakaa Web-sivut hakemistoihin (directories) tai kansioihin (folders). Näiden eri järjestelmissä käytettyjen nimitysten ero heijastaa osittain teknisiä eroja, mutta keskeisesti on kyse samasta asiasta: tiedostot järjestetään paremman hallittavuuden takia ryhmiin. Jos esimerkiksi kirjoitat laajan johdatuksen hypermystiikkaan, kannattaa kaikki siihen liittyvät tiedostot panna omaan hakemistoonsa tai kansioonsa. Niin ne eivät sekaannu muihin tiedostoihisi. Lisäksi ryhmitys voi olla monitasoinen eli hierarkkinen: hakemistossa voi olla alihakemistoja ja niissä taas voi olla alihakemistoja jne.

Hakemistojen tai kansioiden perustaminen ja käsittely tapahtuu käyttöjärjestelmästä riippuvilla tavoilla. Tässä vain viitataan pariin juttuun aiheesta: Unix-oppaan luku Tiedostot ja hakemistot sekä Marko Nybyn Windowsin peruskäyttö -ohje ja siihen liittyvä ohje Joitakin yleisimpiä toimintoja. Mutta muista, että "Unix" ja "Windows" ovat laajoja käyttöjärjestelmäperheitä, joiden sisälläkin on suurta vaihtelua. Yksityiskohdat kannattaa selvitellä järjestelmäkohtaisista ohjekirjoista tms.

Yleensä on parasta uutta Web-sivujen kokonaisuutta aloittaessaan perustaa sille oma hakemisto - sen hakemiston alihakemistoksi, missä Web-sivusi ovat. Hyvin usein tämä tarkoittaa, että perustat hakemiston toisaalta siihen koneeseen, jolla sivuja valmistelet (esim. oma PC:si), että siihen palvelimeen, johon sivusi siirrät julkaistaksesi ne. Huomaa, että näissä koneissa saattaa olla erilaiset käyttöjärjestelmät. Käytännössä hakemistojen perustaminen ja käsittely palvelimen osalta onnistuu usein FTP-ohjelman käskyillä.

Hakemiston nimi kannattaa valita huolella ja sellainen, jota ei tarvitse muuttaa. Käytännössä se tulee esiintymään URLeissa, joten sen on hyvä olla lyhyehkö, ja esim. skandinaavisia kirjaimia åäö ei kannata käyttää, ei myöskään välilyöntejä.

Hakemistoista ja niihin liittyvistä asioista on Dan kirjoittanut artikkelin Directories and Default Index Files. Kunpa olisin lukenut sen ajoissa! Kerran rämettymään päässyttä hakemistorakenetta on erittäin vaikea korjata.

Irti irrallisista sivuista

Jos teet useita Web-sivuja, kannattaa järjestää ne jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi ja liittää ne toisiinsa linkeillä. Kun olet tehnyt edellä mainitun Pieni on kaunista -periaatteen mukaisen useiksi dokumenteiksi jaetun aineiston, on syytä jokaiseen dokumenttiin kirjoittaa ainakin linkki sisällysluetteloon. Tämä on ratkaisevan tärkeää, koska Webille kaikkein ominaisimpia ilmiöitä on se, että ihmiset päätyvät sivuillesi mitä erilaisimpia reittejä, esimerkiksi hakupalvelimien kautta ja linkkejä seuraamalla.

Usein linkki sivuston sisällysluetteloon voidaan yhdistää osaksi kontekstitietoa, jollainen pitäisi olla jokaisen sivun alussa, ehkä osana pääotsikkoa, ehkä muutoin. Jos sivu alkaa vain esimerkiksi otsikolla "Hinnasto", jonka jälkeen tulee iso taulukko, niin siltä puuttuu tieto kontekstista, asiayhteydestä. Esimerkiksi "Oy Firma Ab:n hilavitkutintuotteiden hinnasto" olisi paljon parempi, ja firman nimen voi sitten tehdä linkiksi firman pääsivulle (ja sanan "hilavitkutintuotteiden" linkiksi sivulle, joka esittelee kyseisten tuotteiden ominaisuuksia). Toteutus voi toki vaihdella; ellei sivun otsikosta haluta noin pitkää, voi ennen otsikkoa kirjoittaa esim. "Oy Firma Ab: Hilavitkutintuotteet" ikäänkuin logoksi (ehkä yhdessä logokuvan kanssa).

Entä yksityishenkilön sivut? Lukija, joka löytää jonkin sivusi, saattaa olla kiinnostunut siitä, mitä kaikkea muuta olet tehnyt. Hänelle voi olla myös tärkeää löytää taustatietoja sinusta, esim. asiantuntemuksesi alalla, jota jutussasi käsittelet. Kätevä tapa on käyttää hypertekstiallekirjoitusta eli tehdä nimestäsi linkki pääsivullesi, jolla on tai jonka kautta löytyy sivujesi luettelo.

Jokaisella Web-sivulla tulisi olla jokin olennainen kontekstitieto, jonka kautta lukija tiedon siitä, kuka sivun on tehnyt ja mitä muita Web-sivuja hänellä on.

Ks. Jakob Nielsenin alertboxin Top Ten New Mistakes in Web Design kohtaa Lack of Biographies.

Kyse ei suinkaan ole siitä, että jokaisella sivullasi pitäisi olla linkki jokaiseen muuhun sivuusi! Mutta olisi hyvä, että jokaiselta sivultasi voi epäsuorasti päätyä kaikille muille sivuillesi. Eräs käytännöllinen tapa on tehdä tämä on hypertekstiallekirjoitus, joka viittaa tekijän kotisivuun sanan ahtaassa merkityksessä. Sillä kotisivulle sitten voi olla tässä luvussa esiteltävän kaltainen sivujen indeksi taikka linkki sellaiseen.

Oletustiedostot (index.html tms.)

Yleensä Web-palvelin toimii siten, että kun selain lähettää pyynnön, jossa URL loppuu vinoviivaan, niin palvelin vastaa lähettämällä asianomaisen hakemiston tiedoston, jolla on palvelinkohtainen oletusnimi, esimerkiksi index.html tai default.htm (tarkista käyttämäsi palvelimen dokumentaatiosta!).

Lisäksi jos sennimistä tiedostoa ei ole, niin useat palvelimet itse tuottavat sellaisen rakentamalla hakemiston sisältämistä tiedostoista listan, indeksin. Listan muoto ja sisältö riippuu täysin palvelimesta. Seuraavassa on muuan esimerkki (jonka kaikki linkit eivät toimi):

      Name                   Last modified       Size  Description

[TXT] huo.txt 10-Feb-1999 13:50 15k [TXT] huolto.html 20-May-1999 08:52 15k [TXT] huolto.txt 10-Feb-1999 14:13 15k [TXT] kiitos.html 20-May-1999 13:50 1k [TXT] kompos.html 27-May-1999 12:37 31k [TXT] yhdyssanat.html 21-May-1999 12:58 8k

Tähän perustuu se, että hyvin usein ilmoitetaan sentapaisia URLeja kuin
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/suomi/
Usein niistä jätetään vinoviiva pois lopusta, mutta niin ei pidä tehdä. Vinoviiva kuuluu loppuun, jos URLin viimeinen osa on hakemiston nimi.

Mainitunlaista URLia voi käyttää tiedottaessaan sivuistaan ja myös linkeissä. Tästä riippumatta käyttäjät saattavat päätyä kirjoittamaan niitä, jos he huomaavat, että jokin URL ei toimi. Aika monet nimittäin tietävät, että silloin kannattaa kokeilla poistaa URLin lopusta tekstiä viimeiseen vinoviivaan asti, sitten siitä ehkä vielä taaksepäin edelliseen vinoviivaan jne. Näin päästään hierarkiassa ylöspäin, ehkä sivuille, joiden kautta voi yrittää löytää sen, mitä etsitään. (Ehkäpä URLin loppuosassa oli vain kirjoitusvirhe.)

Oman indeksidokumentin tekeminen

Edellä kuvatun kaltainen, palvelimen automaattisesti tuottama indeksi ei yleensä sano paljoakaan. Eihän siitä tavallisesti edes ilmene, mitä eri dokumentit käsittelevät. Mukaan eksyy yleensä myös sivuja, joiden ei ole varsinaisesti tarkoitus näkyä ulospäin ainakaan tällaisissa listoissa.

Yksinkertaisimmillaan indeksidokumentti on hyvin samanlainen kuin edellä käsitelty hypertekstisisällysluettelo, erona vain se, että linkit eivät ole dokumentinsisäisiä vaan viittaavat eri dokumentteihin. Esimerkki:

<p><a href="../henkkoht.html">Jukka Korpela</a>n
kirjoituksia suomen kielestä:</p>
<ul>
<li><a href="huolto.html"><cite>Onko kielenhuolto hölynpölyä?
 </cite></a></li>
<li><a href="kompos.html"><cite>Suomen kielen yhdyssanamuodot
 (kompositiivit)</cite></a></li>
<li><a href="yhdyssanat.html"><cite>Yhdyssanat yhteen</cite></a>
 (käytännön neuvoja)</li>
</ul>

Tämä näyttää esim. seuraavanlaiselta

Jukka Korpelan kirjoituksia suomen kielestä:

Indeksidokumenttiin voidaan tietysti lisäillä erilaisia aineksia, kuvallisiakin, mutta kovin isoksi sitä ei kannata paisuttaa - parhaimmillaan se on, kun se on pieni ja tehokas.

Jos tiedostoja on paljon ja uusia lisäillään usein, kannattaa ehkä etsiä sopiva työkaluohjelma indeksitiedoston tuottamista varten.

Jotain hienompaa?

Jostakin syystä monet sivuntekijät pitävät suorastaan välttämättömänä

Nämä kaikki merkitsevät eriasteisia huononnuksia yksinkertaiseen ja toimivaan rakenteeseen. Jostain syystä tässä yhteydessä puhutaan "navigoinnista". Ehkäpä siihen sisältyy uusi tulkinta lauseesta Navigare necesse est: navigointipalkkien virittely on välttämätöntä, sisältö ei.

Toisenlaisen tavan hämärtää indeksien rakennetta ja tehdä niistä hankalampia käyttää ovat ns. alasvetovalikot. Seuraavassa on esimerkki siitä, millainen tämän dokumentin 1. osan lukuihin vievä indeksi olisi alasvetovalikkona:

Jos mielesi tekee käyttää moisia, tutustu kirjoitukseeni Navigational pulldown menus in HTML (joka kyllä kertoo myös, miten niitä tehdään, jopa niin että ne toimivat, mutta selostaa tusinan verran syitä, miksi koko ajatus on lähes aina huono).