Herkkutatti: lajin nimi, suvun nimi ja vielä muutakin

Murteissa sanaa herkkutatti on käytetty erilaisista sienistä, mutta sienten nyky­aikai­ses­sa nimistössä se on varattu vain yhdelle sienilajille. Usean muun lajin nimi on yhdyssana, jonka jälkiosa on herkku­tatti, mutta sienisuvulle, johon ne kuuluvat, on annettu yhteisnimitys kivitatit. Tämä hämmentävä tilanne havain­nol­lis­taa lajien ja sukujen nimeämisen ongel­mia; suvuille olisi ehkä parem­pi käyttää tieteellisiä nimiä, kuten Boletus.

Suomen Lajitietokeskuksen sivuston Laji.fi mukaan sienisuvun Boletus suomenkielinen nimi on kivitatit ja siihen kuuluvan lajin Boletus edulis nimi herkkutatti. Ruotsin­kieli­nen nimi mainitaan vain jälkimmäiselle, stensopp, joten avoimeksi jää, mikä olisi Boletus-suvun ruotsinkielinen nimi.

Herkkutatti yleisnimityksenä

Käytännössä sienestäjät käyttävät yleisesti sanaa herkkutatti myös muista lajeista, kuten männynherkkutatista Boletus pinophilus ja tammen­herkku­tatista Boletus reticulatus. Näitä lajeja ei useinkaan eroteta toisistaan, vaan niitä pidetään käyttöarvoltaan samanlaisina. Tosin jotkut voivat kokea aistivansa maku­eroja. Kauppa­sieni­luettelossa oli 1. kohtana ”herkku­tatit”, jonka selityksenä oli ”Boletus edulis, B. pinophilus ja B. reticulatus”. Kyseisen luettelon jatkaja on Ruoka­viraston luettelo Suositeltavat ruokasienet, jossa määrittely on sama.

Kielitoimiston sanakirja selittää sanan herkkutatti lyhyesti: ”ruokasieninä suosittuja tatteja, kivitatti”. Tästä ei voi päätellä, tarkoitetaanko lajia vai sukua. Aiempi Nykysuomen sanakirja oli täsmällisempi: ”Tubiporus edulis, suurin tattimme, parhaita ruoka­sieniä, kivi­tatti”. Vaikka suvun nimi poikkeaa nykyisestä luokituksesta, on selvää, että tarkoitetaan yhtä lajia, jonka nyky­nimi (ja alku­peräi­nen nimi) on Boletus edulis.

Laji.fi:n mukaan Boletus-sukuun toista­kymmentä lajia, joista seitsemän esiintyy Suomessa ja omaa suomen­kieli­sen nimen Kaikki nämä nimet ovat on herkku­tatti-loppui­sia. (Aiemmin poikkeuksen muodosti piruntatti B. satanas, mutta se on nyt siirretty eri sukuun Rubro­boletus.)

Aiemmin Boletus-suku on käsitetty paljon laajemmaksi, ja vanhoissa sienikirjoissa sen suomalaisena nimenä saattaa olla pelkkä tatit.

Kivitatit suvun nimeksi

Kivitatti-sanan ottaminen suvun nimeksi on suhteellisen uutta nimistönkehittelyä. Useim­mis­sa sieni­kirjoissa ja myös suomen kielen sanakirjoissa (uusinta eli Kielitoimiston sanakirjaa myöten) kivitatti ja herkkutatti ovat synonyymeja.

Koska herkkutatti voi tarkoittaa myös männynherkkutattia, tammen­herkku­tattia yms., olisi ehkä ollut luonnollista, että kivitatti olisi otettu spesifiseksi B. eduliksen nimeksi ja herkkutatti jätetty geneeriseksi, sukuun viittavaksi nimeksi. Tehtiin kuitenkin tasan päinvastoin.

Toinen vaihtoehto olisi ollut pitää herkkutatit suvun nimenä ja antaa Boletus edulis -lajille sopiva etu­liit­teel­li­nen nimi, kuten kuusen­herkku­tatti, koska se on kuusen juuri­sieni. Nimeäminen vastaisi tällöin muiden lajien nimiä. Mainittua nimeä onkin käytetty jonkin verran, vaikka se ei ole millään tavalla virallinen. Merkittävä sieniä ostava yritys Dalla Valle Oy käyttää sitä muun muassa sivulla Herkku­tatti ja männyn­herkku­tatti, joskin vain tekstissä selittävänä sanana.

Tosin tällaisiin nimiin liittyy riskejä. Tieteessä on esiintynyt myös näkemyksiä, joiden mukaa Boletus edulis olisi hyvin moni­muotoinen sieni, joka voi esiintyä eri puu­lajien juuri­sienenä. Suomessa toisaalta ollaan nykyisin laajasti sillä kannalla, että esimerkiksi mänty­metsissä männyn juuri­sienenä esiintyvä, ulkonaisesti Boletus edulista muistuttava sieni on tutkimusten perusteella tulkittava omaksi lajikseen Boletus pinetorum, suomeksi kangas­herkku­tatti. Ks. A new boletoid fungus, Boletus pinetorum.

Suomen murteissa sekä herkkutatti että kivitatti tarkoittavat (Suomen murteiden sana­kirjan mukaan) vaihtelevasti Boletus edulista ja muita Boletus-suvun lajeja (joiden välillä ei juuri liene tehty nimityseroa ainakaan millään systemaattisella tavalla) ja muitakin hyvän­makui­si­na pidettyjä sieniä, mutta kivitatti esiintyy paljon suppeammin: joissakin kaakkoismurteissa ja parilla pienellä alueella muualla. Tämä on sikäli yllättävää, että nimitys lienee käännöslaina ruotsin sanasta stensopp. (Vai olisiko toisin päin? Svensk ordbokin mukaan stensopp-sanan tiedetään esiintyneen vasta vuodesta 1901. Ruotsin kielessä vanhempi ja edelleen tavallisempi nimi on karljohanssvamp tai karljohan; vanhin tunnettu nimi lienee läcker rörsopp. Vrt. toisaalta saksan sanaan Steinpilz, joka DWDS:n mukaan on esiintynyt 1700-luvun alusta.)

Joissakin sienikirjoissa mainitaan herkku­tatin nimeksi myös hepotatti. Murteissa se (t. hevontatti t. hevostatti) esiintyy eri tattien, etenkin herkku- ja lehmäntatin nimityksenä. Nykysuomen sanakirjaan (NSK) se jostain syystä otettiin tarkoittamaan nimenomaan lehmäntattia (kuvauksena ”Boletus scaber, eräs syötävä tatti”; tuo tieteellinen nimi viittaa lehmäntattiin, nyk. Leccinum scabrum, silloin kun se vielä luettiin Boletus-sukuun). NSK:ssa lehmäntatti taas on ”Boletus bovinus, syötävä tatti, jolla on ihonvärinen, tahmeahko lakki” eli nyky­luoki­tuk­sen Suillus bovinus, nummi­tatti, jota pidetään melko vähä­arvoi­se­na. Murteissa taas sanaa lehmän­tatti käytetään eri tateista, etenkin herkku­tatista ja lehmän­tatista.

Lönnrotin sanakirjassa ei sanoja herkkutatti ja kivitatti ole lainkaan. Sen mukaan hepotatti tarkoittaa lehmäntattia.

Koska sienisukujen tai yleensä eliökunnan sukujen nimiä tarvitaan lähinnä biologiassa eikä esimerkiksi sienten ruokakäytöstä puhuttaessa, olisi kai parempi käyttää vain tieteellisiä nimiä. Lajien suomenkieliset nimet sen sijaan ovat tarpeellisia, mutta niitä annettaessa syntyy usein sekaannuksia. Jos käytetään kielessä ennestään olevia sanoja, niillä voi olla eri alueilla eri merkityksiä.