Kehdata: kehtaako sitä edes kommentoida?

Yleiskielessä sana kehdata liittyy moraalisiin tai muihin estoihin ja esiintyy yleensä joko muodoltaan kielteisissä lauseissa tai sävyltään paheksuvissa lauseissa. Ilmaus en kehtaa tarkoittaa, että tahdikkuus, säädyllisyyden­tunto tai kenties ihan ujous estää tekemästä jotain. Tämän lisäksi Kielitoimiston sana­kirja mainitsee kuitenkin myös merkityksen ’viitsiä’, todeten sen mur­teel­li­sek­si.

Vanhassa kirjasuomessa ja vielä Lönnrotin sanakirjassa verbillä on molemmat merkitykset. Rajan­veto yleis-kielen ja murteiden välillä tehtiin tässä asiassa ilmeisesti vasta Nyky­suomen sana­kirjassa. Rajausta voi pitää onnistuneena, koska olisi melko hankalaa, jos esimerkiksi lauseesta en kehtaa nousta sängystä ei voisi heti tietää, onko kyse jonkinlaisesta häveliäi­syy­des­tä vai laiskuudesta,

Rajanveto on sikäli erikoinen, että yleis­kieleen otettu merkitys on suhteellisen suppea-alainen: se kattaa länsi­murteiden alueestakin vain osan – mutta kuitenkin sen osan, jossa Suomen kirjakielen perusta luotiin. Suomen murteiden sanakirjan kuvauksesta ilmenee mainitun alueellisen jakauman lisäksi sekin, että sanalla on kolmaskin merkitys: ’saattaa, voida’. Tosin kuvaus on näin lyhyt, eikä esi­mer­keis-tä­kään selviä, onko mukana kuitenkin (aiankin usein) jonkinlainen julkeamisen tai uskaltamisen tai toisaalta viitsimisen sävy.