Karanteeni: 40 päivän pakkoeristyksestä suositeltuun kotonaoloon

Karanteeni tarkoitti alkujaan 40 päivän ajan­jaksoa, joka laivan piti olla eristyksissä, ennen kuin sen miehistö ja matkustajat pääsivät maihin. Tarkoituksena oli estää ruton leviäminen. Nykyisin karanteeni on Suomen laissa tila, johon tartunta­tauti­lääkäri voi määrätä ihmisen, jonka epäillään saaneen tartunnan. Vuoden 2020 alkupuolella sana alettiin käyttää eris­täy­ty­mi­ses­tä, jota suositellaan väestölle yleisesti tai joillekin riski­ryhmille.

Laivojen eristäminen

Karanteeni johtuu venetsian kielen sanasta quarantena, joka johtuu sanasta quaranta ’40’ ja tarkoittaa 40:n joukkoa, erityisesti 40 päivän jaksoa. Sana on saanut eri kielissä hiukan eri muotoja, ja esimerkiksi englannin quarantine johtunee italiassa esiintyneestä asusta quarantina.

Venetsiassa ja sen hallitsemilla alueilla ryhdyttiin mustan surman (laaja rutto­epidemia 1300-luvulla) aikana torjumaan taudin leviämistä asettamalla satamiin pyrkivät laivat 30 päivän ajaksi eristykseen, etenkin, jos ne tulivat alueilta, joilla ruttoa esiintyi. Tämä perustui tietoon taudin kulusta: tuona aikana tartunnan saaneissa ilmenivät taudin oireet. Eristys järjestettiin esimerkiksi erillisellä saarella tai laivassa itsessään, ja käytännössä tauti ehti levitä eristettyjen joukossa, mutta ei laajemmalle.

Samanlaisia menettelyjä sovellettiin muiden tartuntatautien torjumiseen. Vuonna 1448 Venetsian senaatti päätti pidentää ajan 40 päiväksi, ja vasta tällöin karanteeni-sana sai alkunsa.

Sentapaisia sanoja kuin quarantena on kyllä käytetty romaanisissa kielissä aiemminkin, mutta tarkoittamassa erilaisia neljän­kymmenen joukkoja. Tässä tarkoitetaan tämäntapaisen sanan muo­dos­tu­mis­ta tarkoittamaan eristämistä määräajaksi (aluksi 40 päiväksi). Kielikellon 1/2020 kirjoitus Mistä karanteeni-sana on tullut? esittää: ”Lukusanoista on siis molemmissa kielissä erikseen johdettu karan­tee­nin nimitykset, italiassa quarantena ja ranskassa quarantaine. Näistä ranskan sana lienee vanhempi, tai ainakin siitä on kirjallisia tietoja jo 1100-luvulta.” Italiassa esiintyy merkityksessä ’40:n joukko’ sana quarantina, mutta karanteenia tarkoittava quarantena lienee omaksuttu venetsiasta joko suoraan tai ranskan vaikutuksesta.

Karanteenikäsitteen laajeneminen

Myöhemmin karanteeni on saanut yleisemmän merkityksen, joka on Kielitoimiston sana­kirjan kuvauksen mukaan ”(määräaikainen) eristäminen kulkutaudin leviämisen estä­mi­sek­si”. Eristämisen aika vaihtelee sen mukaan, mikä kunkin taudin ja tilanteen kannalta arvioidaan sopivaksi. Karanteeni voi koskea ihmisiä tai eläimiä, jopa tavaroita, jos taudin arvioidaan voivan levitä niiden kautta.

Toisenlaista merkityksenmuutosta edustaa sanakirjan mainitsema urheilu­alan käytäntö, jossa karanteeni on ”määräaikainen pelikielto, jonka seura voi määrätä toiseen seuraan siirtyneelle pelaajalle”. Sanaa käytetään muutenkin erilaisista määräaikaisista rajoituksista; on jopa käytetty sanaa uutiskaranteeni siitä, että ihminen päättää keskeyttää uutisten seuraamisen.

Tartuntatautien yhteydessä karanteeni on joka tapauksessa tarkoittanut sellaisiin ihmisiin (t. eläimiin t. esineisiin) kohdistuvia rajoituksia, joiden epäillään saaneen tartunnan ja voivan levittää sitä eteenpäin. Sanaa ei ole käytetty sellaisten ihmisten eristämisestä, joissa on jo havaittu taudin oireita, ei myöskään koko väestöön tai taudille erityisen alttiisiin ihmisiin kohdistuvista rajoituksista.

Karanteeni tartuntatautilaissa

Suomen tartuntatautilain 6. luvussa, jonka otsikko on ”Tartunnan leviämistä rajoittavia toimenpiteitä”, säädetään (60 §:ssä) ihmisen asettamisesta karanteeniin. Sen voi tehdä kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri ”henkilölle, jonka on todettu tai perustellusti epäilty altistuneen yleisvaaralliselle tartuntataudille”. Karanteeniin voidaan määrätä enintään kuukauden ajaksi. (Aikaa voidaan 62 §:n mukaan jatkaa kuukausi ker­ral­laan, mutta tämä lienee vain varautumista sellaiseen mahdollisuuteen, että jonkin taudin itämisaika havaittaisiin hyvin pitkäksi.)

Sairastuneen tai sairastuneeksi perustellusti epäillyn henkilön osalta laki ei puhu karanteenista, vaan eristämisestä (63 §). Karanteeni toteutetaan yleensä karanteeniin määrätyn kotona, eristäminen taas sairaalassa tai muussa terveydenhuollon toiminta­yksikössä. Laki ei määrittele, mitä karanteeni varsinaisesti sisältää. Ajatus lienee, että ihminen ei ole kosketuksessa muihin ihmisiin eikä lähietäisyydelläkään, mutta käytännössä ilmeisesti sallitaan asuminen samoissa tiloissa kuin perheen­jäsenet.

Karanteeniin tai eristykseen määrätyllä on 82 §:n mukaan oikeus saada tartunta­tauti­päivä­rahaa ansion­menetyksen korvaamiseksi. Tästä on säädetty tarkemmin sairaus­vakuutus­laissa.

”Korona” ja karanteeni

Kun uuden koronaviruksen aiheuttama tauti covid-19 levisi Suomeen alkuvuodesta 2020, uutisoitiin laajasti erilaisista toimenpiteistä ja suosituksista. Tällöin ei kerrottu tapahtumista, joissa olisi selvästi ollut kyse edellä mainituista lainmukaisesta karanteenista tai eris­tä­mi­ses­tä. Sen sijaan kerrottiin, että ihmisiä on opastettu, neuvottu tai kehotettu pysymään kotonaan. Saatettiin täsmentää, että kyse ei ole määräyksestä, vaan vahvasta suosituksesta, mutta vähän myöhemmin asia saatettiin esittää niin, että hallitus on velvoittanut tiettyjä ihmis­ryhmiä karanteenin­omaisiin olosuhteisiin.

Taustalla on ilmeisimmin se, että oikeaan karanteeniin määrääminen olisi vaatinut paljon selvittelyä ja lääkärien työtä ja aiheuttanut valtiolle suuria kustannuksia. Päivä­rahojen lisäksi valtio olisi joutunut maksamaan majoituksen silloin, kun karanteenia ei voi järjestää henkilön kotona.

Sanan vanhassa merkityksessä karanteeni on tila, johon ihminen asetetaan hänen tahdostaan riippumatta, eli siihen sisältyy peri­aatteel­li­ses­ti pakko ja myös käytännössä mahdollisuus pakko­keinojen käyttöön. Nykysuomen sivistyssanakirjan lyhyt kuvaus ilmaisee tämän sanomalla, että karanteeni on ”pakko­eristys tartunnan varalta”. Tämä on muuttunut. Esimerkiksi pääministeri Marin sanoi 26.3.2020: ”On aivan selvää, että kun maahan saapuu, täytyy omaehtoisesti asettaa itsensä karanteeniin kahdeksi viikoksi.”

Toisaalta toiminta ei kohdistunut vain niihin, joiden epäiltiin olleen alttiina tartunnalle. Haluttiin myös riski­ryhmiin luokiteltujen ihmisten eristäytyvän siksi, että taudin oletettiin olevan heille erityisen vaarallinen. Tällöin ei ole kyse vanhan karanteeni­käsitteen mukaisesta mahdollisen tartuttajan eristämisestä muista, vaan sellaisten ihmisten pitämisestä erillään, joilla ei epäillä olevan tartuntaa. Tämä esitettiin hiukan vaihtelevin sanakääntein, joilla lienee pyritty antamaan vaikutelma määräyksestä. Maaliskuun 2020 alussa joka kotiin jaetussa ns. korona­kirjeessä sanotaan:

Erityisesti yli 70-vuotiaiden on vältettävä altistumista koronavirukselle. Iäkkäillä on selvästi nuoria ihmisiä suurempi riski saada koronavirustaudista vakavia, sairaalahoitoa vaativia ja jopa henkeä uhkaavia oireita.

Hallitus on antanut toimintaohjeen yli 70-vuotiaiden suojaamiseksi. Sen mukaan yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan, eli karanteenia vastaavissa olosuhteissa.

Teksti siis selvästi puhuu velvoittavuudesta, vaikka hallituksella ei edes olisi valtuuksia antaa velvoittavaa määräystä. Suosituksen (”toiminta­ohjeen”) perusteeksi esitetään riski saada vakavia oireita; taudin levittämisestä muihin ei puhuta. Suosituksesta on laajasti puhuttu kuin määräyksestä, siitä poikkeamista on laajasti paheksuttu ja kömpelö ilmaus karanteenia vastaavat olosuhteet on yleisesti korvautunut sanalla karanteeni.

Uusi merkitys näkyy jo käännöksissäkin. Ilta-Sanomien uutinen Näin Boris Johnsonin koronatauti on edennyt (4.4.2020) selostaa Johnsonin julkaisemaa videota sanoilla ”hän kertoi olevansa nyt omakaranteenissa”, mutta lainauksen mukaan hän oli kirjoittanut ”I am now self-isolating”.

Aika näyttää, jääkö karanteeni-sana uuteen, laajasti muuntuneeseen merkitykseensä ja syntyykö tarvetta kehittää uusi sana tarkoittamaan sitä, mitä karanteeni ennen tarkoitti.

Kotus-blogin kirjoitus Välimerkkien välistä kuvailee mm. karanteeni-sanan käyttöä eri tavoin, mutta ei varsinaisesti esitä kritiikkiä. Se muun muassa käyttää ilmausta ”suositus tai velvoite” ja toteaa, että yli 70-vuotiaita ”ei myöskään ole varsinaisesti asetettu karanteeniin”. Tämäkin tuntuu sanovan, että karanteeni-sanan merkityksen muuttuminen on jo tapahtunut asia.

”Pakkokaranteeni”

Ministeri Krista Kiuru ilmoitti 9.8.2020, että ”riskimaista saapuvat määrätään pakolliseen karanteeniin rangaistuksen uhalla”. Tätä arvosteltiin heti julkisuudessa, ja pian ilmeni, ettei kannan­otto vastannut hallituksen kantaa ja ettei koko hallituksellakaan olisi valtaa määrätä sellaista. Joka tapauksessa käytettiin ilmauksia pakkokaranteeni ja pakollinen karanteeni tarkoittamaan lain mukaista lääkärin määräämää karanteenia.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus Hallitus uppoaa selittelyjen suohon 16.8.2020 tiivisti asian seuraavasti, liittäen sen laajempaan yhteyteen:

Jatkossa viestintä voi muuttua yhä sekavammaksi. Kun aiempien kyseen­alaisten päätosten jatkoksi pitää tehdä uusia, hallitus on vaarassa upota yhä syvemmälle selittelyjen suohon.

Hyvä esimerkki on karanteeni. Keväällä hallitus suositti ”omaehtoista karanteenia kaikille ulko­mailta saapuville. Laki ei kuitenkaan tällaista vapaaehtoista karanteenia tunne.

Nyt kun hallitus puhuu ihan oikeasta karanteenista, siis sellaisesta, johon ihminen määrätään tartunta­tauti­lain perusteella ja viran­omaisen määräyksellä, sita ei voitukaan enää kutsua karanteeniksi. Sitä piti kutsua ”pakko­karanteeniksi”.

Todellisuudessa oikeita, lääkärin määräämiäkään karanteeneja ei yleensä ole toteutettu pakolla ja valvotusti. Karanteeniin laillisesti asetetuille on annettu ohjeita, mutta niiden noudattamista ei juurikaan valvota.