Kuve: nivuksista ja kyljestä vatsaan

Sana kuve tarkoittaa länsimurteissa nivustaivetta, itämurteissa kylkeä, mutta kirjakieleen se otettiin lähinnä lannetta tai lantiota tarkoittamaan. Myö­hem­min se määriteltiin sana­kirjoissa niin, että se tarkoittaakin lonkan ja kylki­luiden välistä vartalonosaa. Kun sanan konkreettinen anatominen merkitys on näin hämärtynyt, ei ole ihme, että se esiintyy nykyisin lähinnä sanonnoissa ja kuvaannollisessa käytössä sekä eläimen kylkeä tai ruhon­osaa tarkoittamassa.

Suomen murteiden sanakirjan kuvaus kuve-sanasta esittää ensimmäisenä merkitykset ”reiden ja vatsan rajaseutu, nivustaive; eläimellä: takajalan reiden ja kylkiluiden väliin jäävä sy­ven­nys”, jotka esiintyvät lähinnä länsimurteissa. Sanalla on siis eri merkitys sen mukaan, puhu­taanko ihmisestä vai eläimestä. Toinen merkitys esiintyy itämurteissa, ja sen sanakirja kuvaa näin: ”vartalon sivuosa (kainalon ja lonkan välillä), kylki”. Lisäksi kuvataan runsaasti kitey­ty­nyt­tä tai kuvaannollista käyttöä, joka perustuu jompaankumpaan konkreettiseen mer­ki­tyk­seen, osittain myös merkitykseen ’lanne’ tai ’vyötärö, uuma’. Esimerkiksi puukon pitäminen kupeella tarkoittanee lähinnä sen pitämistä (vyössä) vyötäröllä, toki lanteelle ulottuen; käsien pitäminen kupeilla voinee viitata niin vyötäröön kuin lanteisiinkin. Ilmaus ”kaivaa kuvetta” on kai alkujaan viitannut vyöllä tai taskussa olevan kukkaron avaamiseen.

Lannemerkitys saattaa olla alkuperäisempi kuin Suomen murteiden sanakirjasta voisi päätellä. Sana kuve on Nykysuomen etymologisen sana­kirjan mukaan ”mitä ilmeisimmin vanha germaaninen laina, jolle rekonstruoitua alku­muotoa *χupiz edustaa mm. englannin hip ’lonkka’”. Tästä alku­merkityksestä on voinut kehittyä länsi­murteinen lonkan eli lantion osaa tarkoittava merkitys. Lisäksi on kai ajateltava, että merkitys toisaalta laajeni kattamaan myös lantion yläpuolen ja tämän sivustat jne.

Kirjoitetussa kielessä sanaa kuve on käytetty tarkoittamaan sekä lannetta että vyötäröä, osittain myös kylkeä ainakin kuvaannollisessa mielessä. Vanhan kirjasuomen sanakirjan selitys on ”kylki, vyötäiset, lantio; sivu, vieri; myös kuv.

Raamatunsuomennoksessa kuve on melko yleinen. Vuoden 1776 Bibliassa se esiintyy 52 jakeessa. Merkitys on osittain tulkinnan­varainen. Usein se viittaa selvästi vyötäröön, mutta esimerkiksi jakeessa Ap. t. 2:30 puhutaan (jo Agricolan suomennoksessa) Daavidin kupeen t. kupeiden hedelmästä. Vasta vuoden 1992 suomennoksessa luovuttiin tällaisesta kään­nök­ses­tä: siinä on ilmaus ”hänen oman jälkeläisensä”. Muutoinkin kuve-sanan käyttöä vähen­net­tiin tuolloin: se esiintyy enää 6 jakeessa, joista 4:ssä vyötäröä tarkoittamassa, 2:ssa ilmauk­ses­sa ”sinun omien kupeittesi hedelmä”. Kupeiden hedelmästä puhuminen on ymmär­ret­tä­vää, jos lähtö­kohdaksi ajatellaan länsi­murteinen merkitys ’nivustaive’, jolloin käy­tän­nös­sä viitataan miehen suku­puoli­elimiin ja siittämiseen.

Ehkä erikoisinta kuve-sanan historiassa on, että Nykysuomen sana­kirjaan sen anatomisen merkityksen kuvaukseksi otettiin ”lonkan ja kylkiluiden välinen vartalonosa”. Lonkka on siis jätetty pois ja sen myötä nivustaive, mutta toisaalta merkitys on muodostunut niin laajaksi, että sanaa tuskin koskaan käytetään koko kyseistä aluetta tarkoittamaan. Ilmauksen ”Aab­ra­ha­min kupeista lähteneet” selitetään tarkoittavan hänen jälkeläisiään; fraasin alku­peräinen ajatus jää tällöin hämäräksi.

Uudemmissa sanakirjoissa anatomisen merkityksen kuvaus on säilytetty samana. Kielitoimiston sanakirjan kuvaus mainitsee siitä esimerkkeinä ilmaukset ”hoikka kupeiltaan” (joka ei vaikuta nykykieliseltä), ”seisoa käsi kupeella” (joka on fraasiutunut ja merki­tyk­sel­tään epätarkka”) ja ”iski kannukset hevosen kupeisiin” (jossa käytännössä tarkoitetaan kylkiä, kohdassa, jossa on kylkiluita). Toisaalta sanakirja ei ota huomioon, että puhuttaessa eläinten käytöstä ravinnoksi kuve viittaa rajatumpaan osaan; esimerkiksi Atrian paloittelu­kaaviossa Naudan ruhonosat kuvetta on vain vatsapuolella.