Arkisen asiakirjoittamisen opas, luku 5 Kirjoittamisen kymmenen käskyä:

Käytä substantiiveja mahdollisimman vähän

Substantiivit eli nimisanat kuten "auto", "hevonen" ja "vapaus" ovat tietysti kirjoittamisessa välttämättömiä. Kehotan kuitenkin käyttämään substantiiveja mahdollisimman vähän. Tämä muotoilu on tietysti kärjistetty. Jos puhut autoista, tarvitset tietysti substantiivia "auto", eikä sitä tarvitse välttää. Itse asiassa substantiiveja vältetään usein liikaakin: sanojen toistamisen pelossa käytetään pronomineja kuten "se" silloinkin, kun on epäselvää, mihin mikäkin pronomini viittaa. Epäselvyys on huomattavasti pahempi asia kuin toisto, sillä epäselvyys vaikuttaa viestin perillemenoon kun taas liiallinen toisto on vain tyylivirhe.

Sana viittaamassa todelliseen esineeseen

Sanalla "auto" on suhteellisen selvä ja kaikille ymmärrettävä merkitys. Se voi tarkoittaa joko jotakin nimenomaista autoa, jota voi sormella osoittaa ja jolla voi ajaa, tai se voi tarkoittaa autoa yleensä. Kyseessä on siis konkreettinen sana, sillä jälkimmäisessä, käsitteellisemmässäkin merkityksessään se tarkoittaa konkreettisten autojen joukkoa tai sitä, mikä on konkreettisille autoille yhteistä tai tyypillistä. - On valitettavaa, että sanalle "konkreettinen" ei ole suomen kieleen paremmin sopivaa vastinetta, sillä sana "kouriintuntuva" on liiankin kouriintuntuva. Konkreettisuushan ei välttämättä tarkoita sananmukaista käsinkosketeltavuutta. Sen sijaan sen vastakohdalle "abstraktinen" on kohtuullisen hyvä vastine "käsitteellinen".

Sellaiset substantiivit, jotka tarkoittavat jotakin, jota voi osoittaa sormella, kosketella, katsella tai muuten havainnoida, parantavat tekstin havainnollisuutta. Tämä tietysti edellyttää, että käytetään oikean käsitetason sanoja. Sana "auto" on konkreettisempi kuin "moottoriajoneuvo". Vielä konkreettisempaa on käyttää erisnimiä: sana "koira" on kyllä konkreettinen, mutta "Musti" on vielä konkreettisempi, jos lukija tietää, että kyseessä on tietyn koirayksilön nimi. Asiakirjoittamisessa vain usein on tarve selostaa asioita yleisesti eikä nimenomaisiin ja nimettyihin yksilöihin viitaten.

Irti maanpinnasta?

Tarvitsemme toki sellaisiakin substantiiveja, joilla ei ole konkreettista tarkoitetta, siis esinettä tai olentoa, jota voisi katsella. Sellaisia ovat esimerkiksi "tietokoneohjelma", "yhdistys" ja "maatalouspolitiikka". Kun käytät niitä, muista, että olet siirtynyt pois kouriintuntuvien asioiden maailmasta ja että mitä ylemmäs mennään, sitä useampi lukija tippuu matkasta.

Vielä kauemmas aistittavien asioiden maailmasta siirrymme, kun rupeamme käyttämään varsinaisia abstraktisia eli käsitteellisiä substantiiveja kuten "vapaus", "tasa-arvo", "veljeys", "totuus" ja "taide". Eivät ne ole kokonaan kiellettyjä, mutta kannattaa tarkoin harkita, milloin ja miten niitä käyttää asiatekstissä. Kyse ei ole vain niiden käsitteellisyydestä, vaan myös siitä, että niillä usein on vahva tunneväritys ja erittäin monia tulkintoja. Maailmasta tuskin löytyy kahta ihmistä, joille "vapaus" tarkoittaisi täsmälleen samaa siinä mielessä, kuin esimerkiksi "voikukka" tarkoittaa eri ihmisille samaa asiaa. Lapsi voi pitää voikukkaa jonakin, josta voi tehdä seppeleitä, maanviljelijä varmaankin pitää sitä kiusallisena rikkaruohona, kun taas kasvienystävälle se on erittäin kiinnostava esimerkki kasvien muuntelusta. Kaikille sanan "voikukka" objektiivinen merkitys, siis arvostuksista ja itse kunkin käytännöllisistä päämääristä riippumaton merkitys, on sama. Sen sijaan "vapaus" on sana, jolla ei taida ollenkaan olla objektiivista merkitystä, tai itse kukin käyttää sitä omassa merkityksessään, mikä on käytännössä sama asia.

Valitse sopiva käsitteellisyyden taso

Käsitteellisten substantiivien välttäminen on tärkeää, ja toisaalta se voi olla hyvin vaikeaa. Usein on eduksi, jos korvaa käsitteellisen substantiivin konkreettisemmalla sanalla, joka tarkemmin ilmaisee, mitä oikein on kirjoittajan mielessä. Kun joku kirjoittaa "taide", hän saattaa hyvinkin tosiasiassa ajatella ja tarkoittaa nimenomaan kuvataidetta, ehkäpä erityisesti tauluja. Jos taas perustelet jotakin asiaa vetoamalla oikeusvaltion periaatteisiin, mielessäsi ehkä on konkreettisempi asia, esimerkiksi se ajatus, että taannehtivia lakeja ei tule säätää tai että syytetyllä on oikeus puolustautua tuomioistuimessa.

Lukijakin omalla tavallaan kytkee käsitesanat kouriintuntuvampiin. Hänelle ehkä "taide" on veistoksia ja "oikeusvaltio" sellainen, jossa voi joutua oikeuteen. Itse asiassa ei ole mitenkään olennaista, ajatteleeko lukija jossain mielessä oikein. Sekä "taulu" että "veistos" kuuluvat yleiskäsitteen "taide" alaan. Mutta jos kirjoittaja itse asiassa tarkoitti taiteella nimenomaan tauluja ja lukija ymmärsi hänen tarkoittavan veistoksia, viestintä on epäonnistunut. Viestin sisällöstä tietysti riippuu, miten paljon tällaiset seikat merkitsevät.

Mutta olennaista on, että kirjoittajan ei pidä käyttää liian käsitteellisiä sanoja. Oikea käsitteellisyyden taso on maanläheisin taso, jolla itse asia on ilmaistavissa oikein. Olennaista siis on, miten korkealle abstraktiotasolle sinun täytyy yrittää nousta, tai pikemminkin yrittää johdattaa lukijasi.

Käsitekielen perkausta

Usein tekstin käsitteellisyys on vain näennäistä ja johtuu pyrkimyksestä liian hienoon kielenkäyttöön. Kun joku kertoo harjoittavansa ammattimaista tietokoneiden huoltotoimintaa, ei itse viesti ole liian käsitteellinen, sen ilmaisu vain. Kieleltään parempi ilmaisu "huollan tietokoneita työkseni" on samalla käsitteellisyystasolla; sen sijaan "huollan Mac-tietokoneita työkseni" olisi myös sisällöltään konkreettisempi, täsmällisempi.

Käsitteellinen substantiivi saattaa olla korvattavissa adjektiivilla tai kokonaisella lauseella tai muulla ainakin hiukan konkreettisemmalla ilmaisulla. "Toiminnan yleinen suunnitelmallisuus" kai tarkoittaa, että ensin mietitään ja sitten vasta tehdään. "Kokonaisvaltainen tarkastelu" on asioiden katselemista eri puolilta; tosin periaatteessa sana "kokonaisvaltainen" tarkoittaa jotakin, jossa kokonaisuus on hallitsevassa asemassa osiinsa nähden, mutta käytännössä lähes aina "kokonaisvaltainen" on tyhjä mahtailusana. Kukkien kauneuden rakastamisen asemesta voisi sanoa, että pitää kauniista kukista.

Onko käsitteellisyyden alla mitään asiaa?

Varsin usein käsitteellisiä substantiiveja ei tarvitse korvata millään, vaan ne voi jättää pois. Samalla voi ehkä jättää pois kokonaisia lauseita, joilla ei ole todellista sisältöä. Jos näin toimien huomaa pyyhkivänsä tekstiä pois kappalekaupalla, ei ole syytä huolestua muusta kuin siitä, että on tullut alun perin kirjoittaneeksi potaskaa. Mitä oikeastaan menetetään, jos tekstistä jätetään pois seuraavanlaisia virkkeitä?

Strategian lähtökohtana ja haasteena on myötävaikuttaminen Suomen uudistumiseen selviytymis- ja menestymiskykyisenä yhteiskuntana.

No, ehkä siinä jokin asiakin on ollut kirjoittajan mielessä. Kenties se, että strategialla pyritään siihen, että Suomi pärjäisi paremmin. Tarvinneeko tuota sanoa? Esimerkissä on kyse valtion työryhmän mietinnöstä, ja Suomen valtion kaikessa toiminnassa itsestään selvä velvollisuus on tähdätä Suomen parempaan pärjäämiseen.