Edellä on jo mainittu, että lyhyen jutun kirjoittaminen on yleensä vaikeampaa kuin pitkän. Jos kirjoitat aiheesta, jonka tunnet, eikä sinulla ole mitään ulkoista pituusrajoitusta, voit kirjoittaa kaiken, minkä tiedät, erottelematta tärkeätä vähemmän tärkeästä. Jos taas sinun pitää kirjoittaa yhden sivun juttu laajasta aiheesta, tilanne voi olla hyvin vaikea. Ja jos sinua pyydetään kirjoittamaan siitä viiden rivin teksti, tehtävä voi hyvin tuntua täysin ylivoimaiselta.
Älä masennu. Lyhyiden juttujen kirjoittaminen on vaikeaa muillekin. Siinä voi kuitenkin harjaantua, ja yksi luonnollinen tapa aloittaa on tehdä tiivistelmiä omista laajoista kirjoituksista. On paljon helpompaa kirjoittaa lyhyt juttu, kun edessä on raaka-aineenaan laajempi juttu, kuin kylmiltään. Laajassa jutussa on oletettavasti kaikki, mitä lyhyessä jutussa on syytä esittää, ja paljon muuta.
Tiivistelmien tekemisellä on myös erittäin käytännöllinen merkitys. Ne houkuttelevat lukemaan itse kirjoituksen, ja ne antavat edes jonkinlaisen kuvan niille, jotka eivät jaksa tai ehdi lukea hienoa hengentuotettasi kokonaan – ja heitä on paljon.
Ota siis tavaksesi aina kirjoittaa tiivistelmä pitkistä tai pitkähköistä jutuistasi. Tiivistelmän tulisi mahtua yhdelle sivulle, mieluummin pienempään tilaan. Ensimmäiset tiivistelmäsi saattavat hyvin olla tosi surkeita, mutta erittäin todennäköisesti surkeinkin tiivistelmä on parempi kuin ei mitään tiivistelmää.
Tehdessäsi tiivistelmää käy juttusi nopeasti läpi hyvin karkealla tasolla, pääkohdittain. Merkitse tai kirjoita itsellesi muistiinpanot siitä, mitä asioita on syytä ottaa mukaan. Käy näin tekemäsi lista sitten uudestaan läpi karsien asioita, sillä kaikki ei varmaankaan mahdu mukaan.
Kirjoita seuraavaksi luonnos tiivistelmäksi, mutta älä poimi virkkeitä saati kappaleita varsinaisesta tekstistäsi. Tiivistelmän luonne vaatii ilmaisun tiivistämistä myös virkkeiden sisällä, ja yleensä on parempi kirjoittaa tiivistelmän virkkeet kokonaan uudestaan kuin tehdä ne muokkaamalla varsinaista tekstiä. Lisäksi sellainen tiivistelmä, joka sisältää varsinaisen tekstin virkkeitä sellaisinaan, on monista lukijoista häiritsevä. Lukija saattaa esimerkiksi alitajuisesti tunnistaa virkkeen myöhemmin lukiessaan itse tekstiä, ja jos hän ei muista, mistä on sen aiemmin lukenut, hän voi ärsyyntyä. Jos taas hän tunnistaa virkkeet samoiksi kuin tiivistelmässä, niin vaikutelma luultavasti on se, että kirjoittaja ei ole viitsinyt luoda tiivistelmää, vaan on sutaissut jotain kasaan.
Tiivistelmää kannattaa hioa ehkä pitkäänkin. Jos juttusi ylipäänsä on sen arvoinen, että siihen kannattaa panostaa paljon, niin tiivistelmä on keskeisessä asemassa. Jos kirjoitelmasi on vähänkään tärkeä, jätä tiivistelmä hautumaan ja lue se uudestaan vaikkapa seuraavana päivänä tai ehkä viikonkin tauon jälkeen. Muutoin sinun on vaikeaa lukea tiivistelmä sellaisena, jona lukija sen kohtaa: uutena asiana, jota ei lueta itse tekstin jälkeen vaan ennen sitä. Jos tiivistelmässäsi on monitulkintaisuuksia tai epämääräisyyksiä, niin lukija ei voi sinun tavallasi mielessään valita oikeaa tulkintaa ja täydentää asioita itse tekstin perusteella.
Tiivistelmän oikea paikka on kirjoituksen alussa, ei lopussa. Olennaisin ensin.