Kieli-VUKK
eli vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin kielistä, etenkin suomesta

Miksi se-ja-se ilmiö on yleistynyt?

Onkohan se yleistynyt? Kokemusten mukaan kielestä kiinnostunut ihminen usein luulee jonkin kielivirheen, muotisanonnan tai muun kielen ilmiön yleistyneen nopeasti, vaikka todellisuudessa hän vain on ruvennut kiinnittämään siihen huomiota.

Tietysti kielessä tapahtuu myös todellisia muutoksia. Suomen kieltä muuttavat nykyisin muun muassa englannin kielen vaikutus, mainoskielen sanontojen siirtyminen yleiskieleen ja Internetin kautta leviävät ilmiöt.

Eikö ”kaksi kertaa suurempi kuin” tarkoita kolminkertaista?

Ei, vaan kaksinkertaista. Lisätietoja: Kaksi kertaa suurempi - yleisimmät harhaluulot.

Viro vai Eesti?

Viro. Kielitoimiston ohjepankin sivu Viro vai Eesti sanoo: ”Suomen eteläisen naapurimaan ikivanha suomen kielessä käytetty nimi on Viro, naapurit itse ovat virolaisia ja heidän kielensä on viro.”

Kirjoitetaanko Internet vai internet?

Ihan kuinka vain, kunhan on saman jutun sisällä yhtenäinen käytäntö. Kielitoimisto on aiemmin suosittanut isokirjaimisuutta (Internet) erisnimiluonteen takia, mutta erisnimen käsite on aika horjuva. Suomen kielen lautakunnan kannanotto Internet tai internet vuodelta 2007 sallii sallii molemmat vaihtoehdot.

Lehdistö käyttää usein pientä alkukirjainta, koska internet koetaan ”ilmiöksi” kuten televisio tai puhelin. Tietotekniikan asiantuntijoiden esitelmät siitä, kuinka ”Internet” ja ”internet” tarkoittavat eri asioita, voi jättää omaan arvoonsa, koska kukaan ei ole esittänyt esimerkkiä suomenkielisestä tekstistä, jossa sellainen ero oikeasti tehtäisiin (paitsi esitelmöitäessä, että ero pitäisi tehdä).

Samastaa vai samaistaa

Kielitoimiston kannan mukaan (ks. Kielikello 2/1995) molemmat ovat hyväksyttäviä. Sama koskee sanoja samastua ja samaistua. Vanhoissa kielenoppaissa asetetaan i:ttömät muodot etusijalle, ja Perussanakirjassakin ne ovat varsinaisina hakusanoina, i:lliset vain viittauksina niihin. Toisaalta i:lliset muodot ovat käytännössä yleisempiä.

Pitääkö kirjoittaa ... vai ...?

Varsin monet tavalliset tapaukset ratkeavat Raimo Suonion sivun avulla: Oikeinkirjoitusohjeita news-kirjoittajille ja web-sivujen ylläpitäjille.

Suomen kielen sanojen oikeinkirjoituksen nykyisenä normina on pidettävä ensisijaisesti Kielitoimiston sanakirjaa, joka on vapaasti luettavissa verkossa.

Olennaisesti vanhempi, käytännössä lähinnä 1940-luvun suomea kuvaileva Nykysuomen sanakirja on edelleen hyödyllinen. Ensinnäkin suuri osa esimerkiksi taivutusongelmista ei ole muuttunut miksikään. Toiseksi ”Nykänen” sisältää paljon sellaista sanastoa, jota uudemmissa sanakirjoissa ei ole, ja myös pitempiä sana-artikkeleita.

Miten taivutetaan suomen sana...?

Taivutusongelmaan löytyy miltei aina vastaus edellä mainitusta Kielitoimiston sanakirjasta. Siinä on hakusanan kohdalla mainittu eräitä koodeja käyttäen sanan taivutustyyppi (eli taivutuskaava), astevaihtelun esiintyminen ja se, ovatko päätteet etu- vai takavokaaliset. Joidenkin erikoisten sanojen osalta on lisäksi sanallisia huomautuksia. Vastaava mutta toisenlaisia merkintöjä käyttävä järjestelmä on käytössä Nykysuomen sanakirjassa.

Esimerkiksi nalle-sanan Kielitoimiston sanakirja esittelee näin:

nalle8 (mon. genetiivi: nallejen t. nallein) vars. last. (lelu)karhu.

Tässä yläindeksi 8 viittaa kirjan ensimmäisen osan alkupuolella olevaan Taivutustyypit-taulukkoon, jossa on mallisanasta muutama taivutusmuoto, joista muut voidaan päätellä. Tässä tapauksessa mallisanana sattuu olemaan juuri nalle, ja taulukon taivutusmuodot ovat: nalle, nallen, nallea, nalleen, nallejen (nallein), nalleja, nalleihin.

Nykysuomen sanakirjassa on vastaavasti:

nalle9 s. last. ja leik. karhusta, karhunpojasta, lelukarhusta. | Korkeasaaren leikkisä n. Pikkusiskon rakkain lelu oli suuri, karvainen n.

Tässäkin sanakirjassa sattuu nalle-sana olemaan myös taivutuskaavansa mallisanana: nalle, -n, -a, -na, -en, (-in), -ja, -ihin. Tämän sanan monikon genetiiviksi Nykysuomen sanakirja siis mainitsee vain muodon ”nallein” ja senkin sulkeissa; kirja sanoo käytännöstään: ”Normaali­tyy­liin kuulumattomat tai harvinaiset taivutusmuodot on pantu sulkeisiin.”

Tyypillisesti taivutuspulmat koskevatkin erikoisia muotoja (esim. ”mikä on vuo-sanan monikon genetiivi?”), ja paras ratkaisu on yleensä muuntaa ilmaisua niin, että ongelma vältetään (esim. käyttää sanaa ”nallekarhujen” eikä miettiä osittaista ristiriitaa sanakirjojen välillä). Silloin kun sanan taivutus tuottaa ongelmia suomea äidinkielenään kirjoittavalle, se tuottaa todennäköisesti ongelmia myös lukijalle.

Sanasta ”vuo” ei Suomen kielen perussanakirjan ja Nykysuomen sanakirjan mukaan käytetä muita monikkomuotoja kuin ”vuot”; Kielitoimiston sanakirjan mukaan ne ovat harvinaisia. Niille ei juuri olisi tarvettakaan sanan merkitysten takia. Fysiikassa ja datatekniikassa on kuitenkin otettu sana ”vuo” käyttöön eräisiin termitarkoituksiin (esim. magneettivuo, tietovuo), jolloin syntyy joskus myös tarvetta monikko­taivutukseen. Silloin käytetään samoja taivutus­peri­aatteita kuin esimerkiksi sanassa ”suo”, siis vuot : voiden : voita : voissa jne. Nämä toisaalta helposti herättävät hämmennystä.

Viiveen vai viipeen?

Ei kumpaakaan. Viive-sana on keinotekoinen; se on sepitetty englannin delay-termin vastineeksi teknillisiin yhteyksiin, mutta sitten se on levinnyt yleiskieleen sellaisiin tarkoituksiin, jotka vanhastaan sanotaan sujuvammin. Sen sijaan, että sanoisit ”se vaikuttaa vuoden viiveellä”, sano ”se vaikuttaa vuoden kuluttua”. Jos todella tarvitaan substantiivi kuvaamaan jotakin erityistä viivästymistä tai viivästämistä, niin ”viivästys” toimii yleensä hyvin.

Koska ”viive” on johdettu sanasta ”viipyä”, kielitoimiston vanhan kannan mukaan oikea taivutus oli viive : viipeen, mutta kielitoimistokin hyväksyy nykyisin myös vallitsevan taivututuksen viive : viiveen.

Miten erisnimiä taivutetaan?

Perussääntö on, että erisnimiä taivutetaan kuten yleisnimiä, siis yleisten taivutussääntöjen mukaan. Tähän on kuitenkin monia poikkeuksia.

Suomenkielisiä etunimiä taivutetaan usein toisin kuin yleisnimiä, muuan muassa siksi, että mielleyhtymä vastaavaan yleisnimeen koettaisiin häiritseväksi. Taivutetaan esimerkiksi Lempi : Lempin. Joissakin tapauksissa on kaksi vaihtoehtoehtoa, esim. Satu : Sadun tai Satu : Satun. Kaksoiskonsonantti on aina astevaihtelussa, esim. Markku : Markun. Taivutuksen voi tarkistaa Kotimaisten kielten keskuksen sivulta Etunimien taivutus.

Suomenkielisiä sukunimiä taivutetaan yleensä yleisnimien tavoin (esim. Teräs : Teräksen). Poikkeuksia on vähän (esim. Tanner : Tannerin). Lisätietoja on Kielikello-lehden artikkelissa Kenpä Sutta pelkäisi. Taivutuksen voi tarkistaa Kotimaisten kielten keskuksen sivulta Sukunimien taivutus.

Vieraisiin nimiin ei yleensä sovelleta astevaihtelua, vaan taivutetaan esim. Hjerppe : Hjerppen. Vanhat, suomen kieleen sopeutuneet vierasperäiset erisnimet ovat kuitenkin yleensä astevaihtelun alaisia, esim. Riika : Riian.

Jos vieraan nimen lopun kirjoitusasu poikkeaa äänneasusta tai muuten sopii huonosti suomen kieleen, sovelletaan erityisiä sääntöjä. Näihin kuuluu mm. se, että jos kirjoitusasu loppuu konsonanttiin mutta äänneasu vokaaliin, kirjoitetaan vartalon ja päätteen väliin heittomerkki, esim. Fermat’n. Lisätietoja on mm. Markus Långin sivulla Ranskalaisten nimien taivutus suomen kielessä.

Horjuntaa on mm. kreikkalaisten nimien taivutuksessa, esim. Hermes : Hermeen tai Hermes : Hermeksen. Vironkielisiä nimiä taas taivutetaan osittain kuten vastaavia suomen sanoja (esim. Meri : Meren), osittain täysin vieraiden nimien tavoin.

Suomen paikkakuntien nimissä esiintyy vaihtelua sen suhteen, käytetäänkö sisä- vai ulkopaikallissijoja (esim. Muhoksessa vai Muhoksella). Taivutusohje löytyy lähes aina Kotimaisten kielten keskuksen Asutusnimi­hakemistosta.

Mikä se hattuässä muka on?

Hattuässä (š) on ollut ihan oikea suomen kielen kirjain jo noin sata vuotta. Lisätietoja: Kirjaimet š ja ž suomen kielen oikeinkirjoituksessa. Huomaa kuitenkin, että aivan kaikissa yhteyksissä ei hattuässää voi luotettavasti esittää, jolloin on pakko käyttää korviketta sh.

Kuuluuko virkkeen perään kaksi välilyöntiä?

Ei. Konekirjoituksen opetuksessa on joskus ennen neuvottu kirjoittamaan kaksi välilyöntiä virkkeen lopettavan pisteen (tai muun välimerkin) jälkeen, ja tätä tapaa näkee vielä käy­tet­tä­vän, mutta standardien mukaista se ei ole.

Miten puhelinnumerot kirjoitetaan?

Esimerkki lankapuhelinnumerosta: 09 888 2675.
Esimerkki matkapuhelinnumerosta: 040 844 8617.
Lisätietoja on sivulla Puhelinnumeroiden ja muiden yhteystietojen esittämisestä.

Flaami vai hollanti?

Suomen kielessä on vanhastaan käytetty nimitystä ”flaami” siitä hollannin kielen lähi­suku­kielestä tai murteesta, jota puhutaan Belgiassa. Tätä on toisaalta vastustettu, ilmeisesti joistakin kielipoliittisista syistä. Kielitoimiston ohjepankin sivu Hollannin kieli ei ota asiaan selvää kantaa.

Peking vai Beijing?

”Peking” on hyvin vakiintunut suomeen Kiinan pääkaupungin nimeksi. Siten ei ole aiheellista vaihtaa sitä kiinan kielen erään transkription mukaiseksi kirjoitusasuksi ”Beijing”, varsinkaan kun sitä ei kuitenkaan osata lukea oikein (suunnilleen ”Peitsin”). Kielitoimiston ohjepankin sivu Kiinankieliset nimet sallii molemmat asut.

Miksi niin usein sanotaan ”Thaimaaseen”?

Koska sanaa ei ymmärretä yhdyssanaksi, jonka alkuosa on kansannimi ”thai”. Oikea muoto on tietysti ”Thaimaahan”.

Kirjoitetaanko ”samanlainen” vai ”saman lainen”?

Samanlainen. Kun alkuosa on pronomini ja loppuosa -inen-loppuinen, kirjoitetaan vakiintuneet ilmaisut yhteen.

Hyvä nyrkkisääntö on, että jos ilmaisussa on vain yksi pääpaino, se on yhdyssana; jos ilmaisun molempien osien alkutavulla on pääpaino, kyseessä on sanaliitto ja se kirjoitetaan erikseen. Tämä ei kuitenkaan auta kaikissa tapauksissa, sillä yhteen tai erikseen kirjoittamisen säännöt ovat osittain vain asetettuja normeja.

Lisätietoja yhdyssanoista on kielitoimiston ohjepankin osassa Yhdyssanat

Miksi yhdys sanat nykyisin kirjoitetaan väärin?

Tästä on keskusteltu paljonkin eri foorumeilla, ilman selvää tulosta. Syitä varmaankin on monia, muitakin kuin englannin kielen vaikutus.

Saako sanoa ”montaa”?

Nykyisin on hyväksyttävää käyttää tarvittaessa muotoa ”montaa”. Suomen kielen lautakunta hyväksyi kokouksessaan 1995-02-20 montaa-muodon käyttämisen

  1. useaa-muodon rinnalla tapauksissa, joissa montaa-muodon korvaaminen monta-muodolla aiheuttaisi merkityksen muutoksen, esim. Pöydässä oli montaa juustoa, vrt. Pöydässä oli monta juustoa; Luin montaa kirjaa, vrt. Luin monta kirjaa; Tyttö iski (= löi) montaa miestä, vrt. Tyttö iski (= valloitti) monta miestä
  2. monta-muodon rinnalla tapauksissa, joissa se selventää niitä merkitystehtäviä, joita partitiivilla lauseessa halutaan osoittaa, esim. Monta (tai: montaa) uutta sopimusta ei enää tehdä; En ole käynyt siellä montakaan (tai: montaakaan) kertaa; Tuskin meille monta (tai: montaa) vierasta tulee; Liitto rankaisi monta (tai: montaa) urheilijaa.

Aihetta käsittelee tarkemmin Maija Länsimäen artikkeli Montaa-partitiivi Kielikellossa 2/1995 s. 18–22.

Onko oikein sanoa ”tuli tehtyä”?

On. Aiemmin kielenhuollon kanta oli toinen, mutta nykyisin esimerkiksi Kielitoimiston sanakirja esittää ilmaisut ”tuli tehtyä” ja ”tuli tehdyksi” samanarvoisina.

Onko oikein sanoa ”alkaa tekemään”?

Yleiskielen vanhojen normien mukaan ei, vaan on sanottava ”alkaa tehdä” tai ”rupeaa tekemään”. Suomen kielen lautakunta otti kuitenkin 31.1.2014 kannan, jonka mukaan myös ”alkaa tekemään” hyväksytään, mutta päätöstä on laajasti pidetty huonona.

Saako sanoa ”tulen tekemään”? Onko suomessa futuuri?

Suomessa ei ole varsinaista futuuria, mutta vieraiden esikuvien mukaan muodostettua eräänlaista liittofutuuria ”tulen tekemään” voi käyttää selvyyden vaatiessa. Yleensä selvyys ei vaadi, vaan voidaan käyttää preesensiä tulevaan aikaan viitattaessa, koska asiayhteys ilmaisee, että kyse on tulevaisuudesta. Riittävän selvyyden voi myös saada aikaan lisäämällä ajan adverbin kuten ”vastedes”. Kielitoimiston sanakirja kuvaa tulla-sanan tällaisen käytön seuraavasti:

tulevaan aikaan viittaamassa vars. tapauksissa, joissa preesensmuoto tulkittaisiin nykyhetkeen viittaavaksi. Tulet huomaamaan, että olen ollut oikeassa. Näin on aina ollut ja näin tulee myös aina olemaan. Taistelulla tuli olemaan tärkeä merkitys sodan kululle. Tulen käsittelemään [paremmin: Käsittelen] tätä asiaa myöhemmissä luennoissani. Virasto tulee lähettämään [paremmin: Virasto lähettää] teille aikanaan kirjeen.
Lähde: Kielitoimiston sanakirja, hakusana tulla, merkitysryhmä 20.

Liittofutuuria käytettäessä on syytä olla varovainen senkin takia, että ilmaisu ei suomessa ole kieliopillistunut vaan saatetaan joissakin yhteyksissä tulkita kirjaimellisesti. Siis esimerkiksi ”tulen tekemään” voidaan tulkita ”tulen (jonnekin) ja teen”, ”saavun tehdäkseni”.

Toisenlainen liittofutuuri ”olen tekevä” on hävinnyt nykykielestä, mutta sitä esiintyy vanhassa kirjakielessä.

Onko eksessiivi (esim. ”luonta”) sijamuoto?

Ei. Kyse on essiivin ja partitiivin päätteen (-na ja -ta) yhdistelmästä, joka esiintyy joissakin murteissa lähinnä adverbeissa, artikkelin Potkut ministerintä mukaan joissakin kaakkoisissa murteissa myös sijamuodon tapaan. Lisäksi siitä on joissakin vanhoissa kieliopeissa yritetty tehdä sijamuoto sillä perusteella, että se täyttäisi tietyn ilmaisutarpeen.

Mikä on Q-kirjaimen nimi?

Suomen kielessä ”kuu”. Missään muussakaan kielessä ei tämän kirjaimen nimessä ole g-äännettä.

Mistä tarkoittaa sivistyssana...?

Tavallisimmat sivistyssanat selostaa Jukka K. Korpelan Pienehkö sivistyssanakirja. Jos sanan aihepiiri (esim. lääketiede, ruuanlaitto) tunnetaan, vastaus todennäköisesti löytyy erikoisalan sanastosta, ks. Termisanastoja Webissä.

Mistä sana ... on peräisin?

Jos kyse on suomen sanasta, niin jokin seuraavista todennäköisesti sisältää vastauksen. Näitä sanakirjoja ei ole Webissä mutta niitä on mm. monissa yleisissä kirjastoissa. Seuraavat linkit viittaavat sivuille, joilla on näiden kirjojen bibliografisia tietoja tai esittelyjä.

Veijo Meren kirja Sanojen synty sisältää myös etymologisia selityksiä, mutta niissä ei ole eroteltu yleisesti hyväksyttyjä etymologioita kirjailijan omista ajatuskehitelmistä.

Englannin sanoille on Webissä paljon etymologioita:

Ruotsin sanojen alkuperästä kertoo Svenska Akademiens Ordbok.

Ks. myös sivua Etymologiatiedon lähteitä.

Mitä sukua kielet ovat toisilleen? Mistä kieli on peräisin? Mikä on murre?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastaa englanniksi sci.lang FAQ, jota tosin valitettavasti ei ole päivitetty vuoden 2002 jälkeen.

Mistä etsin, kun kysymystäni ei ollut tässä listassa?

Voit katsoa Kotuksen eli Kotimaisten kielten keskuksen sivustosta, jossa on hyvä hakutoiminto.

Ohjeita hyvin moniin kielipulmiin on myös Nykyajan kielenoppaassa.