Tekijänoikeus: vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin, luku 2 Tekijänoikeuden rajoitukset:

Saako omaan käyttöön kopioida?

Yleissäädös yksityisestä kopioinnista

”Julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Siten valmistettua kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen.” (12 §). Olennaisin ehto tässä on käytön yksityisyys, josta tarkemmin jäljempänä.

Miksi yksityinen kopiointi on sallittu?

Oikeutta kopioida yksityiseen käyttöön on aikoinaan perusteltu kohtuullisuussyillä ja sillä, että periaatteellisista ja käytännön syistä yksityiselämässä tapahtuva toimet pitäisi yleensä jättää säätelyn ulkopuolelle.

Toisaalta tämä tekijänoikeuden rajoitus on kopiointitekniikoiden kehittyessä ja yleistyessä muodostunut paljon aiottua laajemmaksi; alkujaan ajateltiin lähinnä vain käsin kopiointia! Tekijöille koituvien menetysten (teosten menekin vähentymisen) korvaamista on pidetty tarpeellisena, mutta käytännön vaikeuksien takia se on toteutettu lähinnä ns. hyvitysmaksuilla, joista on säädetty lain 2a luvussa. Hyvitysmaksua kutsuttiin aiemmin mm. kasettimaksuksi.

Omistusta ei vaadita

Säädöksessä ei ole sellaista ehtoa, että kopioijan pitäisi omistaa kappale, josta hän valmistaa kopion. Se voi siis olla lainattu. Ja jos kopioit esimerkiksi omistamasi äänitteen, saat myydä alkuperäisen pois (19 §), mutta et kopiota, koska se olisi jo käyttämistä muuhun kuin yksityiseen tarkoitukseen.

Laillisen lähteen vaatimus

Pitkään oli epäselvää ja kiistanalaista, saako laittomasti valmistetusta kappaleesta (esimerkiksi verkossa luvattomasti olevasta kopiosta) tehdä kopion yksityistä käyttöä varten. Hallituksen esityksen 28/2004 perustelujen kohdassa 3.2.2 ehdotettiin lakiin tarkennusta, jonka mukaan sellainen ei olisi sallittua. Tämä ns. laillisen lähteen vaatimus otettiinkin lakiin vuoden 2006 alussa. Säädös on 11 §:ssä, ja se koskee useimpia tekijänoikeuden rajoituksia yleisesti. Säädöksen mukaan ei esimerkiksi yksityiseen käyttöön kopioitaessa saa valmistaa kappaletta ”kappaleesta, joka on valmistettu tai saatettu yleisön saataviin 2 §:n vastaisesti tai jota suojaava tekninen toimenpide on 50 a §:n 1 momentin vastaisesti kierretty”.

Tietokoneohjelmat ja tietokannat ulkopuolella

Yksityisen kopioinnin oikeuteen on tärkeä poikkeus: säädös ei koske tietokoneella luettavassa muodossa olevaa tietokoneohjelmaa tai tietokantaa (esimerkiksi CD-rom-tietosanakirjaa). Tämä johtuu ohjelmien osalta lainmuutoksesta 418/1993 ja tietokantojen osalta lainmuutoksesta 250/1998. Muutoinkin EU:ssa suuntaus on kohti yksityisen kopioinnin oikeuden rajoittamista etenkin digitaalisen kopioinnin osalta.

Vuonna 1991 tehdyissä muutoksissa, joissa lakiin otettiin erityissäädöksiä tietokoneohjelmien tekijän­oikeudesta, ohjelmien kopiointi yksityiseen käyttöön nimenomaisesti sallittiin, mutta nyttemmin se siis on erikseen kielletty. (Ks. tarkemmin tekijänoikeuslain historiikkia.)

Tietokoneohjelmaa tai tietokantaa ei siis saa kopioida ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa, vaikka käyttö olisi puhtaasti yksityistä ja vaikka käyttö olisi hyvinkin tilapäistä. On kyllä hyvin ymmärrettävää, että ennen ohjelman ostamista halutaan tutustua siihen. Kaupallisesti myytävistä ohjelmista onkin hyvin usein tarjolla laillisesti erilaisia esittelyversioita, esimerkiksi Internetistä imuroitavissa, maksuttomilla tai huokeilla CD-romeilla ja kirjojen kylkiäisinä. Esittelyversioita voi tiedustella esimerkiksi ohjelman maahantuojalta tai etsiä maahantuojan web-palvelimen kautta.

Käytön yksityisyys

Käyttö ei ole yksityistä, jos se tapahtuu työssä tai muussa ansiotoiminnassa. Vakiintuneen tulkinnan mukaan opiskelua pidetään yksityisen käytön alaan kuuluvana. Sen sijaan opetus on eri asia. Kopiointi yksityiseen käyttöön tapahtuu käyttäjän omasta aloitteesta, ei esimerkiksi opettajan, työnantajan tai luokan organisoimana.

Esimerkiksi web-sivujen paperille tulostaminen niiden kopiointia ja luokalle jakamista varten ei siis ole sallittua yksityistä käyttöä koskevan säädöksen nojalla. Nykyisin se on kuitenkin sallittua paitsi tekijän luvalla myös Kopiostolta saatavan Digiluvan perusteella ja rajoissa.

Yksityiseksi käytöksi katsotaan vakiintuneen tulkinnan mukaan myös käyttö, joka tapahtuu perhepiirissä tai vastaavassa. Rajanvetoa tässä asiassa on tehty mm. ratkaisussa KKO 1987:16, jonka mukaan noin 20 kopion ottaminen sanomalehtipakinasta ja jakeleminen paikkakunnalla ei ollut yksityistä käyttöä. Esimerkiksi järjestötoiminnassa tapahtuvaa käyttöä ei voitane katsoa yksityiseksi.

Kopion teettäminen toisella

On sallittua valmistuttaa teoksesta kappale valmistuttajan yksityistä käyttöä varten (12 §). Tämä voi tapahtua myös maksua vastaan. (Toisaalta kopiointilaitoksilla tms. on tietysti oikeus olla ottamatta vastaan tällaisia tehtäviä.)

Tämä ei kuitenkaan koske

Tässä on olennaista, että kopiointi tapahtuu sen aloitteesta, jonka yksityisestä käytöstä on kyse. Voi siis esimerkiksi pyytää toiselta kopiota hänen omistamastaan teoksesta. Tuskin lakia myöskään rikotaan, jos kysytään ystävältä, joka on osoittanut kiinnostusta teokseen, haluaisiko hän siitä kopion. Sen sijaan kopiointimahdollisuuden aktiivinen tarjoaminen joukolle ihmisiä menee jo lain väärälle puolelle.

Voisi ajatella, että tässäpä on kiinnostava porsaanreikä: firma hankkii vaikkapa kirjoja ja pitää niitä näytillä tarjoutuen maksua vastaan valmistamaan valokopioita asiakkaille näiden yksityiseen käyttöön. Tämähän ei asiallisesti poikkeaisi sellaisesta selvästä laittomuudesta kuin kirjojen valokopiointi suoraan myyntiä varten, mutta sen voisi yrittää selittää sallituksi kopion valmistuttamiseksi yksityistä käyttöä varten. Ideaa on testattu, ja Vaasan käräjäoikeus tuomitsi sen laittomaksi.

Kopioinnin laajuus

Oikeus kopioida yksityiseen käyttöön koskee teosta, mutta käytännössä toki voi kopioida itselleen myös osan teoksesta. Silloin ei tietenkään ole määrällistä rajoitusta sille, miten suuri osa kopioidaan. Sen sijaan kopioiden määrä saa olla enintään ”muutama”, joka tarkoittaa yleensä paria kolmea, mutta miksi kukaan ottaisikaan monia kopioita samasta teoksesta yksityistä käyttöään varten?

Myöskään ei ole rajoitusta sille, miten laajan teoksen saa kopioida. Jos sielu ja kukkaro sietävät, voit kopioida vaikka kymmenosaisen tietosanakirjan. (Painetun kirjan, koska CD-tietosanakirja tulkittaneen tietokannaksi!) Tämäkin asia sotketaan joskus edellä mainittuun sopimuslisenssijärjestelmään, jossa on määrällisiä rajoituksia.

Kopioinnin menetelmät

Oikeus kopioida yksityiseen käyttöön ei yleensä riipu kopioinnin menetelmistä. Toisaalta mm. valmisteltaessa vuonna 2001 annettua direktiiviä tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa oli laajasti esillä se, että modernit kopiointimenetelmät ovat radikaalisti muuttaneet kyseisen oikeuden tosiasiallista sisältöä. alkuperäinen ehdotus asian kuvasi: ”Tämä antaa täysin uuden ulottuvuuden yksityistarkoituksiin tapahtuvalle kopioinnille, joka nykyisin sallitaan useimmissa jäsenvaltioissa.” Esimerkiksi Tanskan tekijänoikeuslaki tekee tässä eron digitaalisen ja muun kopioinnin välillä: oikeus kopioida yksityiseen käyttöön ei koske digitaalista kopiointia. Aika näyttää, missä määrin tähän mennään yleisemmin EU:ssa. Tietokoneohjelmien ja tietokantojen osaltahan siihen on asiallisesti jo menty, kuten edellä on kuvattu.

Eräs olennainen tekninen rajoitus on kuitenkin asetettu: vuodesta 2006 alkaen tehokkaan kopiointisuojauksen murtaminen eli lain sanoin ”suojatun teoksen suojana olevan tehokkaan teknisen toimenpiteen kiertäminen” on ollut kiellettyä (50a §). Jos siis esimerkiksi elokuvan tai musiikkia sisältävä DVD on valmistettu siten, että sen kopiointi on estetty jollakin tehokkaaksi katsottavalla tavalla, ei sitä saa kopioida tämä suojaus murtaen. Suojauksen tehokkuus on ymmärrettävä suhteellisena käsitteenä. Ehdotonta murtamattomuutta ei tietenkään vaadita; eihän olisi mielekästä säätää rangaistavaksi sellaista, mitä on mahdoton tehdä.

Tämän hyvin kiistellyn muutoksen viranomaistulkintaa kuvaa opetusministeriön sivu Tekijänoikeudesta kysyttyä. Siinä ei kuitenkaan oteta kantaa mm. siihen, miten on tulkittava lain säädös, jonka mukaan suojauksen murtaminen on sallittua, ”jos teoksen kappaleen laillisesti hankkinut tai haltuunsa saanut kiertää teknisen toimenpiteen teoksen saamiseksi kuultavilleen tai nähtävilleen”. Säädös epäilemättä oikeuttaa murtamiseen, jos teoksen kuuleminen tai näkeminen ei muuten ole lainkaan mahdollista millään välineillä. Tulkinnanvaraisempaa on, oikeuttaako se murtamiseen sitä varten, että teosta voi kuunnella tai katsella käyttäjälle sopivimmilla tavoilla, esimerkiksi sekä kotona että autossa, sekä DVD-soittimella että tietokoneella jne.