Inessiivi, elatiivi, illatiivi, adessiivi... kuka niitä muistaa? Jopa suomen kieltä tutkiva tai opettava saattaa ryhtyä lallattamaan sijamuotojen listaa sen sijaan, että muistaisi suoralta kädeltä, mikä on allatiivi. Tässä esityksessä ehdotetaan sijojen nimeämistä niiden päätteiden mukaan. Näitä ehdotuksia voi ruveta käyttämään, vaikka niistä ei tehtäisi mitään yleistä päätöstä. Jokainen suomea osaava ymmärtää selittämättäkin, mikä on -lle-sija. Tarvittaessa voi mainita sulkeissa vanhan nimen: ”lle-sija (allatiivi)”.
Nykyisin yleisesti käytetyt sijojen nimitykset eivät enimmäkseen ole kansainvälisiä, vaikka ne perustuvat eräänlaiseen latinaan. Suurin osa niistä on sepitetty juuri suomen sijojen nimiksi, eikä useimpia nimiä juuri käytetä muiden kielten yhteydessä – senkään takia, että niissä ei ole vastaavia sijamuotoja. Nekin nimet, joilla on vastine muiden kielten kieliopeissa, saattavat olla harhaanjohtavia. Esimerkiksi suomen ”genetiivi” esiintyy muun muassa objektin sijana, mikä ei vastaa tilannetta useimmissa muissa sellaisissa kielissä, joissa on genetiivi-niminen sija.
Ehdotetut nimet perustuvat sijamuodon päätteeseen sellaisena kuin se esiintyy yksikössä. Tähän on kaksi poikkeusta: nominatiivi-nimitys on säilytetty, koska kyseisellä sijalla ei ole varsinaista sijapäätettä lainkaan, ja instruktiivi-nimitys on säilytetty, koska on kaksi n-päätteistä sijaa, joten on käytännöllistä säilyttää hankala nimitys niistä harvinaisemmalla.
Seuraavassa taulukossa ovat mukana ehdotettujen nimitysten lisäksi useimmissa suomen kieliopeissa käytetyt nimitykset (Muu nimi) sekä niitä vastaavat suomen sanoihin perustuvat vanhat nimitykset (Vanha nimi), joita vielä käytetään joissakin esityksissä, vaikka niitä ei tunneta yleisesti. Esimerkkisanana on useimmille sijoille ”jalka”. (Millään sanalla ei ole kaikkia sijamuotoja, joten tällaiseen esitykseen joudutaan ottamaan eri esimerkkisanoja.)
Nimi | Muu nimi | Vanha nimi | Esimerkki | Huomautuksia |
---|---|---|---|---|
nominatiivi | nominatiivi | nimentö | jalka | Sanakirjoissa hakusanamuotona. |
n-sija | genetiivi | omanto | jalan | Monikossa pääte vaihtelee. |
t-sija | akkusatiivi | kohdanto | minut | Vain persoonapronominit ja kuka ~ ken. |
na-sija | essiivi | olento | jalkana | |
a-sija | partitiivi | osanto | jalkaa | Päätteenä myös ta tai tta. |
k-sija | (k-latiivi) | luoˣ | Vain parista nominivartalosta ja verbien a-infinitiivissä sekä alemma- ja rannemma-tyyppisissä sanoissa. Päätteenä ˣ. | |
s-sija | (s-latiivi) | alas | Vain muutamista vartalosta ja eräistä vertailumuodoista (esim. rannemmas). | |
ksi-sija | translatiivi | tulento | jalaksi | Possessiivisuffiksin edellä päätteenä kse. |
nta-sija | eksessiivi | eronto | kotonta | Vain murteissa. Ei yleensä lasketa sijaksi. |
ssa-sija | inessiivi | sisäolento | jalassa | |
sta-sija | elatiivi | sisäeronto | jalasta | |
han-sija | illatiivi | sisätulento | jalkaan | Pääte vaihtelee. |
lla-sija | adessiivi | ulko-olento | jalalla | |
lta-sija | ablatiivi | ulkoeronto | jalalta | |
lle-sija | allatiivi | ulkotulento | jalalle | Pääte -lleˣ. |
tta-sija | abessiivi | vajanto | jalatta | |
ne-sija | komitatiivi | seuranto | jalkoineni | Aina monikkomuotoinen. Substantiiviin liittyy aina possessiivisuffiksi. |
instruktiivi | instruktiivi | keinonto | jalan | Yl. vain monikossa, esim. jaloin. |
itse-sija | prolatiivi | – | meritse | Pääte itseˣ. Ei erikseen yksikköä ja monikkoa. Ei yleensä lasketa sijaksi. |
Merkintä ˣ (yläindeksi x) tarkoittaa tässä rajakahdennusta eli rajageminaatiota, jota ei merkitä normaalissa kirjoituksessa. Se toteutuu seuraavan sanan alkukonsonantin kahdentumisena.
Sijojen päätteisiin ei ole merkitty vaihtelua a ~ ä, joka johtuu vokaalisoinnusta.
Nominatiiville voisi antaa nimityksen päätteetön sija. Se olisi kuvaava, mutta melko pitkä. Lisäksi monikon nominatiivissa on pääte t, jonka voi sanoa toimivan samalla sekä sijapäätteenä että monikon tunnuksena. Jos se tulkitaan vain jälkimmäiseksi, voisi sijasta käyttää nimitystä ”sijapäätteetön sija”, mutta se olisi jo huomattavan pitkä.
Akkusatiiviksi tulkitaan Isossa suomen kieliopissa vain tietyt t-loppuiset pronominien muodot. Vaihtoehtoisesti voitaisiin tulkita, että ne ovat genetiivin poikkeavia muotoja, jolloin kielessä ei olisi lainkaan akkusatiivia. Esimerkiksi minut on yleiskielessä ja laajalti itämurteissa esiintyvä muoto, jota länsimurteissa yleensä vastaa minun (ks. murresanakirjan artikkelia minä).
Han-sijalla on useita eri päätevaihtoehtoja: yksikössä h*n ja *n, missä * on vartalon loppuvokaali, ja seen, ja monikossa hin ja siin. Näistä mitään ei voida nostaa ensisijaiseksi, joskin alkuperäisintä kantaa edustanee hen. Nimitys han-sija on siis jokseenkin mielivaltainen; sitä voisi perustella sillä, että a on aakkosissa ensimmäisenä.
Ne-sijaa voitaisiin kutsua myös ine-sijaksi, koska monikkomuotoisuus merkitsee sitä, että ne-sijapäätteen edellä on aina monikon i-tunnus.
Instruktiivia voisi kutsua in-sijaksi, jos tulkittaisiin, että yksikön instruktiivia ei ole olemassa, vaan sellaisina pidetyt muodot ovat yksikön genetiivejä erikoisessa käytössä. Tällöin monikon tunnus i voitaisiin ottaa osaksi muodon nimeä, ja esimerkiksi sopisi jaloin.
Ehdotus ei ota kantaa siihen, mitkä muodot ovat sijamuotoja. Mukaan on otettu sellaisia muotoja, joista saattaa olla tarvetta puhua sijamuotoina joissakin yhteyksissä, vaikka ne eivät olisikaan sijamuotoja useimmissa kieliopeissa.
Sijojen ehdotetut nimet voidaan lausua niin, että pääte luetaan lausumalla sen kirjaimet.
Esimerkiksi ”-lle-sija”
voidaan lausua
”äll äll ee -sija”. Jotkin päätteet kuten
”na” ja ”ne”
voi lausua ja on ehkä sujuvampaa lausua myös sanoina.
Nominatiivia kutsutaan usein perusmuodoksi. Tätä puoltaa se,
että sillä ei ole sijapäätettä, joten se on tavallaan taivuttamaton muoto.
Lisäksi se esiintyy hakusanamuotona sanakirjoissa, ja sitä myös
käytetään, kun nimetään jokin sana, esimerkiksi
”jalka-sana” (silloinkin, kun tarkoitetaan sanan kaikkia muotoja).
Muoto-opin kannalta perusmuoto-nimitys ei kuitenkaan osu oikeaan.
Yksikön nominatiivi poikkeaa varsin usein sanan useimmissa muissa
muodoissa esiintyvistä vartaloista. Esimerkiksi nominatiivi ”veli”
poikkeaa kaikkien muiden muotojen vartalosta (velje-, monikossa velji-).
Suomen kielen sijamuodot eli kaasukset voidaan jakaa kolmeen ryhmään
merkityksen, käytön ja keskinäisten suhteiden kannalta:
Seuraava taulukko esittää suhdesijat tiivistetysti. Vain
sisäsijat ja ulkosijat ovat järjestelmällisesti käytössä
nykykielessä.
Vanhat suhdesijat ovat olleet aiemmin sekä paikallisuutta että
muuta tarkoittavissa käytössä. Uusien sijojen muodostuttua ne ovat jääneet
lähinnä vain paikkaa osoittaviin merkityksiin joissakin adverbeissa
sekä substantiivien komparatiiveissa, esimerkiksi
rannempana, rannempaa, rannemmas (rinnakkaismuoto ksi-sijainen
rannemmaksi).
Statussijat, jotka kuvaavat suhdetta johonkin tilaan (statukseen) tai asemaan (rooliin),
muodostavat vajaan järjestelmän: olosijana käytetään vanhaa na-sijaa,
ja erosija pääosin puuttuu
(nta-sija esiintyy vain joissakin murteissa).
Olosija Erosija Tulosija
Vanha -na (ulkona) -a (ulkoa) -s (ulos), -k (luoˣ)
Statussija -na (paimenena) -nta (paimenenta) -ksi (paimeneksi)
Sisäsija -ssa (talossa) -sta (talosta) taloon
Ulkosija -lla (talolla) -lta (talolta) talolle