Lainausmerkit suomen kielessä ja niiden kirjoittaminen tietokoneella

Sisällys:

Suomen kielen normaalit lainausmerkit ovat ”kaarevat kokolainausmerkit” siten, että aloitus- ja lopetusmerkki ovat samanlaiset. Myös »kulmalainausmerkkejä» voi käyttää; niitä käytetään etenkin kirjoissa. Mm. lainauksen sisällä oleva lainaus pannaan ’kaarevien heittomerkkien’ sisään, ja heittomerkki on kaareva myös sellaisissa sanoissa kuin vaa’an. Tämä dokumentti käsittelee näiden merkkien käyttöä tarkemmin, niiden asemaa merkistöstandardeissa, kirjoittamista tietokoneella eräissä tilanteissa sekä sitä, milloin on tarpeen käyttää niiden asemesta "Ascii-lainausmerkkiä" ja 'Ascii-heittomerkkiä' merkistön rajoittuneisuuden takia.

Millaiset lainausmerkit?

Suomen kielessä on vanhastaan käytetty kulmalainausmerkkiä », ja edelleenkin se on varsin yleinen kirjoissa, etenkin kaunokirjallisuudessa. Kulmalainausmerkkejä, ranskaksi ja englanniksi guillemet, on muissa kielissä käytössä muitakin: vasemmalle osoittava « ja yksinkertainen muunnelma (yhdestä nuolesta koostuva) sekä oikealle että vasemmalle osoittavasta merkistä. Niitä käytetään eri kielissä eri tavoin. Ruotsin kielessä on sama käytäntö kuin suomessa, mutta muissa kielissä tilanne on yleensä toinen.

Välimerkkien käytön ohjeissa esimerkiksi Kielikello-lehden numerossa 2 (v. 1969) käytettiin varsinaisina lainausmerkkeinä (vastakohtana ns. puolilainausmerkeille) yksinomaan kulmalainausmerkkejä:

Lainausmerkkeihin pannaan sitaattilainaukset. Esim. Pihalta kuului huuto: »Täällä ollaan.»

Lehden numerossa 3/1993, artikkelissa Merkit, puolestaan käytettiin vain merkkejä, joita siinä kutsutaan kokolainausmerkeiksi:

Lainausmerkkinä käytetään ns. kokolainausmerkkejä (” ”).

Mitä tästä pitäisi ajatella? Kummassakaan ohjeistossa ei edes mainittu toisentyyppistä lainausmerkkiä. Onko kyse vain saman merkin eri ulkoasuista? Kansainvälisten merkistöstandardien kannalta ne ovat kuitenkin ehdottomasti eri merkkejä. Numerossa 3/1998 (s. 43) tilanne kuvataan näin:

Suomessa käytettävät kokolainausmerkit ovat samanmuotoiset lainatun jakson alussa ja lopussa (”_”). Tyylisyistä voidaan käyttää myös kulmalainausmerkkiä (»). Myös tämä merkki on samanmuotoinen lainauksen alussa ja lopussa. Muun muassa kirjoituskoneiden merkistöissä käytetään lainausmerkkiä ("). Lainatun jakson alussa ei siis käytetä käännettyä kokolainausmerkkiä (), ylösalaista kokolainausmerkkiä (“) eikä rivinalista kokolainausmerkkiä („). Lainausmerkki kirjoitetaan ilman välilyöntiä yhteen viereiseen lainaukseen kuuluvan sanan tai välimerkin kanssa.

”Onko tämä totta?” hän ihmetteli.
»Onko tämä totta?» hän ihmetteli.

Kuitenkin aika usein näkee suomenkielisessä tekstissä “englantilaista” käytäntöä, tosin kai ei yleensä kirjoittajan tai latojan tietoisen valinnan takia vaan siksi, että ”tietokone teki sen”. Jos esimerkiksi MS Word olettaa asiakirjan kieleksi englannin, se tuottaa englannin mukaisia lainausmerkkejä, kun kirjoittaja käyttää lainausmerkkinäppäintä (") tai kun Wordiin tuodaan teksti, joka sisältää "suoria" lainausmerkkejä. Tämä on yleensä hyvä asia, jos kielenä on todella englanti. Mutta jos kielenä on suomi, tuloksena on normien vastainen välimerkkien käyttö.

Voidaan kysyä, eikö olisi parempi, että lainauksen aloitusmerkki on erilainen kuin lopetusmerkki, kuten englannissa ja itse asiassa kai useimmissa kielissä. Periaatteessa se olisi loogisempaa ja edistäisi selvyyttä. Käytännössä kuitenkin on miltei aina ilmeistä, osoittaako merkki lainauksen alkua vai loppua, joten vanhaa normia suomessa tuskin kannattaa muuttaa, koska se aiheuttaisi lähinnä sekaannuksia.

Lainausmerkkien käyttö: miten lainaus merkitään?

Lainausmerkkien käytön uudemmat ohjeet ovat Kielikello-lehden numerossa 3/1998. Ne eivät mainittavasti poikkea v:n 1993 ohjeista muuten kuin siten, että nyt on taas erikseen mainittu mahdollisuus käyttää kulmalainausmerkkejä. Ohjeet voidaan tiivistää seuraavasti:

Kaikki nämä käytöt voidaan tulkita jonkinlaiseksi lainaamiseksi.

Suomen kielessä muut välimerkit kirjoitetaan lainausmerkkien sisään silloin ja vain silloin, kun ne kuuluvat lainattuun tekstiin. Englannissa on yleisenä mutta ei yksinomaisena käytäntönä menetellä toisin: välimerkki, joka loogisesti kuuluu lainaavan tekstin rakenteeseen, viedään lainausmerkkin sisään. Esimerkki: When I started programming, we didn’t have any of these sissy “icons” and “windows.” (Jos lainattu teksti on vierasta kieltä, niin siihen sisältyvät välimerkit luonnollisestikin pyritään esittämään alkutekstin mukaan. Edellä on lainattu koko virke, joten siihen kuuluva piste on englannin käytännön mukaisessa paikassa.)

Hyvin usein on mahdollista osoittaa lainaus muilla tavoin kuin lainausmerkeillä. Suuntaus näyttääkin olevan kohti typografisten keinojen käyttöä:

Ascii-lainausmerkki

Merkkiä ", jota nykyiset kielenhuollon ohjeet kutsuvat hämäävästi vain lainausmerkiksi, olisi selvintä kutsua Ascii-lainausmerkiksi. Se ei kuulu suomen kielen normaaliin kirjoitusjärjestelmään, joskin sitä merkistön rajoittuneisuuden vuoksi sitä vielä hyvin usein joudutaan käyttämään oikeanlaisen lainausmerkin korvikkeena.

Ascii-lainausmerkki tarvitaan ihan omana itsenään suomenkieliseen tekstiinkin silloin, kun viitataan tietokone- yms. kieliin, joissa Ascii-lainausmerkki on käytössä itse kielen rakenneosana. Esimerkki: C-ohjelmointikielessä merkkijonovakio kirjoitetaan Ascii-lainausmerkkien sisään, esim. "abc". C-kielessä, kuten yleensä ohjelmointi-, komento-, merkkaus- yms. kielissä, käytetään kielen määrittelyn mukaan juuri Ascii-lainausmerkkiä. Sellaisten kielten oppikirjoissa usein esiintyvää kaarevien lainausmerkkien käyttöä ei voi pitää hyväksyttävänä. Unicode-standardi sanoo Ascii-lainausmerkistä: ”neutral (vertical), used as opening or closing quotation mark”, ja merkin mahdollisen ulkoasun näyttävä kuva standardi esittää sen todellakin täysin pystysuorana.

Kaarevien lainausmerkkien käyttö Ascii-lainausmerkkien tilalla on hämäävääkin, koska silloin voi jäädä epäselväksi, milloin lainausmerkit kuuluvat itse rakenteeseen ja milloin ne ovat luonnollisessa kielessä käytettyjä lainaamisen merkkejä. On paljon parempi, että ”metakielen” ja ”objektikielen” lainausmerkit ovat erilaiset. Useinhan meta- ja objektikielen ilmaisut pitää yrittää erottaa toisistaan jollakin keinotekoisella tavalla, mutta tässä asiassa on luonnollinen tapa tehdä ero, kun kerran on kyse eri merkeistä.

Ascii-lainausmerkki on käytössä myös sekuntien esittämiseen kulmia tai aikoja ilmaistaessa (esim. 80° 30' 45") sekä tuumien esittämiseen (esim. 17" = seitsemäntoista tuumaa; huomaa, että luvun ja yksikön väliin tällöin ei poikkeuksellisesti tule välilyöntiä). Oikea symboli niille olisi Unicode-merkki U+2033 DOUBLE PRIME, mutta koska sitä ei monessakaan fontissa ole, lienee parempi käyttää Ascii-lainausmerkkiä; se on joka tapauksessa ehdottomasti parempi korvike kuin suomen kielen lainausmerkki. Vastaavat näkökohdat koskevat Ascii-lainausmerkin käyttöä mm. venäjän translitteroinnissa kovan merkin (liudentumattomuusmerkin) esittämiseen symbolin U+02BA MODIFIER LETTER DOUBLE PRIME korvikkeena.

Entä ns. puolilainausmerkki ja heittomerkki?

Vanhat hyvät ohjeet

Vanhoissa ohjeissa kuten edellä mainitussa Kielikellon numerossa 2 on usein esitetty erikseen ns. puolilainausmerkin (yksinkertaisen lainausmerkin) ja erikseen heittomerkin käyttö. Tämä onkin perusteltua, koska loogisesti nämä merkit kannattaisi pitää erillään. Nimitys ”puolilainausmerkki” ei ole kovin looginen, koska kyse ei ole mistään puoliksi lainaamisesta eikä lainausmerkin puolikkaasta.

Mainittu Kielikellon numero esittää:

Ns. puolilainausmerkkejä käytetään:

  1. toisten lainausmerkkien sisällä, esim. Sanoin hänelle: »Puhuit ’epäselvyyksistä’. Mitä sillä tarkoitit?»
  2. kielitieteellisessä tekstissä osoittamassa sanan tai ilmaisun merkitystä, esim. bastu ’sauna’.

Nämä säännöt ovat voimassa edelleenkin. Ne vain on nykyisin liitetty heittomerkkiä koskeviin ohjeisiin.

Toisaalta nykyisistä heittomerkin käytön ohjeista on jätetty pois käyttö loppuheiton merkkinä. Ainakin vanhemmassa runoudessa joka tapauksessa esiintyy heittomerkki sellaisessa käytössä, ja sitä voi pitää heittomerkin eli apostrofin vanhimpana käyttötarkoituksena, josta merkin nimikin johtuu. Vanhat ohjeet (Kielikello 2), joissa merkin nimenä on heittomerkki, mainitsivatkin sellaisen käytön ensimmäisenä kohtana:

Heittomerkkiä käytetään:

  1. Runoudessa osoittamassa varsinkin vokaalin edellä esiintyvää loppuheittoa, esim. Se aik’ ol’ ajoist’ ankarin / ja itkun aika varmaan, / kun käsissä Klaus Flemingin / ol’ ohjat maamme armaan. Sen sijaan esim. mut, viis, kaks, ottais, kätes, miks (näitä käytetään lauseasemasta riippumatta).
  2. Eräissä yhdyssanoissa alkuosan loppuheittoa osoittamassa, esim. jok’ainoa, jok’ikinen. Yleensä tätä ei merkitä: täyskäännös, pienviljelijä, aikakauslehti, ettei, vaikkemme, yhtäkkiä, paraikaa, vastikään.
  3. Kolmen vokaalin sattuessa vierekkäin osoittamassa, että kaksi samaa vokaalinmerkkiä kuuluvat eri tavuihin, esim. vaa’an, rei’issä, ko’oissa. — Joskus selvyyden vuoksi muutenkin, esim. ru’oissa (ruko), ha’uissa (haku). — Rivijaon sattuessa rajakohtaan heittomerkki jää yhdysmerkin edeltä pois: vaa-an
  4. Vieraissa sanoissa (vars. nimissä), jotka kirjoitetaan konsonantti- mutta äännetään vokaaliloppuisina, ennen sijapäätettä, esim. Millet’n, Gainsborough’lle. Sen sijaan: Cannesissa, Molièren.
  5. Joskus selvyyden vuoksi vieraissa i-loppuisissa nimissä, esim. Gustav Pauli’n. Normaalisti tätä ei tarvita, esim. Mussolinille.

Näistä kohdat 1 ja 2 voidaan luokitella tapauksiksi, joissa osoitetaan merkin poisjättö. Kohdassa 3 heittomerkki osoittaa tavunrajan, kohdissa 3 ja 4 taas morfeemien rajan, erottaen toisistaan vieraan nimen (joka kirjoitetaan vieraan ortografian mukaan) ja suomen kielen taivutuspäätteen. Voi kysyä, paljonko näillä on yhteistä. Mutta niitä yhdistää ainakin se, että kyse on sanansisäisestä merkistä, kun taas yksinkertainen lainausmerkki on lausetason välimerkki ja lisäksi esiintyy aina parillisena.

Uudemmat ohjeet

Kielikello 3/1993:ssa julkaistujen ohjeiden kohta heittomerkistä on suppeampi niin ilmaisultaan kuin sisällöltäänkin: varsinaisesta heittomerkkikäytöstä mainitaan vain käyttö yhdyssanan sisällä (kohta 2 yllä), mutta ei runoudessa käytettyä (kohta 1). Lisäksi kohdan 5 vastine puuttuu, samoin kohdassa 3 mainittu poikkeuksellinen käyttö erilaisten vokaalien välissä. Nykyiset suositukset (Kielikello 3/1998) puolestaan vastaavat vanhoja, laajempia ohjeita, tosin kohdan 5 mukaiseen käyttöön vielä varauksellisemmin suhtautuen, mutta heittomerkin käyttöä loppuheiton osoittamiseen ei lainkaan mainita. Arvailtavaksi jää, onko sellaista siis pidettävä vanhentuneena. Kuten kirjoitukseni Onko suomen kirjoitusjärjestelmä ihanteellinen? kohdassa Loppuheiton merkitsemisestä lyhyesti perustelen, loppuheitto voitaisiin jättää merkitsemättä.

Nykyisissä suosituksissa otsikkona on Puolilainausmerkki ja heittomerkki, ja alussa on seuraava selitys:

Suomessa käytettävä puolilainausmerkin muoto on ’, ei ‘ eikä ‛. Merkki ' on nimeltään heittomerkki. Käytännössä puolilainausmerkkiä ja heittomerkkiä ei tarvitse pitää erillään, vaan normaalisti käytetään puolilainausmerkkiä (’); heittomerkkiä (') käytetään lähinnä kirjoituskoneella kirjoitettaessa (kuten lainausmerkkiä ").

Hämmentävää, eikö totta? Selvempää olisi kutsua merkkiä ’ heittomerkiksi, jota käytetään myös yksinkertaisena lainausmerkkinä. Näin etenkin siksi, että ne ovat Unicode-standardissa sama merkki. (Tässä asiassa tapahtui muutos Unicoden versiossa 2.1. Ei ole kovin loogista, että heittomerkki ja eräs lainausmerkki samaistetaan, mutta siihen nyt kumminkin päädyttiin.) Merkkiä ' taas sopisi kutsua Ascii-heittomerkiksi.

Ascii-heittomerkki

Merkki ' ei kuulu suomen kielen normaaliin kirjoitusjärjestelmään, joskin sitä merkistön rajoittuneisuuden vuoksi voidaan joutua käyttämään heittomerkin korvikkeena. Tilanne vastaa muutoinkin aika pitkälti sitä, mitä edellä sanottiin Ascii-lainausmerkistä ".

Unicode-standardi sanoo Ascii-heittomerkistä: ”neutral (vertical) glyph having mixed usage”. Usein tämän merkin ulkoasu on kuitenkin hiukan vino, jopa niin, että se saattaa sekaantua akuuttiin aksenttiin ´, etenkin, kun tätä aksenttia usein virheellisesti käytetään heittomerkin korvikkeena. Käytännössä joudutaan typografisesti hyvän tuloksen saamiseksi kiinnittämään huomiota fontin valintaan niin, että Ascii-heittomerkin ulkoasu on pystysuora — silloin kun todella tarvitaan Ascii-heittomerkki itsenään eikä oikean heittomerkin korvikkeena.

Ascii-heittomerkkiä tarvitaan suomenkielisessä tekstissä silloin, kun viitataan tietokone- yms. kieliin, joiden rakenteeseen kyseinen merkki kuuluu. Esimerkki: C-ohjelmointikielessä merkkivakio kirjoitetaan Ascii-heittomerkkien sisään, esim. 'a'.

Tämän lisäksi se on käytössä minuuttien esittämiseen kulmia tai aikoja ilmaistaessa, joskus harvoin myös jalkojen esittämiseen anglosaksisia yksiköitä käytettäessä. Periaatteessa oikea symboli olisi tällöin Unicode-merkki U+2032 PRIME, mutta koska sitä ei monessakaan fontissa ole, lienee parempi käyttää Ascii-heittomerkkiä; se on joka tapauksessa ehdottomasti parempi korvike kuin suomen kielen heittomerkki.

Vastaavat näkökohdat koskevat Ascii-heittomerkin käyttöä mm. venäjän translitteroinnissa pehmeän merkin (liudennusmerkin) esittämiseen symbolin U+02B9 MODIFIER LETTER PRIME korvikkeena.

Lainaus- ja heittomerkkien kirjoittaminen

Merkkien kirjoittaminen riippuu käytetystä ohjelmasta ja muista välineistä. Ei ole olemassa esimerkiksi mitään yleispätevää tapaa kirjoittaa suomen kielen mukainen lainausmerkki. Ja Ascii-lainausmerkin tuottaminen saattaa joskus olla yllättävän vaikeaa, vaikka luulisi, että sehän löytyy suoraan näppäimistöstä. Seuraavassa on muutamia tapoja eräisiin tilanteisiin. Merkinnät " ja ' tarkoittavat niiden näppäinten käyttöä, joihin on merkitty kyseiset merkit; älä sekoita '-näppäintä (joka on yleensä Enter-näppäimen vasemmalla puolella) aksenttinäppäimeen (joka on ylempänä).

Unicode suomenkielinen nimi Windows Word HTML LaTeX
"U+0022 Ascii-lainausmerkki " Insert → Symbol… " \symbol{'42}
'U+0027 Ascii-heittomerkki ' Insert → Symbol… ' \textquotesingle
»U+00BB kulmalainausmerkki Alt 0187 Alt 0187 » >>
U+201D lainausmerkki Alt 0148 " ” "
U+2019 heittomerkki Alt 0146 ' ’ '

Windows-sarakkeessa esitettyjä Alt-näppäilyjä on tarkemmin selitetty dokumentissa Erikoismerkkien kirjoittaminen suomalaisella PC-näppäimistöllä. Word-sarakkeessa on oletettu, että ohjelmalle on ilmoitettu tekstin kieleksi suomi. Huomaa, että Word muuttaa saman tien merkin esitysasun, joten pitäisi olla heti havaittavissa, onko kieli asetettu oikein. Kyseisessä sarakkeessa Insert → Symbol… tarkoittaa, että valitaan Insert-valikosta kohta Symbol… ja sitten poimitaan haluttu merkki (tavalla, jonka yksityiskohdat riippuvat Wordin versiosta). Kyseiset merkit löytyvät ryhmästä Basic Latin. HTML:ssä Ascii-lainausmerkki voidaan lähes aina kirjoittaa sellaisenaan. Poikkeuksen muodostavat määritteiden (attribuuttien) arvot, joissa on syytä käyttää merkintää " (missä puolipiste kuuluu itse merkintään). Merkki » voidaan kirjoittaa HTML-dokumenttiin suoraankin, jos vain käytettävä ohjelma sen mahdollistaa siten, että merkin tallennusmuoto on ISO Latin 1:n mukainen. LaTeXissa \textquotesingle kuuluu textcomp-pakettiin eli sen käyttö edellyttää käskyä \usepackage{textcomp}. Lisäksi tarvitaan normaalit suomenkielisten LaTeX-dokumenttien ”pakolliset kuviot”.

Väärän rivityksen estäminen HTML:ssä

HTML-dokumentteja tehtäessä aiheuttaa erityisiä ongelmia se, että eräs suosittu Web-selain (itse asiassa tätä kirjoitettaessa suosituin) harrastaa hyvin kummallista rivien pilkkomista. Internet Explorer (versiosta 5 alkaen) saattaa esimerkiksi jakaa tekstin eri riveille lainausmerkin ja sitä seuraavan sanan välistä. Siis näin: ”
Voihan nenä!”

Tämä näyttää koskevan sekä normaalia suomalaista lainausmerkkiä että kulmalainausmerkkiä mutta sen sijaan ei Ascii-lainausmerkkiä, Ascii-heittomerkkiä ja heittomerkkiä.

Jos käyttää kyseisiä merkkejä, voi estää vääränlaisen rivityksen käyttämällä nobr-merkkausta tähän tapaan:
<nobr>&#8221;Voihan</nobr> nenä!&#8221;
Tämä on tietysti hyvin tylsää, ja lisäksi se voi aiheuttaa turhia ongelmia tulevaisuudessa: kun Web-selaimet kehittyvät niin, että ne osaavat tavuttaa sanoja, niin nobr-merkkaus todennäköisesti tulee estämään tavutuksen. Tämä voi olla ikävää, jos lainauksen ensimmäinen sana on pitkä.

Muistakin syistä voi olla perusteltua toistaiseksi käyttää HTML-dokumenteissa Ascii-lainausmerkkejä ja Ascii-heittomerkkejä oikeanlaisten merkkien asemesta. Ks. dokumenttia On the use of some MS Windows characters in HTML tai sen suomenkielistä esiversiota Mikrojen merkistöjen aiheuttamista ongelmista Webissä.

Ennen oli toisenkinlaista käytäntöä

Lainausmerkkien käyttö suomen kielessä on aiemmin ollut osittain erityyppistä kuin nykyisin.

Vuosina 1908–1920 julkaistiin Tietosanakirja, jota on pidetty asiasuomen uranuurtajana ja jossa kirjoitusasu on monella tapaa nykyaikainen, mutta joissakin kohdin nykykäytännöstä poikkeava. Siinä lainausmerkkeinä ovat käytössä epäsymmetriset merkit, joista lopettava on nykykäytännön mukainen (kaareva) lainausmerkki mutta aloittava on vastaava alhaalla, perusrivillä oleva merkki. Siis seuraavanlainen: „lainattu”. Yksinkertaisissa lainausmerkeissä on vastaava käytäntö. Tätä käytäntöä noudattaa myös vuosina 1925–1928 julkaistu neliosainen Pieni Tietosanakirja. Käytäntö muistuttaa saksan kielessä käytettyä, mutta saksassa loppulainausmerkki on ns. ylösalainen lainausmerkki (numeron 6 eikä numeron 9 muotoinen): „Zitat“.

Aarni Penttilän vuonna 1948 julkaistu Suomen kielen äänne- ja oikeinkirjoitusoppi kuvaa nykyistä pitkälti vastaavat säännöt, mutta aloittaa lainausmerkkien kuvauksen näin:

71.1 Lainausmerkit (” ” tai » « tai » ») ovat — —

Se siis mainitsee myös mahdollisuuden käyttää epäsymmetrisiä kulmalainausmerkkejä. Esimerkeissä tällaista käytäntöä siinä ei kuitenkaan esiinny.

Sen sijaan on joskus käytetty symmetrisiä mutta vasemmalle osoittavia kulmalainausmerkkejä. Näin on tehty jopa sellaisessa julkaisussa kuin Kolmas kielivartio (SKS, 1965), joka on kokoelma yleisradiossa pidettyjä kielipakinoita. Julkaisija oli Suomen Akatemian kielitoimisto ja toimittaja Matti Sadeniemi. Tähän nähden on varsin yllättävää, että kirjasessa on hyvin sekavaa lainausmerkkien käyttöä. Huipussaan sekavuus on artikkelissa »Muitten maitten», jonka otsikossa on oikealle osoittavat kulmalainausmerkit mutta jonka kohdalla sisällysluettelossa on vasemmalle osoittavat kulmalainausmerkit, «Muitten maitten«. Itse artikkelissa on ensin lainaus «Honkaen keskellä mökkini seisoo«, myöhemmin ilmaisu ”kielivartiolla” (jossa ehkä toisenlaisilla lainausmerkeillä halutaan osoittaa kuvaannollista käyttöä erotukseksi varsinaisesta lainauksesta?) ja myöhemmin vielä yhdet vasemmalle osoittavat kulmalainausmerkit.

Loppusanat

Tietokoneiden lisääntyvä käyttö on laajalti johtanut typografian rappeutumiseen. Toisaalta pyrkimys hyvään typografiaan on usein johtanut ongelmiin tekstien siirrossa ohjelmasta tai järjestelmästä toiseen. Korostan seuraavia periaatteita:

  1. Siellä, missä tekstien siirrettävyys tietokonejärjestelmästä ja -ohjelmasta toiseen on keskeistä, kuten yleensä Internetissä, on toistaiseksi yleensä käytettävä typografisesti ala-arvoisia esitystapoja. Käytännössä on yleensä syytä käyttää Ascii-lainausmerkkiä ja Ascii-heittomerkkiä oikeiden lainaus- ja heittomerkkien asemesta,
  2. Siellä, missä puheena olevia eri merkkejä voi luotettavasti käyttää, kuten käytännössä aina on painojulkaisuja tehtäessä, on käytettävä oikeita merkkejä, vaikka se vaatisi pientä lisävaivaa.
  3. Ilmaisuissa, jotka viittaavat esimerkiksi jonkin ohjelmointi- tai merkkauskielen ilmaisuihin, on käytettävä sen määrittelyn mukaisia merkkejä. Käytännössä tämä merkitsee, että esim. merkkijonovakioiden rajoittimet ovat Ascii-lainausmerkkejä tai Ascii-heittomerkkejä. Niitä on silloin käytettävä, vaikka se vaatisi, että kirjoittamiseen käytettyä ohjelmaa pitää erikseen estää käyttämästä ”oikeita” lainaus- ja heittomerkkejä.
  4. Tuuman ja kulmasekunnin merkki on varsinaisesti kaksinkertainen yläpuolinen indeksointipilkku (double prime) ″. Jos sen korvikkeena käytetään jotain lainausmerkkiä, on Ascii-lainausmerkki sopivin.

Jos teksti halutaan julkaista sekä Webissä HTML-muodossa että paperilla, voidaan menetellä seuraavasti: Dokumentin laaditaan käyttäen oikeita merkkejä, käyttäen esimerkiksi &#luku;-merkintöjä HTML:ssä tai käyttäen jotain Unicode-koodausta tai vaikkapa Windows-koodausta. Tästä muodosta tehdään sopivilla muunnoksilla (esim. Free Recode -ohjelmalla Windows-koodauksesta johonkin sopivampaan koodaukseen kuten UTF-8 muuntaen) varsinaiset julkaistavat versiot. Tällöin voidaan menetellä niin, että Webiin pannaan tarjolle sekä oikeita merkkejä käyttävä versio että sellainen varmemmin toimiva versio, jossa suomen kielen mukaiset lainausmerkit ja heittomerkit on korvattu Ascii-merkeillä.


Kirjoittamisen ajankohta: 2000-09-19. Muokattu viimeksi 2006-01-10 ja 2024-02-10.

Jos tämä juttu kiinnosti sinua, saatat olla kiinnostunut myös muista suomen kieleen liittyvistäni jutuistani, erityisesti kirjoituksesta Onko viivoissa ajatusta ja pituutta? Yhdysmerkin, ajatusviivan ja miinusmerkin käytöstä suomen kielessä. Katso myös Nykyajan kielenopasta, erityisesti kohtaa Lainausmerkit.

Jukka Korpela,