Pitempi, pitentää – keinotekoisia, mutta hyväksyttyjä

Pitääkö sanoa pitempi vai pidempi, pitentää vai pidentää? Molemmat vaihto­ehdot ovat kielen normien mukaisia ja ovat aina olleet. Niihin voidaan kyllä asennoitua eri tavoin. Molempia vaihtoehtoja voi pitää kieleen keino­tekoi­ses­ti tuotuina, t:llisiä ehkä enemmän.

Sanan pitkä säännöllinen komparatiivi olisi pitkempi, mutta sitä ei juuri käytetä. Se on joskus mainittu kieliopeissa, mutta lähinnä teoreettisena, ja se esiintyy yleensä vain virhe­muodos­tee­na, jonka tekee suomen kieltä puutteellisesti osaava.

Nykysuomen etymologisen sanakirjan mukaan pitkä on todennäköisesti johdos vanhasta vartalosta piδe (missä δ tarkoittaa soinnillista dentaalispiranttia, sellaista kuin th englannin sanassa the). Kyseiseen vartaloon perustuvat mm. johdokset pidempi ja pidentää. Näiden johdosten yleiskielisissä asuissa d ei siis ehkä ole t:n astevaihteluvastine, vaan alkuperäisen δ:n jatkaja; tälle on joitakin rinnakkais­ilmiöitä kuten sana sydän.

Suomen kielessä aiemmin ollut δ-äänne on muuttunut eri murteissa eri äänteiksi, osittain kadonnutkin. Jos sana piδempi osallistui tähän kehitykseen, syntyi erilaisia muotoja kuten pirempi, pilempi ja piempi. Yleiskieleen tuli erikoisen kehityksen takia kirjoitukseen ensin dh tai d, sitten yksinomaan d, jonka ääntämys muuttui ja vakiintui d-äänteeksi. Tämä ei vastaa minkään murteen kantaa ja voidaan siten kuvata keino­tekoiseksi.

Muoto pitempi voitaisiin selittää samanlaisena ilmiönä kuin yleiskielen d:n yleinen korvaaminen t:llä (esim. sytän, kun ei oikein osata sanoa sydän, mutta ei myöskään kehdata käyttää oman murteen muotoa tilanteessa, jossa pyritään puhumaan yleiskieltä).

Tältä kannalta on yllättävää, että pitempi yms. on hyväksytty yleiskieleen. Joskus vuosi­kymmeniä sitten sain sellaisen käsityksen, että sitä jopa pidettäisiin parempana. Käsitys perustui ehkä vain pitentää-muodon esiintymiseen joissakin laeissa, mietinnöissä tms. tai sitten omaan järkeilyyn: pitkä : pitempi poikkeaa normaalista taivutuksesta vähemmän kuin pitkä : pidempi.

Taivutus pidetä : pitenee on sekin poikkeava, jos kantasanaksi ajatellaan edellä mainittu *piδe; silloinhan olettaisi, että yleiskieleen olisi tullut vaihtelematon d, siis pidetä : pidenee. Tässä on varmaankin vaikuttanut mukautuminen lukuisien muiden verbien taivutuksen malliin, esimerkiksi edetä : etenee.

On esitetty, että alkuperäinen δ olisi muuttunut t:ksi ennen kuin kieleen tuli aste­vaihtelu. Tällöinkin pitempi jäisi poikkeavaksi, koska normaali aste­vaihtelu tuottaisi kantasanasta pite johdoksen pidempi.

On myös esitetty, että pitempi olisi johdos sanasta pitkä siten, että siihen on tullut karjalan kielestä astevaihtelu tk : t. Tähän suuntaan voisi viitata se, että Kalevalassa on johdon­mukai­ses­ti asu pitempi. Se voi toisaalta johtua pyrkimyksestä välttää itämurteiden normaalin kehityksen mukainen muoto piempi tai pi’empi, joka voi tuntua oudolta.

Todennäköisempää on, että k-aines on tullut mukaan vasta itämeren­suoma­lai­sis­sa kielissä; etäisemmissä sukukielissä sitä ei näy olevan. Viron etymologisen sanakirjan (Eesti etümoloogiasõnaraamat) kuvaus viron sanasta pikk viittaa kyllä etäisempiin vastineisiin, joissa on mm. g- tai k-äänne, mutta rinnastukset ovat epävarmoja, ja kyseinen äänne saattaa niissä olla eri alku­perää.