Suomen kielen partisiipit: toisenlainen kuvaus

Sisällys:

Suomen verbien partisiippien kuvaus saadaan selkeämmäksi ja hyö­dyl­li­sem­mäk­si, jos myös sellaiset muodot kuin tekemäni ja tekemätön kuvataan var­si­nai­sik­si par­ti­sii­peik­si eikä vain par­ti­siip­pien kaltaisiksi. Samalla on syytä jakaa vanhojen suomen kielioppien passiivin käsite kahtia: aidoksi verbin pääluokaksi ja persoonataivutuksen yhdeksi muodoksi.

Perinnäisten kielioppien partisiipin käsite

Neljän partisiipin järjestelmä

Vanhastaan on suomen kielen partisiipit kuvattu näennäisen yksinkertaisesti. Esimerkiksi kuvauksista sopii Internetixin aineistossa Pedagogisen kieliopin perusteita oleva esitys, jossa varsinaisia partisiippeja esitetään vain neljä:

Ensimmäinen ja toinen partisiippi
aktiivipassiivi
1. partisiippisanova sanottava
2. partisiippisanonut sanottu
Lähde: em. teos, kohta 3.3.2.6 Partisiipit adjektiivien tehtävissä.

Pääteainesten korostus on kyseisessä esityksessä ehkä sikäli toinen kuin on tarkoitettu, että sanan­muo­dos­sa sanottava koko loppuosa -ttava on päätettä.

Partisiipin aikamuodot

Myös nimityksiä partisiipin preesens ja partisiipin perfekti käytetään, mutta ne ovat hiukan harhaanjohtavia. Tosin nimitykset 1. partisiippi ja 2. partisiippi eivät nekään ole hyviä, koska ne eivät mitenkään kerro merkityserosta. Erohan toki on aikamuotojen ero, joskaan ei varsinaisen preesensin ja perfektin mielessä: 1. partisiippi viittaa nykyaikaan, tulevaan aikaan tai mihin tahansa aikaan (kuten suomen preesensiksi kutsutut muodot yleensäkin), kun taas 2. partisiippi viittaa menneeseen aikaan yleisesti – eikä vain sillä rajatulla tavalla, jolla perfektiksi yleensä kutsutut ilmaisut kuten olen sanonut tai on sanottu viittaavat. Sekaan­nuk­sia syntyy siitä, että näiden liittotempusten muodostukseen käytetään juuri 2. partisiipin muotoja.

Käytännössä passiivin 2. partisiippia saatetaan käyttää muutenkin kuin menneeseen aikaan viittaavana, vaikka kielenhuolto suhtautuukin tällaiseen usein torjuvasti. Esimerkiksi ilmaisu paljon puhuttu tarkoittaa yleensä käytännössä ’josta puhutaan paljon’ pikemminkin kuin ’josta puhuttiin (tai: on puhuttu) paljon’.

Pääteaineksen vaihtelu

Taulukosta ilmenee, että partisiipin pääteainekset ovat erilaiset ilman mitään erityistä logiikkaa. Tosin -ttava on jaettavissa passiivin tunnukseksi -tta- ja partisiipin päätteeksi -va, mutta tämä ei itse asiassa tee järjestelmää yhtään johdonmukaisemmaksi.

Muotojen vaihtelu on suurta. Sen lisäksi, että a:n tilalla voi olla olla ä ja u:n tilalla y vokaalisoinnun mukaisesti, esiintyy 2. partisiipissa seuraavaa muuntelua:

”Agenttipartisiippi”

Sellaiset muodot kuin ostamani kuvataan yleensä agenttipartisiipiksi. Ne saatetaan esitellä niin, että ne ovat lauseenvastikkeissa käytettäviä muotoja. Esimerkiksi Kallen ostama auto, joka vastaa rakennetta auto, jonka Kalle osti (tai: on ostanut). Toisaalta todetaan, että ”agentti­parti­siip­pi” esiintyy myös predikatiivina, jolloin se ei vastaa sivulausetta, esimerkiksi auto on Kallen ostama. Kielenhuollossa on usein kiinnitetty huomiota tällaisiin ilmaisuihin, ja on neuvottu, että usein asiat olisivat sanottavissa paremmin. Tuntuu siltä, kuin ostamani-tyyp­pi­siä muotoja haluttaisiin jotenkin vältellä.

Kieltopartisiippi

Kieltopartisiipeiksi on sanottu sellaisia muotoja kuin sanomaton. Nimitys on hyvä, joskin partisiipin kieltomuoto kuvaisi asiaa hiukan tarkemmin ja vastaisi tapaa kutsua sellaisia ilmaisuja kuin en tee verbin kieltomuodoiksi. Mutta olennaista asiassa on, että kieltopartiipit ovat merkitykseltään erikoisia. Sama kieltopartisiippi on kaikkien myönteisten parti­siippi­muotojen kieltomuoto! Tähän olisi syytä kiinnittää huomiota käytännön syistä, koska se helposti johtaa monitulkintaisuuksiin, jotka olisivat vältettävissä korvaamalla kielto­parti­siip­pi muil­la ilmaisutavoilla.

Kieltopartisiippi on teoreettisesti kiinnostava, koska se on lähes ainoa suomen verbin­taivu­tuk­sen muoto, jossa kielto ilmaistaan taivutuspäätteillä eikä kieltosanalla. Vaikka suomen kieltosana itsessään onkin taipuva verbi (en, et jne., imperatiivissa älä jne.), se on kuitenkin varsinaisesti vain apuverbi, jonka yhteyteen pannaan varsinainen verbi, pääverbi, tiettyyn muotoon. Sanotaan siis en tee, en tehnyt, ei tehdä, älköön tehtäkö jne. Mutta tekemätön on itsessään tehdä-sanan kielteinen muoto. Kieltoa ilmaiseva aines, -tön, on tietysti alkujaan sama kuin monien adjektiivien johdin (esim. vedetön).

Aivan ainutlaatuinen kieltopartisiippi ei ole, sillä myös infinitiivien joukossa on kieltomuoto, III in­fi­ni­tii­vin abessiivi, esimerkiksi tekemättä. Muodoltaan se perustuu samaan tekemä-vartaloon kuin kielto­partisiippi. Kiellon ilmaisee abessiivin pääte -ttä.

Partisiipin ”preesens”

Preesens: menneen vastakohta

Partisiipin preesensin eli 1. partisiipin kuvauksessa perinnäiset kieliopit osuvat oikeaan, kun preesens ymmärretään yleisemmäksi aikamuodoksi kuin nykyaikaan viittaavaksi. Muodot julkaiseva ja julkaistava voivat viitata myös tulevaan aikaan, esim. ensi vuonna julkaistavat kirjat, tai ajallisesti rajoittamattomaan tekemiseen, esimerkiksi kirjoja julkaiseva yritys. Yleisesti voidaan suomen kielen niinsanottu preesens määritellä menneen ajan aikamuotojen vastakohdaksi. Tämä on yleinen aikamuotoja koskeva huomio, ei erityisesti partisiippeihin liittyvä.

Neljäs persoona

Sen sijaan kieliopit eivät korosta sitä, että passiivin partisiippi on aina merkitykseltään 4. persoonassa: tekijä on persoonallinen olento, jota kieliopillisessa rakenteessa ei ilmaista. Täten esimerkiksi heitettävä tarkoittaa ’joka heitetään’ eli ’jonka joku heittää tai jotkut heittävät’. Tämän kuvaamattomuus on ymmärrettävää siksi, että kieliopit ovat perinnäisesti sekoittaneet passiivin suomen kielen 4. persoonaan. Sekaannusta on hiukan edistänyt se, että passiivin partisiipin tunnus -tta- on kielihistoriallisesti samaa alkuperää kuin 4. per­soo­nan muodoissa esiintyvä -ta-aines (esim. katsotaan, joka muoto-opillisesti jäsentyy katso-ta-an.

Suomen kielen passiiviksi kutsutut verbinmuodot, kuten siirretään tai siirrettiin, kuuluvat todellisuudessa aivan eri kategoriaan kuin se, mitä kielitieteessä yleensä kutsutaan pas­sii­vik­si. Niitä on oikeampaa kutsua 4. persoonan muodoiksi. Aihetta käsittelee jonkin verran kirjoitukseni Passiivin käytöstä.

Suomessa vain partisiipeilla on passiivitaivutus

Passiivia sellaisena, kuin käsitettä yleensä käytetään kielitieteessä, ei suomen kielessä ole verbien finiittimuotojen taivutuksessa. Vieraiden kielten passiivia korvaa osittain 4. per­soo­nan käyttö, osittain verbien passiivimerkityksiset johdokset (esim. siirtyä), mutta usein käytetään muita keinoja.

Mutta verbien partisiipeilla on aitoja passiivimuotoja. Sana siirrettävä määrittää todella sanaa, joka ilmaisee siirtämisen kohteen eikä tekijää. Eri asia on, että nämä muodot eivät käytöltään ja merkitykseltään suinkaan täysin vastaa vieraiden kielten passiivin partisiippeja.

Kielihistoriallisesti passiivi ja 4. persoona ovat kyllä yhteydessä toisiinsa. Yhteys on myös nykykielessä. Erityisesti sentapainen ilmaisu kuin on suljettu on toisaalta 4. persoonan perfekti (eli kuuluu loogisesti aikamuotojen sarjaan suljetaansuljettiinon suljettu), toisaalta ilmaisu, jossa predikaattina on verbi on ja sana suljettu on predikatiivi. Jälkimmäistä käyttöä kyllä usein ja syystä pidetään osittain epäsuomalaisena. On parempi sanoa ovi on kiinni kuin ovi on suljettu, ellei todella tahdota kiinnittää huomiota sulkemiseen tapahtumana. Joka tapauksessa passiivin partisiipin perfektiä siis käytetään myös liittotempuksen muo­dos­ta­mi­seen, ja tällöin syntyvä ilmaisu on persoonamuodoltaan aina 4. persoonaa.

Outo epäsymmetria

Suomen kielen ilmaisujärjestelmässä on aukko siinä, että passiivin partisiipin preesensiin ei voida liittää tekijän ilmaisemista, toisin kuin passiivin partisiipin perfektiin. Ilmaisu kirja, jonka kirjoitin viime vuonna voidaan korvata partisiippia ja lauseenvastiketta käyttäen ilmauk­sel­la viime vuonna kirjoittamani kirja. Mutta ilmaisua kirja, jonka kirjoitan ensi vuonna ei voida korvata lauseenvastikkeella, koska partisiippiin kirjoitettava (esim. ilmaisussa ensi vuonna kirjoitettava kirja) ei voi liittää tekijää osoittavaa ns. omistusliitettä eikä edes erillistä agentin ilmaisua.

Partisiipin ”perfekti”

Aktiivin partisiipin perfekti, kuten lukenut, on merkitykseltään suhteellisen selvä. Muodos­tuk­ses­sa on epäsäännöllisyyttä, kuten edellä todettiin.

Passiivin partisiipin perfekti on huomattavasti ongelmallisempi. Esimerkiksi sana löydetty on passiivin partisiippi, mutta niin on myös löytämäni. Niiden ero on siinä, että toinen ilmoittaa löytäjäksi puhujan tai kirjoittajan itsensä, toinen taas jonkin ilmaisemattoman, mutta per­soo­nal­li­sen tekijän. Seuraava taulukko esittää passiivin partisiipin perfektin eri per­soo­na­muo­dot rinnastettuina verbin menneen ajan finiittimuotoihin.

persoonafiniittimuoto partisiippi
yks. 1. sanoin sanomani
yks. 2. sanoit sanomasi
yks. 3. sanoi sanoma(nsa)
mon. 1. sanoimme sanomamme
mon. 2. sanoitte sanomanne
mon. 3. sanoivat sanoma(nsa)
4. sanottiin sanottu

Passiivin partisiipin perfektin 1., 2. ja 3. persoonan muodoissa on kirjakielessä useimmiten ”omistusliite”. Tämä sana on tässä erityisen harhaanjohtava, koska mitään omistustahan tämä liite ei ilmaise, vaan tekijä­persoonan. ”Omistusliite” voi puuttua vain 3. persoonasta ja siitäkin vain silloin, kun tekijä on ilmaistu genetiivimääritteellä, esimerkiksi miehen sanoma asia. Arkikielestä ”omistusliite” hyvin yleisesti jää pois, esim. kirjakielen ilmaisua ostamani auto vastaa puhekielen mun ostama auto, sikäli kuin puhekieli lainkaan käyttää partisiippi-ilmaisua eikä sivulausetta (se auto jonka mä ostin).

Esimerkiksi ilmaisu sanomani asia vastaa ilmaisua asia, jonka sanoin (tai: olen sanonut), samalla tavoin, kuin sanottu asia vastaa ilmaisua asia, joka sanottiin (tai: on sanottu).

On siis erittäin luonnollista pitää muotoja sanomani, sanomasi jne. passiivin partisiipin eri persoonamuotoina. Voi tuntua oudolta, että aktiivin partisiipilla (esim. sanonut) ei ole persoonamuotoja mutta passiivilla on. Outous on kuitenkin näennäistä. Ajatus passiivin persoonattomuudesta perustuu pääosin vanhojen kielioppien käsitesekaannuksiin.

Muodostukseltaan passiivin partisiipin perfektin muut muodot kuin 4. persoonan muoto vastaavat tiettyjä infinitiivejä. Esimerkiksi muotoa sanomalla kutsutaan kieliopeissa vanhastaan III infinitiivin adessiiviksi. (Iso suomen kielioppi käyttää III infinitiivin sijasta nimitystä MA-infinitiivi.) Kieliopeissa kuvataan yleensä, että tällä infinitiivillä on viisi sijamuotoa, inessiivi, elatiivi, illatiivi, adessiivi ja abessiivi, sekä lisäksi vanhahtavissa ilmaisuissa instruktiivi. Muodoltaan olisi passiivin partisiipin perfekti luettavissa tähän taivutus­kaavaan, ensi­sijaisesti nominatiiviksi, mutta partisiippihan myös taipuu eri sija­muodoissa.

Merkityksen ja käytön kannalta on tarkoituksenmukaista jakaa tämäntapaiset muodot nykykielioppien tavoin, todeten vain, että saman paradigman eri muodoilla on erilaista käyttöä. Lisäksi osa tämäntapaisista muodoista, esimerkiksi juuri sanoma, esiintyy myös substantiiveina, osittain ehkä partisiippimerkityksestä alkunsa saaneina.

Kieltopartisiipin monimielisyys

Edellä jo mainittuun kieltopartisiipin monimielisyyteen on kiinnitetty yllättävän vähän huomiota. Kyseessähän on kaikkien partisiippien yhteinen kieltomuoto. Esimerkiksi par­ti­siip­pien tekevä, tehtävä, tehnyt, tekemäni, tekemäsi, tekemä(nsä), tekemämme, tekemänne ja tehty yhteinen kieltomuoto on tekemätön.

Seuraava taulukko esittää myönteisiä ja kielteisiä sivulauseita ja vastaavia lauseenvastikkeita. Passiivin partisiipin perfektin osalta esitetään vain muutama esimerkkimuoto: yksikön 1. ja 3. persoona sekä 4. persoona.

myönteinen kielteinen
sivulause lauseenvastike sivulause lauseenvastike
mies, joka lukee lehtiä lehtiä lukeva mies mies, joka ei lue lehtiä lehtiä lukematon mies
mies, joka luki lehtiä lehtiä lukeva mies mies, joka ei lukenut lehtiä lehtiä lukematon mies
mies, joka lukee lehtiä lehtiä lukeva mies mies, joka ei lue lehtiä lehtiä lukematon mies
mies, joka luki lehtiä lehtiä lukeva mies mies, joka ei lukenut lehtiä lehtiä lukematon mies
lehti, jota luin lukemani lehti lehti, jota en lukenut (lukematon lehteni)
lehti, jota mies luki miehen lukema lehti lehti, jota mies ei lukenut (miehen lukematon lehti)
lehti, jota luettiin luettu lehti lehti, jota ei luettu lukematon lehti

Taulukossa on pantu kaksi ilmausta sulkeisiin, koska niitä ei voi pitää normaaleina lauseen­vas­tik­kei­na. Esimerkiksi miehen lukematon lehti on kyllä mahdollinen ilmaisu, mutta sen var­maan­kin koettaisiin olevan sellainen, että sana miehen on omistajaa ilmoittava sanan lehti määrite pikemminkin kuin partisiipin lukematon tekijän ilmoittava.

Joka tapauksessa kieltopartisiipilla siis on monta merkitystä. Yleensä monitulkintaisuus kuitenkin ratkeaa lause- ja asiayhteyden sekä lauseen sisällön mukaan. Monilla kielto­parti­sii­peil­la on melko lailla vakiintunut käyttö tietyssä merkityksessä. Sanomaton tarkoittaa yleensä sellaista, mitä ei sanota tai mitä ei voi sanoa, kun taas ajattelematon tarkoittaa sellaista, joka ei ajattele (tarpeeksi). Vaikka esimerkiksi sanalla uskomaton on kaksi merkitystä, lauseyhteys erottelee ne: kertomus voi olla uskomaton, ihminen taas uskomaton merkityksessä ’joka ei usko’. Tapaukset, joissa jää aito monitulkintaisuus, ovat yleensä keksittyjä, kuten kulunut vitsi Minulla on hyllyssä lukemattomia kirjoja.

On kuitenkin hyvä suhtautua kieltopartisiippeihin hiukan varauk­sel­li­ses­ti. Vaikka aitoa moni­tulkin­tai­suut­ta ei yleensä synny, ne johtavat pitkiin sanoihin ja ilmaisun käsitteellistymiseen. Usein sivulause on parempi ratkaisu. Monesti on parempi siirtää toimintaa ilmaiseva sana, verbi, partisiippimuodosta predikaatiksi. Lausetta Kirjeesi on perustelematon sujuvampi, ehkä joskus liiankin sujuva (liian jyrkkä), on lause Et ole pe­rus­tel­lut kirjettäsi. Lisäksi joskus jopa lause Kirjeesi on perustelematon on moni­tul­kin­tai­nen: se voisi tarkoittaa ’kirjeesi ei perustele [jotain ehdotusta tai väitettä, jonka perusteluksi sitä on tarjottu]’.