Heprean kielen siirtokirjoitus

Tämä dokumentti kuvaa, miten hepreaa kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin kolmen eri menetelmän mukaan: suomalaisen standardin SFS 5824 tarjoamat kaksi vaihtoehtoa, tieteellinen ja yleiskielinen siirtokirjoitus (translitteraatio), sekä kansainvälinen standardi ISO 259. Lyhyesti käsitellään muitakin heprean siirtokirjoitustapoja.

Kirjaimet (konsonanttimerkit)

Merkki Yl. Tiet. ISO IPA Nimi Huomautuksia
א –/’ ʾ [ʔ]/– alef Yleiskielisessä siirtokirjoituksessa ei merkitä, paitsi sanan sisällä, kun alef on tavun alussa.
b b b [b] bet dagesh  
ב v [v] bet ḇ = U+1E07, Ḇ = U+1E06
g g g [g] gimel dagesh  
ג g ḡ/g̱ [g] gimel ḡ = U+1E21, Ḡ = U+1E20, g̱ = g U+0331; ks. kohtaa yod-kirjaimen vastineesta
d d d [d] dalet dagesh ḏ = U+1E0F, Ḏ = U+1E0E
ד d [d] dalet  
ה h/– h/– h [h]/– he Suom. siirtokirjoituksessa ei merkitä sanan lopussa, jos merkki ei äänny.
u û w [u] vav dagesh Suomalainen standardi kuvaa tämän vain implisiittisesti.
וֹ o ô ō [o] vav holem Suomalainen standardi kuvaa tämän vain implisiittisesti.
ו v w w [v] vav  
ז z z z [z] zayin  
ח h [x] het ḥ = U+1E25, Ḥ = U+1E24
ט t [t] tet ṭ = U+1E6D, Ṭ = U+1E6C
י y/j/– y/j/^ y [j]/– yod Suom. siirtokirjoituksessa suositellaan y-kirjainta. Sanan lopussa erikoiskäsittely.
כּ ךּ k k k [k] kaf dagesh
כ ך kh [x] kaf ḵ = U+1E35, Ḵ = U+1E34
ל l l l [l] lamed  
מ ם m m m [m] mem  
נ ן n n n [n] nun  
ס s s s [s] samek  
ע –/’ ʿ ʿ [ʔ]/– ayin Yleiskielisessä siirtokirjoituksessa ei merkitä, paitsi sanan sisällä, kun ayin on tavun alussa.
פּ ףּ p p p [p] pe dagesh  
פ ף f p̄/p̱/f [f] pe p̄ = p U+0304, p̱ = p U+0331
צ ץ ts [ts] tsadi ṣ = U+1E63, Ṣ = U+1E62
ק k q q [k] kof  
ר r r r [ʁ] resh  
š/sh š/sh š [ʃ] shin š = U+0161, Š = U+0160
s ś s [s] sin ś = U+015B, Ś = U+015A
t t t [t] tav dagesh  
ת t t [t] tav ṯ = U+1E6F, Ṯ = U+1E6E
Lisäkirjaimia, jotka esiintyvät vain vieraissa sanoissa
ג׳ j/ǧ j/dž   [dʒ] jimel, gimel geresh Suom. siirtokirjoituksessa vastine on j, paitsi jos yodin vastineena on j.
ז׳ ž/zh ž/zh   [ʒ] zhayin, zayin geresh ž = U+017E, Ž = U+017D
ח׳ kh   [χ] het geresh ḫ = U+1E2B, Ḫ = U+1E2A
ע׳ gh ġ   [ɣ]/[ʁ] ayin geresh ġ = U+0121, Ġ = U+0120
צ׳ ץ׳ č   [ʃ] tsadi geresh č = U+010D, Č = U+010C
וו v v   [w] vav vav

Taulukon rakenteen selityksiä

Vinoviiva ”/” tarkoittaa vaihtoehtoisuutta. Taulukon sarakkeet ovat seuraavat:
  1. Heprean kirjain. Jos tässä kohdassa on kaksi merkkiä, niistä vasemmanpuoleinen on sanan lopussa käytettävä muoto.
  2. Merkin siirtokirjoitus suomalaisen standardin SFS 5824 ns. yleiskielisen siirtokirjoituksen mukaan. Ajatusviiva ”–” tarkoittaa, että merkki jätetään merkitsemättä.
  3. Merkin siirtokirjoitus suomalaisen standardin SFS 5824 ns. tieteellisen siirtokirjoituksen mukaan.
  4. Merkin siirtokirjoitus kansainvälisen standardin ISO 259 mukaan.
  5. Merkin tavallinen äännearvo Israelissa puhutussa nykyhepreassa IPA-merkillä esitettynä, teoksen The World’s Writing Systems mukaan. Ajatusviiva ”–” tarkoittaa, että merkki ei äänny.
  6. Merkin nimi. Tämä on hepreankielinen nimi yleiskielisen translitteraation mukaisessa asussa.

Tarkkeet

Seuraavan taulukon ensimmäisessä sarakkeessa esitetään tarke mem-kirjaimeen מ liittyvinä. Osa tarkkeiden vaikutuksesta esitettiin jo edellä konsonanttitaulukossa. Esimerkiksi kun holem-tarke esiintyy vav-kirjaimen yhteydessä, וֹ, tämä yhdistelmä siirtokirjoitetaan o:lla (tieteellisessä siirtokirjoituksessa ô:lla), eikä tarketta enää erikseen oteta huomioon.

Merkki Yl. Tiet. ISO IPA Nimi Huomautuksia
מָ a ā/â/ǫ [a]/[o] kamets, qamats T:n muotoinen merkki kirjaimen alla.
Tieteellisessä siirtokirjoituksessa â, jos seuraa he ה tai yod י. Joskus ǫ.
מַ a a [a] patah Vaakaviiva ”_” kirjaimen alla.
מֵ e e/ê e [e] tsere Kaksi pistettä ”..” kirjaimen alla.
Tieteellisessä siirtokirjoituksessa ê, jos seuraa yod י.
מֶ e ę/ę̂ e [e] segol Kolme pistettä kolmiomuodossa kirjaimen alla.
Tieteellisessä siirtokirjoituksessa ę̂, jos seuraa yod י.
מִ i i/î i [i] hirek, hiriq Piste ”.” kirjaimen alla.
Tieteellisessä siirtokirjoituksessa î, jos seuraa yod י.
מֹ o o/ô o [o] holem, holam Piste vasemmalla ylhäällä.
Tieteellisessä siirtokirjoituksessa ô, jos seuraa vav ו.
מֻ u u u [u] kibbuts, qubuts Kolme laskevaa pistettä kirjaimen alla.
מְ e/– ě/– o [ə]/– sheva Kaksi pistettä ”:” kirjaimen alla.
Ks. shevan merkintä siirtokirjoituksessa
מֲ a ă [a] hatef patah, hataf patah Vaakaviiva ja kaksi pistettä ”:” kirjaimen alla.
מֱ e ę̌ [e] hatef segol, hataf segol Segol ja kaksi pistettä ”:” kirjaimen alla.
מֳ o ǫ̆ o [o] hatef kamets, hataf qamats Kamets ja sen oikealla puolella kaksi pistettä ”:” kirjaimen alla.

Selityksiä

Alefin ja ayinin vastineet

Standardi sanoo sekä alefista että ayinista yleiskielisen siirtokirjoituksen osalta: ”Merkitään ainoastaan sanan sisällä kahden samalla merkillä translitteroitavan vokaalin välissä sekä alefin/ayinin aloittaessa tavun.” Kuvaus on toisteinen, koska kahden identtisen vokaalin välissä on aina tavunraja. Tosin silloin tavunrajan olemassaolo voidaan päätellä tuntematta sanan ääntämystä.

Käytännössä alef ja ayin jätetään usein merkitsemättä silloinkin, kun ne tämän säännön mukaisesti pitäisi merkitä. Jopa standardissa itsessään mainitaan Israel-nimen hepreankieliseksi asuksi Yisrael, vaikka standardinmukainen siirtokirjoitettu asu on Yisra’el (יִשְׂרָאֵל).

Sananloppuisen he-kirjaimen pois jättäminen

Suomalaisen standardin siirtokirjoitustaulukko esittää he-kirjaimen vastineeksi h-kirjaimen, mainitsematta mitään poikkeusta. Kahdesta esimerkistä (mishne, Shelomo) sekä vokaalimerkkien kuvauksista voidaan päätellä, että sanan lopussa he-kirjain jätetään huomiotta molemmissa siirtokirjoitustavoissa, jos se ei äänny. Tätä päätelmää vahvistaa standardia koskevan SFS:n uutisen kohta, jossa puhutaan Mooses-nimen heprealaisesta muodosta Moshe. Tässä nimessä, מֹשֶׁה, on lopussa he-kirjain.

Normaalista tarkkeettomasta kirjoituksesta ei voi päätellä ääntymättömyyttä, vaan ääntämys pitää tuntea. Tosin useimmiten sananloppuinen he on ääntymätön. Tarkkeellisessa kirjoituksessa he ה on ääntymätön, ellei siinä ole mapik-tarketta eli pientä pistettä sisällä: הּ. Jos sana loppuu tällaiseen merkkiin, siihen voi liittyä vokaalimerkki, joka tällöin poikkeuksellisesti ilmaisee vokaalin, joka ääntyy ennen konsonanttia.

Sirkumfleksin käyttö

Heprean tieteellisissä siirtokirjoitusjärjestelmissä käytetään usein sirkumfleksia vokaalin päällä, esimerkiksi û, osoittamaan, että vokaalia vastaa konsonanttikirjain. Tämä liittyy siihen, että pelkässä konsonanttikirjoituksessakin on hepreassa jo kauan merkitty joitakin vokaaleja, nimittäin he-kirjaimella a:ta tai avointa e:tä, vav-kirjaimella u:ta ja myöhemmin myös o:ta sekä yod-kirjaimella i:tä ja myöhemmin myös suljettua e:tä. Vokaalimerkkejä käytettäessä osoitetaan vokaalin tarkka laatu erikseen.

Suomalainen standardi ei mainitse tällaista käytäntöä, mutta sen esimerkeistä on pääteltävissä, että sellaista tapaa on tarkoitus noudattaa tai voidaan noudattaa tieteellisessä siirtokirjoituksessa. Epäselväksi jää, minkä periaatteiden mukaan tämä tapahtuisi. Tässä dokumentissa on pyritty esittämään säännöt tälle vertaamalla standardin esimerkkejä muiden määrittelyjen sääntöihin.

Yod-kirjaimen vastineet

Suomalaisen standardin mukaan yod-kirjaimen vastineena voi käyttää joko y:tä tai j:tä. Niistä suositellaan y:tä.

Jos käytetään j:tä, sitä tulee käyttää kaikissa yhteyksissä. Tällöin gimel gereshin ג׳ vastineena on käytettävä dž:aa (yleiskielisessä siirtokirjoituksessa) tai hattu-g:tä ǧ (tieteellisessä siirtokirjoituksessa).

Standardi ei erikseen kuvaa yodin käsittelyä sanan lopussa. Sen vokaaleja käsittelevistä esimerkeistä ilmenee kuitenkin, että sananloppuinen yod jätetään merkitsemättä yleiskielisessä siirtokirjoituksessa, kun taas tieteellisessä siirtokirjoituksessa se aiheuttaa sirkumfleksin lisäämisen vokaalin päälle. Esimerkiksi בִּי on yleiskielisessä siirtokirjoituksessa bi, tieteellisessä bî. Alkujaan tällainen yod esitti pitkää vokaalia. Tarkkeettomassa kirjoituksessa se edelleen toimii vihjeenä siitä, että sanan lopussa on i- tai e-äänne. Tarkkeellisessa kirjoituksessa vokaali osoitetaan edeltävään kirjaimeen liittyvällä tarkkeella, jolloin voidaan sanoa, että yod ei lainkaan äänny.

Lisäksi standardissa on esimerkki סְתָיו, siirtokirjoitettuina asuina setav ja sĕṯâw, סְתָו, siirtokirjoitettuina asuina setav ja sĕṯāw. Esimerkkejä ei selitetä, joten jää avoimeksi, millaisissa sanansisäisissä yhteyksissä yod jää vaille vastinetta.

Kamets-merkki tieteellisessä siirtokirjoituksessa

Standardi kuvaa ǫ-kirjaimen kamets-merkin yhtenä mahdollisena vastineena, mutta ei määrittele, milloin sitä käytetään. Se ainoastaan esittää, että בָּX- siirtokirjoitetaan bǫ ja בָּX- siirtokirjoitetaan bǫ̆.

Shevan merkintä

Standardi ei määrittele, milloin sheva jätetään vaille vastinetta. Se vain esittää siitä samalle yhdistelmälle בֳּ eri siirtokirjoitusasut (yleiskielisessä be ja b, tieteellisessä bě ja b), ja selityksinä ovat vain ”(mobile)” ja ”(quiescens)”, ja lisäksi on esimerkki מִשְׁנֵה, jonka siirtokirjoitettu asu on mišne tai mishne, siis niin, että shin-kirjaimeen liittyvää shevaa ei merkitä.

Käytännössä tarkoitettaneen, että sheva jätetään vaille vastinetta silloin, kun se ei äänny hepreassa.

Konsonanttien kahdennus

Dagesh-merkki voi osoittaa konsonantin kahdennusta sen lisäksi tai sijasta, että se osoittaa, että konsonantti on klusiili eikä frikatiivi. Suomalainen standardi ei kuvaa tätä. Se esittää yhden esimerkin (dibberu), jossa bet dageshin vastineena on kaksoiskonsonantti, ja lisäksi sanoo yhden (määräävää artikkelia koskevan) ”erikoistapauksen” kohdalla, että yleiskielisessä siirtokirjoituksessa ”artikkelin jälkeistä konsonantin kahdennusta ei merkitä”. Lisäksi esimerkkiteksteissä on ilmeisimmin merkitty osa konsonanteista kahdennettuina.

Käytännössä standardin on tulkittava tarkoittavan seuraavaa:

Klusiilimerkit bet, gimel, dalet, kaf, pe ja tav ääntyvät yleensä yksinkertaisina sanan alussa, konsonantin jäljessä ja eräiden vokaalimerkkien (sheva, hatef patah, hatef segol, hatef kamets), muulloin kahdentuneina.

Yhdysmerkin käyttö

Standardin mukaan ”yhdysviivalla erotetaan sanasta artikkeli, prepositiot, eräät konjunktiot yms.” Koska tällaisella yhdysmerkillä ei ole vastinetta hepreankielisessä kirjoituksessa, on siirtokirjoituksessa siis tunnettava riittävästi sanojen merkitystä.

Perustietoja heprealaisen kirjaimiston siirtokirjoituksesta

Standardit

Kun heprean sanoja kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin, asiaa koskeva suomalainen standardi on SFS 5824 Heprealaisen kirjaimiston translitteraatio vuodelta 1998, ja se koskee heprean ja jiddišin translitterointia. Se poikkeaa joiltakin osin kansainvälisistä standardeista kuten seuraavista ISO-standardeista:

Standardi ISO 259-2 yksinkertaistaa siirtokirjoitusta jättämällä pois useita vokaalimerkkejä.

Standardi kuvaa määrittelemiensä kahden eri siirtokirjoitusmenetelmän käyttötarkoitukset seuraavasti:

Standardin mukaista tieteellistä siirtokirjoitusta ei kuitenkaan käytetä kansainvälisesti. Se on vain suomalainen standardi, jota ei maailmalla tunneta eikä käytetä. Tosin se muistuttaa melko paljon ISO 259:ää, mutta poikkeaa siitä sallimalla tarpeettomasti eri vaihtoehtoja. Lisäksi ISO 259 on melko suppeassa käytössä. Kansainvälisesti yleisimpiä ovat muutamat lähinnä englanninkielisen maailman käytännöt.

Poikkeamia ISO-standardeista selittää SFS:n uutinen seuraavasti.

Heprealaisen kirjaimiston yhtenäistä kansainvälistä kirjoitustapaa ei ole onnnistuttu luo­maan. Asiasta olemassa olevat kansainväliset ISO-standardit pohjautuvat yksityis­kohtaisen takaisin­käännettävyyden periaatteelle ja ovat siksi normaali­käytäntöön soveltumattomia. Nyt julkaistu standardi SFS 5824 nojautuu kotimaisiin perinteisiin, mutta huomioi samalla kansain­väliset kehitys­suunnat.

Standardi rajoittaa soveltamisalaansa niin, että sen mukaista siirtokirjoitusta ei sovelleta seuraaviin:

Heprean siirtokirjoituksen luonne

Heprean siirtokirjoitusta kutsutaan suomalaisessa standardissa translitteroinniksi. Se on kuitenkin luonteeltaan hyvin erilaista kuin puhdas translitteraatio, jossa korvataan tietyn kirjoitusjärjestelmän kirjaimet toisen järjestelmän kirjaimilla.

Puhtaimmassa translitteraatiossa kutakin kirjainta vastaa aina sama toisen järjestelmän kirjain niin, että kahdella eri kirjaimella ei ole samaa vastinetta. Kansainvälisen standardin ISO 233 määrittelemä translitterointi on sellainen. Se on kuitenkin erittäin epäkäytännöllinen muihin kuin tieteellisiin tarkoituksiin, muun muassa siksi, että normaalissa hepreankielisessä kirjoituksessa ei merkitä useimpia vokaaliäänteitä.

Suomalaisen standardin mukainen tieteellinen siirtokirjoitus muistuttaa kansainvälisen standardin mukaista, mutta sisältää – selvän joskin julkilausumattoman – periaatteen, jonka mukaan sanat kirjoitetaan ikään kuin ne olisi hepreassa kirjoitettu käyttäen tarkemerkkejä vokaalien osoittamiseen ja eräiden konsonanttien erojen esittämiseen. Tämä toisaalta merkitsee, että nimeä ei voi siirtokirjoittaa, jos lähtökohtana on vain tavanomainen heprealainen kirjoitusasu eikä ole tietoa sen ääntämyksestä eikä tarkkeellisesta asusta. Toisin sanoen siirtokirjoitettua asua muodostettaessa on joko osattava hepreaa ja tunnettava kontekstia riittävästi taikka saatava käyttöön tarkkeellinen esitysmuoto.

Muut heprealaisin kirjaimin kirjoitettavat kielet

Suomalainen standardi toteaa, että se on laadittu heprean ja jiddišin siirtokirjoitukseen, ”mutta sitä voidaan soveltaa myös muihin heprealaista kirjoitusta käyttäviin kieliin (esim. juutalaisarabia ja ladino eli juutalaisespanja).”

Standardin määrittelemä jiddišin siirtokirjoitus vastaa heprean yleiskielistä siirtokirjoitusta seuraavin poikkeuksin:

Aiheeseen liittyvää

Merkkien toteuttaminen

Standardi SFS 5824 on julkaistu vain painetussa muodossa, eikä siitä voi yksikäsitteisesti päätellä, miten tieteellisen siirtokirjoituksen merkit tulisi toteuttaa merkkikoodin tasolla. Tässä dokumentissa on esitetty tulkinta, jossa merkit toteutetaan ensisijaisesti ns. yhdistelmämerkkeinä (precomposed characters), toissijaisesti – kun yhdistelmämerkkiä ei ole – yhdistyvien tarkkeiden (combinining marks) avulla. Toinen tulkinta on, että alle- ja ylleviivaukset tehdään tekstinkäsittelyohjelman toiminnoilla.

Taulukossa on tulkittu, että alleviivaus tehdään alapuolisella pituusmerkillä (macron below), ylleviivaus pituusmerkillä (macron). Muitakin Unicode-merkistön tarkkeita voisi käyttää, mutta nämä tuottanevat yleensä typografisesti parhaan tuloksen.

Käytännössä valinnoissa on otettava huomioon fonttien asettamat rajoitukset. Esimerkiksi yleisesti käytetyssä Arial Unicode MS -fontissa ei alaviiva-g g̱ näy oikein (alaviiva puuttuu).

Myöskään alefin ja tsadin vastineita ei yksilöidä merkkikoodin tasolla. Ulkoasultaan ne vastaavat suomen kielen mukaista heittomerkkiä, ’ U+2019, paitsi tsadin vastine tieteellisessä siirtokirjoituksessa, joka on asultaan vasemmanpuoleinen puoliympyrä, ʿ U+02BF, jota yleisesti käytetään siirtokirjoituksessa tällaisissa yhteyksissä. Tämän takia olisi loogista, että alefin vastine tieteellisessä siirtokirjoituksessa olisi oikeanpuoleinen puoliympyrä, ʾ U+02BE. Standardi ei ole sisäisesti johdonmukainen, koska sen esimerkeissä on sekä yleiskielisessä että tieteellisessä siirtokirjoituksessa tsadin vastineena joissakin kohdissa käänteinen heittomerkki, ‘ U+2018.

Muita siirtokirjoitustapoja

Heprean siirtokirjoitukselle on useita muitakin määriteltyjä käytäntöjä sekä myös menettelyjä, joita ei ole erityisesti määritelty ja jotka saattavat olla epäjohdonmukaisia. Tavallisia ovat seuraavat ilmiöt:

Kartoissa käytetään muiden siirtokirjoitustapojen ohella YK:n paikannimikonferenssin suositusta, jonka uusin version on vuodelta 2007. Se poikkeaa suomalaisen standardin mukaisesta yleiskielisestä siirtokirjoituksesta seuraavasti:

Googlen kartoissa käytetyt asut ovat melko lähellä tätä järjestelmää, mutta niissä tsadin merkkinä on tz, kafi merkkinä ch (esimerkiksi derech = derekh ’tie’) ja määräävä artikkeli kirjoitetaan versaalialkuisena ja kiinni seuraavaan sanaan tyyliin HaYamin (= ha-Yamin).