Edellä kerroin, että saat tehdä virheitä, mutta varoitin myös tekemästä vahingollisia virheitä. Yhtä sellaisten virheiden lajia, joka voi aiheuttaa todellista vahinkoa, on syytä käsitellä erikseen, koska sen välttämisessä kirjoittamisoppaista voi olla apua: monitulkintaisuus.
Kielihän on vain hyvin harvoin täysin täsmällistä ja yksitulkintaista. Sanoilla on monia merkityksiä, ja lauserakenteetkin voi usein ymmärtää usealla tavalla. Useimmiten asiayhteys ja terve järki ohjaavat lukijan oikeaan suuntaan. Ongelmia syntyy, kun ne eivät riitä.
Asiansa hyvin tuntevan kirjoittajan voi olla varsin vaikea huomata monitulkintaisuutta. Hän kirjoittaa lauseen, jonka merkitys on hänelle itselleen kristallinkirkas, vaikka sillä on useita mahdollisia tulkintoja. Hän itsehän lukee sen tietysti sillä ainoalla oikealla tavalla, joka on hänen mielessään. Hänellä on asiasta sellaista tietoa ja ymmärrystä, jota ei ole itse tekstissä ja joka on ehkä itsestään selvää hänelle – mutta ei lukijalle. Ja silloin saattaa vaikuttaa Wiion 2. laki:
Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa.
Monitulkintaisuus voi johtua yksinkertaisesti sanojen monimerkityksisyydestä. Yleiskielen sanat saattavat olla käytössä eri erikoisaloilla aivan muissa merkityksissä kuin yleiskielessä - ja muilla erikoisaloilla.
Sinulle ehkä on itsestään selvää, milloin vaikkapa ”verkko” tarkoittaa tietokoneiden verkkoa ja milloin kalastusvälinettä tai jotain muuta, mutta ei aina lukijoillesi. Kun käyt läpi tekstisi olennaisimpia kohtia, mieti jokaisen sanan kohdalla, mitä se merkitsee kadunmiehelle. Jos merkitys on toinen kuin haluat, kannattaa harkita, olisiko syytä käyttää esimerkiksi vierasperäistä sanaa. On nimittäin lukijalle paljon parempi, että hän ymmärtää ettei ymmärrä tekstiä, kuin että hän luulee ymmärtävänsä mutta ymmärtää ihan väärin.
Monitulkintaisuus voi johtua myös kielen rakenteen monimielisyydestä. Esimerkiksi genetiivillä on varsin monia merkityksiä, ja vaikkapa ilmaisussa ”miesten ampuminen” voivat miehet olla joko ampujia tai ammuttavia. Toinen esimerkki on tilanne, jossa kokonaisen lauseen voi jäsentää kahdella aivan erilaisella tavalla:
Suomessa ei ole uusia eläinsuojia koskevia säännöksiä lukuunottamatta erityisiä maatalouden vesiensuojelua tarkoittavia säännöksiä.
Tässä tarkoitetaan, että Suomessa ei ole erityisiä maatalouden vesiensuojelua tarkoittavia säännöksiä, paitsi eläinsuojia koskevia säännöksiä. Sen voi kuitenkin hyvin helposti lukea ensin niinpäin, että Suomessa ei ole uusia eläinsuojia koskevia säännöksiä, paitsi erityisiä maatalouden vesiensuojelua tarkoittavia säännöksiä. Sanajärjestys on omiaan johdattamaan jälkimmäiseen tulkintaan, ja vain koko lauseen merkityksen huolellinen pohdiskelu johtaa siihen, että tulkinnan täytyy olla väärä. Yksi tämän esimerkin opetus on, että kirjakielinen sana ”lukuunottamatta” johtaa helpommin monitulkintaisuuteen kuin lyhyt sana ”paitsi”, joka luonnostaan selkeämmin liittyy siihen, mihin sen on tarkoitus liittyä.
Hyvin usein on epäselvää, mitä sanaa jokin määrite kuten ”myös” määrittää, koska lauseen voi jäsentää useilla vaihtoehtoisilla tavoilla. Edellisessä esimerkissä on epäselvää sekin, mihin sana ”uusia” liittyy: tarkoitetaanko säädöksiä, jotka koskevat uusia eläinsuojia, vai uusia säädöksiä, jotka koskevat eläinsuojia? Joskus lukija osaa ilman muuta päätellä, mikä jäsennys on oikea. Usein hän kuitenkin joko jää hämmentyneeksi tai pitää lausetta selvänä, mutta tulkitseekin sen eri tavoin, kuin kirjoittaja on tarkoittanut. Esimerkiksi seuraavassa virkkeessä on epäselvää, mitä sanaa sana ”hyvin” määrittää:
Tämä voidaan havaita hyvin esitetystä näytelmästä – –.
Jos tarkoitus on, että ”hyvin” määrittää sanaa ”havaita”, niin näiden sanojen järjestyksen vaihtaminen tekee virkkeestä yksiselitteisen. Jos taas sen tarkoitus on määrittää sanaa ”esitetystä”, täytyy koko virkkeen rakenne muuttaa.
Joskus sillä, mitä sanaa jokin sana määrittää, ei ole ratkaisevaa vaikutusta virkkeen merkitykseen. Epämääräisyys voi kuitenkin häiritä lukijaa esimerkiksi seuraavassa:
Kannattaa seurata jatkuvasti muuttuvaa tilannetta – –.Tarkoitetaanko tässä, että kannattaa seurata jatkuvasti vai että tilanteen muuttuminen on jatkuvaa? Jos ensimmäistä, niin kannattaisi vaihtaa sanojen ”seurata” ja ”jatkuvasti” järjestys. Jos taas jälkimmäistä, voisi ilmaisun ”jatkuvasti muuttuvaa tilannetta” korvata ilmaisulla ”tilannetta, joka muuttuu jatkuvasti”.
Yleensä virkkeestä tulee sitä helpommin monitulkintainen, mitä mutkikkaampi se on. Varsinkin lausekkeenvastikkeet luovat monimielisyyttä, koska adverbi voi liittyä erilaisiin verbinmuotoihin kuten edellä olevassa esimerkissä verbinmuotoon ”havaita” tai verbinmuotoon ”esitetystä”.
Kirjoittajan kannattaa ehkä kehittää itsessään yhdenlaista pirullisuutta: taitoa lukea tekstejä kuin piru Raamattua. Jos nimittäin teksti voidaan lukea väärin, niin joku kumminkin ihan oikeasti lukee sen väärin. Aluksi voi harjoitella tulkitsemalla muiden tekstejä niin väärin ja hassusti kuin osaa. Seuraavaksi voi siirtyä omiin teksteihinsä.
Monitulkintaisuutta lievempi ongelma on tulkinnan vaikeus: lukija ensin lukee virkkeen alun sen yhdellä tavalla tulkiten ja sitten huomaa, että tulkintaa pitääkin muuttaa. Toisin sanoen kyse on tilanteesta, jossa tekstin alku on monitulkintainen mutta jatkosta voidaan päätellä, mikä tulkinta on oikea. Jos virke alkaa sanoilla
Muista erityisen tärkeistä seikoista johtuu, että – –niin monitulkintaisuuden vaaraa ei ole, mutta luettuaan aluksi sanan ”Muista” lukija ehkä ajattelee sen muistaa-sanan käskymuodoksi. Luettuaan eteenpäin hän huomaa tulkinnan vääräksi ja joutuu palaamaan taaksepäin. Tämä hidastaa lukemista ja ehkä ärsyttääkin. Parempi olisi siis kirjoittaa tällä tavoin
Johtuu muista erityisen tärkeistä seikoista, että – –
Esimerkkitapauksemme ei ole kovinkaan vakava, mutta pahimmissa tapauksissa lukija voi joutua palaamaan pitkällekin taaksepäin huomattuaan, että on tulkinnut alussa jonkin sanan väärin. Kirjoittaja ei suinkaan aina huomaa tällaisia tilanteita, koska hänellähän on mielessään vain yksi mahdollinen tulkinta – se oikea.