Sanaston laajassa versiossa, joka on saatavilla sekä yhtenä kokonaisuutena että alkukirjaimen mukaan osiin jaettuna, hakusanojen rakenne on seuraavan esimerkin mukainen. (Suppeassa versiossa on mukana vain hakusana ja lyhyt selitys sekä sen perässä mahdollisesti ääntämisohje.)
à [aa] kukin, kappaleelta; vaihteluvälin ilmaisemiseen ¶ Kirjoitetaan hyvin usein väärin "á". Useimmiten korvattavissa merkityksen mukaan joko sanalla "kukin" tai vaihteluväliä ilmaistaessa viivalla tai muulla ilmaisulla, esim. "4 à 6" paremmin "4–6" (tai "4 - 6") tai "4:stä 6:een". Periaatteessa sitaattilaina ranskasta.
Tämä koostuu seuraavista osista:
Tässä sanakirjassa ei ole merkitty sitä, millä tavoin sanan voi jakaa eri riveille. Nyrkkisäännöksi sopii, että sivistyssana tavutetaan kuten kotoiset sanat, ellei se selvästi jäsenny yhdyssanaksi tai muuten osiin jakautuvaksi (esim. sub-trooppinen). Sivu Sivistyssanojen asu sisältää lisätietoja tavuttamisesta.
Sanojen taivutusta ei myöskään ole yleensä esitetty. Ongelmia aiheuttavat yleensä seuraavat kysymykset, joita käsitellään sivistyssanojen asun yleisesityksessä:
Sanakirjan keskeisenä toimitusperiaatteena on ollut pyrkimys koota tavallisinta sivistyssanastoa, sellaista, jota voi tyypillisesti tavata yleistajuisiksi tarkoitetuissa teksteissä, sanomalehdissäkin. Ulkopuolelle on yleensä jätetty sellainen sanasto, jota esiintyy vain jonkin alan asiantuntijoille tarkoitetuissa kirjoituksissa. Sellainen sanasto on monella alalla hyvin laaja. Sitä on kuvattu paljon myös niissä monissa painetuissa laajoissa sivistyssanakirjoissa, joita on saatavilla edulliseen hintaan. Lisäksi olen koonnut linkkejä termisanastoihin Webissä.
Keskittyminen tavallisimpiin sanoihin on tietysti johtunut ennen muuta käytännön syistä, mutta sille on myös hyvä perustelu. Tämän sanakirjan laatimisen alkuvaiheissa kirjoitin eräässä viestissäni:
Sivistyssanakirjojen kuten muidenkin sanakirjojen käytössä lähteinä pitää erottaa kaksi olennaisesti erilaista tarkoitusta:
- sen tarkistaminen, mitä sana sanakirjan mukaan tarkoittaa, kun aikoo itse käyttää sitä
- sen selvittäminen, mitä sana tarkoittaa, kun kohtaa tuntemattoman sanan toisen tekstissä.
Ensin mainitussa käytössä suppeahko sanakirja on paikallaan. Ei pidä käyttää sanaa, joka ei ole lukeneistonkaan yleisesti tuntema tai jolla on liian erilaisia merkityksiä eri ihmisille, vaikka kuinka tuntisi sen "oikean" merkityksen. Poikkeuksena on tietysti tilanne, jossa jonkin termin käyttöä ei voi järkevästi välttää; mutta silloin on syytä omassa tekstissä määritellä termi, mielellään vielä niin, että antaa ainakin yhden hyvän viitteen laajempaan määritelmään. Nykysuomen sivistyssanakirja on mielestäni edelleen sopiva tuollaiseen käyttöön, vaikka se varsin laaja onkin; suppeampi olisi parempi. Toki siitä puuttuu paljon kieleen myöhemmin tullutta sanastoa, osittain hyvinkin yleisesti käytettyä, mutta uutuuksiin kannattaakin suhtautua varauksellisesti. Yleisesti käytössä oleva sivistyssana saattaa olla päiväperhonen, ja ihmiset saattavat ymmärtää sen kuka mitenkin, etenkin, kun sitä ei löydy vanhoista sivistyssanakirjoista!
Tämäntapaisista syistä otin eräänlaiseksi lähtökohdaksi erään suppeahkon sivistyssanakirjan sanavalikoiman: Alho Alhoniemen Sivistyssanakirja, Weilin+Göös, 1989, ISBN 951-35-4699-3. Kyseinen kirjanen on aiemmin julkaistu Osmo Ikolan teoksessa Nykysuomen käsikirja, 2., uudistettu laitos 1986. Muutamia selvästi vanhentuneita sanoja lukuun ottamatta olen ottanut mukaan sen kaikki sanat. Tätä ei pidä tulkita niin, että jos sana on Pienehkössä sivistyssanakirjassa, se olisi melko tavallinen; mutta jos sanaa ei ei ole siinä, niin se siis ei kuulu yleisimpiin sivistyssanoihin tai on yleistynyt melko hiljattain.
Toisaalta tähän on pyritty ottamaan vanhoja sanakirjoja enemmän sellaista nykytekniikan ja -tieteen sanastoa, jota käytetään tai jota olisi tarve käyttää arkikeskusteluissa, suurelle yleisölle tarkoitetuissa esityksissä yms.
Joitakin sanoja on otettu mukaan lähinnä sen takia, että niiden kirjoitus- tai äänneasussa taikka käytössä on vaihtelua, joka voi hämätä ja sekoittaa. Enimmäkseen tästä johtuu, että mukana on myös joitakin sanoja, joita voisi perustellusti pitää yleislainoina.
Erityisesti olen pyrkinyt kuvaamaan, miten joitakin sivistyssanoja käytetään aivan erilaisissa, jopa keskenään ristiriitaisissa merkityksissä. Tavallista on, että yhden alan termi on käytössä toisellakin alalla mutta hyvin erilaisessa merkityksessä.
Erisnimet ja lyhenteet on tästä jätetty pois, muutamin poikkeuksin. Tämä sivistyssanakirjoissa yleisesti noudatettu käytäntö on kyllä jossain määrin ongelmallinen, koska lisääntyvässä määrin kieleen tulee lyhenteitä, joita käytetään sanojen tapaan, esim. "GSM" ja "HIV", ja koska erisnimen ja yleisnimen välinen raja on melko epämääräinen.
Sivistyssanakirjoissa esitettävät selitykset on usein kopioitu vanhemmista sanakirjoista. Tämä sanakirja ei tee poikkeusta, mutta olen pyrkinyt jossain määrin katkaisemaan sellaista kierrettä, että kerran kirjoitettu muotoilu jää elämään ja kopioitumaan, vaikka se muuttuisi vanhentuneeksi tai olisi alun alkaenkin ollut huononpuoleinen. Osittain tästä syystä selitykset ovat jossain määrin poleemisia ja pyrkivät selittämään, miksi jokin perinnäinen selitys on puutteellinen.
Tässä sanakirjassa oleviin selityksiin voi viitata linkeillä ja muutoin URLeilla lähinnä kahdella tavalla:
http://jkorpela.fi/siv/sanatp.html#preludi
viittaa sanan "preludi" kuvaukseen. Huomaa, että sanan alkukirjain
esiintyy osan sanatp viimeisenä kirjaimena; tämä valitsee
sanakirjan p:llä alkavien sanojen osan.
http://jkorpela/cgi-bin/haku.cgi?key=%3Cdfn%3Epreludi%3C\/dfn%3E
Sanaston raakamuoto sisältää sanat pelkkänä tekstinä erityisessä formaatissa. Se on tarkoitettu koneelliseen käsittelyyn, käytännössä käsiteltäväksi pienehköllä Perl-ohjelmalla, joka tuottaa sanaston eri muodot. Tekstitiedoston koodaus on ISO 8859-15. Ohjelmilla, jotka eivät tätä koodausta tue, hattu-s (š) näkyy treemamerkkinä (¨).