Sana mies tarkoittaa paitsi aikuista miespuolista ihmistä myös yleisesti ihmistä, varsinkin monissa yhdyssanoissa, kiinteissä sanaliitoissa ja sanonnoissa. Kun mies-sana on useissa yhteyksissä ruvettu selittämään tasa-arvoisen kielenkäytön vastaiseksi, on jouduttu sekavaan tilanteeseen: tarkoittaako mies kaikkialla, mistä sitä ei vielä ole häädetty, vain miespuolista?
Kielitoimiston sanakirjan kuvauksen mukaan mies-sanan 1. merkitys on ”täysikasvuinen miessukupuolta oleva ihminen”, 2. ja 3. merkitys ovat tämän erikoistapauksia (miessukupuolen myönteisiin ominaisuuksiin viitattaessa tai miespuolisesta kumppanista puhuttaessa) ja vasta sitten tulee 4. merkitys: ”eräissä kiinteissä yhtymissä; (vars. yhdyssanojen jälkiosana) joskus myös yl. ihmisestä, henkilöstä”. Sana eräissä tuntuu viittaavan siihen, että kyse olisi melko harvoista tapauksista, mutta todellisuudessa tällainen käyttö on erittäin tavallista. Sellaiset ilmaukset kuin maanmies, yhden miehen yritys ja Mikä hän on miehiään? viittaavat ihmiseen yleensä.
Kyseisessä kohdassa esitettyä esimerkkiä Nauttia miestä väkevämpää (’juoda viinaa’) on Kielikellon 4/2021 kirjoituksessa Miehen ja miehen pieni ero kommentoitu näin: ”– – voidaan miehen ja alkoholin liitto nähdä kielessä vahvana, sillä mies esiintyy jopa yleistävästi alkoholiin liittyvissä ilmauksissa nauttia miestä väkevämpää ja olla viinamäen mies. Tämä voi johtua siitä, että alkoholi on vanhastaan ollut miesten juoma – keino rakentaa yhteisöllisyyttä ja todistaa päihteiden sietokykyä.” Tällöin siis esitetään mies-sanan käyttö ihmisestä yleensä jotenkin poikkeuksellisena, jopa äärimmäisenä (”jopa”) ja erityistä selitystä vaativana.
Ajatus siitä, että mies-sanan ihmistä yleensä tarkoittava merkitys rajoittuisi vain harvoihin tapauksiin, on esitetty vahvemminkin kuin Kielitoimiston sanakirjassa. Matti Vilppulan kirjoitus Miehen tie vieläpä puhuu tällaisista käyttötavoista ”reliktinomaisesti esiintyvinä”.
Vanhempi Nykysuomen sanakirja (1951–1961) kuvaa mies-sanan merkityksiä osittain toisin jäsennettyinä. Se jakaa ne kahteen pääryhmään, joista I ryhmässä on puhe miespuolisista henkilöistä, II ryhmä, jonka kuvaus on selvästi pitempi, käsittelee tapauksia, joissa viitataan yleisesti ihmisiin, tosin ilmaistuna sanoin ”miehen ja naisen t. pojan vastakohtaisuutta varsinaisesti ajattelematta; joskus (vars. eräissä sanoissa ja yhd[yssan]oissa) yl. henkilöstä”. Jako ei kaikin osin ole selvä eikä ehkä oikeakaan. Niinpä sanakirja esittää I ryhmässä esimerkin miehen korkuinen onkalo, jonka voi tulkita myös ihmisen korkuista tarkoittavaksi (miesten ja naisten pituuksien keskiarvojen erotus on vain noin 10 cm), ja toisaalta II ryhmässä ensimmäisenä esimerkin Täällä kävi joku mies, jota tuskin käytettäisiin naispuolisesta henkilöstä. (Yleensä kun viitataan yksilöön, ei käytetä ihmistä yleisesti tarkoittavaa sanaa, vaan sukupuolen ilmaisevaa sanaa mies tai nainen tai muuta, esimerkiksi ammatin ilmaisevaa sanaa.) Useimmat tapaukset ovat kuitenkin selvempiä, kuten II ryhmän ilmaukset Puolue pyrki täyttämään virat omilla miehillään, Kaikki miehet kannelle!, olla mennyttä miestä, Mikä hän on miehiään?, olla muina miehinä, mies ja ääni, joka mies, Lähdimme juhlaan oikein miehissä, kolmas mies.
Esimerkkien määristä voisi jopa päätyä ajatukseen, että mies yleisimmin tarkoittaa ihmistä, harvemmin nimenomaan miespuolista. On kuitenkin otettava huomioon, että yksilöstä puhuttaessa sana mies ilmaisee sukupuolen ja jotain iästäkin; naista kutsuttaisiin nimellä nainen, alaikäistä miespuolista sanalla poika jne.
Suomen murteiden sanakirjan kuvauksessa 1. ryhmänä on merkitys ’täysikasvuinen miessukupuolta oleva ihminen’, 2. ryhmässä on ”ryhmään 1 liittyvää erikoistunutta käyttöä” ja 3. ryhmänä on käyttö ”ihmisestä (t. yl. elollisesta olennosta) sukupuoleen katsomatta”. Tämän jälkeen on vielä ryhmiin 1–3 liittyvää kiteytynyttä ja kuvaannollista käyttöä, josta on osittain vaikea päätellä, tarkoitetaanko miehellä ihmistä yleensä vai jotain muuta. Lisäksi on erikoismerkityksiä.
Vanhan kirjasuomen sanakirjan kuvaus osoittaa sekin, että kirjoitetussa suomessa mies on alusta alkaen tarkoittanut myös ihmistä yleensä. Tosin siinä sellainen käyttö on esitetty osittain merkitysryhmässä 2, ”jonkin maan tai paikkakunnan asukas; kansalainen; jonkin yhteisön (täysivaltainen) jäsen”, osittain ryhmissä 4 ”a: ottamatta erityisesti huomioon sukupuolta ; b: aikuisikäisestä, täysikasvuisesta ihmisestä; myös kuv.”. ja 5, ”edellisiin liittyviä sanontoja ja sanaliittoja”. Ajatuksena on ehkä ollut, että ryhmän 2 merkitykset liittyvät pääosin yhteyksiin, joissa silloisissa oloissa mies on voinut olla vain miespuolinen, esimerkiksi kuninkaan miehet ja uskottu mies.
Suomen kielessä on (toisin kuin englannissa) substantiivi, joka ongelmattomasti tarkoittaa ihmistä sukupuolesta riippumatta: ihminen. Ihmisten lukumäärästä puhuttaessa käytetään sanaa henki, esimerkiksi ”tilaan mahtuu 50 henkeä”. Sen lisäksi on sana henkilö, joka alkujaan sepitetty sivistyssanaa persoona korvaamaan, mutta on levinnyt muuhunkin käyttöön. Tältä kannalta voisi päätyä siihen, että sanan mies voisi varata vain miespuolista ihmistä tarkoittavaksi. Sellaista sanaahan suomen kielessä ei vanhastaan ole. Kieltä ei voi kuitenkaan ohjailla sillä tavoin.
Jos kuitenkin haluttaisiin karsia sana mies kaikista yhteyksistä, joissa ei (ainakaan enää) tarkoiteta vain miespuolisia, pitäisi ensinnäkin käsitellä koko joukko ammatti- ja tehtävänimikkeitä. Tätä on yritettykin. Sähkömies voidaan korvata sanalla sähköasentaja, mutta korostuuko asentaminen silloin liikaa? Hyvin moni yhdyssana on yksinkertainen yhdistelmä kahdesta substantiivista, joista jälkimmäinen on mies: koko sana pitäisi korvata aivan eri tavalla muodostetulla, (esimerkiksi verbin tekijännimijohtimella), jos sanaa mies ei voi käyttää. Tosin osittain on päädytty henkilö-loppuisiin sanoihin, mutta ne ovat teennäisiä ja pitkiä; ihminen-loppua ei yleensä liene edes ehdotettu.
Sanoilla mies, ihminen, henkilö ja henki on omat käyttöalansa. Ihminen tarkoittaa meitä ihmisiä lähinnä eläinten ja esineiden yms. vastakohtana, henkilö yksilöllistä persoonaa, ja henki-sanaa käytetään ihmisiä laskettaessa. Merkitykseltään yleisin ja värittömin on mies sitä lukuun ottamatta, että se voi tarkoittaa myös nimenomaan miespuolista aikuista ihmistä. Tämä ei yleensä ole ongelma, koska useimmiten asiayhteydestä ja lauseen sisällöstä ilmenee, onko tällaista rajoitusta.
Kielitoimiston sanakirjassa on kolmisensataa mies-loppuista sanaa. Suurin osa niistä kuvataan ihmistä yleensä tarkoittavaksi.
Sanakirjat eivät tunne mies-sanan käyttöä pronominin tavoin, hän-sanan tilalla, vaikka sellaista esiintyy ja on tehty väitöskirjakin, joka käsittelee lähinnä sitä: Yleispätevä mies: Suomen kielen geneerinen, piilevä ja kieliopillistuva maskuliinisuus. Esimerkki uutistekstistä:
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump esiintyi ensimmäisen kerran kampanjatilaisuudessaan sen jälkeen, kun mies sai koronavirustartunnan lokakuun alussa.
Tällaisen käytön sävy voi olla vaikea hahmottaa yksittäisestä lauseesta ja muutenkin. Se voi olla väheksyvä (kuten esimerkissä) tai toisaalta kehuva, jos käyttö assosioituu mies-sanan sellaiseen käyttöön kuin kestää kuin mies tai se oli miehen teko. Joskus kyse on käännöskielestä, jossa näin yritetään selvitä esimerkiksi sanojen he ja she kääntämisen ongelmista.
Joka tapauksessa pronominimaisessa käytössä mies viittaa miespuoliseen yksilöön
Niin sanotun sukupuolineutraalisuuden nimissä on vahvastikin vaadittu mies-sanan poistamista muun muassa ammatti- ja tehtävänimikkeistä. Tämä perustuu ajatukseen, että esimerkiksi sanat asiamies ja puhemies tarkoittaisivat vain miespuolista henkilöä, koska niissä on sana mies. Tämä on edellä esitetyn valossa harhakäsitys. Erityisesti yhdyssanoissa mies vanhastaan tarkoittaa useimmiten ihmistä yleensä. Esimerkiksi Kielitoimiston sanakirjassa on kolmisensataa mies-loppuista sanaa, ja niistä valtaosa tarkoittaa ihmistä sukupuolesta riippumatta.
Aatteellisista syistä tämä saatetaan kiistää. Esimerkiksi Kotuksen Ulla Tiililä kirjoittaa Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstan kirjoituksessa Kuusi korjattavaa käsitystä sukupuolineutraalista kielestä, että ajatus ”Mies-loppu on ammattinimikkeissä haalistunut eikä tarkoita miestä” olisi virheellinen, väittäen, että ”mies-loppu kantaa mukanaan alkuperäistä merkitystään, sillä maailma ympärillämme ei tue sanan merkityksen haalistumista”. Mitään tosiasioita käsityksen tueksi ei esitetä, ja kyse onkin ilmeisesti opista, jonka mukaan julistamalla mies-sanan olevan sukupuolisidonnainen se todella saadaan sellaiseksi.
Sanakirjoja muokattaessa on kiinnitetty aika paljon huomiota mies-sanan käyttöön, kuten Kielikellon 4/2007 artikkeli Mies ja nainen sanakirjassa osoittaa. Se muun muassa mainitsee: ”Moni sellainen mies-loppuinen sana, joka Nykysuomen sanakirjassa on selitetty kumpaankin sukupuoleen viittaavaksi ’henkilöksi’, on rajattu Suomen kielen perussanakirjassa tai myöhemmin Kielitoimiston sanakirjassa tarkoittamaan vain miespuolista henkilöä.”
Vahva, joskaan ei äärimmäinen, kannanotto aiheeseen on Suomen kielen lautakunnan suositus sukupuolineutraalin kielenkäytön edistämiseksi. Siinä väitetään, että suomen kielessä ilmentävät ”kielellistä epätasa-arvoa” muun muassa ”työntekijän sukupuoleen viittaavat ammattinimikkeet” kuten asiamies ja järjestysmies ja ”yleispätevä (geneerinen) maskuliinisuus sanastossa ja sanonnoissa” kuten uskottu mies, kotimies, jokamiehenoikeus, lähteä yhtenä miehenä.
Vaatimukset sellaisten sanojen kuin virkamies, esimies, varusmies ja jokamies korvaamisesta ovat jo saaneet aikaan muutoksia tai ainakin horjuvuutta. Jos esimerkiksi esimies on korvattu sanalla esihenkilö, voi alkaa tuntua siltä, että sanaa palomies tai sotamies ei myöskään saisi käyttää, ei ainakaan naispuolisesta. Ja miten sitten käy ilmausten uskottu mies, miehistö ja muina miehinä?
Muutoksiin sisältyy merkitysten sekaantumista. Esimerkiksi tutkija on vanhahko ja käyttökelpoinen sana, mutta sanan tiedemies korvaaminen sillä ei edistä selvyyttä. Tiedemies tarkoittaa tieteellistä työtä tekevää ihmistä, kun taas tutkija voi tarkoittaa muutakin, kuten tehtävänimikettä tai henkilöä, joka tutkii tiettyä asiaa, ei välttämättä tieteellisesti, vaan esimerkiksi rikostapausta tutkivana poliisimiehenä. Toinen esimerkki on lehtimies, jonka tilalla voi toki käyttää sanaa toimittaja, mutta silloin häviää ero lehden toimittajan ja esimerkiksi radio- tai tv-toimittajan (tai tavaran toimittajan!) välillä.
Sanan mies alkuperä on hämärän peitossa. Sillä on vastineita muissa itämerensuomalaisissa kielissä, ja niissä merkitykset ovat samanlaisia, mutta emme tiedä, onko kyseessä vanha omaperäinen sana vai lainasana. Emme voi tietää sanan alkuperäistä merkitystäkään. Ehkä merkitys on alkujaankin ollut kahtalainen, ehkä vain miespuolista aikuista ihmistä tarkoittava – tai ehkä jopa ihmistä yleensä tarkoittava merkitys on vanhin.
Suomen vanhimman sanaston etymologinen verkkosanakirja esittää mies-sanan olevan luultavasti muinaisgermaanista alkuperää, jolloin merkitys olisi alkujaan ollut ’vävy’ tai laajemmin ’miessukulainen avioliiton kautta’. Tällöin tietysti merkitys ’ihminen’ olisi myöhäsyntyisempi – mutta silti vanha, sillä kirjoitus kuvailee: ”Sanaa käytetään useimmissa [itämerensuomalaisissa] kielissä myös sukupuolineutraalissa 'ihmisen' merkityksessä, varsinkin painottomana pääsanana, kuten joka mies 'jokainen'. Vepsän sanakirjat antavat sanalle mez’ ainoastaan merkityksen 'ihminen'.”