Arkisen asiakirjoittamisen opas, luku 4 Miten kirjoitan sujuvasti:

Ajatusviivat, sulut, alaviitteet ja kirjallisuusviitteet

Ajatusviivat ovat useimmiten merkki ajatuksen katkeilemisesta. Suluissa tai alaviitteissä olevat huomautukset taas antavat aiheen kysyä, eikö kirjoittaja ole osannut päättää, ottaako jokin asia mukaan tekstiin vai ei. (Minulla on usein kiusaus kirjoittaa huomautuksia sulkuihin - mutta yritän parantaa tapani.)

Tieteellisissä teksteissä alaviitteitä käytetään hyvin yleisesti. Toinen vaihtoehto, jolla on etunsa ja haittansa alaviitteisiin verrattuna, on sijoittaa kunkin luvun tai koko tekstin loppuun täydentäviä huomautuksia, joihin viitataan numeroilla itse tekstissä. Pahimmillaan tieteellinen kirjoitus voi olla sellainen, että varsinaista tekstiä on kullakin sivulla vain muutama rivi, ja loppuosan sivusta täyttävät laajat alaviitteet. Sellaista tyyliä saatetaan jopa pitää tieteellisen kirjoittamisen olemukseen kuuluvana. Vältä sekä alaviitteitä että erillisiä huomautusosia, ellei niiden käyttö todella kuulu tutkimukselle asetettuihin virallisiin vaatimuksiin.

Edellä sanottu tarkoittaa alaviitteiden käyttöä täydentävien huomautusten ja perustelujen esittämiseen. Kirjallisuusviitteet ovat eri asia. Niiden esittämiseen on monia käytäntöjä, ja kirjoittajalle ehkä annetaan ylhäältä määräys siitä, mitä käytäntöä pitää noudattaa. Tärkeintä on noudattaa koko kirjoituksessa yhtenäistä ja selkeää käytäntöä.

Kirjallisuusviitteiden esittämistä tieteellisissä kirjoituksissa perustellaan usein sillä, että lukija voi niiden avulla tarkistaa asioita. Tämä perustelu on kuitenkin lähinnä kuvitteellinen, koska hyvin harva lukija käyttää kirjallisuusviitteitä tarkistaakseen, mitä todella sanotaan siinä teoksessa, johon kirjoittaja viittaa. Onhan viitteessä mainitun teoksen hankkiminen luettavaksi yleensä niin työlästä ja aikaa vievää, että täytyy olla todella motivoitunut ryhtyäkseen siihen. Lisäksi kirjallisuusviitteet varsin usein viittaavat vain johonkin teokseen yleensä, eivät sen nimenomaisiin kohtiin. Harva lukija jaksaa kahlata läpi tuhatsivuisen kirjan nähdäkseen, tukeeko se todellakin jonkin lyhyen artikkelin kirjoittajan väitteitä.

Kirjallisuusviitteiden esittäminen onkin paljolti rinnastettavissa uskonnollisiin rituaaleihin. Tarkoitus on osoittaa, että kirjoittaja on lukenut paljon aiheensa kannalta olennaista kirjallisuutta, ja täyttää yksi tieteeksi kutsutun inhimillisen toiminnan muotovaatimuksista.

Jos kirjoituksesi tarkoitus on palvella muita ihmisiä eikä vain omaa pätevöitymistäsi, tuo selkeästi esiin ne kaikkein olennaisimmat kirjat ja lehtiartikkelit, joita olet käyttänyt työssäsi tai jotka täydentävät sitä. Jos joudut lisäksi tekemään kymmensivuisen kirjallisuusluettelon, tämä voi tuntua turhalta, mutta todellisuudessahan se kirjallisuusluettelo on turha, ei suinkaan suppea listasi. Ota siihen listaan mukaan vain ne jutut, joita todella haluat suositella niille lukijoillesi, jotka ovat aiheesta erityisen kiinnostuneita. Lista kannattaa usein kirjoittaa tärkeysjärjestykseen taikka siihen järjestykseen, jossa jutut kannattaa lukea; järjestyksen merkitys on tällöin tietysti esitettävä lukijalle.