Onkohan se yleistynyt? Kokemusten mukaan kielestä kiinnostunut ihminen usein luulee jonkin kielivirheen, muotisanonnan tai muun kielen ilmiön yleistyneen nopeasti, vaikka todellisuudessa hän vain on ruvennut kiinnittämään siihen huomiota.
Tietysti kielessä tapahtuu myös todellisia muutoksia. Suomen kieltä muuttavat nykyisin muun muassa englannin kielen vaikutus, mainoskielen sanontojen siirtyminen yleiskieleen ja Internetin kautta leviävät ilmiöt.
Ei, vaan kaksinkertaista. Lisätietoja: Kaksi kertaa suurempi - yleisimmät harhaluulot.
Viro. Kielitoimiston ohjepankin sivu Viro vai Eesti sanoo: ”Suomen eteläisen naapurimaan ikivanha suomen kielessä käytetty nimi on Viro, naapurit itse ovat virolaisia ja heidän kielensä on viro.”
Ihan kuinka vain, kunhan on saman jutun sisällä yhtenäinen käytäntö. Kielitoimisto on aiemmin suosittanut isokirjaimisuutta (Internet) erisnimiluonteen takia, mutta erisnimen käsite on aika horjuva. Suomen kielen lautakunnan kannanotto Internet tai internet vuodelta 2007 sallii sallii molemmat vaihtoehdot.
Lehdistö käyttää usein pientä alkukirjainta, koska internet koetaan ”ilmiöksi” kuten televisio tai puhelin. Tietotekniikan asiantuntijoiden esitelmät siitä, kuinka ”Internet” ja ”internet” tarkoittavat eri asioita, voi jättää omaan arvoonsa, koska kukaan ei ole esittänyt esimerkkiä suomenkielisestä tekstistä, jossa sellainen ero oikeasti tehtäisiin (paitsi esitelmöitäessä, että ero pitäisi tehdä).
Kielitoimiston kannan mukaan (ks. Kielikello 2/1995) molemmat ovat hyväksyttäviä. Sama koskee sanoja samastua ja samaistua. Vanhoissa kielenoppaissa asetetaan i:ttömät muodot etusijalle, ja Perussanakirjassakin ne ovat varsinaisina hakusanoina, i:lliset vain viittauksina niihin. Toisaalta i:lliset muodot ovat käytännössä yleisempiä.
Varsin monet tavalliset tapaukset ratkeavat Raimo Suonion sivun avulla: Oikeinkirjoitusohjeita news-kirjoittajille ja web-sivujen ylläpitäjille.
Suomen kielen sanojen oikeinkirjoituksen nykyisenä normina on pidettävä ensisijaisesti Kielitoimiston sanakirjaa, joka on vapaasti luettavissa verkossa.
Olennaisesti vanhempi, käytännössä lähinnä 1940-luvun suomea kuvaileva Nykysuomen sanakirja on edelleen hyödyllinen. Ensinnäkin suuri osa esimerkiksi taivutusongelmista ei ole muuttunut miksikään. Toiseksi ”Nykänen” sisältää paljon sellaista sanastoa, jota uudemmissa sanakirjoissa ei ole, ja myös pitempiä sana-artikkeleita.
Taivutusongelmaan löytyy miltei aina vastaus edellä mainitusta Kielitoimiston sanakirjasta. Siinä on hakusanan kohdalla mainittu eräitä koodeja käyttäen sanan taivutustyyppi (eli taivutuskaava), astevaihtelun esiintyminen ja se, ovatko päätteet etu- vai takavokaaliset. Joidenkin erikoisten sanojen osalta on lisäksi sanallisia huomautuksia. Vastaava mutta toisenlaisia merkintöjä käyttävä järjestelmä on käytössä Nykysuomen sanakirjassa.
Esimerkiksi nalle-sanan Kielitoimiston sanakirja esittelee näin:
nalle8 (mon. genetiivi: nallejen t. nallein) vars. last. (lelu)karhu.
Tässä yläindeksi 8 viittaa kirjan ensimmäisen osan alkupuolella olevaan
Taivutustyypit-
Nykysuomen sanakirjassa on vastaavasti:
nalle9 s. last. ja leik. karhusta, karhunpojasta, lelukarhusta. | Korkeasaaren leikkisä n. Pikkusiskon rakkain lelu oli suuri, karvainen n.
Tässäkin sanakirjassa sattuu nalle-sana olemaan myös taivutuskaavansa mallisanana: nalle, -n, -a, -na, -en, (-in), -ja, -ihin. Tämän sanan monikon genetiiviksi Nykysuomen sanakirja siis mainitsee vain muodon ”nallein” ja senkin sulkeissa; kirja sanoo käytännöstään: ”Normaalityyliin kuulumattomat tai harvinaiset taivutusmuodot on pantu sulkeisiin.”
Tyypillisesti taivutuspulmat koskevatkin erikoisia muotoja (esim. ”mikä on vuo-sanan monikon genetiivi?”), ja paras ratkaisu on yleensä muuntaa ilmaisua niin, että ongelma vältetään (esim. käyttää sanaa ”nallekarhujen” eikä miettiä osittaista ristiriitaa sanakirjojen välillä). Silloin kun sanan taivutus tuottaa ongelmia suomea äidinkielenään kirjoittavalle, se tuottaa todennäköisesti ongelmia myös lukijalle.
Sanasta ”vuo” ei Suomen kielen perussanakirjan ja Nykysuomen sanakirjan mukaan käytetä muita monikkomuotoja kuin ”vuot”; Kielitoimiston sanakirjan mukaan ne ovat harvinaisia. Niille ei juuri olisi tarvettakaan sanan merkitysten takia. Fysiikassa ja datatekniikassa on kuitenkin otettu sana ”vuo” käyttöön eräisiin termitarkoituksiin (esim. magneettivuo, tietovuo), jolloin syntyy joskus myös tarvetta monikkotaivutukseen. Silloin käytetään samoja taivutusperiaatteita kuin esimerkiksi sanassa ”suo”, siis vuot : voiden : voita : voissa jne. Nämä toisaalta helposti herättävät hämmennystä.
Ei kumpaakaan. Viive-sana on keinotekoinen; se on sepitetty englannin delay-termin vastineeksi teknillisiin yhteyksiin, mutta sitten se on levinnyt yleiskieleen sellaisiin tarkoituksiin, jotka vanhastaan sanotaan sujuvammin. Sen sijaan, että sanoisit ”se vaikuttaa vuoden viiveellä”, sano ”se vaikuttaa vuoden kuluttua”. Jos todella tarvitaan substantiivi kuvaamaan jotakin erityistä viivästymistä tai viivästämistä, niin ”viivästys” toimii yleensä hyvin.
Koska ”viive” on johdettu sanasta ”viipyä”, kielitoimiston vanhan kannan mukaan oikea taivutus oli viive : viipeen, mutta kielitoimistokin hyväksyy nykyisin myös vallitsevan taivututuksen viive : viiveen.
Perussääntö on, että erisnimiä taivutetaan kuten yleisnimiä, siis yleisten taivutussääntöjen mukaan. Tähän on kuitenkin monia poikkeuksia.
Suomenkielisiä etunimiä taivutetaan usein toisin kuin yleisnimiä, muuan muassa siksi, että mielleyhtymä vastaavaan yleisnimeen koettaisiin häiritseväksi. Taivutetaan esimerkiksi Lempi : Lempin. Joissakin tapauksissa on kaksi vaihtoehtoehtoa, esim. Satu : Sadun tai Satu : Satun. Kaksoiskonsonantti on aina astevaihtelussa, esim. Markku : Markun. Taivutuksen voi tarkistaa Kotimaisten kielten keskuksen sivulta Etunimien taivutus.
Suomenkielisiä sukunimiä taivutetaan yleensä yleisnimien
tavoin (esim. Teräs : Teräksen).
Poikkeuksia on vähän (esim. Tanner : Tannerin).
Lisätietoja on Kielikello- Vieraisiin nimiin ei yleensä sovelleta astevaihtelua,
vaan taivutetaan esim. Hjerppe : Hjerppen. Vanhat, suomen kieleen
sopeutuneet vierasperäiset erisnimet ovat kuitenkin yleensä
astevaihtelun alaisia, esim. Riika : Riian. Jos vieraan nimen lopun kirjoitusasu poikkeaa äänneasusta tai
muuten sopii huonosti suomen kieleen, sovelletaan erityisiä sääntöjä.
Näihin kuuluu mm. se, että jos kirjoitusasu loppuu konsonanttiin mutta
äänneasu vokaaliin, kirjoitetaan vartalon ja päätteen väliin heittomerkki,
esim. Fermat’n. Lisätietoja on mm.
Markus Långin
sivulla Ranskalaisten nimien taivutus suomen kielessä. Horjuntaa on mm. kreikkalaisten nimien taivutuksessa,
esim. Hermes : Hermeen tai Hermes : Hermeksen. Vironkielisiä
nimiä taas taivutetaan osittain kuten vastaavia suomen sanoja
(esim. Meri : Meren), osittain täysin vieraiden nimien tavoin.
Suomen paikkakuntien nimissä esiintyy vaihtelua
sen suhteen, käytetäänkö sisä- vai ulkopaikallissijoja
(esim. Muhoksessa vai Muhoksella).
Taivutusohje löytyy lähes aina Kotimaisten kielten keskuksen
Asutusnimihakemistosta.
Hattuässä (š) on ollut ihan oikea suomen kielen kirjain jo
noin sata vuotta. Lisätietoja:
Kirjaimet š ja ž suomen kielen oikeinkirjoituksessa.
Huomaa kuitenkin, että aivan kaikissa yhteyksissä
ei hattuässää voi luotettavasti esittää, jolloin on pakko
käyttää korviketta sh. Ei. Konekirjoituksen opetuksessa on joskus ennen neuvottu
kirjoittamaan kaksi välilyöntiä virkkeen lopettavan pisteen (tai muun
välimerkin) jälkeen, ja tätä tapaa näkee vielä käytettävän, mutta
standardien mukaista se ei ole. Suomen kielessä on vanhastaan käytetty nimitystä ”flaami”
siitä hollannin kielen lähisukukielestä tai murteesta, jota puhutaan Belgiassa.
Tätä on toisaalta vastustettu, ilmeisesti
joistakin kielipoliittisista syistä.
Kielitoimiston ohjepankin sivu
Hollannin kieli ei ota asiaan selvää kantaa.
”Peking” on hyvin vakiintunut suomeen Kiinan pääkaupungin nimeksi.
Siten ei ole aiheellista vaihtaa sitä kiinan kielen erään
transkription mukaiseksi kirjoitusasuksi ”Beijing”, varsinkaan kun
sitä ei kuitenkaan osata lukea oikein (suunnilleen ”Peitsin”).
Kielitoimiston ohjepankin sivu
Kiinankieliset nimet sallii molemmat asut.
Koska sanaa ei ymmärretä yhdyssanaksi, jonka alkuosa on kansannimi
”thai”. Oikea muoto on tietysti ”Thaimaahan”. Samanlainen. Kun alkuosa on pronomini ja loppuosa -inen-loppuinen,
kirjoitetaan vakiintuneet ilmaisut yhteen.
Hyvä nyrkkisääntö on, että jos ilmaisussa on vain yksi pääpaino, se
on yhdyssana; jos ilmaisun molempien osien alkutavulla on pääpaino,
kyseessä on sanaliitto ja se kirjoitetaan erikseen.
Tämä ei kuitenkaan auta kaikissa tapauksissa, sillä yhteen tai erikseen
kirjoittamisen säännöt ovat osittain vain asetettuja normeja.
Lisätietoja yhdyssanoista on kielitoimiston ohjepankin osassa
Yhdyssanat
Tästä on keskusteltu paljonkin eri foorumeilla,
ilman selvää tulosta. Syitä varmaankin on monia,
muitakin kuin englannin kielen vaikutus.
Nykyisin on hyväksyttävää käyttää tarvittaessa muotoa ”montaa”.
Suomen kielen lautakunta hyväksyi
kokouksessaan 1995-02-20 montaa-muodon käyttämisen Aihetta käsittelee tarkemmin Maija Länsimäen artikkeli
Montaa-partitiivi
Kielikellossa 2/1995 s. 18–22. On. Aiemmin kielenhuollon kanta oli toinen, mutta nykyisin esimerkiksi
Kielitoimiston sanakirja esittää ilmaisut
”tuli tehtyä” ja ”tuli tehdyksi” samanarvoisina. Yleiskielen vanhojen normien mukaan ei,
vaan on sanottava ”alkaa tehdä”
tai ”rupeaa tekemään”.
Suomen kielen lautakunta otti kuitenkin 31.1.2014 kannan, jonka mukaan myös
”alkaa tekemään” hyväksytään, mutta
päätöstä on laajasti pidetty huonona. Suomessa ei ole varsinaista futuuria, mutta vieraiden esikuvien mukaan
muodostettua eräänlaista liittofutuuria ”tulen tekemään” voi käyttää
selvyyden vaatiessa. Yleensä selvyys ei vaadi, vaan voidaan käyttää
preesensiä tulevaan aikaan viitattaessa, koska asiayhteys ilmaisee,
että kyse on tulevaisuudesta. Riittävän selvyyden voi myös saada
aikaan lisäämällä ajan adverbin kuten ”vastedes”.
Kielitoimiston sanakirja kuvaa
tulla-sanan tällaisen käytön seuraavasti: Liittofutuuria käytettäessä on syytä olla varovainen senkin takia,
että ilmaisu ei suomessa ole kieliopillistunut vaan saatetaan
joissakin yhteyksissä tulkita kirjaimellisesti. Siis esimerkiksi
”tulen tekemään” voidaan tulkita ”tulen (jonnekin) ja teen”,
”saavun tehdäkseni”. Toisenlainen liittofutuuri ”olen tekevä” on hävinnyt nykykielestä,
mutta sitä esiintyy vanhassa kirjakielessä. Ei. Kyse on essiivin ja partitiivin päätteen
(-na ja -ta)
yhdistelmästä,
joka esiintyy joissakin murteissa lähinnä adverbeissa,
artikkelin Potkut ministerintä mukaan joissakin kaakkoisissa murteissa
myös sijamuodon tapaan.
Lisäksi siitä on
joissakin vanhoissa kieliopeissa yritetty tehdä sijamuoto sillä
perusteella, että se täyttäisi tietyn ilmaisutarpeen.
Suomen kielessä ”kuu”. Missään muussakaan
kielessä ei tämän kirjaimen nimessä ole g-äännettä. Tavallisimmat sivistyssanat selostaa Jukka K. Korpelan
Pienehkö
sivistyssanakirja. Jos sanan aihepiiri (esim.
lääketiede, ruuanlaitto) tunnetaan, vastaus todennäköisesti
löytyy erikoisalan sanastosta, ks.
Termisanastoja Webissä. Jos kyse on suomen sanasta, niin jokin seuraavista
todennäköisesti sisältää vastauksen.
Näitä sanakirjoja ei ole
Webissä mutta niitä on mm. monissa yleisissä kirjastoissa.
Seuraavat
linkit viittaavat sivuille, joilla on näiden kirjojen
bibliografisia tietoja tai esittelyjä.
Veijo Meren kirja Sanojen synty sisältää myös
etymologisia selityksiä, mutta niissä ei ole eroteltu yleisesti
hyväksyttyjä etymologioita kirjailijan omista ajatuskehitelmistä. Ruotsin sanojen alkuperästä kertoo Svenska Akademiens Ordbok.
Ks. myös sivua Etymologiatiedon lähteitä.
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastaa englanniksi
sci.lang
FAQ,
jota tosin valitettavasti ei ole päivitetty vuoden 2002 jälkeen. Voit katsoa Kotuksen eli
Kotimaisten kielten keskuksen
sivustosta, jossa on hyvä hakutoiminto.
Ohjeita hyvin moniin kielipulmiin on myös
Nykyajan kielenoppaassa.Mikä se hattuässä muka on?
Kuuluuko virkkeen perään kaksi välilyöntiä?
Miten puhelinnumerot kirjoitetaan?
Flaami vai hollanti?
Peking vai Beijing?
Miksi niin usein sanotaan ”Thaimaaseen”?
Kirjoitetaanko ”samanlainen” vai ”saman lainen”?
Miksi yhdys sanat nykyisin kirjoitetaan väärin?
Saako sanoa ”montaa”?
Onko oikein sanoa ”tuli tehtyä”?
Onko oikein sanoa ”alkaa tekemään”?
Saako sanoa ”tulen tekemään”? Onko suomessa futuuri?
Onko eksessiivi (esim. ”luonta”) sijamuoto?
Mikä on Q-kirjaimen nimi?
Mistä tarkoittaa sivistyssana...?
Mistä sana ... on peräisin?
Mitä sukua kielet ovat toisilleen? Mistä kieli on peräisin? Mikä on murre?
Mistä etsin, kun kysymystäni ei ollut
tässä listassa?