Astalo: lakitermistä uutiskielen sanaksi

Vuoden 1889 rikoslakiin otettiin sana astalo ilman määritelmää. Sen tulkittiin tarkoittavan esinettä, jota ei ole tehty aseeksi, mutta jolla lyödään toista. Sana eli elämäänsä lakikielessä, mutta se poistettiin laista vuoteen 2000 mennessä. Sanaa on kuitenkin ruvettu käyttämään poliisin tiedotteissa, joista se on otettu uutis­teksteihin. Se herättää hämmennystä, koska ei tiedetä, että löi astalolla tarkoittaa käytännössä ’löi jollakin’. Toisaalta astalo saattaa nykyisin tarkoittaa asettakin, jopa ampuma-asetta.

Yleiskielessä tuntematon sana pääsi rikoslakiin

Vanhan kirjasuomen sanakirja, joka sisältää painetun suomenkielisen tekstin jokseenkin kattavasti noin vuoteen 1810 asti, ei tunne sanaa astalo. Murteissa sana on harvinainen: se esiintyy (rinnakkaismuotoina astala ja astale) lähinnä vain Pohjois-Karjalassa ja Laatokan Karjalassa, merkityksinä ’tilapäinen lyömäase, kepakko, kalikka’ ja ’työväline’ (sekä pahan­tapaisesta lapsesta käytettynä haukkumasanana). Yleensä astaloksi on ilmeisesti sanottu ”käteen osunutta” lyömävälinettä.

Lönnrotin sanakirjassa on sana astala, rinnakkaismuotoina astale ja astalo, tar­koit­ta­mas­sa sauvaa, keppiä tms. tai myös asetta: ”staf, käfling, sällträd, tillhugg, vapen; jfr. kalikka, karttu”. Lönnrot otti laajaan sanakirjaansa kuitenkin paljon sellaistakin sanastoa, joka ei kuulunut hänen aikansa yleiskieleen.

Sanan astalo alkuperää ei tiedetä. Sille on vastineita lähi­suku­kielissä, muun muassa viron astel, mutta merkitykset vaihtelevat. Alkuperäksi on arveltu venäjän sanaa, joka tarkoittaa teräväkärkistä keppiä, mutta viron etymologisen sanakirjan mukaan selitykseksi sopii paremmin germaaninen oksaa tarkoittava sana.

Sana astalo tuli vuonna 1889 säädettyyn rikoslakiin (RL). Alkuperäisessä muodossaan se sisälsi sanan astalo kolmessa kohdassa, joista tunnetuin on 21. luvun 13. §:

Jos joku, aikoen toista pahoin pidellä, häntä vastaan on paljastanut veitsen tahi miekan, virittänyt pyssyn, taikka nostanut muun aseen tahi hengenvaarallisen lyömäkalun; pidettäköön se, jos vamma syntyy, raskauttavana asianhaarana, ja saattaa sellaisesta vähäisestä vammasta, josta 12§:ssä mainitaan, tuomita vankeutta korkeintaan kuusi kuukautta.

Jos vamma siitä ei synny, taikka jos joku muuten vihapäissään toista vastaan nostaa aseen tahi hengenvaarallisen astalon; tuomittakoon sakkoa enintään kaksisataa markkaa.

Tässä, kuten muissakin kohdissa (RL 24:1 ja RL 28:2.2), sana esiintyy ilmauksessa hengenvaarallinen astalo, jolla on tulkittava tarkoitetun välinettä, jolla lyöminen saattaa tappaa. Käytännössähän tähän riittää yleensä, että esineen massa on tarpeeksi suuri. Sanaa astalo ei kuitenkaan määritellä laissa, mikä on outoa, koska sen aikaiseen yleiskieleen se ei kuulunut. On ehkä ajateltu, että määrite hengenvaarallinen on tässä olennainen ja riittävä. Pykälän teksti vaikuttaa sellaiselta, että toisen momentin ilmaus ”aseen tai hengenvaarallisen lyömäkalun” tarkoittaa samaa kuin ensimmäisen momentin pitempi ilmaus, jossa on aluksi lueteltu erilaisia asioita. Ilmeisesti sanalla astalo on tarkoitettu esinettä, jota ei ole tarkoitettu lyömiseen, mutta jolla kuitenkin voi lyödä. Varmaankin on ollut tarkoitus rajoittua tylppiin esineisiin, sillä esimerkiksi leipäveitsi tai kirves rinnastettaisiin teräaseeseen.

Toisaalta rikoslain vanhassa tekstissä astalo esiintyy vain rakenteessa ase tai hengen­vaaral­li­nen astalo, joten erottelu on vain sanallista laatua; olennaista on, onko käytetty jotain kättä pitempää, olipa se sitten ase tai jokin käteen osunut muu esine, jolla voi vahingoittaa, jopa tappaa.

Vaikka sanaa astalo ei muuten otettu lakiin, sitä käytettiin oikeusalan kielessä viitattaessa kyseisiin rikoslain kohtiin.

Kirjavaa käyttöä

Sanaa astalo on jossain määrin käytetty muuallakin kuin lakikielessä. Merki­tys on vaihdellut; yleensä astalo on joko lyömiseen (ei välttämättä ihmisen lyömiseen) käytetyn esineen yleisnimitys tai ase kuvaannollisessa merkityksessä. Joihinkin yhteyksiin tuntuu sopivan lähinnä vain merkitys ’tylppä lyömisväline’, joskus taas tuntuu, että sanaa on käytetty vain jotenkin runollisesti ilman selvää tarkoitetta. Seuraavaan on koottu sanan esiintymät Suomen Kuvalehdessä vuosina 1916–2019:

Luetteloon ei ole otettu esiintymiä sanaristikoissa ja vastaavissa (numeroissa 9/1961, 13/1978, 22/1979, 27/1979, 20/1984, 4/1985). Niissä astalo on ollut melko tavallinen kirjainrakenteensa takia. Esimerkiksi numerossa 9/1961 mainitaan sanaristikon ratkaisun selostuksessa, että ASTALO ja KAAR – – olivat vaikeimmat sanat. Käytetyllä hakutoiminnolla ei välttämättä ole löydetty kaikkia esiintymiä.

Pääsi sanakirjaankin

Nykysuomen sanakirjan (NSK, 1951–1961) mukaan astalo on harvinainen sana, jonka merkitys on ’ase, lyömäkalu’. Siitä on kaksi esimerkkiä, ensimmäinen lakikirjasta, ilmaus hengen­vaarallinen astalo, ja toinen Eino Lei­non runosta: ”kaluja, kaunisteita takoi vaan, ei murhan astaloita milloinkaan.” Tässä runoilija on ymmärtänyt astalon tarkoittavan jotain, joka on erityisesti tehty väkivallan välineeksi. Tällainen raju poikkeaminen lakikielen merki­tyk­ses­tä on ymmärrettävää, koska sanaa ei ilmeisesti ole lainkaan käytetty yleiskielessä.

NSK:n seuraajassa Suomen kielen perussanakirjassa (1990–1994) astalo säilytettiin, mutta vanhentuneeksi merkittynä, ja siinä on vain lyhyt kuvaus ilman käyttöesimerkkiä: ”tilapäinen lyömäase”. Uudemmassa seuraajassa Kielitoimiston sanakirjassa (2004–) tätä on muutettu niin, että vanhentuneisuus­merkintä on poistettu, ilmeisesti vuonna 2015 tai 2016.

Tämä on sikäli erikoista, että astalo poistettiin laista lopullisesti vuonna 2000 rikoslain uudistuksessa, jonka perus­te­luis­sa (HE 184/1999) mainitaan: ”[Vanhentuneissa säädöksissä on] sanoja, joita nykyään käy­te­tään harvoin tai eri merkityksessä, kuin mitä niillä on alun perin tar­koi­tet­tu. Tällaisia ovat ainakin ’kartano’ ja ’astalo’.”

Kielikellon 1/2016 kirjoitus Päivitetty Kieli­toimis­ton sana­kirja esittää, että vanhen­tu­neisuus­merkintä on poistettu sanasta astalo, koska sanan oli havaittu ”olevan yleisessä käytössä esi­mer­kik­si lehtiteksteissä”. Tämän taustalla on, että sanaa oli ruvettu käyttämään poliisin tiedotteissa, ilmeisesti siksi, että sitä pidettiin jotenkin virallisena ja täsmällisenä. Näistä tiedotteista sana kopioitiin uutisiin.

Astalo-sanan käyttö nykykielessä

Kotus-blogin kirjoitus Astalon paluu (19.5.2014) lainaa NSK:n Leino-esimerkin toteaa sanan olevan harvinainen, vieläpä hyvin harvinainen. Kirjoituksen mukaan vappuna 2014 kuitenkin ”astalosta tuli hetkeksi valtakunnan ykkösuutinen”.

Blogikirjoituksesta saa sen käsityksen, että astalo olisi tullut yleiseen tietoisuuteen vuoden 2014 vapun jälkeisissä uutisissa. Kommenttien perusteella ilmiö olisi muutaman vuoden vanhempi. Niiden mukaan poliisi olisi sanonut lippukeppejä ”teroitetun astaloiksi”, mikä ei vastaa sanan vanhaa käyttöä lakikielessä.

Kielikellossa 1/1999 oli lukijan kirjoitus Jäällä kulkijan astalo?, jossa kysyttiin melko sekavasti sanan astalo käytöstä tarkoittamaan sauvaa, jolla tunnustellaan jään kantavuutta. Ilmeisesti sellaista käyttöä ei ole ollut. Toimituksen vastaus ei ota kantaa asiaan, vaan kuvailee vain sanan historiaa yleisesti.

Lain muuttamisen jälkeenkin sanaa astalo on käytetty tuomioistuinten päätöksissä, joskin harvakseltaan. Esimerkiksi tuomiossa KKO:2017:7 puhutaan pahoinpitelyyn käytetystä lipastosta ja tuolista ja myöhemmin, selvästi niihin viitaten, astaloista. Paljon tavallisemmaksi se on muodostunut poliisin tiedotteissa, joissa ei yksilöidä esinettä, ja usein onkin kyse tapauksista, joissa ei edes tiedetä, mitä esinettä on käytetty. Tällainen on esimerkiksi HS:n uutinen 13.12.2019, jonka leipäteksti alkaa ”Länsi-Uudenmaan poliisi epäilee tuntemattoman miehen lyöneen astalolla”.

Toisaalta astalo-sanaa käytetään myös lakikielen sekä poliisitiedotteiden ja niihin perus­tu­vien uutisten ulkopuolellakin, mutta varsin kirjavasti. Korp-korpuksista löytyy teks­te­jä, joissa sanaa on käytetty kuvaannollisesta lyömäaseesta (”aluekehityksestä tulee poliittinen astalo”) tai joissa se tarkoittaa asetta yleisesti (”haulikot ja muut astalot”).

Käytännössä astalo on nykyisin lähinnä vain tapa puhua lyömiseen käytetystä esineestä, jota ei tiedetä tai ei haluta mainita. Nykyisinhän ei taida olla mitään esineitä, jotka olisi valmistettu lyömäaseiksi, kuten taistelunuijia. Toisaalta koska sanaa on käytetty muissakin merkityksissä ja koska sille ei ole mitään todellista tarvetta, se joutaa kielen historian roska­koriin.

Fingerporin lippujuhla -piirroksessa (HS 17.12.2019) esiintyy kyllä vaarallinen astalo, mutta vahvasti ironisessa yhteydessä.