Tekijänoikeus: vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin, luku 5 Tekijänoikeus ja netti:

Tarvitaanko linkittämiseen lupa?

Viittaamisen vapaus

Viittaaminen teokseen esimerkiksi ilmoittamalla, mikä on teoksen nimi ja mistä se on saatavissa, on tietenkin sallittua ilman tekijän lupaakin. Sama koskee epäilemättä myös teoksen web-osoitteen (URLin) ilmoittamista esimerkiksi kirjassa.

Samaa periaatetta on syytä soveltaa siihen, että joku kirjoittaa omaan web-dokumenttiinsa linkin, joka viittaa jonkun toisen tekemään web-dokumenttiin. Linkki on viittaus, referenssi, ja verrattavissa kirjan ISBN-numeroon tai sen kertomiseen, mistä kirjan kappale löytyy jostakin kirjastosta. Toki linkin seuraaminen on käytännössä helpompaa kuin kirjastossa käynti. Mutta linkin tekeminen ei luo mitään sellaista uutta mahdollisuutta, jota käyttäjällä ei jo olisi; hänhän voi antaa URLin suoraan selaimelle, esimerkiksi kopioiden URLin paperilta.

Edellä esitetty ajattelu on tosin asetettu kiistanalaiseksi: on väitetty, että teoksen sijoittaminen webiin ei sinänsä ole julkistamista, jos teoksen web-osoitetta ei julkisesti kerrota eikä siihen ole mitään linkkejä. Tällöin siis osoitteen julkistaminen kai ajateltaisiin teoksen julkistamiseksi ja siis tekijän yksinoikeuden piiriin kuuluvaksi. Ajatus on sikäli outo, että web-tekniikka tarjoaa ihan oikeitakin suojausmekanismeja, joilla dokumentin lukeminen voidaan tehdä riippuvaiseksi tekijän antamasta luvasta, käytännössä esimerkiksi salasanasta. Sellaisen salasanan julkistaminen ilman tekijän lupaa voitaneen tulkita tekijänoikeuden loukkaukseksi, koska silloin loukattaisiin tekijän yksinoikeutta saattaa teos yleisön saataviin (2 §). (Voi myös kysyä, onko siten paljastetun salasanan käyttö rikoslain 38. luvun 8. pykälässä kriminalisoitu tietomurto.)

Webin ”isä” Tim Berners-Lee on kirjoituksessaan Links and Law: Myths korostanut linkittämisen vapauden merkitystä, ja hänen kantansa on painokkaasti tämä:

There is no reason to have to ask before making a link to another site.

Suomessa linkitystä koskevien kysymysten voidaan katsoa saaneen melko selvän perusratkaisun hallituksen esityksessä HE 28/2004. Sen perustelujen mukaan normaali linkitys on sallittua, lupia kyselemättä, kun taas upottaminen vaatii yleensä luvan.

Kyseinen esitys tekijänoikeuslainsäädännön muuttamiseksi sisältää yksityiskohtaisten perustelujen alussa seuraavat kannanotot:

Verkkosivujen linkittämistä toisiinsa siten, että käyttäjä linkkiä seuraamalla siirtyy sivulta tai sivustosta toiseen, ei ole katsottu tekijänoikeudellisesti merkitykselliseksi toimeksi. Tällainen esimerkiksi kirjanmerkin tai alaviitteen asettamiseen verrattavissa oleva linkittäjän toimenpide olisi siis lähtökohtaisesti mahdollinen ilman linkitettävän aineiston oikeudenhaltijan lupaa.

Jos verkkosivulle tuodaan suojattua aineistoa ulkopuolelta linkkien avulla siten, että aineistosta valmistetaan kappale linkittäjän sivun osaksi, tapahtuu tekijänoikeudellisesti merkityksellistä kappaleen valmistamista ja/tai yleisön saataviin saattamista. Tällaiseen linkittämiseen olisi hankittava oikeudenhaltijan lupa.

Lakitekstiä ei tässä yhteydessä muutettu, vaan asia jäi perustelujen varaan. Vaikka kannanotto on melko selvä, sitä on kuitenkin pidetty tulkinnanvaraisena. Ks. IPR Infon artikkelia Tekijänoikeuslaki ei tuo selvyyttä linkitykseen.

Myös tekijänoikeustoiminnan vuoden 2012 mietinnössä Ratkaisuja digiajan haasteisiin palataan kysymykseen linkittämisen säätelystä. Siinä on kuitenkin vain selvitys aiheesta, ei ehdotuksia lainsäädännön muutoksiksi tältä osin.

Erilaisia kannanottoja linkittämiseen

Edellä sanotun valossa oli kummallista ja huolestuttavaa, että tekijänoikeusneuvosto otti lausunnossaan 2001:8 sekavan kannan, jota on tulkittu vielä sekavammin. Ks. IPR infon artikkelia Tekijänoikeusneuvoston ratkaisu linkityksestä. Haarmann selostaa kirjassaan (s. 125) lausuntoa mainiten, että neuvosto ”piti myös mahdollisena” tulkita asiaa toisinkin ja että lausunto on annettu ennen tekijänoikeuslain uudistamista.

Tekijänoikeustoimikunnan mietintö Tekijän­oikeudet tietoyhteiskunnassa esitti (kohdassa 2.5.4) vuonna 2002 melko selkeän katsauksen linkittämiseen. Siinä erotettiin tavallinen linkitys kehykseen avaamisesta ja upottamisesta, tosin käyttäen kaikista linkki-nimitystä. Tavallisesta linkityksestä se sanoo: ”Nettisivujen selailun (browsing) hyperlinkkien eli viittaavien linkkien avulla ei voida katsoa muodostavan linkittäjän tekemää yksinoikeuden loukkausta.” Lisäksi eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu 14.11.2003 ottaa varsin selvästi kantaa linkittämisen vapauden puolesta. Ks. kannanoton pääkohtien kuvailua ja kommentointia EFFin sivulla Linkittäminen on laillista.

Upottaminen ei ole linkittämistä

Hankalampi tulkintakysymys syntyy, jos web-dokumentissa on ns. upottava (embedding) rakenne (käytännössä yleensä img-elementti) joka viittaa kuvaan siten, että dokumenttia webissä katsottaessa kuva automaattisesti latautuu mukaan. Onko tällöin kyse kopion valmistamisesta? Suosittelen toimimaan niin, että tällaisessa tapauksessa pyydetään tekijältä lupa. Edellä mainittu tekijänoikeustoimikunnan mietintö myös suhtautuu upotukseen toisin kuin linkitykseen. Vaikka menettelyä ei tulkittaisikaan niin, että siinä on kyse teoksen kopioinnista, niin teoksen liittäminen toisen teoksen kuvitukseksi saattaa loukata tekijän ns. moraalisia oikeuksia: teosta ei saa saattaa yleisön saataviin sellaisessa muodossa tai yhteydessä, joka loukkaa tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tai omalaatuisuutta (3 §).

Myös kehysten (frames) käyttö on huomattavasti ongelmallisempi tässä suhteessa. Yleisesti sivun upottaminen kehykseen on senmuotoista sivun saattamista yleisön saataviin, jota tekijä ei ole tarkoittanut sallia laittaessaan sivun webiin. Olennaista on kuitenkin se, että siinä kuten muussakin upotuksessa teos tulee näkymään toisen teoksen osana, eikä tämä yleensä ole sallittua.

Käsitteiden sekaannusta

Edellä on esitetty linkkeihin ja upotukseen liittyvät perusasiat: linkitys ei vaadi lupaa, upotus vaatii. Raja linkin ja upotuksen välillä ei aina ole täysin selvä, mutta suurempi ongelma on käsitteiden sekoittuminen toisiinsa.

Linkki-sanaa käytetään usein erittäin laajasti niin, että se tarkoittaa myös upotusta. Samanlaista sekaannusta on esiintynyt jopa joissakin webin tekniikoiden määrittelyissä.

Kun linkki-sanaa käytetään laajasti, päädytään esimerkiksi erottelemaan ”vievät linkit” (= linkit) ja ”tuovat linkit” (= upotus) toisistaan tai muuten ottamaan käyttöön erikoisia termejä. Voidaan myös esimerkiksi erotella ”hyperlinkit” ikään kuin omaksi linkkien lajikseen.

Tämäntapaisten sekaannusten takia kannattaa kaikkiin kannanottoihin linkittämisen oikeudesta suhtautua varovaisesti. Ensin pitäisi yrittää selvittää, mitä missäkin kannanotossa tarkoitetaan linkillä.

Syvät linkit

Ilmaisua syvä linkki on ruvettu käyttämään linkistä, joka viittaa suoraan jonkin sivuston yhdelle sivulle eikä sivuston pääsivulle. Käsitykset, joiden mukaan sellainen linkki vaatisi luvan, perustuvat yleensä väärinkäsityksiin webin luonteesta.

Taustalla on myös sellaista ajattelua, että syvä linkki voi aiheuttaa haittaa, koska silloin muun muassa ohitetaan pääsivulla olevat ilmoitukset ja mainokset. Tekijänoikeuden kannalta tätä on yritetty vastustaa sillä perusteella, että syvä linkki saattaa teoksen yleisön saataviin uudella tavalla ja tämä vaatisi luvan. Muun muassa tällaista argumentaatiota esittää Taina Pihlajarinteen kirja Lupa linkittää – toisen aineiston hyödyntämisen tekijän­oikeudelliset rajat.

Syvä linkki voi käytännössä lakata toimimasta, jos sivusto järjestetään uudestaan. Tästäkin syystä on usein hyvä syvän linkin yhteydessä viitata myös pääsivuun. Tämä on kuitenkin käytännöllinen, ei tekijänoikeudellinen seikka.

”Syvät linkit” ovat kuitenkin kiistanalaisia tapauksissa, joissa niihin katsotaan sisältyvän toisen yrityksen aineiston järjestelmällistä hyväksikäyttöä. Esimerkiksi tapaus ”StepStone contra Ofir” uutisoitiin siten, että siinä olisi EU-oikeuden pohjalta katsottu ”syvät linkit” laittomiksi. Mutta sivulla Linkhaftung – Zivilrechtliche Entscheidungen Deutschland u.a. tapausta selostetaan siten, että ratkaisun mukaan oikeutta tietokantaan oli loukattu. (Itse ratkaisu: LG Köln, Urteil vom 28.02.2001, 28 O 692/00.) Lisäksi Saksan korkein oikeus on BGB PaperBoy -ratkaisussa v. 2003 nimenomaan todennut syvälinkit laillisiksi.

Linkittäminen laittomaan aineistoon

Jos sivu sisältää laitonta aineistoa, esimerkiksi ns. piraattikopioita ohjelmista, äänitteistä ym. taikka solvaavia kirjoituksia, saatetaan linkki sellaiseen tulkita osallisuudeksi kyseiseen laittomuuteen. Tämä tulisi kyseeseen tapauksissa, joissa linkittäjä on ollut tietoinen tai hänen olisi tullut tietää aineiston laittomuudesta.

Näissä tapauksissakaan ei tietenkään ole kyse siitä, että tarvittaisiin lupa sen sivun ylläpitäjältä, johon linkki viittaa! Kysymys ei ole lainkaan tekijänoikeudellinen.