Nominien sijataivutus suomessa
Taivutusvartaloon perustuva kuvaus

Suomen kielen nominien taivutus kuvataan sanakirjoissa taivutus­tyypeillä, joita on esimerkiksi Kieli­toimiston sana­kirjassa (KSK) 49. Vanhemmassa Nykysuomen sanakirjassa (NSK) tyyppejä on 82, osittain siksi, että siinä on mukana vanhoja, nykyisin käytöstä jääneitä taivutus­vaihto­ehtoja.

Tässä esitettävä tarkastelu­tapa perustuu sen sijaan taivutus­vartaloon, jolloin uuden sanan taivutus voidaan oppia ja kuvata luonnollisemmin. Ei esimerkiksi sanota, että sana vastaus taipuu tyypin 39 mukaan, vaan että sen taivutus­vartalo on vastaukse-. Joissakin tapauksissa tarvitaan taivutus­vartalon lisäksi kuitenkin muuta tietoa sanan taivutuksen kuvaa­mi­sek­si täydellisesti.

Tässä tarkastelussa rajoitutaan kunkin muodon tavallisimpaan muodostustapaan. Esimerkiksi sanalla omena sanotaan olevan viisikin monikon genetiivin muotoa: omenien, omenoiden, ome­noit­ten, omenojen, omenain. Niistä kuitenkin vain kaksi ensimmäistä ovat yleisessä käytössä. Rajoittuminen vain yhteen, yleisimmäksi arvioituun muotoon yksinkertaistaa kuvausta erkittävästi ja on luonnollista etenkin tarkasteltaessa sovelluksia, joissa on tarkoitus tuottaa sanojen muotoja automaattisesti.

NSK kuvaa taivutustyypit esittämällä sanan kahdeksan eri muotoa: yksikön nominatiivi, genetiivi, partitiivi, essiivi ja illatiivi sekä monikon genetiivi, partitiivi ja illatiivi. Myös KSK:ssa on kahdeksan muotoa, mutta ne on valittu symmetrisesti: yksikön ja monikon nominatiivi, genetiivi, partitiivi ja illatiivi. Yksikön essiivin mukanaolo NSK:ssa johtunee siitä, että kirja kuvaa myös essiivin vanhoja konsonanttivartaloisia muotoja kuten lasna (= lapsena). Yksikön genetiivistä voidaan päätellä taivutusvartalo sekä (nominatiiviin vertaamaalla) astevaihtelu. Monikon nominatiivi on asiallisesti tarpeeton mainita. Partitiivissa ja monikon genetiivissä esiintyy muotovaihtelua, joka on osittain aivan sanakohtaisesti määräytyvää eli on opittava erikseen, vaikka se pääosin noudatteleekin eräitä yleisiä sääntöjä. Illatiivin muodostus on monimuotoista, mutta säännöllistä. Kuitenkin monikon illatiivissa käytetään monikkovartaloa, jonka muodostuksessa on vaihtelua ja myös sanakohtaisuutta. Riittävä muotojen valikoima (ns. teemamuodot, joista kaikki muut muodot ovat johdettavissa), olisi seuraava:

NSK:n ja KSK:n taivutustyypit. Vrt. latinan ym. deklinaatiot, joissa olennaista erilaisten päätteiden käyttö eri taivutustyypeissä. Suomessa päätteet ovat pääosin samat, mutta vartalonvaihtelussa on eroja. Latinassa ym. vartalonvaihtelu on leksikaalinen asia.

Miksi taivutusvartaloon perustuva kuvaus?

Usein suomen taivutuksesta kysytään sellaisia asioita kuin miksi s-loppuisilla substantiiveilla on niin monia taivutustapoja. Miksi taivutetaan varis : variksen mutta kaunis : kauniin taikka vapaus : vapauden mutta lupaus : lupauksen? Tässä kuvauksessa sijamuotojen muodostus perustuu taivutus­vartaloon kuten varikse-, kaunii-, vapaute- tai lupaukse-, ja taivutus­vartalo nostetaan ns. perus­muodon rinnalle ja ohikin. Tällöin s-loppuisten substantiivien taivutuksen kirjavuus asettuu eri valoon: kysytäänkin, miksi yksi sijamuoto, yksikön nominatiivi, muodostuu niin erityyppisistä vartaloista samantapaisena, s-loppuisena.

Tarkastelutavan käytännöllinen merkitys on siinä, että se ohjaa opettamaan ja oppimaan sanat vartalomuotoina eikä perusmuotoina. Opitaan esimerkiksi sanat varikse-, kaunii-, vapaute- ja lupaukse-. Niistä pitää sitten erikseen oppia joko sana- tai tyyppikohtaisesti yksikön nominatiivin muodostus.

Käytännössä sanakirjoja ja oppikirjoja tuskin muutetaan aivan tämän tarkastelutavan mukaisiksi. Sen sijaan voisi olla realistista tavoitella sitä, että sanakirjoissa ja muualla sanoja esiteltäessä mai­nit­tai­siin yksikön nominatiivin lisäksi joko essiivi tai taivutusvartalo, esimerkiksi varis : variksena tai varis : varikse-. Vartalon näkee suoraan essiivistä, koska yksikön essiivin pääte on aina pelkkä -na tai -nä, joka liitetään suoraan vartaloon.

Kuvaus voi olla hyödyllinen myös kieliteknologiassa. Jos esimerkiksi halutaan lisätä kielen­tarkistus­ohjelman sanastoon uusia nomineja (esimerkiksi erisnimiä tai erikoistermejä), olisi suo­ta­vaa voida ilmoittaa luonnollisella tavalla, mikä on sanan taivutus. Taivutus­tyyppien nume­roi­hin perustuva menetelmä on hankala, kun taas taivutusvartalon tai essiivi­muodon ilmoit­ta­mi­nen on helppoa, ja suomea äidinkielenään puhuva oppii menettelyn helposti.

Sijamuodot

Sijamuodot esitetään tässä samassa järjestyksessä ja samoilla nimillä kuin Isossa suomen kieli­opis­sa (§ 81). Tämä on melko vakiintunut järjestys, jossa esitetään ensin ns. kieliopilliset sijat, sitten kuusi ns. paikallissijaa ja lopuksi ns. marginaaliset sijat.

Nomineilla tarkoitetaan tässä esityksessä lähinnä substantiiveja, adjektiiveja ja numeraaleja. Pronominien taivutus on siinä määrin poikkeavaa, että se on parempi kuvata erikseen, vaikka osa siitä onkin kuvattavissa nominitaivutuksen säännöillä. Erityisesti tästä esityksestä on jätetty akkusatiivi kokonaan pois, koska suomessa muoto-opillinen akkusatiivi on vain muutamilla pronomineilla.

Mukaan ei ole otettu sellaisia joskus sijoiksi kuvattuja johdoksia kuin -itse- ja -sti-johtimiset adverbit. Kuvaustapa ei tätä mitenkään estäisi, vaan sitä voitaisiin yleisestikin käyttää myös produktiivisten johtimien kuvaamisessa.

Sija Yksikkö Monikko Sijapääte
nominatiiviavainavaimet -t (vain monikossa)
genetiiviavaimenavaimien, avainten -n
partitiiviavaintaavaimia -a, -ta tai -tta
essiiviavaimenaavaimina -na
translatiiviavaimeksiavaimiksi -ksi
inessiiviavaimessaavaimissa -ssa
elatiiviavaimestaavaimista -sta
illatiiviavaimeenavaimiin -hVn, -Vn tai -seen
adessiiviavaimellaavaimilla -lla
ablatiiviavaimeltaavaimilta -lta
allatiiviavaimelleavaimílle -lle
abessiiviavaimettaavaimitta -tta
komitatiiviavaimine- -ne
instruktiivi(avaimen)avaimin -n

Taulukosta nähdään. että sanan avain : avaimena taivutus on seuraava:

Tähän kuvaukseen tarvitaan joukko lisäyksiä, mutta ne koskevat lähinnä vain muutamaa sijaa sekä monikkovartalon muodostusta.

Poikkeavia yks. ess. (harvoin... lasna - lapsena), mon. gen. ja part. sekä yks. ja mon. ill. Illatiivi yksinkertaisin säännön?

Taivutusvartalo, inessiivi vai genetiivi?

Taivutusvartalo hiukan abstrakti

Voisi tuntua paremmalta käyttää essiivin sijasta genetiiviä, joka on paljon tavallisempi ja päätteeltään lyhyempi. Genetiivissä vartalo on kuitenkin heikkoasteinen (esimerkiksi vapauden, vrt. vapautena). Genetiivistä ei voi päätellä muiden muotojen muodostusta, sillä esimerkiksi sanansisäinen v-äänne voi siinä edustaa p-äänteen heikkoa astetta tai muuttumatonta v-äännettä (kuten tapauksessa lapa : lavan ja lava : lavan). Muut yksikön sijat, joissa on vahva aste, ovat nominatiivi, partitiivi ja illatiivi (esim. lapa, lapaa, lapaan), ja kahdella viimeksi mainitulla on useita erilaisia päätteitä.

Kuvauksen rakenne

Tässä esityksessä nominien taivutuksen kuvaus on kokonaisuudessaan seuraava:

Yks. gen:n muodostus kriteeriksi (vrt. latina, mutta suomessa kyse vain vartalon muuttumisesta; pääte on aina -n)

Sijamuotojen muodostus

Seuraava taulukko esittää tiivistetysti suomen nominien sijamuotojen muodostuksen. Siinä ”heikko taivutusvartalo” tarkoittaa taivutus­vartalosta johdettavaa vartaloa, jossa on astevaihtelun heikko aste. Vastaava koskee käsitettä ”heikko monikkovartalo”: se johdetaan monikkovartalosta, joka taas muodostetaan taivutusvartalosta tiettyjen sääntöjen mukaan, lisäämällä loppuun i tai joskus j ja mahdollisesti poistamalla sen edeltä vokaali. Esimerkiksi sanan lukko (jonka taivutusvartalo on sama kuin perusmuoto) heikko taivutusvartalo on luko, monikkovartalo lukkoi ja heikko monikko­varta­lo lukoi. Ilmaus ”j:llinen monikkovartalo” tarkoittaa monikko­vartalon muunnelmaa, jossa monikon tunnus on i:n sijasta j.

Sija Yksikkö Monikko Huomautuksia
nominatiiviperusmuotoheikko vartalo + t
genetiiviheikko vartalo + n j:llinen monikkovartalo + en monikossa muitakin muodostuksia
partitiiviperusmuoto + aj:llinen monikkovartalo + A myös muita muodostuksia
essiivitaivutusvartalo + nA monikkovartalo + nA
translatiiviheikko vartalo + ksi heikko monikkovartalo + ksi Possessiifisuffiksin edellä pääte on kse.
inessiivi heikko vartalo + ssA heikko monikkovartalo + ssA
elatiivi heikko vartalo + stA heikko monikkovartalo + stA
illatiivi vartalo + Vn monikkovartalo + hin myös muita muodostuksia
adessiivi heikko vartalo + llA heikko monikkovartalo + llA
ablatiivi heikko vartalo + ltA heikko monikkovartalo + ltA
allatiivi heikko vartalo + lle heikko monikkovartalo + lle
abessiivi heikko vartalo + ttA heikko monikkovartalo + ttA
komitatiivi monikkovartalo + ne (+ possessiivisuffiksi)
instruktiivi heikko vartalo + n monikkovartalo + n

Monikkovartalo muodostetaan taivutusvartalosta seuraavasti:

Esimerkkejä: maa : mai, tie : tei, hai : hai, (kivi :) kive : kivi, (totuus :) totuute : totuuksi, kesä : kesi, kala : kaloi, risti : ristei, talo : taloi.

Monimuotoiset sijat

Edellä olevan taulukon viimeisessä sarakkeessa on mainittu, missä sijoissa esiintyy muodostuksen vaihtelua. Tässä kuvataan nämä tapaukset tarkemmin. Kaikilta osin vaihtelua ei voida kuvata vain perus­muodosta ja taivutusvartalosta riippuvaiseksi, vaan niiden ohella tarvitaan lisätietoa.

Monikon genetiivi

  • monikkovartalo + -en, esim. kivi : kivien
  • taivutusvartalo ilman loppuvokaalia + -en, esim. pieni : pienten

    Partitiivi

    Yks partit -a tai -ta vartalon rakenteen mukaan. Kuitenkin osalla konsonanttivartaloinen muoto, esim. pieni : pientä, joka ilmoitettava erikseen. Lisäkse -ee-vartaloisilla loppu -että.

    Illatiivi

    Vartalon muuttumisen ryhmät

    Seuraava taulukko esittää nominien vartalon muuttumisen ryhmät ja vastaavat NSK:n taivutus­tyypit. Muotoa AB kuvaa, millaisella sananlopun muutoksella yksikön nominatiivista saadaan taivutusvartalo. Merkintä +e tarkoittaa, että taivutusvartalo saadaan lisäämällä e yksikön nomi­na­tii­vin loppuun. Merkintä V tarkoittaa vokaalia yleisesti (tietyssä muutoksessa aina samaa vokaalia). Kirjain A tarkoittaa vokaalia a tai ä ja kirjain U vokaalia u tai y.

    KSK:n tyypit Ryhmä Vartalon muuttuminen Esimerkkisana
    1–6, 8–9, 10–15, 17-22 1 ei muutu; tyypissä 22 tulee heittomerkki talo : talo- (tyypissä 22: parfait [parfee] : parfait’n)
    7, 23–26, 29–302 -i → -e kivi : kive-
    16 3 -mpi → -mpA isompi : isompa- (komparatiiveja)
    27–28 4 -si → -te vesi : vete-
    31 5 -ksi → -hte yksi : yhte- (oik. edellisen variantti, jossa lisäksi k → h)
    32 6 +e sisar : sisare-
    33 7-n → -meydin : ytime-
    34–35 8-n → -mA iloton : ilottoma- (käänteinen astevaihtelu)
    36–37 9-n → -mmA isoin : isoimpa- (lähinnä superlatiiveja)
    3810 -nen → -se nainen : naise-
    3911 -s → -kse tulos : tulokse-
    40 12 -s → -te vapaus : vapaute-
    41 13 -Vs → -VV valas : valaa-
    42 14 -s → -he mies : miehe-
    4315-t → -e ohut : ohue-
    4416-Vt → -VV kevät : kevää-
    4517-s → -nte kuudes : kuudente- (järjestyslukusanoja)
    4618-t → -nte tuhat : tuhante-
    4719-Ut → -ee ollut : ollee- (partisiippeja)
    48 20 -e → ee; tarve : tarpee- (käänteinen astevaihtelu; yks. nom:ssa rajakahdennus)
    49 21+e ~ ei muutosta askel ~ askele : askele- ~ askelee- (ryhmien 1 ja 6 sekoitus; mukana vain siksi, että esim. askel ja askele tulkitaan eri muodoiksi, ei eri sanoiksi)

    Taulukosta ilmenee, että monissa tapauksissa yksikön nominatiivi ja taivutusvartalo yhdessä määräävät taivutus­tyypin. Tästä poikkeavia on muutamia ryhmiä, joista kaksi ensimmäistä ovat monimuotoisia, vaikka vartalon muuttuminen on niissä varsin yksinkertaista:

    Seuraava taulukko kuvaa, miten nominin taivutus voidaan päätellä vahva-asteisesta taivutusvartalosta (taulukon 1. sarakkeessa lyhyesti ”vartalo”). Kyseisen vartalon rakenne ilmoitetaan sen loppukirjaimilla, ja taulukkoa on luettava alusta loppuun. Esimerkiksi rivi, jolla on vartalo -e, ei koske niitä vartaloita, jotka vastaavat jotakin aiemmin esitettyä vartalotyyppiä kuten -ee tai -te. Merkintä [lnrs] tarkoittaa jotakin hakasulkeissa olevista kirjaimista.

    Vartalo Ryhmä Taivutustyyppi Esimerkki Huomautuksia
    -[lnrs]ee 47 mennyt : menneenä Verbien -nut-partisiippeja, joissa n on voinut assimiloitua edeltävän konsonantin kaltaiseksi. Jos kyseessä ei ole partisiippi, sana kuuluu seuraavaan ryhmään.
    -ee 48 vene : veneenä Yks. nom:ssa yl. rajakahdennus, joissakin lainasanoissa loppuna -ee.
    -me 33 avain : avaimena Monet -me-loppuiset vartalot kuuluvat kuitenkin -e-tyyppiin, esim. niemi : niemenä.
    -se 38 sininen : sinisenä Jotkin -se-loppuiset vartalot kuuluvat kuitenkin -e-tyyppiin, esim. sana itse ja slangisana pose.
    -hte 31 yksi : yhtenä Vain sanat yksi ja kaksi. (?)
    -te 27, 28 uusi : uutena Tyyppiin 28 kuuluvat sanat, joissa -te-osan edellä on konsonantti, esim. kynsi : kyntenä. Jotkin -te-loppuiset vartalot ovat lainasanoja, jotka kuuluvat -e-tyyppiin.

    Sijamuotojen generointi

    (Taivutusvartalo on sanan se vartalo, joka esiintyy yksikön essiivissä ennen päätettä -na tai -nä. Esimerkiksi sanan varis essiivi on variksena ja taivutusvartalo siten varikse. Seuraavasta voidaan taivutusvartalo jättää pois, jos se on sama kuin perusmuoto eli yksikön nominatiivi.)
    :
    :

    Lisättävä: ao-ominaisuus, joka kertoo, muuttuuko vartalon loppu-a o:ksi monikkovartalon muodostuksessa, esim. kala : kaloilla, vrt. kola : kolilla.

    Sija Yksikkö Monikko
    nominatiivi
    genetiivi
    partitiivi
    essiivi
    translatiivi
    inessiivi
    elatiivi
    illatiivi
    adessiivi
    ablatiivi
    allatiivi
    abessiivi
    komitatiivi
    instruktiivi

    Loppuhuomautuksia

    Lisätiedot sanasta:

    Mukaan (pseudo)koodi muotojen tuottamiseksi? Esim.
    genet({nom: 'tarve', vrt: 'tarpee'})
    Lisäargumentteina esim. "ei astevaihtelua". Entä mon. partit. ja gen.? Jos vain "normaalit"...
    Käyttö: sovelluksissa, joihin tarvitaan esim. yksinkertaista sijataivutusta, kuten "sai viestin NN:ltä"
    Poikkeuksia voisi määritellä, esim.
    var s = { nom: 'lapsi', vrt: 'lapse', ess: 'lasna' }
    mutta onko tarvetta? Vaatisi if-lauseen per sijafunktio.

    Sijoille suffiksinimet: n, ssa jne.?
    Generointiin testi: jos sanaobjektissa on suoraan annettu muoto, käytetään sitä. Ks. ed.