Karjalan kieli on suomen lähin sukukieli, jota puhutaan lähinnä Venäjän Karjalassa. Sitä ei pidä sekoittaa suomen kielen kaakkoismurteisiin eli ”karjalaismurteisiin”, joita puhuttiin lähinnä luovutetussa Karjalassa. Useimmat evakot puhuivat näitä murteita, eivät karjalan kieltä. Suomessa asuu myös karjalaa osaavia useita tuhansia, mutta tiedot määrästä ja karjalan käytöstä ovat epätarkkoja.
Karjalan kielestä käytetään myös nimitystä karjala-aunus, kun halutaan korostaa, että tähän kieleen luetaan myös aunuksen murre. Kirjakieltä on pyritty kehittämään toisaalta varsinaiskarjalan, toisaalta aunuksen murteen (eli aunuksenkarjalan eli livvin) pohjalta. Kuvaa mutkistaa myös se, että karjalaa puhutaan myös Moskovan lähellä sijaitsevalla Tverin alueelle, ja tverinkarjalastakin on olemassa kirjoitettu muoto.
Karjalaa on aiemmin pidetty myös suomen murteisiin kuuluvana, ”rajakarjalaismurteena”. Seuraava näyte karjalan kielestä havainnollistaa sitä, että siinä on suomea puhuvalle paljon tuttua, mutta myös paljon outoa: Svuadboiz lähtin iäres, annettih minul jiähine hebo, nagrehine saduli, hernehine plet’t’i. Minul annettih kozloovoit kengät da puhoovoi šliäppy.
Karjalan kielessä on vahvahko venäjän vaikutus, mutta sitä kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin. Siinä käytetään ä:tä ja ö:tä sekä hattukirjaimia š ja ž kuten suomen virallisessa oikeinkirjoituksessa ja lisäksi kirjainta č affrikaatan merkkinä. Jos hattua ei voida käyttää, se on tapana korvata kirjaimen jälkeen kirjoitetulla h:lla; esimerkiksi meččä ’metsä’ kirjoitetaan tällöin mechchä. Aunuksen- ja tverinkarjalaa kirjoitettaessa käytetään ü-kirjainta y:n sijasta. Joissakin kirjoitustavoissa käytetään hattu-ezhää ǯ soinnillisen affrikaatan merkkinä, mutta sen tilalla käytetään usein yhdistelmää dž.
Karjalassa esiintyy palatalisoituneita konsonantteja (kuten myös suomen savolaismurteissa). Palatalisoituminen merkitään konsonantin jälkeen kirjoitettavalla heittomerkillä, esimerkiksi d’uuri ’juuri’.