Nordunet 95 -konferenssi järjestettiin Kööpenhaminassa 14. - 16. marraskuuta. Konferenssin yleisteemana oli The Internet is on the agenda. Osa tilaisuuksista oli kaikille yhteisiä, mutta enimmäkseen toimittiin kahdessa eri ryhmässä (track), Applications ja Technology.
Seuraavat muistiinpanot perustuvat kokemuksiini pääasiassa Applications-ryhmässä. En yritäkään esittää kattavaa kuvausta konferenssista, vaan keskityn tärkeimmiksi kokemiini asioihin. Konferenssin aineiston luvattiin pysyvän Webissä seuraavaan konferenssiin (kesällä 1997 Islannissa) asti.
Yleisvaikutelmani oli varsin myönteinen. Nordunet-konferenssien taso tuntuu nousseen huomattavasti. Silti mukana oli täysin turhiakin esityksiä kuten kuvauksia sellaisista yksittäisistä sovelluksista ja hankkeista, jotka eivät mitenkään poikkea kymmenistä tai sadoista samanlaisista muualla. Olen erikseen koonnut muistiinpanojani konferenssien järjestämisestä, mutta tässä esitän yhden keskeisen periaatteen: mieluummin vähän mutta hyvää kuin monia tasoltaan vaihtelevia esityksiä, jotka väsyttävät osallistujia.
Yhteyksien nopeutuminen oli esillä hyvin monessa yhteydessä. Leikkimielisesti sanottiinkin, että konferenssin nimen olisi pitänyt olla Nordunet 34, koska julkistettiin monien yhteyksien nopeuttaminen tasolle 34 megabittiä sekunnissa (Mbit/s). Esimerkiksi Nordunetin yhteys Helsingin ja Tukholman välillä päivitetään vuoden 1996 ensimmäisen neljänneksen aikana nopeudesta 8 Mbit/s nopeuteen 24 Mbit/s; vertailun vuoksi mainittakoon, että vielä vuoden 1993 loppupuolella nopeus oli vain 1 Mbit/s. Innostuneisuus nopeutumisesta oli suuri, ja välillä teki mieli verrata sitä siihen, miten lapset innostuvat paremmista leluista. David Hartley esitti teesin, jonka mukaan bandwidth must become a commodity item, ja tällöin hän lienee käyttänyt sanaa merkityksessä 'kulutushyödyke'. Ymmärsin tämän vaatimuksena, jonka mukaan verkon tehon täytyisi oikeastaan olla rajaton resurssi, joka ei mitenkään rajoita sitä, mitä sovelluksia sen päälle rakennetaan. Tämä tuntuu hiukan epärealistiselta, mutta ajatus lienee aika yleinen.
Peter Villemoes esitteli Nordunetin infrastruktuurin kehitystä ja kuvasi pahimmaksi pullonkaulaksi yhteydet muuhun Eurooppaan. Pohjoismaiden sisäiset ja väliset runkoyhteydet sekä niiden yhteydet Yhdysvaltoihin ovat hyvällä mallilla. Hän mainitsi erityisesti Suomen tilanteen ja kertoi, että Suomi on Internetissä informaation "nettoviejä" mm. Funetin FTP-palvelimen ansiosta. Muissakin esityksissä Pohjoismaat yleisesti ja Suomi erityisesti tuotiin esiin varsin kehittyneinä maina Internetin suhteen. Ongelmista Villemoes mainitsi erityisesti sen, että mentäessä nopeudesta 2 Mbit/s ylöspäin kustannukset alkavat nousta lineaarisesti nopeuden suhteen eikä sellaisia nopeuksia edes ole yleisesti tarjolla markkinoilla vaan niistä pitää neuvotella erikseen. Hän odotti tähän apua mm. teleliikenteen vapauttamisesta vapaaseen kilpailuun, josta on hänen mukaansa jo hyviä kokemuksia Ruotsista ja Suomesta.
Joku kysyi, mitä nopeutuvilla yhteyksillä oikein tehdään. Vastaukset olivat aika yleisluonteisia - niissä viitattiin siihen, että sovelluksia kyllä syntyy, kun niiden käytölle on tekniset edellytykset. Erityisesti viitattiin WWW:n lisääntyvän käytön aiheuttamaan kuormitukseen. Lisääntyminenhän ei johdu vain käyttäjämäärän ja hakujen lisääntymisestä vaan myös käytön muuttumisesta yhä enemmän grafiikkaa hyödyntäväksi ja siten verkkoa enemmän kuormittavaksi.
Tieteellisestä julkaisemisesta oli kaksi aika erilaista esitystä, jotka toivat kiinnostavalla tavalla esiin näkökohtia, jotka osittain täydentävät toisiaan, osittain riitelevät keskenään.
Stevan Harnard käsitteli tieteellistä julkaisemista sanan suppeassa merkityksessä, josta hän käytti nimitystä esoteric publication. Kun tutkija julkaisee tuloksiaan, hän pyrkii tavoittamaan kollegansa, ei tekemään voittoa julkaisemisella. Paperijulkaisemisen aikakaudella hän kuitenkin joutui "myymään sielunsa paholaiselle" eli alistumaan voittoa tavoittelevan julkaisemisen sääntöihin. Hänhän tarvitsee julkaisijan, joka normaalisti on yksityinen yritys, joka tekee tuloksensa julkaisujen myynnillä. Nettijulkaisemisen aikakaudella tutkija voi julkaista niinkuin hän todella haluaa: antaa tuloksensa vapaasti luettaviksi. Harnard käsitteli myös "hybridijulkaisemista" eli samojen teosten julkaisemista sekä paperi- että nettimuodossa ja piti sitä huonona ajatuksena, koska silloin kustannukset ovat suunnilleen kummankin julkaisutavan kustannukset yhteenlaskettuina; hän kehotti valitsemaan suoraan linjan electronic only. Yhtenä mielenkiintoisena esimerkkinä laajasta nettijulkaisujen kokonaisuudesta hän mainitsi Los Alamos Physics Archiven, jonka olen tulkinnut tarkoittavan Los Alamos Physics Information Serviceä.
Aivan toiselta kannalta asiaa käsitteli Chris P. Kluiters, joka esitteli Elsevier Sciencen julkaisutoimintaa. Tämä merkittävä tieteellisten lehtien julkaisija on selvästi suuntautumassa elektroniseen julkaisemiseen, mutta hybridipohjalla. Jos oikein ymmärsin, niin sen julkaisemat lehdet ovat jo nyt tilattavissa CD-ROM-muodossa, mutta hinta on kalliimpi kuin paperiversioiden. Tätä voidaan toki perustella sillä, että CD-ROM-muotoiset julkaisut voivat olla monin tavoin käyttökelpoisempia kuin paperilehdet ja siis asiakkaalle arvokkaampia.
Omaksi käsityksekseni muotoutui, että tiedeyhteisöjen tulisi suuntautua siihen, että ne itse julkaisevat tutkimustuloksiaan Internetissä. Tällöin tiedeyhteisöjen ei tarvitse sen enempää tieteellisen tiedon tuottajina kuin sen kuluttajinakaan maksaa kaupallisten julkaisutalojen eikä paperijulkaisemisen kustannuksia tältä osin. Kestää tietysti aikansa, ennenkuin tähän päästään kansainvälisesti ja syntyy arvovaltaisia elektronisia julkaisusarjoja, joissa toimii ns. peer review. Toisaalta mielestäni jo nyt esimerkiksi Teknillisen korkeakoulun olisi syytä perustaa WWW:hen sellaisia julkaisusarjoja, jotka korvaisivat laboratorioiden omat julkaisusarjat. (Tämä on erotettava julkaisuluetteloista WWW:ssä, joka on toinen hyvä idea. Ehdottamani WWW-julkaisusarjat sisältäisivät itse julkaisut täydellisinä tai tarvittaessa enemmänkin kuin täydellisinä - WWW:ssähän ei ole mikään ongelma panna halukkaiden saataville oheismateriaalia, vaikkapa alkuperäisiä mittaustuloksia myöten.) Sain selville, että tämänsuuntaista mm. TKK:n pääkirjasto on esittänytkin, mutta asia lienee hautautunut komiteaan, kuvaannollisesti sanottuna. Suurin vaikeus asiassa lienee se, missä määrin ja millä menettelyllä voitaisiin hyväksyä normaalia tieteellistä meriittiä tuottavaksi sellainen julkaisu, joka on julkaistu "vain" WWW:ssä.
Uutistoimintaa WWW:ssä koskevaa kokeilua esitteli Birte Christensen-Dalsgaard. (Uutistoiminta tarkoittaa tässä uutistoimintaa, ei nyyssejä eli newsejä.) Kokeilussa rakennettiin erityinen toimittajille tarkoitettu kehitysympäristö, jossa yhtenä perusideana oli, että toimittajan ei tarvitse osata HTML:ää. Toimittajat valittivat WWW:n rajoittuneisuudesta: he haluaisivat sataprosenttisesti kontrolloida sitä, miltä asiat näyttävät. Yleisöstä kysyttiin, onko sellainen kontrolli tärkeää toimittajille vai kuluttajille. Tässä siis jälleen kerran tuli esille ristiriita "visuaalisen" ja "strukturaalisen" WWW-ajattelun välillä - ristiriita, jota olen tarkastellut mm. kirjoituksessani Internet muuttaa maailman 2. Toinen kiinnostava seikka on, että toimittajat toivat esiin halun tehdä interaktiivisia sivuja.
Kirjastot netissä oli yhden puolitoistatuntisen teema. Valitettavasti tästä kiinnostavasta aiheesta ei juurikaan esitetty uutta asiaa - ainakaan minulle uutta. Oikeastaan vain kaksi juttua jäi tästä mieleeni: yleisökysymys, jossa ihmeteltiin, onko asiallista, että yleisen, julkisin varoin kustannetun kirjaston WWW-palvelimessa on yksityisten firmojen esitteitä, ja viittaus siihen, että tiedon tarjoaminen netin kautta on ainakin 30 vuotta vanha idea, joka oikeastaan vasta nyt on toteutumassa.
Kahvitauolla tutustuin Tanskan telelaitoksen esittelyyn meiliosoitehakemistostaan. Valitettavasti esittelijä ei juurikaan tuntenut järjestelmän tekniikkaa, mutta sain sen kuvan, että hakemisto on varsin laaja ja että kyseessä on telelaitoksen ylläpitämä keskitetty kansallinen hakemisto. Siitä löytyy myös työosoitteita ja puhelinnumeroita. Sain tilaisuuden taas kerran muistuttaa siitä, että puhelinnumeroiden esittämisestä on olemassa kansainvälinen standardi - jota kyseisessä hakemistossa ei noudateta. Järjestelmä perustuu käyttäjien itsensä antamiin tietoihin. Toin esiin sen, että tämä ei kovinkaan hyvin takaa tietojen kattavuutta ja ajantasaisuutta. Käyttäjän itsensähän pitäisi ilmoittaa muutoksista erikseen telelaitokselle - kaikkien muiden muutosilmoitusten lisäksi. Sinänsä ajatus virallisesta kansallisesta meiliosoitehakemistosta on varsin hyvä, mutta sen toteuttamiseen pitäisi etsiä sellaisia ratkaisuja, joissa hakemiston ylläpitäjä saa tiedot eri organisaatioilta, ei normaalisti yksittäisiltä ihmisiltä. Kyseessä siis pitäisi olla ensisijaisesti sellainen hakemisto, joka on koottu eri laitosten, yritysten, palveluntarjoajien ym. paikallisista hakemistoista. Lisäksi siihen pitäisi liittää WWW-kotisivujen osoitteet; kun etsin yhteystietoja esim. nimen perusteella, saattaa olla hyödyksi voida katsoa kotisivulla mahdollisesti olevasta kuvasta tai muista tiedoista, onko todella kyseessä se ihminen, jota etsin.
Adam Cain esitti johdannon verkkoturvallisuuteen. Erityisesti hän käsitteli salakirjoitusta, ja hänen yleiskatsauksensa siihen oli selkeä ja informatiivinen niillekin, jotka tuntevat atk- ja verkkoasioita mutta eivät ole paneutuneet kryptografiaan. Salakirjoituksella on lisääntyvä merkitys tavallisillekin netin käyttäjille, koska salakirjoitusta tarvitaan mm. netin kaupallisten palvelujen käytössä ja ns. digitaalisessa allekirjoituksessa ja varmennuksessa. Sitä siis käytetään tiedon salaamisen ohella sen varmentamiseen, että joku on todella kirjoittanut viestin tai dokumentin, joka on hänen nimissään. Ns. digitaalisessa maailmassahan tällaisia asioita ei voida varmentaa perinteisin keinoin. Salakirjoituksesta muuten on olemassa varsin hyvä Suomessa ylläpidetty arkisto, International Cryptography Pages. Mieleeni tuli ajatus, että Cainin esityksen pohjalta voisi kirjoittaa yleistajuisen suomenkielisen esityksen salakirjoituksesta ja sen merkityksestä.
Toinen kiinnostava esitys turva-asioista oli Martin Bechin Security toolbox and firewalls. Otsikko ei kerro kovin paljoa, koska esitys korosti yksinkertaisia mutta tärkeitä asioita: käyttäjien opettamista ja kunnollisia salasanajärjestelyjä. TKK:ssa salasanoja koskevat tekniset säännöt ovat, etenkin Jarkko Hietaniemen ansiosta, paljon tiukemmatkin kuin Bech suositteli. Parantamisen varaa meillä kyllä on lupa-asioiden muussa järjestelyssä. Toivon Bechin esityksen ajatuksista olevan apua, kun joudumme perustelemaan käyttäjille tiukkoja, usein hankaliksi koettuja sääntöjä. Bech vielä mainitsi kantanaan, että salasanojen kunnollisuus on tärkeämpää kuin se, että salasanoja vaihdetaan usein. Liian tiuhan vaihtamisen vaatiminen johtaa käytännössä siihen, että salasanat kirjoitetaan muistilapuille, jotka esim. liimataan monitorin kylkeen.
Turvallisuusasioita kuunnellessani tuli mieleeni, että voisi olla hyvin tarpeellista, että atk-keskus antaisi korkeakoulun eri yksiköille suosituksia niiden omien Unix-koneiden ylläpidosta, muun muassa salasana-asioista.
Ruokatunnilla satuin Håkon Lien viereen, ja keskustelimme etenkin edellä mainitsemastani "visualistien" ja "strukturalistien" riidasta. Hän arveli, että on noin 50 %:n todennäköisyys sille, että WWW:ssä jotenkin onnistutaan sovittamaan yhteen rakenteellinen ja visuaalinen ajattelutapa. Toisesta vaihtoehdosta hän käytti ilmaisua "going to hell". Itse en sanoisi niin vahvasti vaan sillä tavoin, että WWW eriytyy kahdeksi erilaiseksi, yhteensopimattomaksi järjestelmäksi. Se ei olisi maailmanloppu mutta vahingollista kaikille osapuolille. Esitelmässään HTML: stop tagging, start styling! Lie kuvasi lyhyesti WWW:n historiaa ja tämänhetkisiä kehityksen kohteita: turvallisuus, maksaminen, ns. mobile code (kuten Javassa), CSCW (computer-supported co-operative work), HTML:n ja HTTP:n laajentaminen sekä hänen oma erikoisalueensa, tyylit. Tyylien (styles) käyttö tekstinkäsittelyssä on jo aika tavallista, ainakin valistuneiden käyttäjien keskuudessa, ja Lie ehdotti samaa periaatetta WWW-dokumenttien tuottamiseen. Periaatteena olisi, että dokumenttiin liittyy tyylidokumentti, joka sisältää dokumentin tekijän suosituksia siitä, miltä ulkoasun tulisi näyttää. Tämä mahdollistaa sen, että organisaatio määrittelee dokumenteilleen yhtenäisen tyylin. Dokumentin lukija tai katsoja voi omilla määrittelyillään ohittaa nämä suositukset tai oletusarvot. On vaikea sanoa, miten realistisia hänen ajatuksensa ovat, koska niiden toteuttaminen vaatisi riittävän laajaa yksimielisyyttä aiheesta ja sitä, että ainakin tärkeimpiä WWW-katseluohjelmia täydennettäisiin niin, että ne tukevat tyylejä.
Lie toi esille mielenkiintoisia näkökohtia tyylien käytön (tai yleisemmin rakenteisen lähestymistavan) eduista. Hän mainitsi esimerkkinä näkövammaiset. Jos esimerkiksi painotukset tehdään tyylejä käyttäen - eikä suoraan määräämällä itse dokumentissa esim. että jokin teksti on 24 pisteen punaisilla vilkkuvilla kirjaimilla - niin painotus on dokumentin rakenteessa oleva asia, joka voi saada erilaisia fyysisiä realisaatioita. Tällöin voidaan esim. tehdä näkövammaisen WWW-käyttöliittymä, joka lukee tekstiä ääneen ja toteuttaa painotukset äänenvoimakkuuksilla ja -sävyillä. Vastaavasti jos värien käyttö on määritelty erillisessä tyylidokumentissa, niin esim. punavihervärisokea voi tehdä itselleen omat tyylimäärittelyt, jotka yrittävät huolehtia sopivista värien korvauksista toisilla väreillä.
Virtuaalitodellisuus oli ennen konferenssia minulle sana, joka assosioitui lähinnä kummallisiin kypäriin, jotka muka tekevät tietokonepelien pelaamisen entistäkin todentuntuisemmaksi. Kevin Connorsin esitys aiheesta muutti käsitykseni varsin perusteellisesti. Hän esitteli SGI:n Webspace-hanketta ja siihen liittyvää kuvauskieltä VRML:ää, Virtual Reality Modeling Language, ja sen tarjoamia mahdollisuuksia varsin havainnollisesti. Demossa liikuttiin varsin sujuvasti kolmiulotteisten mallien sisällä. Paluumatkalla lentokoneessa mietin muiden suomalaisten kanssa, mitä käytännön sovelluksia - viihdemaailman ulkopuolella - tällä voisi olla. Selvimmin mieleemme nousi arkkitehtuuri: suunnitellusta rakennuksesta voidaan tehdä kolmiulotteinen malli, ja sen pohjalta voidaan luoda sekä staattisia että liikkuvia kuvia siitä, miltä asiat näyttäisivät eri kulmista katsottuna. Kotiin palattuani olen huomannut, että Webspacen WWW-dokumentaatiosta löytyy laajahko kuvaus käyttömahdollisuuksista.
Toinen samantapainen henkinen mullistus minulle oli HotJavan esittely. Tässäkin tapauksessa huuhaana pitämäni asia alkoi näyttää yhdeltä niistä monista uusista, osittain pelottavistakin ilmiöistä, joihin on syytä ja pakkokin tutustua tarkemmin ja sopeutua. HotJavan perusajatus tuli hyvin esille yksinkertaisessa esimerkissä: sen sijaan, että WWW-dokumentti sisältää vaikkapa jonkin matemaattisen käyrän kuvana (esim. PostScript- tai GIF-muodossa), se voisikin sisältää käyrän yhtälön määrätyllä tavalla koodattuna, jolloin WWW-katseluohjelman tehtäväksi jää tuottaa käyrä ja esittää se kulloinkin sopivalla tavalla. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että WWW-dokumentti sisältää eräänlaista koodia, jonka katseluohjelma suorittaa. Tämän ansiosta voidaan suhteellisen pienellä verkkokuormalla toteuttaa varsin vaativiakin sovelluksia. Esimerkkinä hyötysovelluksista voisi mainita esimerkiksi sen, että WWW:ssä olevaan fysiikan tai tekniikan oppikirjaan voitaisiin liittää demonstraatioina toimivia interaktiivisia animaatioita.
Niin kiinnostava kuin Javan perusidea onkin, se herättää vakavia kysymyksiä turvallisuudesta. Tuollainen ideahan on kuin luotu virusten tekemiseen ja levittämiseen. HotJavasta esitelmöinyt Peter Parnes kuitenkin vakuutti, että turvallisuuskysymyksiin on kiinnitetty erityistä huomiota. HotJavan käyttämä kieli on objektiorientoitunutta (C++:n tapainen), eikä siinä ole esim. pointtereita; lisäksi siinä on rajoitettu tiedostojenkäsittelyä voimakkaasti, esim. kirjoittaminen on sallittua vain /tmp-hakemistoon. Kaikki (esim. minä) eivät kuitenkaan olleet mitenkään täysin vakuuttuneita HotJavan turvallisuudesta. Toistaiseksi HotJava on ollut saatavissa vain Sunin laitteistoille, mutta Parnersin mukaan on julkistettu myös HotJavaa tukeva Netscape mm. HPUX:lle sekä Java ja sen kehityspaketti Windows NT:lle ja Windows 95:lle.
Konferenssin iltajuhlassa ei juurikaan ollut ammatillisia asioita esillä. Pöydässämme kuitenkin istui tanskalainen, joka kertoi olleensa atk-alan työnjohtotehtävissä monissa paikoissa ja jonka ratkaisu ns. korvaamattomien ihmisten ongelmaan - on monia tärkeitä asioita, jotka hallitsee vain yksi ihminen koko organisaatiossa - oli: heidät pitää erottaa. Mielenkiintoinen ajatus, joka saattaisi olla pitkällä tähtäyksellä varsin hyvä: jos ihminen on tehnyt itsestään korvaamattoman, hän on luonut organisaatiolle suuren ongelman. Sellaisten pois potkiminen voisi olla muille varoittava esimerkki ja siten kehittää toimintatapoja järkevämpään suuntaan. Valitettavasti ratkaisu tuottaisi lyhyellä tähtäyksellä usein varsin paljon ongelmia.
Olav Torvundin esitystä tekijänoikeusasioista odotin kiinnostuneena, mutta se oli valitettavan pinnallinen - huomattavasti suppeampi kuin esim. oma tekijänoikeus-FAQ:ni. Oikeastaan ainoat kiinnostavat uudet näkökohdat olivat seuraavat:
Maksujärjestelmät ovat suuren kiinnostuksen kohteena Internetin kaupallisen käytön lisääntyessä. Aiheesta oli useitakin esityksiä, mutta ne liikkuivat etupäässä aika käsitteellisellä ja yleisellä tasolla. (Teknisellä puolella olisi ollut Adam Cainin luultavasti kiinnostava esitys, mutta se meni päällekkäin sovelluspuolen tärkeän esityksen kanssa. En ole vielä ehtinyt perehtyä kyseisen esityksen, WWW Security: Authentication, Privacy and Digital Payment, aineistoon.)
Oikeastaan ainoa asia, joka maksujärjestelmäesityksistä jäi mieleeni, oli seuraava: Eräs yhdysvaltalainen esiintyjä kuvasi niihin liittyviä turvallisuusongelmia ja esitti sitten retorisen kysymyksen: would you accept your paycheck electronically? Tähän joku vastasi, että Pohjoismaissa palkat on maksettu elektronisesti (tilisiirtoina, ei käteisellä tai sekkinä) jo 25 vuotta.
Lopuksi haluan kehottaa konferensseissa yms. kävijöitä tekemään matkakertomuksensa heti. Tämäkin kertomus olisi parempi, jos se olisi kirjoitettu silloin, kun asia olivat tuoreessa muistissa. Parasta tietysti olisi, jos jaksaisi raahata mukanaan kannettavaa tietokonetta ja kirjoittaa matkakertomuksen suunnilleen reaaliaikaisesti.
Jukka Korpela 27.11.1995. Tekninen korjaus 18.6.2014.