Tarvitaanko sivistyssanoja?

Sivistyssanojen käyttö ei juurikaan kelpaa sivistyneisyyden osoittamiseen. Mutta niiden virheellinen käyttö on kyllä tehokas tapa osoittaa jonkinasteinen sivistymättömyytensä, ja niiden tarpeeton käyttö on vähintäänkin ikävystyttävää.

Yleensä sivistyssanoja ei tarvita

Hyvä yleissääntö on: älä käytä sivistyssanoja. Varsin usein niiden käyttö on pelkkää keikarointia tai suorastaan sumutusta. Ei "memorandumi" sano mitään sellaista, mitä ei voisi sanoa sanalla "muistio", ellei sitten tarkoitus ole vaikeuttaa ymmärtämistä.

Joskus kyllä sellaistenkin sivistyssanojen käytöllä, joille olisi omaperäisempi vastine, voidaan parantaa tyyliä esimerkiksi välttämällä samojen sanojen toistoa. Jos puhutaan jonkun säveltäjän säveltämästä musiikista, jossa sävelkulku on kiinnostava, niin "melodia" sanan "sävelmä" tilalla voi auttaa välttämään sävel-alkuisten sanojen toistumista. Mutta tämä on järkevää vain silloin, kun lukijoiden ja kuulijoiden voi olettaa tuntevan sanan "melodia".

Mutta radio pysyköön radiona

On myös välttämättömiä sivistyssanoja. Ei ole mitään syytä keksiä uutta nimitystä aprikoosille tai radiolle. Ja vaikka sivistyssanoja joskus korvataankin omaperäisemmillä muodosteilla, uusien ilmiöiden virta on nykyisin niin vuolas, että valtaosaa niistä pitää kutsua vierasperäisemmillä nimillä. Vain muutamat uutuudet elävät niin kauan, että niille edes ehdittäisiin miettiä suomalaisempia vastineita.

Erityisalat tarvitsevat termejä

Tieteen, taiteen ja tekniikan alalla tarvitaan lisäksi hyvin suurta määrää oppisanoja, termejä. Ne ovat useimmiten melko pienen asiantuntijajoukon käytössä, ja asiantuntijat enimmäkseen lukevat asioista muunkielisistä lähteistä. Olisi suorastaan teennäistä ruveta ruveta väkisin suomalaistamaan sellaisia sanoja.

Koska itse asiat ovat suurelle yleisölle uusia, ei mikään sana olisi tuttu, ennen kuin se on esitelty ja selitetty ja siihen on totuttu; niinpä "suomalaisempi" sana olisi pitkän aikaa outo kaikille, niin asiantuntijoille kuin muillekin. Sitten, kun sanat leviävät suuren yleisön käyttöön, saattaakin jo olla liian myöhäistä, olipa leviäminen sitten vähittäistä, huomaamatonta, tai äkillistä, ehkä kohu-uutisen aiheuttamaa.

Osalle termeistä olisi omakielisempi vaihtoehto

Mutta toisaalta monet sivistyssanat ovat turhia tai lähes turhia, koska kielessä jo on vastaava sana tai kielen aineksista voidaan luontevasti muodostaa nimitys. On liioittelua käyttää sanaa "hyperbola", koska ei se tarkoita sen kummempaa kuin "liioittelu" vaikka kuulostaakin ehkä hienommalta. Joskus sellaista käyttöä perustellaan sillä, että se tekee ilmaisun vaihtelevammaksi ja ehkä välttää samojen sanojen toistoa, tautofoniaa. Mutta joka niin ajattelee, katsokoon, millaisiin tilanteisiin sellainen käyttö sopii; yleistajuiseen esitykseen se yleensä ei sovi.

Lääkärikään ei oikeasti tarvitse sellaista sanaa kuin "hypoderminen", vaan hänkin voisi sanoa "ihonalainen". Biologian sanaa "karyolymfa" voi pitää terminä, mutta olisiko "tumaneste" yhtään epätäsmällisempi?

Joskus omaperäisempi sana olisi pitempi tai tarvittaisiin ehkä jopa sanaliitto; silloin voi olla perusteltua käyttää sivistyssanaa ammattikäytössä; mutta lääkärinkin pitäisi osata vaihtaa "kardioskleroosi" pitempään ilmaisuun "sydänlihaksen kovettuminen", kun puhuu potilaalleen. Lisäksi lyhyysetu on usein kuvitteellinen; jos kielenkäyttö muutoin on kiertelevää ja monisanaista, kuten usein on, niin ehkäpä kannattaisi lyhentää sieltä, missä lyhyys parantaa ymmärrettävyyttä eikä heikennä sitä.

Sivistyssanat ovat "pätemisen" väline

Ihmisluontoon kuuluu kyllä, että sanojen käyttelyllä osoitetaan omaa osaamista, pätemistä, kuulumista sisäpiiriin. Lääkärit puhuvat latinaansa; ATK-ammattilaiset puhuvat sekakieltä, jossa joka toinen sana on englantia tai hämärä kirjainlyhenne; taidekriitikot käyttelevät omaa oppisanastoaan, jossa sanat tarkoittavat milloin mitäkin. On turvallista, kun ei tarvitse katsoa edes jalkaterän asentoa vaan parista lauseesta näkee tai kuulee, minkä alan ihmisiä toinen on, tai on olevinaan.

Kohtuukäyttö voi parantaa tyyliä - mutta sillä on hintansa

Kohtuullisesti käytettyinä sivistyssanat voivat piristää tekstiä ilman vakavia haittoja, kunhan lukijakunnan valmiudet ymmärtää sivistyssanoja otetaan huomioon. Niillä voidaan usein välttää samojen tai hyvin samanlaisten sanojen toistoa. Sillä, että suomessa on niin paljon omaperäisistä aineksista tehtyjä sanoja, on oma hintansa, muun muassa se, että sama sanavartalo toistuu usein häiritsevästi.

Kun kirjoitin määritelmää sanalle "orkesteri", kirjoitin ensin "soitinyhtye, joka koostuu erityyppisten soitinten soittajista", mutta sitten alkoi soida korvissa ja korvasin sanan "soitin" toisen esiintymän sanalla "instrumentti". Vaarana tällaisessa tietysti on, että lukija ehkä ei tunne sivistyssanaa, joten harvinaisia sanoja ei kannata käyttää tällaisiin tarkoituksiin yleistajuisessa esityksessä.

Yleissääntö on, että mitä laajemmalle yleisölle kirjoitetaan ja mitä käytännöllisemmistä asioista on kyse, sitä enemmän joudutaan välttämään tyylikeinoja. Muuan nyrkkisääntö sanoo, että jokainen sivistyssana pudottaa pois puolet lukijoista. Runsas sivistyssanojen käyttö on siten mielekästä vain, jos kirjoitetaan hyvin rajatulle yleisölle.

Vieraalle sivistyssana voi olla tuttu

Joillekin ihmisille sivistyssana voi olla tutumpi kuin suomalaisempi vaihtoehto. Erityisesti tämä koskee suomea opettelevia ulkomaalaissyntyisiä. Esimerkiksi maahanmuuttajille suunnatun suomenkielisen aineiston on syytä olla helppotajuista, mutta siinä voi käyttää sellaisia sivistyssanoja, joiden voi olettaa olevan monille tuttuja muista kielistä. Esimerkiksi englantia, ranskaa tai espanjaa osaaville, suomea vasta opetteleville voi sana "struktuuri" olla ymmärrettävämpi kuin "rakenne".