Tämä kirjoitus on alkujaan julkaistu Kielikello-lehden numerossa 3/1984. Alussa oleva ingressi on lehden toimituksen kirjoittama. Hakasuluissa olevat numerot viittaavat myöhemmin lisäämiini huomautuksiin.
Automaattinen tietojenkäsittely on tuonut mukanaan runsaasti uutta kieltä.
Tietojenkäsittelyliitto FN!
on
yrittänyt hoitaa sanastopulmia pitämällä ATK-
Tietokonealalla ja muillakin teknillisillä aloilla käytetään hyvin yleisesti passiivia FN! sellaisella tavalla, joka minusta on ristiriidassa kielemme vanhan käytännön, kielioppien ja kielenhuoltajien suositusten kanssa. Aiemmin käytettiin yleisesti passiivin partisiippeja silloinkin, kun tekijä ei ole persoonallinen FN!. Kielenhuolto on tämän vierasperäisyyden juurinut melko hyvin ainakin huolitellusta kielenkäytöstä. Kuitenkin on alettu käyttää finiittisiä passiivimuotoja (ja niiden mukaan toissijaisesti passiivin partisiippejakin) silloin, kun tekijänä on jokin laite, koneisto, tietokone tms.
Osasyynä tällaiseen passiivin käyttöön on ilmeisesti se, että subjektin ilmaiseminen olisi hankalaa FN!. Usein on myös tulkinnanvaraista, mikä on ajateltava teon tai toiminnan subjektiksi. Joskus voidaan ajatella ”perimmäinen” subjekti persoonalliseksi ja epäpersoonallinen mekanismi välineeksi; usein on kuitenkin kyse itsetoimivasta mekanismista, jolla kyllä tavallisesti on persoonallinen suunnittelija.
Seuraavassa esimerkkejä tapauksista, joissa passiivin käyttö on mielestäni selvästi väärin:
Komennon SET CASE UPPERCASE vaikutuksesta kaikki syötettävät kirjaimet muutetaan isoiksi. Asiayhteydestä ei selviä, mikä muuttaa, mutta ainakaan ei ihminen.
Parametrit talletetaan COM-tiedostoihin – –. Tarkoitus on kertoa, että esiteltävä COM-niminen ohjelma tallentaa käyttäjän antamat parametrit tiedostoon. Käyttäjä itse ei puutu tallentamiseen mitenkään eikä edes saa siitä mitään ilmoitusta.
– – lausekkeen arvo lasketaan ja tulostetaan päätteelle – –. Tietokoneohjelma laskee ja tulostaa, ei toki ohjelman käyttäjä.
Esimerkit olen valinnut oppaista, joita eri henkilöt ovat kirjoittaneet Teknillisen korkeakoulun laskentakeskuksessa FN!. Ne edustanevat ATK-alan yleistä kielenkäyttöä melko hyvin.
Usein on mahdotonta korjata esittämäni kaltaisia virheellisiä lauseita tuntematta tarkkaan käsiteltävää asiaa. Kirjoittaja ei ehkä itsekään tiedä, mikä on toiminnan subjekti eli mikä tietokonejärjestelmän komponentti toiminnan varsinaisesti suorittaa; aina ei edes voida nimetä mitään nimenomaista komponenttia.
Koska passiivin käyttö suomen kielessä normaalisti edellyttää persoonallista tekijää, saattaa edellä kuvaamani virheellinen käyttö synnyttää väärinkäsityksiäkin. Esimerkiksi tietokoneiden käyttöohjeista saa sen käsityksen, että käyttäjän pitäisi tehdä jokin toimenpide, vaikka tarkoitus on ollut esittää, että tietokone tekee sen ja käyttäjän pitää vain odottaa. Esimerkki: Mikäli tällöin painetaan CLEAR- tai P2-näppäintä, tyhjennetään kuvaruutu ja tulostetaan seuraava ruudullinen. Aloittelija voi jäädä ihmettelemään, miten hän voisi tyhjentää kuvaruudun! FN!
Passiivin käyttö lienee hyväksyttävää seuraavanlaisissa yhteyksissä: PRINT-komennolla tulostetaan tiedosto rivikirjoittimelle. DELETE-komennolla hävitetään tiedosto. Tällöin voidaan toiminnan subjektiksi ajatella ihminen, vaikka hän on vain määrääjän ja johtajan osassa, hiukan samaan tapaan kuin sanomme Caesar valloitti Gallian. Tosin ensimmäisessä esimerkissä on outoa se, että tulostamisen fyysisesti suorittava laite ilmaistaan allatiivilla eikä adessiivilla; syynä lienee se, ettei välineeksi ajatella laitetta vaan ihmisen antama määräys (komento).
Passiivin väärinkäytön yksi syy lienee se, että vieraita kieliä opetettaessa on samastettu suomen passiivi ja ruotsin, englannin, saksan, latinan ym. kielten passiivi, vaikka onkin kuvattu myös niiden eroja. Kyseessähän on kaksi aivan erillistä kategoriaa. Suomen passiivi vastaa lähinnä niitä konstruktioita, jotka muodostetaan indefiniittistä persoonaa tarkoittavan pronominin (tai pronominaalisesti käytetyn sanan) ja verbin aktiivimuodon avulla (esim. ruotsissa ”man-passiivi”). Toisaalta mainittujen kielten passiivimuotoja vastaavat suomessa ensisijaisesti refleksiiviset tai passiiviset verbinjohdokset: esimerkiksi the file is being printed on ensisijaisesti suomennettava ilmaisulla tiedosto on tulostumassa eikä tiedostoa tulostetaan. Tätä on tietenkin alkeisopetuksessa hankala esittää, koska ei voida esittää yleispäteviä sääntöjä englannin passiivimuotojen oikeasta suomentamisesta.
Kuvaamani kaltainen passiivin käyttö on "mekaanisimmin" korvattavissa käyttämällä kyseisen verbin refleksiivistä tai passiivista johdosta, esim. tyhjennetään > tyhjentyy (tai tyhjenee), tulostettiin > tulostui, kirjoitetaan > kirjoittui, poistetaan > poistuu, puskuroidaan > puskuroituu. Tätä vieroksuttaneen lähinnä kahdesta syystä. Toisaalta tarvitaan usein uusien sanojen muodostamista: kieleen potentiaalisesti kuuluvien johdosten aktuaalistamista eli produktiivisen johtimen käyttöä; tämä tuntuu oudommalta kuin taivuttaminen. Toisaalta sellaiset johdokset kuin rakentuu tai puskuroituu koetaan merkitykseltään aika vahvasti refleksiivisiksi (tai mediaalisiksi), ikään kuin ne tarkoittaisivat, että jokin itsestään, ilman mitään ulkoista syytä ja ohjausta, rakentuu, puskuroituu tms. FN!
Mielestäni passiivimuotojen virheelliseen käyttöön pitäisi suhtautua johdonmukaisesti jollakin seuraavista tavoista:
Sellaisia ilmaisuja kuin PRINT-komennolla tulostetaan tiedosto rivikirjoittimelle lienee tarkasteltava erikseen. Suomen kielessä, samoin kuin kai useimmissa muissakaan kielissä, ei ole kovinkaan monipuolisia tapoja ilmaista ne erilaiset ”agentit”, jotka eri tavoin ovat toiminnan subjekteja. Toimintaa tai tapahtumaa kuvaavan indikatiivisen lauseen normaalimuotona voitaneen pitää rakennetta ”X tekee Y:n”, missä tekee-sanan tilalla voi olla jokin muu toimintaa ilmaiseva verbi. Muotoon voidaan liittää adverbiaalinen välinettä tarkoittava ilmaus ”Z:lla”. Mutta monia nykyajan teknisiin järjestelmiin liittyviä toimintoja ei voida kovinkaan hyvin kuvata muotoa ”X tekee Y:n Z:lla” olevilla lauseilla. Kun ratkaisen jonkin matemaattisen tehtävän tietokoneella, voidaan toimintaa kuvata esim. lauseilla Minä ratkaisen tehtävän, Tietokone ratkaisee tehtävän, Ohjelmani ratkaisee tehtävän, Käyttämäni ohjelman kutsuma valmisohjelma ratkaisee tehtävän.
Kun toiminnalle voidaan ajatella useita subjekteja (esim. minä, tietokone, ohjelmani, rivikirjoitin), niin passiivin käyttö lienee hyväksyttävää vain sellaisissa kielellisissä yhteyksissä, joissa subjekti käsitetään persoonalliseksi. Kyse on näkökulmasta enemmän kuin objektiivisista olosuhteista. Kun epäpersoonalliset elementit ovat korostuneesti välineen asemassa, tuntuu passiivi mahdolliselta. Toisaalta sellaiset ilmaisut kuin tehtävä ratkaistiin 1,5 millisekunnissa eivät tunnu hyviltä, sillä ihminen ei tietenkään sellaisessa ajassa ehdi tehdä yhtään mitään.
Erillisenä passiivin käyttöön liittyvänä kysymyksenä mainitsen vielä mielestäni virheellisen käytön kuvattaessa eläinten toimia. Saduissa tietenkin eläimet, jopa kasvit ja kivetkin, voidaan esittää persoonallisina, mutta tavallisessa proosassa saati eläintieteellisissä kuvauksissa ei mitään eläimiä pitäisi käsittää persoonallisiksi. FN! Seuraavat näytteet ovat eri kirjoista:
Ne (= lintujen pesät) rakennetaan ennen kaikkea munia ja poikasia varten.
Pesäpaikaksi valitaan jokin tiheä pensaikko (leijonista) – –.
– – toukkia ruokitaan ns. kuningatarhyytelöllä (mehiläisistä) – –.
Voidaan tietenkin kysyä, mitä oikein sisältyy käsitteeseen ”persoonallinen tekijä”. FN! Ensisijaisesti kysymyksessä on epäilemättä ihminen, toissijaisesti miltei mikä hyvänsä antropomorfistisesti tarkasteltuna. Mutta persoonallistamiselle on asetettava rajat, sillä jonkin sanan, muodon tai sanonnan käyttöalan liiallinen laajentaminen vie siltä lopulta kaiken merkityksen.
| alkuperäinen | korjattu |
|---|---|
|
|
Kuitenkin passiivi on edelleen yleisin nimitys silloinkin, kun on tarkoitus nimenomaan selostaa eroja tämän verbinmuodon ja indoeurooppalaisten kielten passiivin välillä; ks. esim. kieli-ikkunaa Poimitaanko marjat mummon toimesta?.
Suomen ”passiivin” luonnetta käsittelee laajahkosti Susanne Shoren kirjanen Onko suomessa passiivia (SKS, 1986; ISBN 951-717-431-4). Hän käyttää ”passiivista” nimitystä indefiniitti sillä perusteella, että ”agentti on kielellisessä rakenteessa spesifioimaton” (s. 10) ja korostaa sen olevan aivan toinen kategoria kuin indoeurooppalaisten kielten passiivi. Kirjanen mainitsee muita käytettyjä tai ehdotettuja nimityksiä: tekijätön pääluokka, persoonaton pääluokka, yksipersoonainen pääluokka ja impersonaali.
FN: Tässä tarkoitetaan sentapaisia ilmaisuja kuin määrätty merkityksessä 'määräinen, definiitti' ja rajoitettu merkityksessä 'rajallinen'. Hyvässä kielenkäytössä esim. rajoitettu esiintyy vain merkityksessä 'sellainen, jonka joku joku on rajoittanut'. Myös ns. passiivin 1. partisiipin voidaan katsoa edellyttävän persoonallista tekijää, joten esim. sananmuodon tulostettava merkitys on 'sellainen, jonka joku (ihminen) tulostaa tai tulee tulostamaan tai joka jonkun pitää tulostaa'. Ks. myös alaviitteessä 10 olevaa lainausta.Tässä yhteydessä on hyvä huomata, että tässä tarkastellut saattavat olla muistakin syistä suomen kieleen sopimattomia kuin sen takia, että tekijä ei ole persoonallinen. Eeva Lindén kirjoitti Virittäjässä v. 1954 artikkelissa Pukeutunut vai pukeissa? näin:
Aina 30-luvulta lähtien meillä on pyritty ohjaamaan kielenkäyttöä siihen, ettei käytettäisi passiivin II partisiippia, ellei siihen voida sisällyttää sitä suomen passiiviin kuuluvaa vivahdusta, että tekemisen suorittajana on persoonallinen olento. Moni kirjakielessä kotipaikkaoikeutta nauttiva ilmaisu sai näin häätötuomion. Pois sellaiset kuin hän oli hyvin puettu, oli järkytetty, oli liikutettu; pois sanonnat hyvin puettu nainen, tähditetty taivas, liikutettu mieli jne. Mutta mitä tilalle? Kielessä esiintyvien heikkouksien ja virheiden toteaminen on aina helpompaa kuin niiden korjaaminen. Sopivien vastineiden esittäminen ei ole ollut aivan vaivatonta. Ja vielä vaikeampaa on ollut uudistuksen toteuttaminen. Eivät kielen käyttäjät, suuri yleisö, vähällä alistu siihen, että heidän puhuessaan tai kirjoittaessaan pitää ilmaisuja valitessaan ikäänkuin luoda uutta. Ellei valmista, ennestään tuttua sanontaa jostakin syystä sovi käyttää, niin tartutaan sellaiseen, joka on mahdollisimman lähellä entistä ja sen vuoksi ilman ajatusponnistusta siirrettävissä virheelliseksi tajutun paikalle. Siksi onkin luonnollista, että kaikista niistä vastineista, joita on esitetty tuollaista passiivin II partisiippia korvaamaan, on suosituimpaan asemaan päässyt vastaavan refleksiiviverbin aktiivin II partisiippi. Näin on
»puetusta» tullut pukeutunut,»järkytetystä» järkyttynyt,»tähditetystä» tähdittynyt,»liikutetusta» liikuttunut,»vakuutetusta» vakuuttunut jne. Mutta uudistus ei aina merkitse parannusta. Ei tässäkään. Jälkimmäinen voi olla yhtä keinotekoinen kuin edellinen, vaikka toisella tavalla.
Tämän jälkeen hän käsittelee sitä, että partisiipit suomessa vanhastaan tarkoittavat toimintaa (esim. hän oli jo pukeutunut) mutta ruotsin vaikutuksesta ne ovat kehittyneet tarkoittamaan tilaa (esim. hän oli hyvin pukeutunut). Suomeen paremmin sopivia ilmaisuja on monia erilaisia, mutta niitä ei voida kaavamaisesti muodostaa vaan ne riippuvat siitä, millainen verbi on kyseessä ja missä yhteydessä. Esimerkki: hän oli hyvässä puvussa (tai hyvissä pukeissa).
FN: Hankaluudella viitataan tässä erityisesti siihen artikkelissa myöhemmin havainnollistettavaan seikkaan, että ATK-asioissa on vaikea analysoida ja sanoa täsmällisesti, mikä varsinaisesti suorittaa teon. Subjektin ilmaisemisen hankaluuden ohella muita syitä ”passiivin” käyttöön voivat olla mm. seuraavat:Tämä menetelmä perustuu siihen tosiasiaan, että monet eri aineet lähettävät kuumennettaessa valoa. Tällä tavoin vapautuva energia on tulosta pitkäaikaisten radioaktiivisten isotooppien jatkuvasta hajoamisesta. Tämän hajoamisen jäännöstuotteet kootaan ja sidotaan aineen kiderakenteisiin; ne joutuvat vangituiksi kiteisiin ja pysyvät paikallaan, kunnes ne kuumennetaan. Vasta silloin ne vapautuvat – valon muodossa. Mitä enemmän kuumennuksen yhteydessä näkyy valoa, sitä vanhempaa aineen täytyy olla.Fredrik Sjöberg: Me ja ne, suom. Maarit Tillman; Art House, 1999. S. 41 – 42.
Kirjan suomennos on muutoin varsin onnistunut, mutta tässä asiassa se on mennyt pahasti pieleen, oletettavasti siksi, että kääntäjä ei ole tuntenut kuvattua asiaa. Koska kyse on menetelmän kuvauksesta, niin käytetty kielellinen ilmaisu tarkoittaisi sitä, että tutkijat kokoavat jäännöstuotteita ja sitovat ne kiderakenteisiin. Mitään sellaista ei tietenkään tehdä, vaan hajoamistuotteet ovat kertyneet ja sitoutuneet pitkien aikojen kuluessa, ilman mitään ihmisen osallisuutta, ja tätä tapahtunutta luonnonilmiötä sitten ihminen käyttää hyväkseen. Ja vaikka menetelmässä aineita todella kuumennetaan, niin oikein olisi sanoa, että hajoamistuotteet pysyvät paikallaan, kunnes ne kuumentuvat. Niitä voi toki vapautua myös luonnossa siksi, että jokin luonnonilmiö kuumentaa niitä.
FN: Outoa kyllä ATK-alalla on nyttemmin ruvettu aika usein käyttämään sellaisia verbinmuotoja kuin asentuu silloinkin, kun kyse on nimenomaan ihmisten toiminnasta, siis sellaisten muotojen kuin asennetaan tai me asennamme tilalla. Kenties kyseessä on liioitteluksi mennyt pyrkimys korvata englannin passiivi-ilmaisut passiivisilla verbinjohdoksilla. FN: Luetteloa passiivijohdoksista tai -vastineista ei tietääkseni ole tehty. Koska niiden suhde vastaaviin aktiiviverbeihin on verrattavissa taivutukseen ja koska asialla on keskeinen merkitys mm. kääntämisessä, olisi perusteltua, että tällaiset tiedot sisältyisivät sanakirjoihin. Esimerkiksi englanti-suomi-sanakirjassa olisi vaikkapa sanan build kohdalla mainittava perusvastineen rakentaa ohella vastaava passiivijohdos rakentua, jota on ensimmäiseksi syytä harkita englannin sanan passiivimuotojen vastineeksi silloin, kun rakentamisella ei ole persoonallista tekijää. FN: Edellä mainittu Shoren teos sanoo (s. 19):Aidosta kielenkäytöstä tapaa aniharvoin indefiniittilauseita, jotka edellyttävät agentin olevan muu kuin ihminen. Tämä pätee ainakin tekstiin, joka kuvaa maailmaa ihmisen kannalta ja jossa ihminen on keskipisteenä.
Vaikka esimerkkejä muunlaisesta käytöstä on runsaasti, kuten tässä jutussa on esitetty, niin Shoren huomio ihmiskeskeisyydestä on osuva. Kun ”passiivia” käytetään viitattaessa tietokoneen toimintaan, huomio yleensä kohdistuu automatisoituihin järjestelmiin, ei ihmisiin. Vielä selvemmin ollaan ”ihmisen maailman” ulkopuolella algoritmien kuvauksissa, joissa toiminta esitetään abstraktisti (esim. ”järjestetään luvut – –”); niissä olisi parempi käyttää imperatiivia (”järjestä luvut – –”). Vaikka imperatiivi on näennäisesti persoonallisempi kuin ”passiivi”, niin suomen kielen rakenteen mukaan se sopisi kyseiseen käyttöön paremmin kuin ”passiivi”. Käsketäänhän koiriakin.
Shore kiinnittää huomiota siihen, että suurelle yleisölle tarkoitetun Eläinmaailma-lehden artikkeleissa indefiniitti (”passiivi”) on melko harvinainen eläinten toiminnasta puhuttaessa, kun taas eläintieteellisessä kirjallisuudessa se on tavallinen. Shoren mukaan tämä johtuu juuri näkökulman erilaisuudesta.
FN: Matti Sadeniemi lukee persoonalliseksi olennoksi Jumalan, ihmisen ”tai miksei eläimen” artikkelissaan Kulkevatko muuttolinnut määrättyjä teitä?, joka ensi kerran julkaistiin Virittäjä-lehdessä v. 1952. Eläimellä hän ilmeisesti ei kuitenkaan tarkoita lintuja, vaikka artikkelin otsikon perusteella niin voisi ajatella, vaan lähinnä kai kehittyneimpiä nisäkkäitä:»Muuttolinnut seuraavat yleensä määrättyjä teitä.» »Määrätyistä syistä hän ei ole ehtinytkään lähteä.» Tähän tapaan näkee joskus kirjoitettavan. Sanalla määrätty on näissä lauseissa aivan erikoinen merkitys, joka periaatteessa jyrkästi poikkeaa tavallisten passiivin 2. partisiippien, sellaisten kuin annettu, maksettu, lähetetty, merkityksestä. Annettu lupaus merkitsee lupausta, jonka joku tai jotkut ovat antaneet, mutta kuka olisi määrännyt muuttolinnuille tiet? Myöskään myöhästyminen määrätyistä syistä ei edellytä, että joku olisi määrännyt, millä lailla myöhästyminen tapahtuu. Tällainen määrätty-sanan käyttäminen on ruotsin kielen vaikutusta, ja sitä olisi täysi syy välttää, sillä se rikkoo sitä järjestelmää, jonka mukaan passiivia kielessämme käytetään.
Passiivin käyttö ruotsissa ja suomessa ei nimittäin suinkaan ole samanlaista. Ruotsin rädda merkitsee samaa kuin pelastaa, ja sen passiivi räddas merkitsee usein pelastetaan. Mutta jos näemme jossakin ruotsalaisen lehden veneen kaatumista koskevassa uutisessa otsikon Endast en räddades, emme ilman muuta voi tietää, että saatamme kääntää sen saman verbin passiivia käyttäen Vain yksi pelastettiin – todennäköisesti lause merkitsee Vain yksi pelastui. Räddades merkitsee siis sekä pelastettiin että pelastui. Tajuamme välittömästi, mikä on näiden sanojen merkitysero: pelastettiin merkitsee, että joku tai jotkut pelastivat asianomaisen, pelastui taas ei ilmaise mitään siitä, millä tavalla pelastuminen tapahtui: asianomainen saatettiin korjata veneeseen, mutta hän saattoi myös itse uida maihin. Setälällä on Lauseopissaan tämän seikan selventämiseksi vielä seuraavat esimerkit: Veneen kokka käännettiin (siis tahallisesti). Veneen kokka kääntyi (käännettynä tai esim. tuulen voimasta). Kokous hajotettiin (siis esim. viranomaiset hajottivat sen). Kokous hajosi (joko osanottajien omasta halusta tai muista syistä). Silloin kohotettiin eläköönhuuto. Laulu kohosi kohti taivasta. Huhua levitettiin innokkaasti. Huhu levisi nopeasti. Näissä lauseissa transitiivisen verbin passiivimuoto käännettiin, hajotettiin, kohotettiin, levitettiin, edellyttää teon suorittajaksi persoonallisia olentoja, lähinnä ihmisiä. Intransitiiviset verbit kääntyi, hajosi, kohosi, levisi eivät sisällä mitään tällaista viittausta vaan ilmaisevat vain tapahtuman sellaisenaan. Sama ero ilmenee vastaavissa partisiipeissa. Pelastettu ihminen on persoonallisen olennon, Jumalan, ihmisen tai miksei eläimen pelastama, pelastunut on sen sijaan saattanut myös itse pelastaa itsensä tai pelastua sattumalta. Samoin sanapareissa käännetty – kääntynyt, hajotettu – hajonnut, kohotettu – kohonnut, levitetty – levinnyt. Asia ei ole niin, että transitiivisen verhin, sellaisen kuin kääntää, tekijän aina tarvitsisi olla persoonallinen; näin on laita vain passiivimuotojen. Tuuli saattaa kääntää veneen kokan yhtä hyvin kuin ihminenkin, mutta tuulen jäljeltä vene ei ole käännetty, vaan kääntynyt. Samalla lailla esim. rutto saattaa surmata ihmisiä, mutta he eivät silti ole surmattuja, vaan kuolleita; surmattu on vain ihmisen tai eläimen surmaama.
Kiinnostavaa on, sen lisäksi miten havainnollisesti esitys kuvaa ns. passiivimuotojen luonnetta suomen kielessä, että Sadeniemi kahteen otteeseen esittää eläimen mahdollisena persoonallisena tekijänä. Tällöin hän epäilemättä tarkoittaa eläimellä lähinnä suuria nisäkkäitä kuten koiraa tai karhua. Koiran pelastamaa ihmistä voi ehkä sanoa pelastetuksi, etenkin kun koira usein ajatellaan persoonalliseksi tai ainakin puolipersoonalliseksi. Karhun tappaman sanominen surmatuksi ehkä tulisi myös kyseeseen, ainakin muinoin, jolloin suhtautuminen metsän kuninkaaseen oli toinen kuin nykyisin. Mutta tokkopa loismadon tappamaa sanottaisiin surmatuksi muuten kuin käännösvirheen takia.
Toinen kiinnostava piirre Sadeniemen tarkastelutavassa on se, että hän pitää refleksiivistä, itseen kohdistuvaa toimintaa sellaisena, joka ei kuuluisi ns. passiivin alaan. Hänhän esittää, että verbinmuoto puettu ei ole sopiva silloin, kun ihminen on itse pukenut itsensä eli pukeutunut. Tämä vastannee yleistä kielitajua: tällaiset verbinmuodot edellyttävät persoonallista tekijää, joka on joku muu kuin teon kohde.