Kielikuvat ja vertaukset

Kielikuvat ja vertaukset elävöittävät kieltä, sanotaan. Valitettavasti ne todellisuudessa paljon useammin hämärtävät kieltä ja ärsyttävät lukijaa. Tämä väitteeni vaatii hiukan teoreettista taustaa.

Onko vertaus oikeasti havainnollinen?

Yleisesti vertauksen ideana on kuvata uutta asiaa vertaamalla sitä vanhaan ja tuttuun taikka havainnollistaa käsitteellistä asiaa vertaamalla sitä konkreettiseen. Jos sanon jotakin kevyeksi kuin höyhen, tarkoitukseni on havainnollistaa keveyttä vertaamalla sitä kaikkien tuntemaan asiaan, höyhenen keveyteen. Tällainen kielikuva ei tietenkään ole tarkoitettu täsmälliseksi. En väitä, että se, jonka keveyttä yritän kuvata, painaisi yhtä monta milligrammaa kuin keski­mää­räi­nen höyhen. Kyse voi myös olla kuvaannollisesta keveydestä, esimerkiksi jonkin väit­teen keveydestä, jota ei voi ilmaista milligrammoina.

Vertauksen koko idea katoaa, jos se, mihin verrataan, ei olekaan kuulijalle tai lukijalle tuttu ja havainnollinen. Ilmaisu ”väkeä kuin helluntaiepistolassa” ei ole lainkaan havainnollistava sellaiselle, joka ei ole koskaan lukenut tai kuullut helluntaiepistolaa eikä ehkä edes tiedä, mikä se on. Monet alun perin havainnolliset vertaukset ovatkin muuttuneet kangistuneiksi puheenparsiksi. Keskuudessamme ei enää elä ihmisiä, jotka olisivat kokeneet suuret nälkä­vuodet. Siksi ilmaisu ”pitkä kuin nälkävuosi” on vain hyvin heikosti havainnollistava. Vältä sellaisia näennäisiä havainnollistuksia.

Kivettyneet vertaukset

Kielen elämään kyllä kuuluu vertausten kangistuminen, kivettyminen. Kieli on täynnä ilmaisuja, jotka ovat olleet alun perin vertauksia mutta joita ei sellaisiksi enää koeta. Hyvin harvoin ajattelemme, mikä vertaus on ilmaisun ”järven selkä” taustalla. Kyse on yksin­kertai­ses­ti siitä, että sana ”selkä” on yleiskielessä saanut myös tällaisen merkityksen. Asia ei juuri­kaan tuota ongelmia suomea äidinkielenään puhuville. Kokematon kirjoittaja tosin usein tekee sen tyylivirheen, että kirjoittaa aivan tavallisen ”kuvailmaisun” lainausmerkkeihin.

Havainnollistatko vain itsellesi?

Ongelmallisia sen sijaan ovat sellaiset vertaukset, jotka eivät ole vakiintuneet kieliyhteisön yhteiseen sanavarastoon ja joilla kuvitellaan olevan havainnollistava merkitys. Usein tilanne on sellainen, että vertaus kyllä on havainnollistava joillekuille, esimerkiksi saman paikka­kunnan ihmisille, samalla ammattialalla toimiville tai saman harrastuksen harrastajille – mutta täysin käsittämätön muille. Voi myös käydä niin, että lukija tulkitsee kielikuvan oman kokemusmaailmansa ja tietojensa pohjalta ihan toisin kuin on kirjoittajan tarkoitus.

Kun tietotekniikan ammattilainen puhuu ”tietokoneen kaatumisesta”, hän käyttää kieli­kuvaa eikä suinkaan tarkoita sitä, että kone todella aineellisesti kaatuisi kumolleen. Kun bridgenpelaaja puhuu varastamisesta, muut bridgenpelaajat ymmärtävät hänen tarkoittavan tikin ottamista valtilla, mutta peliä tuntematon voi luulla, että kyse on rikoksesta. Ydin­fysiik­kaa hiukan tuntevalle voi ilmaisu ”kriittinen massa” olla käyttökelpoinen ilmaisu fysiikan ulkopuolisistakin asioista puhuttaessa, mutta muille se ei ole ollenkaan havainnollistava. Matematiikasta, tarkemmin sanoen differentiaaliyhtälöiden teoriasta, lainattua sanaa ”reunaehto” käytettiin varsin paljon ja erittäin epämääräisesti, kun keskusteltiin Suomen liittymisestä EU:hun. Vain sangen harvat tiesivät sanan alku­mer­ki­tyk­sen, ja tuskin kukaan tiesi, missä merkityksessä itse kukin kirjoittaja tai puhuja sitä kulloinkin käytti. Politiikan kielessä epämääräisyys ja rannaton tulkinnanvaraisuus kai usein onkin tavoiteltu asia.

Vertaus voi olla lukijalle käsittämätön myös siksi, että se on liian tuore. Kirjoittaja voi tuoreiden kielikuvien tavoittelussaan sortua siihen, että hän vertaa asioita ajankohtaisiin ilmiöihin, jotka eivät ole lukijoille tuttuja. Mieleen voi juolahtaa esimerkiksi korvata edellä mainittu ilmaisu ”pitkä kuin nälkävuosi” ilmaisulla ”pitkä kuin Pelastusarmeijan leipäjono”, jos kirjoittaja on sattunut näkemään sellaisen jonon ja se on ollut pitkä. Lukija ehkä ei ole nähnyt. Lisäksi mitä enemmän yrität olla ajan hermolla kirjoituksessasi, sitä nopeammin tekstisi muuttuu vanhanaikaiseksi: ehkä jo huomenna kansa puhuu ihan muusta kuin tänään, eikä tämän päivän kohu-uutisia enää muisteta.

Emme yleensä ajattele puhuvamme vertauksin vaikka puhummekin. Siksi on vaikeaa muistaa, että se, mikä on minulle havainnollista, ei ole sitä kaikille muille. Tämä asia on kuitenkin kirjoitettaessa varsin tärkeä. Pyri sen takia valitsemaan havainnollistavat ja elävöittävät ilmaisut niin, että ne ovat lukijoiden ymmärrettävissä. Mitä useammille ja erilaisemmille lukijoille kirjoitat, sitä harvempia havainnollistuskeinoja sinulla on käytettävissäsi. Keskity kehittämään sellaisia keinoja, jotka perustuvat kaikkien ihmisten yhteisiin kokemuksiin, ihmiselämän yleisiin puitteisiin, tai ainakin sellaisiin asioihin ja ilmiöihin, jotka ovat tuttuja kaikille meidän kulttuuripiirissämme. Jos vertaat esittämiäsi asioita vaikkapa saunaan, puhelimeen, autoon tai televisioon, sinulla on mahdollisuus löytää todellisia havainnollistuksia. Mutta ole varovainen: kaikki eivät katso samoja televisio-ohjelmia, joten jonkin asian vertaaminen sinun suosikkiohjelmasi teemaan tai hahmoihin voi mennä pahasti metsään. Luonnonilmiöihin vertaaminenkin on usein huono havain­nol­lis­ta­mis­kei­no, koska valitettavasti ne eivät ole monille ihmisille mitenkään konkreettisia ja tuttuja asioita.

Entä jos kuvakieli otetaan kirjaimellisesti?

Erityisen vaarallista on käyttää sellaista vertausta, jota ei vertaukseksi tunnista, siis ilmaisua, joka voidaan helposti ymmärtää kirjaimellisesti. Jos lauseessa puhutaan verkoista ja kalas­ta­mi­ses­ta mutta tarkoitetaankin niin sanottuja tietoliikenneverkkoja ja tiedon etsimistä, on väärinkäsitysten mahdollisuus enemmän kuin lähellä.

Väärinkäsityksiä voi yrittää estää käyttämällä lainausmerkkejä kuvaannollisten ilmaisujen ympärillä. Useimmiten se on huonoa tyyliä. Jos kirjoitat kaikki kuvaannolliset sanat lainaus­merkkeihin, annat vaikutelman kokemattomasta kirjoittajasta, joka ei ymmärrä, että kielen­käyttö on ”pullollaan” kuvaannollisuutta. Jos siis käytät lainausmerkkejä kyseiseen tarkoitukseen, käytä niitä vain todella erikoisten, poikkeavien kuvasanontojen mer­kit­se­mi­seen. Muista myös, että se on hätäkeino. Paras lähestymistapa on pyrkiä käyttämään vain sellaisia vertauksia ja kielikuvia, jotka lukija luonnostaan ymmärtää oikein.

Tuore kielikuva – vai jo muodista poissa?

Itsestään selvää on, että hyvä kirjoittaja ei käytä sellaisia puhkikuluneita kielikuvia kuin ”ajan hammas”. Hiukan vaikeampaa on välttää muodikkaita kielikuvia. Kun olet lukenut jonkin mielestäsi osuvan ja tuoreen kielikuvan, mielesi tekee kovasti käyttää sitä itsekin. Hillitse itsesi. On erittäin mahdollista, että se on muotisanonta ainakin joissakin piireissä. Jos lukijasi kohtaa sen sadannen kerran, hän ärsyyntyy yhtä paljon kuin sinä ärsyynnyt ajan hampaasta.