Nykyajan kielenopas, luku 8 Taivutus:

Lyhenteiden ja tunnusten taivutus

Sisällys:

Lyhenteiden (ja tunnusten) taivutusta käsi­tel­lään laajahkosti Kielikello-lehden numerossa 4/2000 ja myös Kieli­toimiston oikein­kirjoitus­oppaassa. Asiaa koskevat säännöt ovat eri läh­teis­sä lähes samat. Kui­ten­kin sään­tö­jen vas­tai­nen taivutus on var­sin taval­lis­ta. Usein sään­nöt sallivat kaksi vaihto­ehtoa (esi­mer­kik­si CEN:n ja CENin), mutta monet eivät käytä niistä kumpaakaan, vaan kek­si­vät omia vaih­to­ehto­jaan (esim. CEN:in)!

Numeroin merkittyjen lukujen taivutusta (esim. 5:een = viiteen) käsiteltiin kohdassa Luvun sijamuodon osoittaminen. Katso myös edellistä lukua: Erisnimien ja vieraiden sanojen taivutus.

Suureilmauksen taivutus

Seuraavat säännöt koskevat kaikenlaisia suureiden ilmauksia, jotka koostuvat luvusta ja yksiköstä. Ne koskevat myös esimerkiksi prosentti-ilmauksia, joissa prosentti tulkitaan eräänlaiseksi yksiköksi.

Kun sekä luku että yksikkö kirjoitetaan sanoin, taivutetaan molempia.

kaksi metriä : kahdella metrillä
kahdella eurolla
kahdella prosentilla

Kun luku kirjoitetaan numeroin ja yksikkö sanoin, kirjoitetaan luku yleensä ilman päätettä, vaikka se lue­taan taivutettuna.

42 metriä : 42 metrillä [luetaan: neljälläkymmenelläkahdella metrillä]
42 €:lla
42 %:lla

Jos kuitenkin luku luetaan partitiivimuotoisena, merkitään partitiivin pääte näkyviin. Tällaiset ilmaukset ovat harvinaisia eivätkä kovin luettavia, ja yleensä asian voi ilmaista toisin.

Pituus ei ylittänyt 42:ta metriä.
Pituus ei ylittänyt neljääkymmentäkahta metriä.
Hinta ei ylittänyt 42:ta euroa.
Osuus ei ylittänyt 42:ta prosenttia.

Jos yksikkö ilmaistaan tunnuksella tai lyhenteellä, liitetään taivutuspääte yleensä vain siihen. Luku kirjoitetaan tällöin käytännössä aina numeroin ja siis ilman päätettä, vaikka se lue­taan­kin taivutettuna.

42 m:llä [luetaan: neljälläkymmenelläkahdella metrillä]

Poikkeus: Jos luku luetaan perusmuodossa ja yksikkö partitiivissa, ei sijapäätettä merkitä lainkaan. Tämä on erittäin tavallinen tapaus: näinhän merkitään suure silloin, kun lause­yhteys ei vaadi ilmauksen taivutusta.

42 m [luetaan: neljäkymmentäkaksi metriä]
42 €
42 %

Toinen poikkeus: Jos luku luetaan partitiivimuotoisena, merkitään partitiivin pääte yksikön tunnuksen jälkeen. Tällainen rakenne on usein hämmentävä ja vaikealukuinen.

Pituus ei ylittänyt 42 m:ä. [luetaan: neljääkymmentäkahta metriä]
Hinta ei ylittänyt 42 €:a.
Osuus ei ylittänyt 42 %:a.

Lyhenteen taivuttamisen periaate

Lyhenne edustaa ensi sijassa vastaavan sanallisen ilmaisun perusmuotoa. Jotta se edustaisi taivutettua muotoa, kirjoitetaan sen jälkeen kaksoispiste ja taivutuspääte. Sama koskee tun­nuk­sia, erikoismerkkejä, numeroin kirjoitettuja lukuja ja ylipäänsä kaikkia merkkijonoja, jot­ka eivät ole kirjoitettuja sanoja.

EU = Euroopan unioni
EU:ssa = Euroopan unionissa
7 % = seitsemän prosenttia
7 %:iin = seitsemään prosenttiin
v:sta = vuodesta
v:ta = vuotta

Kaksoispiste voidaan tällaisissa ilmaisussa nähdä merkiksi, joka erottaa toisistaan osat, jotka luetaan eri periaatteiden mukaan.

Vuosi-sanan eri muotojen lyhentämisestä ks. kohtaa Vuosiluvut ja vuosi-sana.

Erikoistapauksen muodostaa sanakirjoissa käytetty lyhentämistapa. Hakusanan sisällä on usein pystyviiva, esimerkiksi avut|on. Tällöin sanan käyttöesimerkeissä hakusanan alku­kir­jain ja piste edustaa hakusanaa sellaisenaan, kun taas alkukirjain ja kaksoispiste edustaa hakusanan alkuosaa pystyviivaan asti. Esimerkiksi käyttöesimerkit ”A. lapsi. Tuntea itsensä a:tomaksi.” on siis luettava ”Avuton lapsi. Tuntea itsensä avuttomaksi.”

Lyhenteiden johdokset muodostetaan samaan tapaan kuin taivutusmuodot, siis kaksois­pisteen avulla. Sen sijaan yhdyssanoissa käytetään yhdysmerkkiä.

DNA:ssa
DNA:mainen
RKP:läinen
DNA-pohjainen

Poikkeuksia taivutuksen merkitsemiseen

Lyhenteeseen, tunnukseen tms. ei merkitä taivutuspäätettä seuraavissa poikkeustapauksissa:

Myös tunnuksia taivutetaan

Kaikkia ilmauksia, joita voidaan taivuttaa, taivutetaan sen mukaan, mitä niiden asema lau­sees­sa vaatii. Yleensä näin tehdäänkin puheessa, mutta kirjoituksessa jätetään usein esi­mer­kik­si mittayksikköjen tunnukset taivuttamatta. Jopa Suomen Standardisoimisliiton SI-oppaassa (vuoden 2002 painos) suorastaan käsketään (vastoin SFS-standardia!) olemaan yleensä taivuttamatta tun­nuk­sia, joskin tätä lievennetään esimerkillä ja lisähuomautuksella:

Yksikön tunnukseen ei merkitä taivutuspäätettä, ellei esityksen selvyys sitä vaadi. Esimerkiksi ”kahden metrin pituinen” kirjoitetaan ”2 m:n pituinen”, mutta voidaan kirjoittaa myös ”2 m pituinen”. Sen sijaan lauseessa "paransin ennätystäni neljään­kymmeneen sekuntiin" on kirjoitettava 40 s:iin eikä voi kirjoittaa "40 s".

Edellä olevassa lainauksessa on säilytetty lainaus­merkit SI-oppaan mukaisina. Siinä on osittain englannin mukaisia lainaus­merkkejä, osittain pysty­suoria lainaus­merkkejä, ei siis vahingossakaan suomen kielen mukaisia!

Tunnusten jättäminen taivuttamatta (esim. ”5 m pituinen”) on kyllä tekniikan alalla ta­val­lis­ta, mutta se ei ole minkään standardin mukaista, vaan päinvastoin standardin SFS 4175 vastaista.

Tietenkin on sallittua ja usein suotavaakin välttää tunnuksen taivuttaminen muotoilemalla lause niin, että tunnus ja sitä vastaava sana esiintyvät perusmuodossa.

2 m pitkä [= kaksi metriä pitkä]

Mittayksikön tunnuksen taivutusta merkittäessäkin lähtökohtana on lukutapa. Tällöin aja­tel­laan tunnus luettavaksi sen virallisen nimen (esimerkiksi neliömetri) eikä arkikielisen nimen (esimerkiksi neliö) mukaan. Jos kyseessä on johdettu yksikkö, jolla ei ole omaa nimeä, on taivutus usein hankalaa; ks. kohtaa Miten taipuu ”m/s”?

Pinta-ala kasvoi 650 m². [neliömetriä]
Pinta-ala kasvoi 650 m²:iin. [neliömetriin]
Punnusten paino nousi jo 150 kg:aan. [kilogrammaan]

Paineen yksikön baarin tunnuksen bar taivutus johtaa usein outoihin asuihin kuten bar:n (= baarin), bar:iin (= baariin) ja bar:ksi (= baariksi). Siksi on yleensä parempi käyttää baari-sanaa, sikäli kuin tätä yksikköä käytetään. SI-järjestelmän mukainen paineen yksikkö on pascal (tunnus Pa); 1 baari on 100 kilopascalia.

Pääte lukutavan mukaan

Lyhenteen tms. taivutettuun muotoon kirjoitetaan kaksoispisteen jälkeen näkyviin se pääte, joka ilmauksessa ääneen luettuna on. Kirjoittajan on siis tiedettävä, miten lyhenne luetaan. Tässä voi olla useita vaihtoehtoja, koska lyhenteellä on useita lukutapoja, etenkin, jos sillä on useita merkityksiä.

FTP:hen [äf tee peehen]
oy:öön [osakeyhtiöön]
oy:hyn [oo yyhyn]
Johtimessa kulkeva virta laski 2 A:iin. [ampeeriin]
Tapauksista A, B ja C kiinnitämme huomion ensin A:han. [aahan]

Vaikeinta asiassa on taivutuspäätteen tunnistaminen, joka tuottaa vaikeuksia suomea äidinkielenään puhuvillekin. Hankalissa tapauksissa täytyy ajatella sanan muitakin taivutus­muotoja ja päätellä niistä, mikä on sanan taivutusvartalo. Kun vartalo erotetaan, niin jäljelle jäävä osa on päätettä.

Hankala taivutettava on esimerkiksi sana vuosi, koska sen vartalo on erilainen eri tai­vu­tus­muo­dois­sa: vuode- (esim. muodossa vuoden), vuote- (esim. muodossa vuoteen), vuon- (muo­dos­sa vuonna), vuot- (muodossa vuotta) ja tietysti myös vuosi-. Muotoja pitää verrata myös muiden sanojen vastaaviin taivutusmuotoihin, jotta voidaan hahmottaa, mikä on var­ta­loa, mikä on päätettä. Tässä asiassa on kieliopin opinnoista hyötyä.

Myös sana aste on hiukan hankala, koska sillä on useita vartalonmuotoja. Perusmuodon ohella sillä on muoto astee- (esim. sanassa asteen), ja partitiivissa astetta vartalo on astet- (eli siinä päätettä on vain -ta). Tämä vaikuttaa tunnusten ° (aste) ja °C (celsiusaste) taivutukseen.

100°:n [sadan asteen]
100°:ssa [sadassa asteessa]
100°:ta [sataa astetta]
100°:seen [sataan asteeseen]
100 °C:seen [sataan celsiusasteeseen]

Tavassa, jolla pääte kirjoitetaan taivutettuun lyhenteeseen, on kolme poikkeusta:

Kaksi viimeksi mainittua poikkeusta ovat melko vähämerkityksisiä, koska lyhenteitä ja tun­nuk­sia ei yleensä kannata eikä tarvitse taivuttaa monikossa. Esitetyt esimerkitkin ovat huo­no­ja, koska sääntöjen mukaan mittayksiköiden tunnuksia ja prosenttimerkkiä ei pitäisi käyt­tää kuin luvun jäljessä, ja silloinhan ne luetaan yksiköllisinä (esim. 4 kg:aan = neljään kilo­gram­maan, 5 %:lla = viidellä prosentilla). Oikeampi esimerkki olisi ilmaus ”lv:ein”, jos lyhenne ”lv” on tarkoitettu luettavaksi kirjaimittain ”älvee”. Tässäkin tapauksessa tuntuu kuitenkin ai­heet­to­mal­ta ottaa mukaan e-kirjainta, joka kuuluu vartaloon eikä päätteeseen.

Kaksoispisteen pois jättäminen

Kaksoispistettä ei kuitenkaan käytetä, jos kyseessä on lyhennesana (eli lyhenne luetaan aivan kuin se olisi sana) tai jos kyseessä on sisälyhenne eli sanasta on jätetty merkkejä pois keskeltä, mutta sanan viimeinen merkki on mukana. Lyhennesanat ovat tavallisia, kun taas sisälyhenteitä on pienehkö joukko vakiintuneita tapauksia.

Nato ~ NATO
Natossa ~ NATOssa
nro = numero
nroissa = numeroissa

Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas mainitsee tällaiseksi lyhenteeksi myös krs (= kerros), jota taivutettaisiin krsta (= kerrosta), krsessa (kerroksessa) jne. Se kuitenkin lisää, että tätä ly­hen­net­tä voi poikkeuksellisesti taivuttaa myös kaksoispisteen avulla, esim. krs:ssa. Nämä kir­joi­tus­ta­vat ovat kaikki melko kummallisia eivätkä lyhennä paljoakaan. Kerros-sanan ly­hen­tä­mi­seen tuskin on tarvetta muualla kuin postiosoitteissa, ja niissä se esiintyy pe­rus­muo­dos­sa (krs).

Sisälyhenteissä käytettiin aiemmin usein kaksoispistettä, joka säilyi taivutuksessakin, esi­mer­kik­si H:ki : H:gissä. Tästä alettiin luopua jo 1960-luvulla. Kielitoimiston lyhenne­luettelossa on kuitenkin vielä numero-sanan lyhennevaihtoehtona n:o, jossa kaksois­piste säilyy tai­vu­te­tuis­sa muodoissakin, esim. n:oissa.

Erilaisia luku- ja kirjoitustapoja

Lyhenne voidaan ajatella luettavaksi monella tavalla:

Kun vielä otetaan huomioon, että versaalien käyttö lyhenteen kirjoitusasussa voi vaihdella, saadaan usein monta erilaista vaihtoehtoa. Esimerkiksi Euroopan talousalue -nimityksen lyhennettä Eta tai ETA voidaan taivuttaa seuraavilla tavoilla:

kuulumme Etaan [luetaan: etaan]
kuulumme ETAan [luetaan: etaan]
kuulumme ETA:han [luetaan: ee tee aahan]
kuulumme Eta:han [luetaan: ee tee aahan]
kuulumme ETA:seen [luetaan: Euroopan talousalueeseen]
kuulumme Eta:seen [luetaan: Euroopan talousalueeseen]

Näistä kaksi viimeksi mainittua ovat harvinaisia ja hankalia. Lyhenteen lukeminen la­ven­net­tu­na on harvinaista. Aiemmin kyllä saatettiin lyhennettä taivuttaa kirjoituksessa ikään kuin se luettaisiin lavennettuna, esim. ”SNTL:oon”, joka teoriassa luettiin ”Sosialististen neuvosto­tasa­valtojen liittoon”. Mutta jos on tarkoitus, että lausutaan koko ilmaisu, on yleensä parasta myös kirjoittaa se kokonaan. Jos halutaan lukutapaa ”Euroopan talous­alueeseen”, on paras kirjoittaa juuri näin.

Mitä enemmän lyhenne on muuttunut lyhennesanaksi, sitä useammin se myös aletaan kirjoittaa sanan tavoin, esimerkiksi ”Eta”. Mutta myös kokonaan versaalilla kirjoitettu ly­hen­ne saatetaan lukea sanana. Tällöin pääte kirjoitetaan gemenalla (esim. ”ETAan”), vaikka tämä monista tuntuu hiukan oudolta. Päätteen kirjoittaminen versaalilla (esim. ”ETAAN”) olisi vielä oudompaa ja tulkinnanvaraisempaa.

Jos lyhennesana loppuu konsonanttiin, tulee taivutukseen mukaan i sidevokaaliksi eli sanan perusmuodon ja päätteen väliin. Se kirjoitetaan aina gemenalla.

Etyk : Etykin
ETYK : ETYKin

Tämä opas suosittelee ensisijaiseksi menettelyksi lyhenteiden sanana lukemista silloin, kun lyhenne on rakenteeltaan tähän sopiva, esimerkiksi ”Eta”, ”Nato”, ”Cen”. Tällöin on luontevaa käyttää sellaista kirjoitusasua, jossa vain ensimmäinen kirjain on versaalilla. Ja tällöin tai­vu­tus on ongelmatonta, esimerkiksi ”Etaan” (eikä ”ETAan”, joka näyttää hiukan oudolta). Tämä tekee lyhenteistä parhaiten normaalitekstiin mukautuvia. Myös kielitoimiston ja SFS:n kan­nan­otot voidaan tulkita tämän periaatteen suuntaisiksi. Toisaalta erilaisissa kielenkäytön oh­jeis­sa hyväksytään usein vain lyhenteenä lukeminen ja sitä vastaava kirjoitusasu. Esi­mer­kik­si virallisessa kielessä on ”USA:han” ainakin toistaiseksi sopivampi kuin ”USAan” saati ”Usaan”.

Kansainvälisen standardointijärjestön ISOn mukaan ”ISO” on (kreikan kielestä johtuva) nimi, ei ly­hen­ne. Tämän mukaisesti käytetään ISOn suomalaisen jäsenjärjestön SFS:n standardeissa tai­vu­tus­tapaa ”ISOn”, ei ”ISO:n”.

Jos lyhennettä ei voi luontevasti lukea sanana tai jos kirjaimittain lukeminen on vakiin­tu­nut­ta, on parasta kirjoittaa lyhenne kokonaan versaalilla, esimerkiksi ”STT” ja ”SAK”. Tällöin on järkevin vaihtoehto taivuttamisessa se, että käytetään kaksoispistettä ja sellaista päätettä, joka on kirjaimittaisen lukutavan mukainen.

STT:stä [luetaan: äs tee teestä]
SAK:lla [luetaan: äs aa koolla]

SASia vai SASsia?

Jos sanana luettava lyhenne eli lyhennesana loppuu kirjaimeen k, p, t, l, r tai s, niin eräissä taivutusmuodoissa tämä loppukonsonantti usein kahdentuu ääntämyksessä. Tämä koskee varsinkin yksitavuisia lyhenteitä kuten MEK, KOP, MOT, LEL, RUR ja SAS. Ään­tä­myk­ses­tä riippumatta kirjoitetaan sääntöjen mukaan tällöin vain yksinkertainen konsonantti.

Hän siirtyi töihin MEKiin. [mekkiin t. mekiin]

Kirjoitusasut MEKkiin, KOPpiin jne. herättäisivät kielteistä huomiota, eikä niitä voi pitää kie­len normien mukaisina. Toisaalta on suomen kielen sääntöjen vastaista kirjoittaa toisin kuin lausutaan eli MEKiin, KOPiin jne. Tämä lienee kuitenkin pienempi paha, jos tällaisia muo­to­ja joudutaan kirjoittamaan. Niistäkin tosin Kielenhuollon käsikirja sanoo, että ne ”ovat selvästi arkisia, eikä niitä pidä käyttää muissa kuin tyyliltään epävirallisissa teks­teissä”.

Vastaava ilmiö esiintyy myös vieraiden nimien ja uusien lainasanojen taivutuksessa. Ks. kohtaa Konsonantin kahdennus: poppia vai popia?

Etenkin jos lyhennesana esiintyy tekstissä vain kerran tai jos kyse on virallisesta tekstistä, on usein perusteltua kirjoittaa nimi kokonaan. Tällöin on kuitenkin muistettava, että jotkin organisaatiot ovat ottaneet lyhennesanan uudeksi viralliseksi nimekseen, joten se ei enää ole korvattavissa alkuperäisellä ilmauksella.

Hän siirtyi töihin Matkailun edistämiskeskukseen.

Lyhenteiden taivutuksen hankaluuksia voi usein välttää myös käsittelemällä lyhennettä kir­jai­mit­tain luettavana. Päätteen määrää tällöin viimeisen kirjaimen lukutapa (kirjaimen nimi).

Hän siirtyi töihin MEK:hon. [äm ee koohon]

Tämä koskee varsinkin sellaisia lyhenteitä, joihin tämä lukutapa on vakiintunut. Se menet­te­lee myös silloin, kun lyhennetty asu ei herätä huomiota. Tämä riippuu taivutus­muodosta. ”LEL:n” näyttää normaalilta (ainakin jos ei pysähdy ajattelemaan, että sehän lausutaan ”lellin”), mutta sellaiset kirjoitusasut kuin ”LEL:ään” olisivat monista outoja. Vi­ral­li­sim­mis­sa teksteissä ei kuitenkaan ehkä ole vaihtoehtoja, koska ilmaisun kir­joit­ta­mi­nen aina lyhen­tä­mät­tö­mä­nä (esim. ”lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työn­teki­jäin eläkelakiin”) tai sen mukainen lyhenteen kirjoitusasu (esim. ”LEL:iin”) olisi aika lailla absurdia.

SAS:ään
LEL:n

Vieraskielisen lyhenteen taivutus

Jos vieraskielisen nimen lyhenne luetaan kirjaimittain, on kirjainten suomenkielisten nimien käyttö yleensä suositeltua ja tavallisinta. Tällöin pääte tietenkin merkitään tämän lukutavan mukaan.

FTP:hen [äf tee peehen; ei: ef tii piihin]

Muutamat lyhenteet, kuten ”BBC”, ovat kuitenkin vakiin­tu­neet luettaviksi niin, että käytetään vieraan kielen kirjainten nimiä (”bii bii sii”). Tähän vaikuttaa myös se, esiintyykö lyhenne sel­lai­sen sanan yhteydessä, joka luetaan vieraan kielen mukaisesti. Vakiintuneisuus on suh­teel­lis­ta, mutta vakiintuneeksi voi katsoa sen, mitä huolitellussa kielenkäytössä yleisesti käy­te­tään. Pääte tulee kirjoittaa lukutavan mukaan. Tosin usein kirjoitetaan esi­mer­kik­si ”BBC:hen”, mutta tämä on epäloogista.

BBC:hin [bii bii siihin]
Washington DC:hin

Joissa­kin tapauksissa on horjuntaa suomalaisen ja vieraan lukutavan välillä: FBI:llä (äf bee iillä) ~ FBI:lla (ef bii ailla), LO:hon (äl oohon) ~ LO:hun (el uuhun – ruotsalainen lukutapa). Koska Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaan mukaan suomen kielen mukaista lukutapaa käy­te­tään, ellei muu tapa ole vakiintunut, on syytä asettaa rajatapauksessa suomen mukaista tapaa.

FBI:llä
LO:hon

EU:hun vai EU:iin?

Edellä sanotun mukaisesti voi esimerkiksi ilmaisun ”Euroopan unioniin” lyhentää ”EU:hun”,​ jos lyhenne on tarkoitus lukea kirjaimittain ”ee uuhun”, tai ”EU:iin”, jos lyhenne on tarkoitus lukea avattuna ”Euroopan unioniin”. Kirjaimittainen lukutapa on tavallisempi. Toisaalta sitä ja sen mukaista lyhenteen kirjoitusasua ei ehkä pidetä viralliseen tyyliin sopivana.

Koska sellaiset asut kuin ”EU:iin” näyttävät oudoilta ja koska ne vaativat lyhenteen lu­ke­mis­ta tavallisesta poikkeavalla tavalla, niitä on hyvä välttää. Yleensä tämä onnistuu hel­pos­ti: jos tyyli on niin virallista, että ”EU:hun” ei sovi, siihen eivät lyhenteet muu­ten­kaan sovi hyvin, joten on parempi kirjoittaa ilmaisu lyhentämättömänä.

Suomi liittyi EU:hun v. 1995.
Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995.

Lyhenteen ”oyj” taivutus

Erityisen ongelman muodostaa lyhenne ”oyj”. Ensinnäkin sen kirjoitusasu on kielitoimiston lyhenneluettelon mukaan ”oyj”, ”oyj.” tai ”OYJ”, mutta mikään näistä ei yleensä kelpaa jul­ki­sil­le osakeyhtiöille, vaan ne käyttävät asua ”Oyj”. Taivutuksessa tähän lyhenteeseen voi kieli­toimis­ton kannan mukaan (ks. Kielikello 4/2000) liittää päätteen joko kirjaimittaisen tai sanoit­taisen lukutavan mukaan. Sanoittaisessa lukutavassa ajatellaan lyhentämättömäksi asuksi ”julkinen osakeyhtiö”.

Mahdollisia ovat siis sekä ”oyj:hin” [oo yy jiihin] että ”oyj:öön” [julkiseen osakeyhtiöön]. Näistä kannattaa edellinen asettaa etusijalle, sillä tokkopa kukaan edes paperista ääneen lukiessaan lukee ilmaisun ”Acme oyj:öön” todella ”Acme julkiseen osakeyhtiöön”, joka on kömpelö, jopa kielenvastainen ilmaisu. Taivutusmuoto on helpompi hahmottaa, kun pääte on merkitty todellisen eikä teoreettisen lukutavan mukaan.

Käytännössä sujuvin taitaisi olla sellainen ilmaisutapa, jossa yrityksen nimeä taivutetaan normaalisti ja ”(oyj)” on vain sulkeissa yhtiömuotoa ilmoittamassa. Mutta se ei ole kaikkiin tilanteisiin tarpeeksi virallinen tapa.

Yhtiömme sulautetaan Acmeen (oyj).

Yhtiömme sulautetaan Acme oyj:hin.

Lyhenteen ”oyj” taivutuksen ongelmallisuus korostaa sitä, että lyhennettä valittaessa pitäisi tarkoin harkita sen toimivuutta myös normaalitekstissä, ei vain esitteissä ja perus­muotoi­sena. Varsinkin lyhenne, jonka lukutapa poikkeaa sen kirjainten järjestyksestä, on suorastaan luonnoton.

Miten taipuu ”m/s”?

Sellaisia ilmaisuja kuin ”m/s” (’metriä sekunnissa’) ei pitäisi taivuttaa. Melkein mitä vain kannattaa tehdä taivuttamisen välttämiseksi, koska taipuva osa on ikään kuin ilmaisun keskellä, esim. ”metriin sekunnissa”. Lisäksi esimerkiksi genetiivi ilmauksessa ”6 m/s:n nopeus” on vain kirjallinen: sitä on mahdotonta lukea ääneen tai kirjoittaa sanoina.

Usein välttäminen onnistuu lauserakennetta muuttamalla, ehkä vain ilmaisun osien jär­jes­tys­tä vaihtamalla. Tähän saattaa sisältyä suuretta kuvaavan sanan kuten ”nopeus” käyttö tuki­subs­tan­tii­vi­na; vrt. kohtaan Taivutuksen välttäminen.

Kun lähestyt suojatietä 40 km/h:n nopeudella, – –
Kun lähestyt suojatietä nopeudella 40 km/h, – –

Jos mainitunlaista ilmaisua kuitenkin taivutetaan, niin selvää on, että kielen sääntöjen mukaan päätteeksi merkitään taipuvan osan pääte kuten ”iin”. Yhtä selvää on, että lukija hämmentyy. Mutta mihin pääte merkitään?

EU:n tekstinlaadinnan ohjeet suosittavat kirjoitustapaa ”m:iin/s”. (Kielitoimiston ohjeissa on vastaavasti ilmaisu ”km:iin/t”.) SI-mittajärjestelmän periaatteiden mukaan ilmaisu ”m/s” on jakamaton kokonaisuus, ja tämän mukaisesti pääte liitettäisiin sen perään: ”m/s:iin”. Näin SFS:n SI-opas opastaa kirjoittamaan. Tämä lienee hiukan pienempi paha, mutta useimmiten löytyy jokin tapa kiertää ongelma.

Tuulen nopeus nousee illalla 15 m/s:iin.

Tuulen nopeus nousee ja on illalla jopa 15 m/s.

Joissakin tilanteissa voi tuntua näppärältä välttää tällaiset ongelmat käyttämällä sanaa ”tun­ti­no­peus” tai vastaavaa. Jopa Kielikello 2/2006 esittää, ilmeisesti hyväksyvässä ja jopa suo­sit­te­le­vas­sa sävyssä, ilmaisun ”Tuntinopeus kasvoi 140 km:iin.” Sellainen kielenkäyttö on epä­loo­gi­suu­des­saan sopimatonta hyvään asiatyyliin, ja mm. SI-mittayksikköjärjestelmää kos­ke­vat oh­jeet varoittavat siitä. Kielikellon tarjoamista vaihtoehdoista ilmaisu ”Nopeus kas­voi, kun­nes se oli 140 km/t” on kömpelö eikä edes asiallisesti samaa merkitsevä kuin ”Vauh­ti nousi 140 km/h:iin”, vaan sisältää ajatuksen nopeuden kasvun päättymisestä.

Hyviä vaihtoehtoja ei siis ole, jos halutaan kirjoittaa esimerkiksi vauhdin kasvamisesta tiettyyn nopeuteen. Toisaalta päätteen merkitseminen on välttämätöntä, koska ”Vauhti nousi 140 km/h” merkitsisi sitä, että vauhdin lisäys oli 140 km/h (eli vauhti nousi 140 km/h:llä). Jos esityksen tyyli sallii, voi harkita nopeuden yksikön kirjoittamista sanoin, jolloin ongelma kierretään. Vielä yksi vaihtoehto on sentapaisen sanan kuin ”arvo” käyttö tukisubstantiivina; tämä merkitsee kömpelyyttä, mutta voi kuitenkin joskus olla pienin paha.

Vauhti nousi 140 km/h:iin. [looginen, mutta kielitoimiston torjuma ilmaus]
Vauhti nousi 140 km:iin/t. [epälooginen, mutta kielitoimiston hyväksymä ilmaus]
Vauhti nousi 140 kilometriin tunnissa.
Vauhti nousi arvoon 140 km/h.

Yksikön tunnuksen säilyttäminen kokonaisuutena on hankalaa, jos ilmaisu on esimerkiksi ”kilogrammaan neliömetriä kohti”. Tunnuksia käytettäessä se kirjoitettaisiin ”kg/m²:aan”, joka vaatii jo oivallusta lukijalta. Toisaalta tällaisia ilmaisuja esiintyy yleensä vain tieteellisissä ja teknisissä esityksissä, joissa voidaan käyttää melko kuivakan asiallista tyyliä ja välttää täl­lai­set taivutusongelmat.

Alustan kuormitus on vähennettävä 500 kg/m²:aan. [hankala ilmaus]
Alustan kuormitusta on vähennettävä niin, että päästään rajan 500 kg/m² alle. [paperityylinen, mutta ymmärrettävä ilmaus]

Lausekkeiden taivutus yleisesti

Edellä käsitelty ongelmatapaus on erikoistapaus siitä, että taivutettava ilmaisu on jonkin­lai­nen lauseke. Yleiset ohjeet eivät juuri ota tällaisiin asioihin kantaa. Kielitoimisto on erik­seen ilmoittanut, että indeksillä varustettua sävelnimeä taivutetaan seuraavasti:

fis²:iin [kaksi­viivai­seen fisiin]

Tässä siis kaksoispiste ja pääte kirjoitetaan koko ilmauksen jälkeen (ei esim. fisiin²). Kieli­toimis­ton suositus sellaisten ilmaisujen kuin m/s tai­vu­tuk­ses­ta on ristiriidassa tämän kanssa, mutta se onkin kyseenalainen, kuten edellä kuvattiin.

Toimivin periaate lieneekin seuraava:

Viimeksi mainittu sääntö on tarkempi kuin ”viimeisen taipuvan osan mukaan”. Esimerkiksi ilmaisun m/s lukutavassa ”metriä sekunnissa” myös jälkimmäinen osa on taivutusmuoto, mutta se on ilmaisussa kiinteästi tässä muodossa. Ilmaisun asema lauseessa osoitetaan tässä tapauksessa ensimmäisen osan taivutuspäätteellä (esim. ”metriin sekunnissa”).

m2:stä neliömetristä
kg⋅m/s2:stä kilogrammametristä sekunnin neliötä kohti
gis2:iin subkontra-gisiin
14C:ssä hiili neljässätoista

Matematiikassa yleensä vältetään lausekkeiden taivuttamista. Tätä varten käytetään sopivaa tukisubstantiivia kuten ”lauseke”, joka ikään kuin ottaa vastaan lauseyhteyden asettamat vaatimukset taivutuksesta, jolloin itse lauseketta ei taivuteta.

Kerromme a + b:n ab:llä. [vältettävä; ei suoranaisesti väärin]
Kerromme lausekkeen a + b lausekkeella ab. [parempi]
Kerromme lausekkeet a + b ja ab keskenään. [sujuvampi]

Hyvin yksinkertaisia lausekkeita, lähinnä pelkkiä tunnuksia, saatetaan kuitenkin taivuttaa. Tällöin noudatetaan samoja periaatteita kuin lyhenteiden taivutuksessa.

Laske m:n ja n:n suurin yhteinen tekijä.
Jaa tulos p + 1:llä.

Tällaisissakin tapauksissa käytetään usein tukisubstantiivia.

Laske lukujen m ja n suurin yhteinen tekijä.
Jaa tulos lausekkeen p + 1 arvolla.

Vieraskielisen merkinnän taivutus

Jos ilmaus tai sen loppuosa on lyhenne, tunnus, numero, erikoismerkki tms., joka luetaan vieraan kielen mukaan, eivät nykyisen säännöt ota kantaa taivutuksen merkitsemiseen. Tällaiset ilmaukset ovat yleensä jonkinlaisia erisnimiä. Useimmiten tässä ei ole ongelmia: näkyviin kirjoitetaan vain suomen kielen pääte, ei sidevokaalia. On luonnollista merkitä pääte sellaisena kuin se luetaan.

Blue1:n [bluu wanin]
Blue1:sta [bluu wanista]

Ongelmia voi kuitenkin tulla illatiivimuodoissa. Jos numero 1 luetaan englannin sanana one eli [wan], ääntämyksessä on sidevokaalina i ja se pidentyy illatiivissa, jolloin ääntämys on [waniin]. Onko pääte merkittävä tämän mukaisesti vai kuten se merkittäisiin, jos luku kir­joi­tet­tai­siin sanana one, jolloin illatiivi on oneen? Kumpaakin vaihtoehtoa voi perustella, mutta ensin mainittu näyttää olevan yleisemmin käytössä.

Blue1:iin [bluu waniin]

Numeroon tms. loppuvaa vierasta nimeä luettaessa saatetaan viimeinen osa lukea suomen tai vieraan kielen mukaan. Tarkoitettu lukutapa vaikuttaa joskus kirjoitusasuun.

Yhtyettä voi verrata U2:een [uu kakkoseen t. uu kahteen]
Yhtyettä voi verrata U2:hun [juu tuuhun]