Itse: tyrkyllä minä-sanan tilalle

Onko normaalia sanoa Sisko teki niin, mutta itse tein näin? Entä jos sanoo vain Itse tein näin ilman vertailu­kohtaa, siis ilman, että on sitä ennen ollut puhe jon­kun muun tekemisistä? Kummassakin tapauksessa itse tuntuu tunkeutuvan sanan minä paikalle. Vaatimattomuudestako on kyse?

Yksinkertainen itse-sana?

Nykysuomen sanakirjassa (NSK) on lähes kaksi sivua pitkä kuvaus itse-sanasta. Sen mukaan sanan käyttö jakautuu kolmeen päätyyppiin:

  1. ”painollisena, tähdentämässä pääsanansa yksilöä: henkilö­kohtaisesti, juuri hän (se) eikä kukaan (mikään) muu”, esimerkiksi isäntä itsekin oli pellolla; pääsana voi tällöin olla myös implisiittinen 1. tai 2. persoonan pronomini, esimerkiksi en voi tehdä sitä itse (viittaus­kohteena implisiittinen minä)
  2. refleksiivipronominina, viittaamassa lauseen tai lauseen­vastikkeen subjektiin, esi­mer­kik­si Hän kampasi itseään
  3. tarkoittamassa (omaa) minää, esimerkiksi toteuttaa sisintä itseään.

Kielitoimiston sanakirjan (KSK) paljon suppeampi kuvaus itse-sanasta on sa­moil­la linjoilla. Tilanne voi näyttää yksinkertaiselta, mutta se on aika mutkikas.

Kontrastiivinen, vastakohtaa korostava käyttö

Kuvauksen A-tyypissä on usein kyse siitä, että korostetaan tekijän omaa tekemistä vasta­kohtana esimerkiksi sille, että hän teettäisi työn jollakulla toisella, ehkä myös vasta­kohtana sille, että hän tekisi sen jonkun toisen avulla eikä aivan yksin, aivan itse. Sanakirjoista ei ilmene kovin hyvin, että itse-sanaa käytetään tämän ohella myös vasta­kohtaisuuden koros­ta­miseen eli kontrastiivisesti. Iso suomen kielioppi (ISK), joka on luonteeltaan kuvaileva eikä ohjeellinen, selostaa kohdassa § 768 Hän on itse(kin) tehnyt niin kontrastoivaa käyttöä, jossa itse sana ”täydentää jonkin lauseen­jäsenen tulkintaa kontrastoiden sen muihin vaihto­ehtoi­hin”. Tällöin itse siis liittyy toiseen lauseen­jäseneen eikä varsinaisesti esiinny itsenäisenä. Tosin toinen lauseen­jäsen voi olla myös implisiittinen 1. tai 2. persoonan pronomini. ISK tulkitsee kontrastiivisiksi myös seuraavanlaisia tilanteita:

Jos subjektipronomini jätetään panematta ilmi tai lause on nollapersoonainen, kontras­toi­va itse voi olla subjektin paikalla (c). Vastaava koskee muitakin asemia, joista per­soo­na­pronomini voi jäädä pois (d).

(c)
Itse esimerkiksi arvasin murhaajan jo alkuteksteistä. (l) | No, mitä mieltä itse olet kokemuksestasi? (k) | Kun itse kysyy ja itse vastaa niin ei tule jälkipuheita.
(d)
– – siellä [Yhdysvalloissa] tunnetaan toistaiseksi joten kuten vain ensim­mäi­nen, toinen ja viides sinfonia. Itseäni kiinnostavat kolmas, kuudes ja Tapiola. (l)

Tällainen käyttö kuuluu luonteeltaan NSK:n kuvauksen A-tyyppiin, mutta siinä ei niinkään korosteta henkilö­kohtaisuutta tms. kuin eroa ja vastakohtaa johonkuhun (tai johonkin) aiemmin mainittuun tai ainakin ajateltuun. Tällöin minä itse tarkoittaa ’juuri minä (eikä tuo toinen)’.

Lause Sisko teki niin, mutta itse tein näin voidaan tulkita niin, että itse korostaa vasta­kohtaisuutta: minä, ei sisko. Toisaalta tällainen korostus tuntuu tarpeettomalta; onhan virkkeessä jo sana mutta. Ehkäpä virkkeeseen siis sopisi paremmin minä.

Kuitenkin Auli Hakulisen kirjoitus Itse-sanan merkityksestä ja käytöstä (Virittäjä 1/1982) esittää (kohdassa 3.1. Tekstistä selittyvä itse) esimerkkejä tilanteista, joissa itse on hänen mukaansa tarpeen ja minä aiheuttaisi toisenlaisen merkityksen. Tosin sekin mainitsee alaviitteessä, että ”opettajien mukaan tämä [itse-sanan käyttö viittaamaan kirjoittajaan] on koululaisilla suorastaan maneerina, kun he kirjoittavat aineita omista kokemuksistaan.”

Omaa itseä korostava itse-sana

Lause Itse tein näin poikkeaa vanhasta käytännöstä, koska sen yhteydessä ei viitata kehen­kään muuhun. Silloin itse on tullut sanan minä tilalle. Jos tällaisesta käytöstä tulee tavallista, voi sanan itse merkitys hämärtyä niin, ettei sen enää koeta korostaa henkilö­kohtaisuutta, vaan itse saatetaan kokea jopa vähemmän henkilö­kohtaiseksi kuin minä. Saattaa myös tuntua, että itse on vaatimattomampi, vähän niin kuin alle­kirjoittanut.

En ole huomannut, että aihetta olisi käsitelty kielen­huollon suosituksissa tai ohjeissa. Niissä kyllä käsitellään muunlaisia itse-sanan käytön kysymyksiä. Ei siis voida aivan yksi­käsit­tei­ses­ti sanoa, että olisi kielen normien vastaista käyttää itse-sanaa subjektina ilman henkilö­kohtaisuuden korostamista tai kontrastiivisuutta.

Selvästi normienvastaista on kuitenkin käyttää itse-sanan taivutettuja muotoja ilman possessiivi­suffiksia silloin, kun se viittaa puhujaan tai kirjoittajaan. Voi sanoa esimerkiksi ”itse pidän tärkeänä”, jossa itse on perus­muodossa subjektina, mutta ilmaus ”itselle on tärkeää” on virheellinen (pitää olla ”itselleni”).

Miksi ”itseni talo” ei käy

KSK:ssa on arvoituksellisen tuntuinen kohta itse-sanan kuvauksessa:

Hänen itsensä talo paremmin: hänen oma talonsa. Työntekijöiden itsensä [paremmin: oma] näkemys asiasta.

NSK:ssa asia on sanottu suoraan:

[Itse-sanan] gen[etiivi]ä yleensä ei käytetä, jos pääsana on s[ubstantiiv]iin viittaava poss[essiivinen] gen[etiivi] (ei esim. Hänen i[tse]nsä talo ’hänen oma talonsa’), sen sijaan kyllä objektiivisen gen[etiivi]n yhteydessä (Sonnin i[tse]nsä arvostelu).