Tietotekniikan kotoistus -hanke esitti helmikuussa 2005 julkisen kielten nimiä koskevan kannanottopyynnön. Tämän johdosta esitän seuraavan kannanoton, joka perustuu muun muassa aiemmin kokoamaani aineistoon kielten nimistä.
Ennen taulukkoa tai sen jälkeen olisi hyvä olla enemmän selitystä ratkaisujen taustasta, ainakin joistakin yleisistä linjauksista.
Kolmannen kappaleen lopussa ilmaisu ”cheyenne (ei tšeienne)” on hiukan outo, koska nimen ”cheyenne” ääntämys on lähinnä ”šaien”. Parempi esimerkki olisi ehkä ”cherokee (ei tšerokii)”.
Mainitun kappaleen sisältöön liittyy yleinen kysymys: Tulisiko siinä esitettyä laajemmin säilyttää vierasta ortografiaa? Onkohan ”tšamorro” tunnistettavampi kuin ”chamorro”, joka vastaa muista kielistä tuttua kirjoitusasua? Minusta tällaisia harvinaisia nimiä olisi parempi käsitellä sitaattilainoina, koska suomalaistettu kirjoitusasu on liian outo. Tämä pätee etenkin sanan alussa, koska sana menee aakkostuksessa aivan eri kohtaan kuin mistä lukija kieltä etsii sen englanninkielisen tms. nimen perusteella. Ei ole mitenkään ilmeistä, että ”ch” korvautuu juuri kirjaimilla ”tš” – lukija voi tuntea vain vieraan nimen tietämättä, onko se esim. englannista vai ranskasta. Lisäksi sikäli kuin kyseisiä nimiä on suomessa käytetty ja käytetään, ovat vieraan ortografian mukaiset asut usein yleisempiä, jopa vakiintuneita. Käyttö tuskin on vähenemään päin, koska uutisia ja artikkeleita käännettäessä yleisesti käytetään alkutekstissä mainittua kielennimeä tms., osittain siksi ettei ole aikaa tarkistaa suomenkielistä asua, osittain siksi, että vieras asu arvellaan lukijoille tutummaksi. Vielä on mainittava, että monet kielten nimet ovat samalla alueiden nimiä (tai ilmeisellä tavalla liittyvät niihin), ja alueiden nimet taas yleisesti käsitellään sitaattilainojen tavoin, ellei ole painavaa syytä toimia toisin. Onko siis loogista kirjoittaa, miten Himachal Pradeshin osavaltiossa puhutaan himatšalia?
En ole yksityiskohtaisissa kommenteissani täysin johdonmukainen näissä asioissa, mutta kiinnitän huomiota sellaisiin kohtiin, joissa suomalaistettu kirjoitusasu on minusta erityisen ongelmallinen. Yleisperiaatteeksi ehdottaisin sitä, että vakiintuneita tai vakiintumassa olevia asuja ei muuteta, harvinaiset nimet käsitellään sitaattilainoina ja tavallisemmissa nimissä suositaan suomalaistettua asua, jos molemmat asut ovat käytössä rinnakkain.
Muutamissa nimissä on sulkeissa ”(pohjoinen)” tai ”(etelä)”. Tämä ei ole ihan sujuvaa, ja ilmaisuja kuten ”ndebele (pohjoinen)” on vaikea hahmottaa nimiksi. Mieluummin ehkä ”ndebele (pohjois-)” tai ”ndebele (pohjoisndebele)”. Loogisin kai olisi sellainen kuin ”ndebele, pohjois-”, joka tarkoittaa, että nimi on ”pohjoisndebele”, mutta se on esitetty noin aakkostuksen takia. Loogisin vaihtoehto vain ei aina ole ymmärrettävin.
Onko taulukon 2. sarakkeessa tarpeellista mainita molemmat kolmikirjainkoodit? Se voi hämmentää. Ristiviittaukset tyyliin ”cor > kw, cor” ovat nekin hämmentäviä.
Olisiko ilmaisut, joissa englannissa on ”(Other)”, ranskassa ”, autres langues” lopussa, parempi suomessakin järjestää aakkostuksen takia niin, että merkitsevin sana on alussa? Siis esim. ”suomalais-ugrilaiset kielet (muut)” tai ”suomalais-ugrilaiset kielet, muut”.
Esitän kielikohtaiset kommentit samassa järjestyksessä kuin luonnoksessa, ja käytän kielen tunnisteena kielikoodia.
SFS-ISO 639:ssä on asu ”afar”. En näe erityistä syytä suomalaistaa näin harvinaista lainasanaa lisäämällä loppuun i.
Nykysuomen sivistyssanakirjassa on ”athapaski”. Minusta se sopisi tähän, sillä periaatteella, että nimellä ei oteta kantaa siihen, onko kyseessä kieli, kieliryhmä tms. (Onhan listassa myös mm. ”kiina”, joka todellisuudessa tarkoittaa useita eri kieliä.) Näin vältettäisiin myös ilmaisun ”athapaskalaiset kielet” tietty vulgaari koomisuus. (”Suomalaisessa tietosanakirjassa” on päähakusanana ”athapaska”, synonyymeina ”athabaska” ja ”athapaski”.)
Tästä voisi osan ”-kielet” jättää pois. Kun nimi itsessään on erisnimi, ei mielestäni tarvitse lisäosalla ottaa kantaa siihen, onko kyseessä kieliryhmä (ei vaikka englanninkielinen nimi ottaisi).
Ehdotan sitaattilainamuotoa ”chamorro” alussa esittämistäni syistä.
Tähänkin ehdottaisin sitaattilainamuotoa ”chibcha” (kuten SFS-ISO 639:ssä).
Tšeremissi on vanhastaan suomessa käytetty nimitys ja uskoakseni tunnetumpi kuin mari.
Maailman kielet ja kielikunnat -kirjassa on ”chipewya”. Toisaalta Nykysuomen sivistyssanakirjassa on: ”tšippeve erään pohj.-amer. intiaaniheimon jäsen”. Jotenkin tuntuisi loogiselta käyttää kielen nimityksenä suomessa samaa nimeä kuin heimosta, kuten muutenkin intiaaniheimoista. Heimon nimenä on englannissa ilmeisesti useimmiten ”Chippewa”. Google löytää suomenkielisiltä sivuilta sanan ”chippewa” esiintymiä osittain heimon nimenä, osittain (siitä kai peräisin olevana) ranchien, hevosten ym. nimenä.
Tässä voisi riittää pelkkä ”tšam” – tai ”cham”.
Sopisiko lyhyemmin ”muut kuušilaiskielet”? (”Suomalainen tietosanakirja” sisältää hakusanan ”kuušilaiskielet”.)
Eikö ”wales” ole selvästi ymmärrettävämpi useimmille kuin ”kymri”? Ihan sen takia, että ”Wales” tunnetaan alueen nimenä.
Nykysuomen sivistyssanakirjassa esiintyy ”dargiini”, joka on ilmeisesti sama kuin dargwa (jolle englannissa on myös nimi ”Dargin”). Suomalaisessa tietosanakirjassa taas on: ”dargi, kaukasialaisten kielten koillisryhmän kieli Dagestanissa Neuvostoliitossa” (ja kansannimenä ”dargit, darginit”). Sopisiko näistä jompikumpi paremmin kuin ”dargva”?
Tässä suomalaistettu muoto ”dajakki” tuntuisi sopivammalta, koska se esiintyy (ainoana) muotona Nykysuomen sivistyssanakirjassa.
Ehdottaisin nimeä ”athapaski-slavi” (jos edellä ehdottamani ”athapaski” hyväksytään).
Ehdottaisin sitaattilainaa ”himachali” alussa mainitsemini perustein.
Ehdotan lyhyempää muotoa ”irokeesi” (kuten SFS-ISO 639:ssä).
Tuntuu oudolta, että suomalainen nimi on täysin erilainen kuin englannin- ja ranskankielinen. Onkohan ”džingpho” edes sopiva translitteraatio sanasta ”Jingphaw”? Tässäkin osavaltiosta (ja kansasta) käytetyn nimen asu puoltaisi sitaattilainaa: ”kachin”.
SFS-ISO 639 mainitsee nimet ”grönlanti, grönlannineskimo, inuit”. Minusta pitäisi valita jokin näistä, mieluiten ensimmäinen, eikä nimeä, jota tavallinen suomalainen tuskin osaa sijoittaa edes oikeaan maanosaan kuin sattumalta. Kielennimi ”grönlanti” on myös Suomen kielen perussanakirjassa hakusanana.
Nimi ”juutalaisespanja” olisi varmaankin paljon laajemmin ymmärrettävä kuin ”ladino”, varsinkin kun ”ladinon” tapaisia sanoja on käytössä muissa merkityksissä, jopa sana ”ladino” myös toisen kielen (retoromaanin) nimityksenä. Nimeä tuskin voi pitää poliittisesti sen epäkorrektimpana kuin juutalaisarabiaa tai juutalaispersiaa.
Ymmärrettävyyden takia olisi mielestäni ”luxemburg” asetettava ilman muuta etusijalle.
Olisiko ”mokšamordva” useimmille ymmärrettävämpi nimitys?
Olisiko ”luokittelemattomat kielet” parempi, vaikka se onkin erityyppinen ilmaisu kuin englanninkielinen? Kyseessähän on kuitenkin koodi, joka on tarkoitettu kielille, joille ei ole omaa koodia ja joita ei voi ilmaista edes kielikuntakohtaisilla koodeilla (kuten fiu ja ine), esim. etruskille.
Ehdottaisin tähän nimeä ”manipuri”, ellei ole hyvää perustetta sille, että suomessa käytetään aivan eri nimeä kuin englannissa.
Englanninkielisen nimen perässä oleva ”[Fr: muskogee]” tuntuu tarpeettomalta, jopa hämärältä – onko selvää, mitä se tarkoittaa? (Koodi ilmeisesti tarkoittaa muskogikieliä, joista creek-intiaanien kieli on vain yksi, mutta selviää kai se suomenkielisestä nimestä yhtä hyvin?)
Minusta pelkkä ”maya” riittäisi, kuten SFS-ISO 639:ssä. Kyseessä on toki kieliryhmä, johon kuuluu eri kieliksi luettavissa olevia kielimuotoja, mutta esim. Suomalainen tietosanakirja käyttää ilmaisua ”maya-soke-kielet”. Onko siis ”mayakielet” jokin osa niistä. Jos pyritään korostamaan, että koodi viittaa ryhmään kieliä, saatetaan joutua siihen, että merkitys onkin suppeampi kuin jos ei olisi yritetty.
Olisiko ”ersämordva” useimmille ymmärrettävämpi nimitys?
”Kirjanorja” on SFS-ISO 639:n mukainen nimitys, joten käyttäisin sitä. Jos halutaan, että aakkostuu n:n kohdalle (sinänsä ymmärrettävää, koska käyttäjä yleensä kai etsii ensin listasta norjaa), niin voisi olla ”norja (kirjanorja)”. Ei se minusta ole kömpelömpi kuin ”norjan bokmål” (joka on vähän outo – emmehän sanoisi ”suomen savo” emmekä ”kreikan muinaiskreikka”).
Tunnistettavuuden kannalta kai ”ambo” kiistatta olisi selvempi?
Mieluummin ”norja (uusnorja)”, vrt. koodiin nob.
Miksi tässä olisi sitaattilaina-asu ”navajo”, kun SFS-ISO 639:ssä on ”navaho”, joka on myös Suomen kielen perussanakirjassa ensimmäiseksi mainittu, ja englanninkielisissä nimissäkin on h:llinen vaihtoehto? Käytännössä ”navajo” lienee kyllä useammin käytetty.
Tähän tarjoaisin sitaattilainaa ”nyanja”, jota mm. Suomalainen tietosanakirja käyttää. (Nykysuomen sivistyssanakirjassa on kummallinen ”njanja”.) Olisi hiukan outoa, että tässä olisi nj- mutta sitä seuraavissa ny-.
Tämä on hankala, koska useiden lähteiden (mm. Nykysuomen sanakirja ja jopa SFS-ISO 639) mukaan ”osmani” on sama kuin turkki. Tämä koodi kuitenkin tarkoittaa turkin kielen vanhaa muotoa, joka poikkeaa nykyisestä, mm. siinä, että sitä kirjoitettiin arabialaisin kirjaimin. Toisaalta ”osmani” ei monellekaan kerro mitään edes siitä, minkä suunnan kielestä on kyse. ”Osmaniturkki” voisi olla parempi. Vielä selvempi olisi ”ottomaaniturkki” ” ehkä varmimmin oikein ymmärrettävä nimi, vaikka sitä ei liene aiemmin käytettykään!
Ehdotan nimeä ”otomi”. Suomalainen tietosanakirja käyttää tätä ilmaisua (s.v. otomit): ”Otomikieltä puhuvia intiaaneja on nyk. Meksikossa noin puoli miljoonaa.”
”Muut papuakielet” olisi lyhyempi ilmaisu, ja papuakielet-sanaa käyttää mm. Yleinen suomalainen asiasanasto.
Onko papiamentu-muodolle erityistä perustetta? ”Papiamento” vaikuttaa nettihaun perusteella arvioiden yleisemmältä suomen kielessä ja sopinee suomeen paremmin.
”Paali” vaikuttaa oudolta, mutta kieltämättä Nykysuomen sivistyssanakirja jopa erikseen ottaa normatiivisen kannan sen puolesta ja asua ”pali” vastaan. Eräänlainen kompromissi olisi, että kirjoitetaan ”pali” niin, että a:n päällä on pituusmerkki (pāli, kuten Suomalainen tietosanakirja tekee).
Ehdotan nimeä ”prakrit”, jota Nykysuomen sivistyssanakirja selittää näin: ”useiden keski-int. kielten yhteisnimitys”.
Käyttäisin nimeä ”afgaani”, joka vie mattimeikäläisenkin ajatukset oikeaan maanosaan. Vaikka EU:n kielikoordinaattori väittää, että ”paštu” on ”suomen kielessä [sic] vakiintunut ja tiedemiesten suosittama käytäntö”, pitäisin mm. Suomen kielen perussanakirjaa (jossa ”afgaani” mainitaan myös kielen nimeksi) isompana valttina, jos normipeliä pelataan.
Ehdotan nimeä ”sališ”, jota SFS-ISO 639 käyttää. (Nykysuomen sivistyssanakirjassa on kansan nimityksenä sališ ja seliš, jälkimmäinen päähakusanana.) Suomalainen tietosanakirja käyttää sitä myös ja esittää sen pienen kielikunnan nimeksi.
Sanaliitto ”samarialaisten aramea” ei oikein tunnu nimeltä. Miksei ”samarianaramea”? Eivät tämäntyyppiset nimet tarkoita tiukasti alueeseen sidottua kielimuotoa (sveitsinsaksaakin voi puhua muuallakin kuin Sveitsissä asuva).
Pitäisikö nimen olla selvyyden vuoksi ”skottienglanti”, ettei sitä sekoiteta (skotti)gaeliin, josta useat lähteet (mm. Suomen kielen perussanakirja) käyttävät nimitystä ”skotti”? Tai vielä selvemmin ”skotlanninenglanti” (jolle Google löytää pari osumaa).
Ehdotan nimeä ”singali” SFS-ISO 639:n ja Nykysuomen sivistyssanakirjan mukaisesti.
Englanninkielinen nimitys on sikäli outo, että siinä ei ole lisää ”(Other)”. Sioux-kielistähän ainakin dakotalla on oma koodi. Ellei tähän oteta vain nimeä ”sioux” tai ”sioux-kielet”, niin sopisiko ”muut sioux-kielet”? Ilmaisu ”siouxilaiset kielet” tuntuu keinotekoiselta. (Miten se muuten lausutaan, jos osa ”sioux” äännetään niinkuin sitaattilaina oikeastaan pitäisi lausua, siis alkukielen mukaan? Siltä kannalta ”siouxlaiset” olisi loogisempi kirjoitusasu.)
Asettaisin etusijalle SFS-ISO 639:n mukaisen kirjoitusasun ”shona”. Nimi on käsitetty sitaattilainaksi mm. Suomalaisessa tietosanakirjassa (hakusana ”shonat”).
Tämän kielen nimi on suomeksi vanhastaan ”suaheli” (mm. Nykysuomen sanakirja) tai ”suahili” (mm. Suomen kielen perussanakirja). Vaikka suomen kielen lautakunta päätti v. 2002 muuttaa nimen swahiliksi ”kansainvälisen käytännön mukaisesti”. Luultavasti tästä riippumatta, käytännössä englannin vaikutuksesta, tuntuu ”swahili” muodostuneen jo yleisemmäksi. Tämä on kuitenkin kotoistuksen kannalta takaperoista: kieleen vakiintunut lainasana korvataan sitaattilainalla, jossa on vieras konsonantti ja josta ei edes tiedä, miten se pitää lausua (esim. w englannin mukaan vai v:nä, ja onko toinen tavu painollinen). Tässä olisin yllyttämässä suomalaisempaan muotoon ”suahili”.
En pidä tarpeellisena muuttaa vakiintunutta muotoa ”tlingit” (joka esiintyy mm. SFS-ISO 639:ssä ja Nykysuomen sivistyssanakirjassa, 123 osumaa suomenkielisillä sivuilla Googlessa, tlingiitti-asulla ei yhtään).
Mistä hattu? Hattu on s:n päällä kyllä SFS-ISO 639:ssäkin, mutta se johtunee jostain väärinkäsityksestä. Kielen nimi on esim. Suomalaisessa tietosanakirjassa ”tswana, setswana”, ja ”tswana” esiintyy melko laajasti suomenkielisissä teksteissä.
Miksei yksinkertaisesti ”tupi” tai edes ”tupikielet”? Koodin merkitys on kyllä hiukan epäselvä, koska tärkein tupikieli on ilmeisesti guarani, jolla on oma koodinsa, mutta tup-koodia vastaavassa englanninkielisessä nimessä ei ole sanaa ”(Other)”. Minusta silloin suomenkielinenkin nimi saa olla sellainen, jonka voi tulkita eri tavoin.
Minusta ”undetermined” on pikemminkin ”määrittämätön” kuin ”määrittelemätön”. ISO 639 sanoo: ”The language code und (for undetermined) is provided for those situations in which a language or languages must be indicated but the language cannot be identified.” Teksti voi hyvin olla kieltä, jolla on määritelty kielikoodi, mutta kieltä ei (toistaiseksi) ole voitu määrittää, saada selville.
Voisi olla vain ”sorbi” (näin mm. Nykysuomen sivistyssanakirjassa ja SFS-ISO 639:ssä).
Sitaattilainana kirjoittaminen, siis ”yao”, voisi olla perusteltua.
Ehdotus: ”yap”.
Asujen ”Žuang” ja ”Chuang” ero johtunee kiinalaisen kirjoituksen transkriptioiden eroista (pinyin contra Wade-Giles, joista kumpikaan ei tässä(kään) taida kuvata ääntämystä kovin tarkasti). Kun yleisesti nykyisin käytetään pinyiniä paitsi aivan vakiintuneimpiin nimiin, olisi tässäkin ”zhuang” kai oikea. Asu ”tšuang” on Wade-Gilesin mukainen transkriptio ikään kuin suomalaistettuna.