”Armeenian invaliidit”
Pitkä vai lyhyt vokaali vierassanoissa?

Kielikello 4/93, lyhennelmä
Terho Itkonen
– –

Obligatsionista obligaatioon, Austraaliasta Australiaan

– –

Eräissä tapauksissa kirjoitustapa on häilynyt myös kolmanneksi viimeisessä tavussa. Keskeisiä ryhmiä on kaksi:

  1. tio, sio -loppuiset sanat, jotka pohjautuvat latinan teonnimiin: inflaatio, organisaatio, promootio, diffuusio; revisio, koalitio jne.
  2. ia-loppuiset sanat, enimmäkseen alueennimiä: Abhasia, Algeria, Australia, Italia, Jugoslavia, Kirgisia, Rhodesia, Slovakia jne. Samanlaisia ovat kasvinnimet akasia, aralia, araukaria, lobelia yms.

– – deklinaatiot ja konjugaatiot, toisaalta prepositiot ja appositiot (kolmanneksi viimeisen tavun i siis lyhyenä kuten tavallisesti latinassakin). – –

– –

Bengali ja abiturus

Pienen erikoismaininnan ansaitsevat sellaiset kielen- ja kansallisuudennimet kuin bengali, tamili, suahili, nganasani (= taugisamojedi), aguli (Kaukasiassa), osmani (= turkin kieli). Näitä ei ole syytä vetää pitkävokaalisiksi; ne eivät oikeastaan rinnastukaan tyypillisiin länsieurooppalaisiin vierassanoihin vaan ovat enimmäkseen asianomaisten kansojen omakielisiä nimityksiä, joita on turha mukauttaa esimerkiksi ruotsin vokaalinkestokäytänteisiin. Uusin tämäntyyppinen on osmanin riimisana romani, mustalaisen ja mustalaiskielen nimitys, jonka pohjana on ollut Suomen mustalaiskielen lyhytvokaalinen adjektiivi romano.

Kannattaa mainita siitäkin näennäisestä poikkeuksesta, että pitkä vokaali kirjoitetaan yhdellä vokaalinmerkillä useissa "sitaattilainoissa", suomalaisessa tekstissä siltään käytetyissä vieraskielisissä sanoissa. Semmoisia ovat vaikkapa abiturus (latinaa, ääntyy [-uurus]) ja legato (italiaa, ääntyy [-aato]). Aina ei tällaisten sanojen ja varsinaisten vierassanojen raja ole aivan selvä. Hilsetystauti on lääkärien latinassa psoriasis (ääntyy [-aasis]). Suomalaisessa tekstissä olisi syytä kirjoittaa pitkävokaalisesti psoriaasi, aivan kuten kirjoitetaan tuberkuloosi eikä latinalaisittain "tuberculosis".

Bonus, farao ja Dalai-lama

Ensi tavunkin vokaalit ovat horjuneet. Useimmiten ovat olleet vastakkain pituutta suosivat ruotsin (ja saksan) ääntämiskäytänteet ja klassisten lähtökielten lyhyt vokaali, jota Euroopan eri kielten kirjoituskuva on tukenut. Vaikka lyhytvokaalistakin asua aikoinaan kokeiltiin, niin vallitsevan ääntämyksen mukainen pitkävokaalinen pääsi viimeistään vuosisadan vaihteessa voitolle lukuisissa sanoissa, sellaisissa kuin kreikkalaislähtöiset kriisi (kreikassa [krisis]) ja kriitillinen (1960-luvulta lähtien kriittinen), loogillinen (1940-luvulta lähtien looginen) tai latinalähtöiset fuuga (latinassa [fuga]), laapis, meedio, miinus.

Lyhyys on kuitenkin tullut pääperiaatteeksi uudemmissa lainoissa, joista useat ovat saapuneet kieleen ensin sitaattilainan luonteisina erikoisalojen termeinä. Siten kirjoitetaan ja äännetään stadion, radio, radium, gradutyö, humus. Näissäkin on muuten aikoinaan kuultu ruotsin mukaista ääntämystä "staadion", "raadio" jne., mutta kirjoitustapa on vähitellen vakiinnuttanut ääntämyksen klassisten kielten kannalle.

Kirjoituksen mukaista ääntämystä olisi paras suosia myös sanoissa bonus, media ja laser, jotka puheessa usein venähtävät ruotsin tapaan "boonukseksi", "meediaksi" ja "laaseriksi". Tämä laser (light amplification by stimulated emission of radiation) on samanlainen lyhennesana kuin vaikkapa Nato (North Atlantic Treaty Organization); alkuaikojen ruotsalais-saksalainen ääntämys "naatto" on jo sentään väistynyt. Aiheetonta venytys on sellaisissa erisnimissäkin kuin Venus, Forum ja Boris. Nimet ovat latinaa ja venäjää, niiden ääntämykset "Veenus", "Foorum" ja "Booris" perustuvat germaanisiin kieliin (viestimissä kuultu "Baaris" taas ei mihinkään kieleen).

Joskus kilpasilla on kirjoituksessakin yhä kaksi asua. Yleensä kannattaa antaa etusija lyhytvokaaliselle. Varsinkin monissa muista kuin klassisista kielistä tulleissa lainoissa se on myös alkuperäinen. Makkaran nimitys metvursti pohjautuu lyhytvokaaliseen saksan sanaan Mettwurst, asu "meetvursti" myötäilee ruotsia muttei saksaa. Profaanin nykykielisen "faaraon" sijasta on raamatullisessa tekstissä kirjoitettu halki vuosisatojen ensin Pharao, sitten farao, ja tämä asu on tuttu myös Waltarin Sinuhen lukijoille. Uusimmassakin raamatunsuomennoksessa tämä kirjoitustapa (vrt. kreikan ääntämykseen [pharao']) on säilytetty; raamatunkäännöskomitean asiantuntijoiden ehdotuksesta sen taakse asettui myös kielilautakunta. Tiibetiläismunkin nimitys lama oli jo vakiintumassa, kun Nykysuomen sanakirjan hakusanaksi lipsahti "laama". Kirjoitustapa lama on kuitenkin jatkuvasti pitänyt puolensa, ja sopii toivoa, että ääntämys seuraa perässä. Tämä sana on muuten yleisnimi, ei erisnimi; olisi siis kirjoitettava Dalai-lama (kuten Tuomas-piispa, Birger-jaarli) eikä englannista käännettyjen lehtiuutisten tapaan "Dalai Lama". [Kielikellossa 1/1994 Itkonen korjaa, että kirjoitusasuksi sopii paremmin "dalai-lama".]

Joskus harvoin horjuntatapauksissa on tosin päinvastoinkin: pitkä vokaali on alkuperäinen ja siksi kannatettava kirjoituksessakin. Niin on laita esimerkiksi latinasta saaduissa sanoissa glooria ja leegio. [Kielikellossa 1/1994 Itkonen korjaa, että leegio-sana palautuu latinan sanaan, jossa e-äänne on lyhyt.] Sama koskee pitkän vaelluksen tehnyttä värinnimeä liila, jonka takana ovat espanjan lila, arabian liilak ja perimpänä persialainen indigokasvin nimitys liiläq. Joskus on tosin sattunut niin, että lyhytvokaalinen kirjoitustapa on lopullisesti voittanut. Siten on käynyt sanassa virus (vrt. latinan 'myrkkyä' merkitsevän sanan ääntämykseen: [viirus]). Näin tavallisessa sanassa ei pitäisi suosia kirjoitustavan ja ääntämyksen ristiriitaa, ja siksi myös yleiseksi käynyt ääntämys [virus] tuntuu asioiden tässä vaiheessa suotavammalta kuin pitkävokaalinen ääntämys.

– –

Tämä dokumentti kuuluu kokoelmaan "Ohjeita ja tietoa suomen kielestä (aineistoa Kielikello-lehdestä)"