Aakkostomme viimeinen kirjain on Ö, mutta useimmissa latinalaiseen kirjaimistoon perustuvissa aakkostoissa tilanne on toinen. Niissä joko ei lainkaan ole Ö-kirjainta tai se on sijoitettu O-kirjaimen jälkeen, esimerkiksi saksalaisessa aakkostossa. Å, Ä ja Ö sijoitettiin ruotsalaisen aakkoston loppuun, koska ne olivat lisäyksiä. Suomen aakkosto taas kopioitiin suoraan ruotsalaisesta, joskin siihen myöhemmin lisättiin Š ja Ž.
Ö-kirjain on kehittynyt yhdistelmästä OE 1700-luvulla samaan tapaan kuin Ä on kehittynyt AE:stä (ks. Ä:n tarinaa). Se on käytössä suomen lisäksi ruotsin, viron, saksan ja unkarin kirjoituksessa. Unkarissa on myös ö:tä muistuttava kaksoisakuutti-o ő, joka on pitkän ö:n merkki.
Tanskassa ja norjassa päädyttiin OE:stä toisenlaiseen kirjaimeen, Ø (ø), jossa siis poikkiviiva on eräänlainen E:n seuraaja. Tätä kirjainta kutsutaan tanskalaiseksi Ö:ksi. Vieraat nimet, joissa esiintyy Ø, tulisi suomenkielisessä tekstissäkin kirjoittaa sitä eikä Ö:tä käyttäen, esimerkiksi Møller eikä Möller. Kirjoitusasu tulisi tarvittaessa tarkistaa luotettavasta hakuteoksesta.
Tarkkaavaisuutta on noudatettava myös saksalaisissa nimissä. Niissä saattaa esiintyä OE joko nimen viralliseen asuun kuuluvana (esim. Goethe, Goebbels) tai teknisistä tai tiedollisista rajoituksista johtuvana Ö:n korvikkeena (esim. Goering oikean asun Göring sijasta).
Ranskassa taas yhdistelmästä OE on kehittynyt OE-kirjain, Œ (œ), myös OE-ligatuuriksi kutsuttu. Esimerkkejä: cœur ’sydän’, œuvre ’työ’. Käytännössä ranskalaisetkin usein korvaavat sen OE-yhdistelmällä, koska ranskalaisessa näppäimistössä ei ole Œ-näppäintä. Ranskankielisessä tekstissä yhdistelmä OE on varsin harvoin oikein, vaan useimmiten pitäisi olla joko Œ (yhden äänteen merkki) tai OË (O ja E ääntyvät erikseen). Poikkeuksen muodostavat muutamat sanat kuten moelle ’luuydin’ ja jotkin latinalaisperäiset coe-alkuiset sanat.
Kuten N-kirjaimen tarinassa mainittiin, viron kielessä Õ (õ) tarkoittaa eräänlaista suun takaosassa ääntyvää e-äännettä, taka-e:tä. Se siis on sekä kirjoituksessa että ääntämyksessä erotettava Ö:stä.
Tosin jopa hakuteoksissa saatetaan antaa ohje Õ:n korvaamisesta Ö:llä. Tämä on aivan virheellistä, koska virossa on molemmat kirjaimet eivätkä ne ole äänteellisesti lainkaan samat eivätkä edes kovin samanlaiset. Käytännössä kaikkialla, missä voidaan kirjoittaa Ö, voidaan kirjoittaa myös Õ, joskin ehkä hiukan hankalammin. Suomalaisella näppäimistöllä kirjoittaminen onnistuu tarkenäppäimen avulla: näppäily AltGr(¨) o tuottaa õ:n.
Suomalaisessa aakkostuksessa käsitellään virallisen standardin (SFS 4600) mukaan Ø:tä ja Õ:tä Ö:hön rinnastuvana, ja Œ aakkostetaan kuten OE. Toisaalta Kotoistus-hankkeessa määritellyn aakkostuksen mukaan Õ ja Œ aakkostetaan kuten O.
Suomen (ja viron ja unkarin) ö-äänne tulkitaan yleensä ns. suppeaksi ö:ksi, IPA-merkki [ø]. Monissa kielissä esiintyy sen ohella tai tilalla väljempi ö, IPA-merkki [œ], tai hyvin väljä ö, [ɶ]. Erilaisten ö-äänteiden kirjoitustavat eri kielissä vaihtelevat suuresti.
Tanskalaista ö:tä siis käytetään IPAssa meidän ö:mme foneettisena merkkinä, ja väljemmän ö-äänteen merkkinä on oe-kirjaimen gemenamuotoa. Sen sijaan ɶ, vaikka se onkin kehitetty versaali-oe:stä Œ, on Unicodessa erillinen merkki, kapiteeli-oe (U+0276).
Suomalaiset usein kokevat ö:n tapaiseksi äänteeksi sellaiset kuin esimerkiksi englannin sanan about alkuäänne. Tätä osoittaa leikkisä kirjoitusasu ”öbaut”. Kyseessä on kuitenkin hyvin erilainen äänne. Sana about on foneettisesti kirjoitettuna [ə'baut], ja [ə] tarkoittaa niin sanottua švaa-vokaalia eli neutraalivokaalia. Se ääntyy suun keskiosassa niin, että äänne-elimet ovat mahdollisimman rentoina. Siinä ei ole minkäänlaista huulien pyöristymistä kuten ö:ssä.
Englannin kielessä käytetään joskus ö-kirjainta toisen o:n perässä latinalaisperäisissä sanoissa osoittamassa, että o:t ääntyvät erikseen eivätkä pitkänä u-äänteenä kuten yleensä. Tällainen käytäntö, esimerkiksi siis coördinated, esiintyy lähinnä vain brittienglannissa ja siinäkin harvinaisena.
Joskus ö-kirjainta käytetään englannissa myös leikittelevästi, esimerkiksi englantilaisen yhtyeen nimessä Motörhead. Tällaisesta rock-yhtyeiden tavasta käyttää tarkkeita pelkkinä koristeina kirjainten päällä käytetään nimitystä heavy metal umlaut.
Ö-kirjain kuuluu suomen harvinaisimpiin. Se esiintyy joissakin yleisissä sanoissa kuten työ ja syödä, mutta enimmäkseen se kuuluu toisaalta äännemaalailua sisältäviin sanoihin, toisaalta joihinkin pääteaineksiin. Päätteissä ö esiintyy vokaalisoinnun vaikutuksesta joissakin johtopäätteissä, esimerkiksi sanoissa pyyntö, säätiö, yksilö ja mitätön.
Äännemaalailussa ö on yleensä sävyltään isoa ja kömpelöä tarkoittava (köntys, mörökölli, Mörri-Möykky), kenties myös tyhmyyteen viittaava (hölmö, pöllö, pökkelö), tai pimeään ja synkkään viittaava (yö, mörkö). Kömpelyyteen liittyvänä voidaan pitää myös käyttöä matalia ääniä kuvailevissa sanoissa (öristä, mörinä, röhkiä). Osa tällaisista sanoista saattaa olla alkujaan lainasanoja; esimerkiksi mörkö johtuu ruotsin sanasta mörk ’pimeä’. Saattaa olla, että pimeyden sävy onkin tullut ö-äänteeseen lainasanojen mukana.
Ilmaus ”A ja O”, jota käsiteltiin A-kirjaimen kohdalla, esiintyy joskus – muun muassa Seitsemässä veljeksessä – muodossa ”A ja Ö”. Tämä johtuu siitä, että ilmausta ”A ja O” ei voi ilman selitystä hahmottaa merkityksessä ’ensimmäinen ja viimeinen’ suomalaisen eikä ylipäänsä latinalaisen aakkoston pohjalta. Niinpä kansan keskuudessa O saatettiin korvata Ö:llä.
Ilmauksesta ”A ja Ö” on saatettu päätyä edelleen ilmaukseen ”Ä ja Ö” ehkä vokaalisoinnun takia. Tällöin alkuperäinen ajatus ensimmäisestä ja viimeisestä on tietysti aivan kadonnut.
Ruotsissa pelkkä ö muodostaa sanan, merkitykseltään ’saari’. Se esiintyy usein yhdyssanamuotoisten nimien jälkiosana ja joskus myös alkuosana. Nimi Öland tarkoittaa siis ’saarimaa’. Sen suomenkielinen muoto Öölanti on useimpien suomenkielisten tietosanakirjojen viimeinen hakusana.
Asian paneminen Ö-mappiin (tai mappiin Ö) tarkoittaa sen hautaamista tai unohtamista tai suorastaan asiakirjojen heittämistä roskakoriin. Ilmaus on varmaankin syntynyt sellaisesta ajatuksesta, että tärkeimmät asiat pannaan mappiin A, toiseksi tärkeimmät mappiin B jne.
Harvinaisempaa on puhe Ö-luokan asioista, tavaroista tai henkilöistä.
Jonkinlaisesta itseironiasta lienee johtunut 1980-luvulla vaikuttaneen, kulutusyhteiskuntaa ja rikkaiden maiden itsekkyyttä kritisoineen taiteilijaryhmän ottama nimitys ö-ryhmä (tai Ö-ryhmä).
Ö-kirjainta siis käytetään kuvaannollisesti tarkoittamaan (viho)viimeistä. Varsinaista symbolikäyttöä, siis käyttöä jonkin asian sovinnaisena tunnuksena, Ö:llä ei liene. Eräs vanha, nykyisiin standardeihin kuulumaton mittayksikkö, jolla ilmaistaan magneettikentän voimakkuutta, on kyllä suomenkieliseltä nimeltään örsted (tai oersted), mutta sen tunnus on Oe.
Ø- tai ø-kirjainta muistuttavia symboleita käsitellään kohdassa 5.13 Poikkiviiva-o ø (tanskalainen ö).