Kirjainten tarinoita, luku 6 Kirjainten käyttö eräissä kielissä:

6.26 Kiina

Kiinaa kirjoitetaan erityisillä kiinalaisilla kirjoitusmerkeillä, joita on kymmeniä tuhansia erilaisia. Kukin merkki tarkoittaa yhtä tavua. Usein sanotaan, että kiinassa tavu muodostaa sanan, mutta tavujen yhdistelmä voi olla niin kiinteä, että sitä saatetaan pitää yhtenä sanana.

Ääntämys vaihtelee suuresti kiinan eri muodoissa. Voidaankin sanoa, että ellei yhteistä kirjoitusjärjestelmää olisi, kiinan monia muotoja olisi pidettävä erillisinä kielinä, kuten usein tehdäänkin. Kiinan puhujamäärältään suurinta ja asemaltaan virallisinta muotoa kutsutaan mandariinikiinaksi (tai lyhyemmin mandariiniksi).

Siirtokirjoitus

Kiinalaisten merkkien siirtokirjoitus on väistämättä sovinnaista. Kukin merkki korvataan latinalaisten merkkien yhdistelmällä, jonka on tarkoitus antaa jonkinlainen käsitys (mandariinikiinan) ääntämyksestä. Vastaavuus on kuitenkin summittainen jo sen takia, että kiinan äänteet ovat paljolti erilaisia kuin latinalaisin kirjaimin kirjoitettavissa kielissä yleensä.

Kiinankielisten sanojen transkriptiossa on käytetty useita eri järjestelmiä. Nykyisin Kiinan kansantasavallassa virallinen järjestelmä on pīnyīn, joka poikkeaa merkittävästi siitä, mitä suomenkielisissä teksteissä ja muuallakin aiemmin yleisesti käytettiin (Waden ja Gilesin järjestelmä). Esimerkiksi aikoinaan hyvin tunnettu nimi Mao Tse-tung (tai Mao Tsetung) kirjoitetaan pīnyīnin mukaan Mao Zedong.

Pīnyīnissä käytetään latinalaisten peruskirjainten lisäksi kirjainta ü, joka tarkoittaa y‑äännettä kuten saksassa.

Taiwanissa ei käytetä pīnyīniä vaan vanhemman järjestelmän mukaisia tai siitäkin poikkeavia asuja. Hongkongissa taas käytetään yleensä kantoninkiinan mukaista ääntämistapaa vastaavia kirjoitusasuja.

Toonit

Pīnyīniin kuuluu oikeastaan myös toonin eli sävelkulun merkitseminen vokaaleihin liitettävillä tarkkeilla tai yläindekseillä, mutta niitä ei yleensä käytetä, paitsi ehkä tieteellisessä esityksessä. Myös sana pīnyīn kirjoitetaan useimmiten pinyin. Tämä on ongelmallista, koska tooni erittäin usein on ainoa ääntämyksen piirre, joka erottaa muuten samoin ääntyvät sanat toisistaan. Esimerkiksi sukunimet , ja ovat aivan eri nimiä, mutta yleensä kaikki kirjoitetaan Li.

Seuraavassa taulukossa on esitetty kiinan toonit ja niiden merkintätavat pīnyīnissä. Ensisijainen merkintätapa on vokaalin päälle kirjoitettava tarke. Toinen, monissa yhteyksissä helpommin toteutettava tapa on vokaalin jälkeen yläindeksiksi kirjoitettava numero. Kumpikin tapa aiheuttaa teknisiä ongelmia: osa tarvittavista tarkkeellisista vokaaleista ei kuulu tavallisten fonttien merkkivalikoimaan, ei myöskään yläindeksi 4.

Tooni

Tarke

Näppäily

Numero

Esimerkki

korkea tasainen

U+0304 pituusmerkki

AltGr(Vaihto(¨))

1

ā, a1

korkea nouseva

U+0301 akuutti

´

2

á, a2

matala laskeva-nouseva

U+030C hattu

AltGr(')

3

ǎ, a3

korkea laskeva

U+0300 gravis

Vaihto(´)

4

à, a4

Tarkassa kiinan siirtokirjoituksessa jokainen tavu sisältää toonimerkin. Tämä poikkeaa vietnamin kirjoituksesta, jossa yksi tooneista on ”oletustooni”, joka jätetään merkitsemättä.

Kaikki kiinan toonimerkkeinä käytetyt tarkkeet voidaan kirjoittaa melko helposti suomalaisella monikielisellä näppäimistöllä. Edellä olevan taulukon kolmannessa sarakkeessa on se näppäily, joka tarvitaan ennen vokaalin kirjoittamista, jotta sen päälle saadaan haluttu tarke. Teknisten rajoitusten takia tällä tavoin ei kuitenkaan voi kirjoittaa tarketta ü:n päälle. Tarkkeelliset ü:t saadaan aikaan käyttämällä jotakin luvussa 7 kuvattavaa tapaa kirjoittaa merkki sen Unicode-koodiarvon perusteella. Seuraavassa on tarvittavat koodiarvot: ǖ (01D6), ǘ (01D8), ǚ (01DA), ǜ (01DC).

Vertaa vietnamin kielen kuvauksessa esitettyihin huomautuksiin siinä käytettävien tarkkeiden kirjoittamisesta.

Henkilönnimet

Kiinalainen henkilönnimi koostuu sukunimestä, joka on yleensä yksitavuinen ja kirjoitetaan ensin, ja etunimestä, joka on yksi- tai kaksitavuinen. Pīnyīniä käytettäessä on suotavaa kirjoittaa etunimen tavut yhdeksi sanaksi, esimerkiksi Hu Jintao (ei Hu Jin-tao eikä Hu Jin Tao) tai tarkemmin Hú Jǐntāo. Sen sijaan Taiwanissa ja Hongkongissa käytetään etunimen tavujen välissä yhdysmerkkiä, esimerkiksi Ng Siu-ming.

Sovinnaisasut

Tunnetuimmat kiinalaiset nimet säilytetään vakiintuneessa sovinnaisasussa, joka usein on vanhan siirtokirjoitusjärjestelmän mukainen. Se saattaa myös perustua muuhun kuin kiinankieliseen nimeen. Epäselvää on kuitenkin, mitkä kaikki nimet katsotaan sovinnais­nimiksi. Niitä ovat lähinnä muutamat historialliset henkilönnimet kuten Konfutse (eli Kungfutse) ja Sun Jat-sen sekä maantieteelliset nimet kuten Peking, Kanton ja Hongkong. Näistäkin jotkut käyttävät kiinalaisia pīnyīnin mukaisia muotoja kuten Pekingistä nimeä Beijing (harvemmin tarkasti Běijīng).

Vakiintuneeksi lienee siis katsottava muun muassa nimi Hongkong. Suomen kielessä käytetään vanhastaan tätä yhteen kirjoitettua asua, ei asua Hong Kong kuten englannissa. Kiinankielisen nimen pīnyīn-transkriptio Xianggang (oikeammin Xiānggǎng) on suomenkielisissä teksteissä varsin harvinainen, joskin kielitoimiston maannimiluettelo sanoo Hongkongista: ”Nyk. virallinen kirjoitusasu: Xianggang.”

Kiinalaisten nimien kirjoittamisesta on laajahko artikkeli Kielikellossa 3/2006. Siinä kuvataan myös, mitkä nimet suositellaan jätettäviksi vakiintuneeseen sovinnaisasuun.

Pīnyīn on otettu Kiinassa viralliseksi järjestelmäksi v. 1958. Vuonna 1979 suomen kielen lautakunta päätti suosittaa sen käyttöä myös suomenkielisessä tekstissä, kuitenkin niin, että historiallisista nimistä ja tutuimmista paikannimistä voidaan käyttää vakiintuneita sovinnaismuotoja kuten Peking. Epäselvyyksiä on aiheuttanut, miten laajasti sovinnaismuotojen käyttöä suositellaan tai sallitaan.

Kielikellossa 3/2006 Elina Wihuri esittää aiheesta kannanottoja, jotka voitaneen katsoa kielenhuollon jonkinasteisiksi suosituksiksi. Yleisiä linjauksia siinä ovat:

– Pääsääntönä on pīnyīnin käyttö kiinankielisille nimille.
– Kiinan muita kuin kiinankielisiä nimiä käsitellään asianomaisen kielen (esimerkiksi uiguurin tai tiibetin) mukaan eli niitä ei kirjoiteta kiinalaistetun asun mukaan.
– Kauppa- ja tavaramerkkien vakiintuneita kirjoitusasuja ei tarvitse muuttaa.
– Maantieteellisen nimen paikan lajia osoittava nimen osa kuten joki tai vuori voidaan suomentaa, esimerkiksi Huangjoki. Maantieteellisten nimien nykyisten yleissääntöjen mukaan niissä ei yleensä käytetä yhdysmerkkiä.

Erityisissä kannanotoissa esitetään seuraavien sovinnaisasujen säilyttäminen (sulkeissa pīnyīn-asu): Etelä-Kiinan meri (Nan Hai), Formosansalmi eli Taiwaninsalmi (Taiwan Haixia), Hongkong (Xianggang), Iso kanava (Da Yunhe), Itä-Kiinan meri (Dong Hai), Jangtse (Chang Jiang), Kanton (Guangzhou), Keltainenjoki (Huang He), Keltainenmeri (Huang Hai), Kiina (Zhongguo), Kiinan muuri (Wanli Changcheng), Konfutse (Kongfuzi, Kong Qu), Laotse (Laozi), Peking (Beijing), Sisä-Mongolia (Nei Monggol), Sun Yat-sen (Sun Zhongshan), Taipei (Taibei), Tšiang Kai-šek (Jiang Jieshi). Kannanotto ei tosin ole aivan selvä, vaan se voidaan lukea pikemminkin listaksi sallituista kuin suositelluista sovinnaisasuista.

Asu Konfutse ei varsinaisesti ole vakiintunut. Se on suomen kielessä vanhastaan käytetty asu, mutta nykyisin sen rinnalle ja sitä yleisemmäksi on muodostunut Kungfutse.

Kannanotossa mainitaan pīnyīnillä korvattaviksi seuraavat asut (tässäkin sulkeissa pīnyīn-asu): Huan Kuo-feng (Hua Guofeng), Jynnan (Yunnan), Keng Piao (Geng Biao), Kiangsi (Jiangxi), Kiangsu (Jiangsu), Kirin (Julin), Kuangtung (Guandong), Kueitšou (Guizhou), Mao Tse-tung (Mao Zedong), Nanking (Nanjing), Šanghai (Shanghai), Setšuan (Sichuan), Sinkiang (Xinjiang), Teng Hsiao-ping (Deng Xiaoping), Tshou En-lai (Zhou Enlai).

Taiwanissa käytetään pīnyīnin muunnelmaa, joka jossain määrin poikkeaa Kiinan kansantasavallan virallisesta järjestelmästä. Suomessa ei ole otettu kantaa tähän kysymykseen. Joissakin tapauksissa voidaan kannanotto välttää käyttämällä vanhoja, molemmista järjestelmistä poikkeavia nimiä, jotka voidaan tulkita sovinnaisnimiksi, kuten Taiwanin kaupunkien nimet Taipei, Taichung ja Ilan.

Ääntämys

Epäselvää on, miten kiinalaiset nimet tulisi ääntää, kun niitä esiintyy suomenkielisessä puheessa. Ääntämys voi tuskin olla kovin tarkasti kiinan mukainen, koska tooneja ei yleensä merkitä eivätkä useimmat osaisi soveltaa toonimerkintöjä. Lisäksi esimerkiksi pīnyīnin d tarkoittaa äännettä, joka on lähempänä suomen t:tä kuin d:tä. Kuitenkin suomalaisten enemmistölle ainoa toimiva ratkaisu lienee ”lukea niin kuin kirjoitetaan”. Tällöin voi huoleti lukea z:n ts:ksi, koska pīnyīnin z on äännearvoltaan lähinnä ”ts” tai ”tz”.

Seuraavassa taulukossa esitetään pīnyīnin mukaiset kirjaimet ja kirjainyhdistelmät ja niiden perusäännearvot, joihin on joitakin poikkeuksia. Toisessa sarakkeessa on vertailun vuoksi Waden ja Gilesin järjestelmän mukainen kirjoitustapa. Äännearvo on kolmannessa sarakkeessa IPA-merkeillä esitettynä ja neljännessä sarakkeessa yksinkertaistettuna, suomenkieliseen puheeseen ehkä sopivana. Sana ”suomalaisittain” tarkoittaa, että b:n, d:n ja g:n voi lausua kuten ne useimmiten lausutaan vieraissa sanoissa suomessa, vain lievästi soinnillisina tai kokonaan soinnittomina, siis miltei kuten p, t ja k.

pīnyīn

W.–G.

IPA

Ääntämyksen karkea kuvaus

a

a, e

[a]

a

b

p

[]

b (”suomalaisittain”)

c

tz‘, ts‘

[ʦʰ]

ts

ch

ch‘

[tʂʰ]

d

t

[]

d (”suomalaisittain”)

e

e, ê, eh, o

[ɤ]

e

f

f

[f]

f

g

k

[]

g (”suomalaisittain”)

h

h

[χ]

h (tai ns. kurkku-h)

i

i, ih, ŭ

[i]

i

j

ch

[d̥ʐ]

k

k‘

[]

k (”kova”)

l

l

[l]

l

m

m

[m]

m

n

n

[n]

n

ng

ng

[ŋ]

äng-äänne

o

o, u

[ɤ]

o

p

p‘

[]

p (”kova”)

q

ch‘

[ʨʰ]

tsj

r

rh, j

[ɹ]

r (tärytön, l:ää muistuttava)

s

s, ss, sz

[s]

s

sh

sh

[ʂ]

š

t

t‘

[t]

t (”kova”)

u

u, ü

[u]

u

ü

ü

[y]

y

w

w

[w]

w (kuten englannissa)

x

hs

[ɕ]

hsj

y

y

[j]

j

z

ts, tz

[d̥z]

dz

zh

ch

[d̥ʒ]

ž

Vokaalien ääntämyksessä on huomattavaa vaihtelua äänteellisen yhteyden mukaan. Esimerkiksi o voi ääntyä myös o:na tai u:na. Suomalaisen lienee yksinkertaisinta lukea pīnyīnin vokaalit kuten suomessa, paitsi jos yrittää puhua kiinaa tai lausua kiinalaisen nimen hyvin arvokkaassa tilaisuudessa.

Osa edellä annetuista yksinkertaistetuista ohjeista on melko kaukana kiinan ään­tä­myk­ses­tä. Esimerkiksi j ei äänny dž:nä vaan soinnittomana d:nä, jota seuraa retrofleksinen (kielen kärki taaksepäin käännettynä äännettävä) z (soinnillinen s). Tämä on kuitenkin suomalaiselle varsin vaikea äänne, joten j:n ääntäminen kuten englannissa on yleensä tarpeeksi hyvä ääntämys. Suomalaisen on vaikea tuottaa kiinan äänteitä oikein, mutta taulukko tarjoaa erään järjestelmällisen tavan ääntää niin, että äänteet ovat toisistaan erotettavissa.