Nykyajan kielenopas, luku 5 Sovinnaiset merkinnät:

Suureiden ilmaiseminen

Sisällys:
Katso myös kohtia Luku- tai suurevälin ilmoittaminen, Suureet taulukoissa ja Suureilmauksen taivutus.

Luku, välilyönti, yksikkö

Yleisperiaatteena erilaisia suureita il­mais­taes­sa on, että luku kirjoitetaan ennen yk­sik­köä ja niiden väliin jätetään tyhjä väli. Englannin kielessä tyhjä väli jätetään usein pois, mutta suomessa sellainen on selvästi sääntöjen vastaista.

5 m
12 %

Jos yksikkö ilmaistaan tunnuksella (esi­mer­kik­si m tai €), ei yksikkö saa joutua eri riville kuin luku. Tämä voidaan hoitaa esimerkiksi yhdistävällä välilyönnillä.

Vain muu­ta­mis­sa poikkeus­tapauksissa jätetään tyhjä väli pois; tapaukset ku­va­taan kohdassa Asteet, aste­minuu­tit ja aste­sekunnit.

Tavallisesti luku kirjoitetaan numeroin, mut­ta etenkin kaunokirjallisessa tyylissä voi­daan pienet luvut kirjoittaa sanoin.

Yk­sik­kö voidaan ilmaista sanalla, lyhenteellä tai eri­tyi­sel­lä sym­bo­lil­la. Tieteessä ja tek­nii­kas­sa käytetään yleensä mittayksiköiden tunnuksia (esimerkiksi m), muussa kielen­käytös­sä yleensä niiden nimiä (esimerkiksi metri). Kuitenkin hyvässä asiatyylissä voi olla perusteltua käyttää tunnuksia kg ja °C, koska yksiköiden nimet kilogramma ja celsiusaste ovat pitkiä ja nimet kilo ja aste (lämpötilasta puhuttaessa) taas periaatteessa vääriä, vaikka niitä arkikielessä laajasti käytetäänkin.

Sekamuoto, jossa luku kirjoitetaan numeroin ja yksikkö kirjaimin (esimerkiksi ”5 sekun­tia”) on hyväksyttävä, mutta toisenlainen sekamuoto (kuten ”viisi s”) ei ole.

viisitoista metriä
15 metriä
15 m
sata euroa
100 euroa
100 € 42 kg 5 °Cfg

Jostakin syystä tällaiset ilmaukset kirjoitetaan usein niin, että niissä ei ole välilyöntiä, vaan yh­dys­merk­ki, esimerkiksi ”15-metriä”. Ajatuksena on ehkä korostaa luvun ja yksikön yhteen­kuuluvuutta. Erikoista on, että tämä normien vastainen kirjoitusasu esiintyy melko usein sel­lai­sis­sa teksteissä, joissa tehdään päinvastainen virhe tällaisten ilmaisujen johdoksissa. Kir­joi­te­taan esimerkiksi ”15 metrinen”, vaikka kyseessähän on yhdyssana, joten normien mu­kai­nen asu on ”15-metrinen”.

Fysikaaliset suureet ja SI-järjestelmä

Suureiden kuten pituuden, painon, lämpötilan tai sähköjännitteen ilmaisemiseen käytetään erityisiä järjestelmiä, joista hallitsevassa asemassa on nykyisin kansainvälinen SI-mitta­yk­sik­kö­jär­jes­tel­mä. (Ks. kuitenkin kohtaa Tuumat, jalat ja gallonat jäljempänä.)

SI-järjestelmä on metrijärjestelmän laajennus, ja se on määritelty monilla toisiaan täy­den­tä­vil­lä standardeilla. Yleistietoa siitä on SFS:n SI-oppaassa (ks. sen näytesivuja) ja sivustossa Ajatuksia SI-jär­jes­tel­mäs­tä. Tosin jälkimmäisen tiedot ovat osittain vanhentuneita, koska kansain­väliset SI-järjestelmää koskevat standardit on nyttemmin korvattu standardi­sarjalla ISO 80000. Ks. kohtaa Ma­te­ma­tii­kan ja fysiikan merkinnät.

SI-yksiköiden käyttö on Suomessa säädetty pakolliseksi (laki mittayksiköistä ja mitta­normaali­järjes­tel­mäs­tä sekä mittayksikköasetus) silloin, kun mittaus tehdään lainsäädännön nojalla tai kun ”mittauksella on merkitystä taloudellisesti taikka sillä on vaikutuksia yleiselle turvallisuudelle tai terveydelle”. Niiden rinnalla on sallittua käyttää muita yksiköitä, kunhan muilla yksiköillä esitetty merkintä ei ole isommilla kirjaimilla.

Luku, väli ja tunnus: 5 s

Myös SI-järjestelmän mukaan suure ilmaistaan lukuarvolla ja yksikön tunnuksella, joiden väliin jätetään tyhjä väli, siis välilyönti, esimerkiksi ”52 m” tai ”0,2 A”.

Hyvin yleisesti varsinkin tekniikan kielessä väliä ei jätetä, mutta tämä on suositusten ja standardien vastaista, ja välin käyttö hiukan selventää ilmaisua. Tyhjän välin pois jättäminen johtuu ehkä jos­kus siitä sinänsä aiheellisesta pelosta, että tekstin muotoilussa tulee rivin­vaih­to luvun ja yksikön väliin. Tämä voidaan kuitenkin yleensä estää käyttämällä sitovaa väli­lyöntiä.

SI-yksiköiden tunnukset ovat aina pisteettömiä. Siis ei ”10 m.” vaan ”10 m”. Luon­nol­li­ses­ti­kin yksikön tunnuksen perään tulee piste, jos se on virkkeen lopussa.

Yksikkö voidaan kirjoittaa myös sanana, ja kuten edellä mainittiin, myös luku voidaan jos­kus kirjoittaa sanana varsinkin kaunokirjallisessa tekstissä. Luvun kirjoittaminen sanana luo vaikutelmaa siitä, että tieto ei ole kovin tarkka. Yhdistelmä, jossa luku ilmaistaan sanalla ja yk­sik­kö tunnuksella (”kymmenen m”), ei ole hyväksyttävä, ei myöskään tunnuksesta joh­det­tu ad­jek­tii­vi. Siis ei saa kirjoittaa ”10-m:inen” eikä ”10-m:nen”, vaan ”10-metrinen”. Valintaan eri il­mai­su­ta­po­jen välillä vaikuttaa tekstin tyylilaji ja siinä esiintyvien suure­merkin­tö­jen määrä. On hyvä pyrkiä siihen, että toisiinsa rinnastettavat suuremerkinnät kirjoitetaan sa­mal­la esi­tys­ta­val­la eikä esimerkiksi ”A on 10 m pitkä, B viisi metriä ja C 2-metrinen”.

Veneen pituus on 10 metriä. [tavallista kieltä]
Veneen pituus on 10 m. [teknistä kieltä]
Veneen pituus on kymmenen metriä. [arkikieltä t. kaunokirjallisuutta]
Vene on kymmenen metriä pitkä. [arkikieltä t. kaunokirjallisuutta]
Vene on kymmenmetrinen. [arkikieltä]
Vene on 10-metrinen. [lyhyyteen pyrkivää arkikieltä]

SI-järjestelmän etuliitteet

Yksikön tunnusta voi edeltää etuliitteen tunnus, joka ilmaisee kerrannaisuutta. Esimerkiksi ”10 km” tarkoittaa tunnetusti samaa kuin ”10 000 m”.

Yleistajuisessa esityksessä tarvitaan tavallisesti vain etuliitteitä k ja m, jotka vastaavat tuhannella kertomista tai jakamista. Miljoonalla kertomista tai jakamista tarkoittavat M ja µ ovat harvinaisempia.

Etuliitteet c (sentti-, sadasosa), d (desi-, kymmenesosa), da (deka-, kymmenkertainen) ja h (hehto-, satakertainen) ovat sallittuja, mutta eivät yleensä suositeltavia. Joidenkin yksiköiden yhteydessä ne ovat melko tavallisia (lähinnä cm, dm, cl, dl), mutta mm. edellä mainitun SI-oppaan mukaan näiden etuliitteiden käyttö tulisi rajata tilanteisiin, joissa ne ovat erityisen käteviä, käytännössä siis muutamiin vakiintuneisiin yhteyksiin.

Yksiköiden ja etuliitteiden tunnukset ovat samat siitä riippumatta, mitä kieltä teksti on, vaikka vastaavien sanojen asu vaihtelee. Siksi esimerkiksi senttimetrin tunnus on ”cm” (ei ”sm”). Ks. kohtaa Kansainvälinen tunnus vai yleiskielinen lyhenne?.

Tunnukset koostuvat yleensä latinalaisista kirjaimista. Tunnuksissa esiintyy kuitenkin kaksi muunlaista symbolia, mikro-etuliitteen tunnus μ eli mikro-merkki µ ja ohmin tunnus Ω. Mittayksikköstandardin mukaan niiden symboleina käytetään kreikkalaisia kirjaimia versaali-oomega ja gemena-myy. Käytännössä niiden tilalla käytetään usein erikoismerkkejä ohmin merkki (U+2126) ja mikro-merkki (U+00B5). Ellei kreikkalaisia kirjaimia voida käyttää, on yleensä parasta kirjoittaa yksikkö sanoilla. Toisaalta kreikkalaisia kirjaimia on yleensä helppo kirjoittaa tietokoneella.

50 μs [= 50 mikrosekuntia]
0,1 Ω [= 0,1 ohmia]

Litran tunnus: L on selvempi kuin l

Litran tunnuksena käytetään suomen kielessä yleensä gemenalla kirjoitettua l-kir­jain­ta. Kui­ten­kin SI-järjestelmä sallii myös versaalin käytön tässä tunnuksessa, ja mm. Yhdys­val­lois­sa suositellaankin versaali-L:n käyttöä, joka tuntuu muuallakin yleistyvän. Kielitoimiston lyhenneluettelo tosin mainitsee litran lyhenteeksi vain gemena-l:n, mutta kyseessä ei varsinaisesti ole lyhenne, vaan kansainvälinen tunnus.

Gemena-l saattaa lyhyissä ilmauksissa sekaantua sekä numeroon 1 että versaali-I:hin; esim. ilmaisu ”100 l” voi olla hiukan hankala lukea. (Joskus käytetty litran tunnuksen kursi­voin­ti, l, ei ole SI-järjestelmän sääntöjen mukaan hyväksyttävää.) Lisäksi esimerkiksi ruo­ka­resep­teis­sä on hyvä, että tunnus ”dL” eroaa selvästi lyhenteestä ”tl” (teelusikallinen).

Lisätään 2 dL kermaa.
100 L:n akvaario [= 100 litran akvaario]

Standardissa ISO 80000-1 mainitaan sekä l että L, mutta asetetaan l etusijalle seuraavasti (siinä mainittu CGPM tarkoittaa organisaatiota, joka ohjaa Kansainvälistä paino- ja mitta­insti­tuut­tia BIPM:ää):

CGPM on hyväksynyt litralle kaksi tunnusta, l ja L, koska joissakin fonteissa l ja 1 voivat mennä sekaisin. ISO ja IEC käyttävät ainoastaan alkuperäistä tunnusta, koska yksikön tunnusta ei ole muodostettu henkilön nimestä.

Tunnus aina pystyfontilla

SI-järjestelmän sääntöjen mukaan tulee yksikön tunnus kirjoittaa aina pystyfontilla eli ei kur­sii­vil­la, vaikka ympäröivä teksti olisi kursiivia. Tämän taustalla on mm. se, että fysiikassa suu­rei­den tunnukset kirjoitetaan kursiivilla; esimerkiksi tavallinen m on metrin tunnus, kur­si­voi­tu m taas massan tunnus.

Tämän takia kannattaa välttää tekstin kursivointia, jos siinä esiintyy SI-yksiköitä. Korostus kannattaa ilmaista muilla tavoin.

Nopeutta 15 m/s ei saa ylittää.

Varoitus: Nopeutta 15 m/s ei saa ylittää.

SI-järjestelmän mukaisen suureen merkinnän perään tulee merkitä taivutuspääte, jos lause­yh­teys sitä vaatii ja ilmaisu on luettava taivutettuna. Tästä poikkeavia ohjeitakin on esi­tet­ty, mutta ne eivät ole suomalaisten standardien mukaisia. Toisaalta on hyvä pyrkiä muo­toi­le­maan lauseet niin, että yksikön merkintää ei tarvitse taivuttaa. Joskus on selvintä kir­joit­taa yksikkö sanallisesti. Lisätietoja ja -esimerkkejä on kohdassa Luku ja lyhenne taivutettuna.

Matkan pituus oli 12,5 km.

Matka oli 12,5 km:n mittainen.

Verkkovirran jännite nostettiin 220 V:sta 230 V:iin.

Verkkovirran jännite nostettiin 220 voltista 230 volttiin.

Ks. myös kohtaa Luku- tai suurevälin ilmoittaminen.

Suureiden suhteet

Kahden suureen suhde ilmaistaan käyttäen yksiköllä, joka on suureiden yksiköiden osa­määrä. Esimerkiksi tiheys, joka on massan ja tilavuuden suhde, ilmaistaan ensisijaisesti käyt­täen yksikköä kg/m³, joka on massan yksikön ja tilavuuden yksikön osamäärä.

Litiumin tiheys on 534 kg/m³.

Jos käytetään etuliitteitä lukujen pitämiseksi sopivalla alueella (yleensä 0,1…1 000), ne pyritään liittämään jaettavaan, ei jakajaan (poikkeuksena perusyksikkö kg).

Litiumin kimmokerroin on 4,9 MN/m².

Käytännössä kuitenkin etenkin tiheyksiä ilmoitettaessa käytetään usein etuliitettä jakajassa. Syynä on muun muassa se, että megagramman tunnusta Mg ei yleisesti tunneta.

Kullan tiheys on 19,3 kg/dm³. [periaatteessa oikeammin: 19,3 Mg/m³ tai 19,3 × 10³ kg/m³]

Kun kyse on samanlaatuisten suureiden suhteesta, käytetään usein pelkkää lukua, prosenttia tms.; ks. kohtaa Suhteiden merkitseminen. Standardien mukaan pitäisi käyttää yksiköitä silloinkin, kun jaettavana ja jakajana on sama yksikkö, ellei muilla tavoin ilmaista, minkä suureiden suhteesta on kyse.

Alkoholipitoisuus on 8,5 tilavuusprosenttia. [Tavallinen ilmaus]
Alkoholipitoisuus on 85 dm³/m³. [Standardin mukainen ilmaus]
Alkoholin tilavuusosuus on 8,5 prosenttia. [Myös standardin mukainen ilmaus]

Tarkkuusarviot

Keskihajonnan ilmoittaminen

Tieteellisessä esityksessä pyritään ilmoittamaan mitattujen tai laskettujen arvojen tarkkuus. Tavallisesti ilmoitetaan keskihajonta (englanniksi standard deviation). Se kirjoitetaan sul­kei­siin heti lukuarvon perään, ilman väliä. Jos ilmoitetussa arvossa on desimaalipilkku, kir­joi­te­taan keskihajonta lyhennettynä siten, että sen edessä ajatellaan olevan ”0,” ja sitten nol­lia niin paljon, että siinä on desimaalipilkun oikealla puolella yhtä monta numeroa kuin il­moi­te­tus­sa arvossa.

5,719(11) [keskihajonta on 0,011]

Aihetta koskeva normi JCGM 100 (Evaluation of measurement data) esittää (kohdassa 7.2) myös mm. sellaisen vaihtoehdon, jossa sulkeissa oleva keskihajonta kirjoitetaan täysin näkyviin. Tämä saattaa olla havainnollisempaa, mutta vie enemmän tilaa eikä ole yleinen käytäntö.

5,719(0,011)

Keskihajonta on tilastollinen suure ja kuvaa luvun todennäköistä tarkkuutta. Yleensä ole­te­taan, että mittaustulokset noudattavat normaalijakaumaa, ja silloin arvioidaan, että to­del­li­nen arvo on noin 68 %:n toden­näköisyydellä enintään keski­hajonnan päässä il­moi­te­tus­ta ar­vosta, esimerkki­tapauksessa siis välillä 5,709…5,730.

Ei ±-merkkiä tarkkuusarvioihin

Tekniikan ja luonnontieteen kielessä käytetään usein sellaisia merkintöjä kuin 5,21 ± 0,05 m. Se esittää suureen likiarvoksi noin 5,21 m ja samalla esittää, että todellinen arvo poikkeaa tästä enintään 0,05 m. Yleisyydestään ja eräänlaisesta käytännöllisyydestään huolimatta tällaisia merkintöjä on pidettävä virheeellisinä.

Standardissa SFS-ISO 80000-1 erikseen varoitetaan käyttämästä plus-miinus-merkkiä ”±” tarkkuusarvioissa, koska matematiikassa esimerkiksi 10 ± 2 tarkoittaa kahta arvoa 8 ja 12 (10 − 2 ja 10 + 2) eikä lukuväliä. Lisäksi sellaisia merkintöjä kuin 10 ± 2 käytetään usein il­moit­ta­maan, että jokin arvo on varmasti tietyllä välillä, tässä tapauksessa 8…12. Mit­taus­tu­lok­sis­ta yms. ei yleensä voida mielekkäästi esittää sellaisia varmoja tietoja, vaan vain toden­näköisyys­arvioita.

Toleransseissa ±-merkki sallittu

Toleranssien eli sallittujen arvojen esittämisessä plus-miinus-merkin käyttö on standardien mukaista. IEC:n referenssiaineistoon kuuluvassa dokumentissa ISO/IEC Direc­tives, Part 2: 2011 (kohdassa 6.6.11 ja liitteessä I), joka sisältää kansainvälisten stan­dar­dien laadintaa kos­ke­via ohjeita, suositellaan seuraavanlaisia toleranssien esityksiä: 23 °C ± 2 °C ja (23 ± 2) °C. Niillä tarkoitetaan, että lämpötila on noin 23 °C ja voi poiketa tästä enintään 2 °C. Ilmaukset ovat havainnollisia, ja ne tulkitaan standardien mukaisiksi sillä perusteella, että ne eivät esitä väliä, vaan kaksi arvoa: ylimmän ja alimman sallitun arvon.

Sellaiset merkinnät kuin 23 ± 2 °C ovat yleisiä, mutta periaatteessa virheellisiä. Yksikkö liittyy kumpaankin lukuun, mikä on ilmaistava edellä esitetyllä tavalla joko toistamalla yksikkö tai käyttämällä sulkeita.

Merkitsevät numerot ja tarkkuusarviot

Yleensä luvun ilmoittaminen ei sisällä arvioita siitä, miten tarkka luku on. Stan­dar­di ISO 80000-1 kuitenkin esittää, että luvun merkitsevien numeroiden määrä sisältää ajatuksen luvun tarkkuudesta, ellei muuta ilmoiteta. Merkitsevinä pidetään tällöin muita numeroita kuin alussa olevia nollia sekä kokonaisluvun lopussa olevia nollia. Esimerkiksi luvussa 0,005 on yksi merkitsevä numero, samoin luvussa 500, mutta luvussa 5,00 on kolme merkitsevää numeroa.

Tarkkuuteen pyrkivissä ilmauksissa kannattaa joko esittää tarkkuusarvio edellä ku­va­tul­la tavalla (keskihajonta ilmoittamalla) tai käyttää lukuja standardin kuvaamalla tavalla: merkitsevien numeroiden mää­rä säädetään sopivaksi luvun esitysmuodon valinnalla.

Tämä merkitsee, että esimerkiksi lukuarvo 401 008 sisältää ajatuksen, että todellinen luku on välillä 401 007,5…401 008,5, ellei muuta sanota. Täten ilmaus 401 000 merkitsisi, että luku on välillä 400 500…401 500. Koska toisaalta standardia tuntematon voi tulkita kaikki luvussa olevat numerot merkitseviksi, olisi selvempi käyttää merkintää 401 × 10³. Jos taas halutaan ilmoittaa tarkkuus suuremmaksi, pitää erik­seen ilmoittaa tarkkuus tai käyttää esi­mer­kik­si merkintää 401,000 × 10³. Tällöin luvussa on kuusi mer­kit­se­vää numeroa, koska nollia pi­de­tään merkitsevinä desimaalipilkun oikealla puolella.

Yksikkö ei ole suure

On epäasiallista, joskin joissakin yhteyksissä tavallista, käyttää yksikön nimeä suureeseen vii­tat­taes­sa. On asiallisempaa sanoa ”jännitemittari” kuin ”volttimittari” tai ”V-mittari”. Yk­si­kön mainitseminen olisi tällaisissa yhteyksissä asiallista vain, jos on olennaista, että mittarin näyt­tö il­mai­see jännitteen nimenomaan voltteina.

Vastaavasti ”dB-taso” on epälooginen ja epäselvä, koska dB on yksikön eikä suureen tun­nus. Ilmaus on yhtä absurdi kuin olisi ”m-taso” (metritaso): se ei kerro, mistä asiasta on kyse. Asiallinen ilmaus olisi esimerkiksi ”melutaso” tai ”melun voimakkuus” tai neutraalimpi ”äänen­voi­mak­kuus”.

Kaksinkertaisesti virheellistä on käyttää ”molaarisuuden” tunnuksena M-kirjainta. Mo­laa­ri­suus eli (aine­määrä)kon­sent­raa­tio ei ole yksikkö, vaan suure. Sen oikea yksikkö on mooli litraa kohti, merkittynä mol/L tai mol/l.

Vastakkainen virhe on nykyisin yleinen puhuttaessa maanjäristyksen voimakkuudesta. Ilmaus ”8 magnitudia” on väärä, koska magnitudi ei ole yksikkö, vaan suure. Oikein on sanoa ”järistyksen magnitudi oli 8”. Tarkassa esityksessä mainitaan, mitä magnitudi­asteikkoa tar­koi­te­taan; ks. sivua Maanjäristyksen voimakkuus.

Lentokoneista puhuttaessa käytetään usein sellaisia ilmauksia kuin ”nopeus oli 2 machia” (tai ”Machia”). Asiatyyliin sellainen ei sovi, koska ei ole sennimistä yksikköä. Sen sijaan on olemassa suure ”Machin luku”, joka on liikkuvan kappaleen tai virtauksen nopeuden suhde äänen nopeuteen väliaineessa. Jos siis lentokoneen Machin luku on 1, se kulkee äänen nopeu­del­la. (Tämä nopeus vaihtelee sen mukaan, miten tiheää ilma on.) Machin luvulle ei ole standardoitua tunnusta, mutta tunnusta Ma käytetään, samoin tunnusta M. Näistä Ma on sikäli parempi, että M on muussa käytössä, mm. erilaisten momenttien tunnuksena. Koska kyseessä on suureen tunnus, se tulisi kirjoittaa kursiivilla. Tiiviissä teknisessä tai tieteellisessä esityksessä voisi siis kirjoittaa Ma = 2 (missä "Ma" on kursivoitu). Yleiskielisessä tekstissä ei juuri ole muita vaihtoehtoja kuin sentyyppinen kuin ”Machin luku on 1” tai sitten viit­taa­mi­nen äänen­nopeuteen, ”nopeus oli 2 kertaa äänennopeus”.

Joissakin yhteyksissä esiintyy ”Machin yksikkö” ja samaa tarkoittava ”mach”. Tällöin yksikkönä kui­ten­kin olisi käytännössä äänennopeus, joka ei sovi yksiköksi, koska se vaihtelee huomattavastikin ilman tihey­den ja lämpötilan mukaan.

Ei määritteitä yksikön nimeen

Ei ”kerrosneliömetrejä”, vaan kerrosala

Mittayksikköjärjestelmän yksikköön ei pidä liittää järjestelmään kuulumattomia mää­rit­tei­tä. On epäloogista puhua bruttoneliömetreistä, hyötyneliömetreistä, kerros­neliö­metreis­tä tms., koska kyse ei ole yksikön (neliömetrin) muunnelmista. Tietenkään myöskään näitä sanoja tarkoittavia ilmauksia kuten brutto-m² tai br-m², hyöty-m² tai h-m² taikka kerros-m² tai k-m² ei pidä käyttää. Epäloogisuuden lisäksi ne ovat epäselviä ja vaikealukuisia.

Esimerkiksi rakennusalalla on kyllä todellinen tarve ilmaista asioita tarkemmin kuin tyyliin ”120 m²:n asunto”. Käytössä on nimittäin useita erilaisia pinta-alan käsitteitä muun muassa sen mukaan, lasketaanko ala seinien sisä- vai ulkopintojen mukaan.

Oikein on ilmaista, mitä pinta-alaa tarkoitetaan. Tähän voidaan käyttää sellaisia sanoja kuin bruttoala, kokonaisala, hyötyala ja kerrosala taikka bruttopinta-ala jne. Tilansäästön ehdottomasti vaatiessa (lähinnä joskus taulukossa) voidaan käyttää lyhenteitä kuten br-ala, h-ala ja k-ala, jotka tulisi selittää.

Esimerkkejä ilmausten korjaamisesta
Hylättävä ilmaisutapa Hyväksyttävä ilmaisutapa
Talossa on 120 br-m². Talon bruttoala on 120 m².
Rakennuksissa on yhteensä 4 500 kerros-m². Rakennusten kerrosala on yhteensä 4 500 m².
Talossa on 90 hyöty-m². Talon hyötyala on 90 m².

Kielikellon 2/1996 kirjoitus Kerros­ala­neliö­metri, k-m2 toteaa ilmauksen virheellisyyden, mutta esittää sitten: ”Kerros­ala­neliö­metrin lyhennettä kysytään kuitenkin jatkuvasti neuvonnasta, eli sille on tarvetta. Kirjavan käytännön yhtenäistämiseksi päätettiin suosittaa lyhennettä k-m² (mahdollinen mutta turhan pitkä krs-m², muita käytettyjä kem², ka-m²).”

Ei ”kiintokuutiometriä”, vaan kiintotilavuus

Samanlaisin perustein kuin edellä esitetyt olisi sellaiset ilmaukset kuin ”kiintokuutiometri” ja ”irto­kuutio­metri” ​ (ja ”kiinto-m³” tms.) hylättävä. Lauseet tulisi muotoilla niin, että niissä il­mais­taan kiinto­tila­vuus tai irtotilavuus, yleensä kuutio­metreinä. SI-oppaassa on tästä ohjeita:

Rakeisen aineen, kuten hiekan, irtotilavuus on sen suoraan mitattava tilavuus, kiintotilavuus on sen rakeiden yhteistilavuus.

Esimerkki: Yhden hiekkakauhallisen irtotilavuus on sama kuin kauhan tilavuus. Jos se on 1 m³, hiekan kiintotilavuus voi olla esimerkiksi 0,7 m³.

Vastaavasti pitäisi pinokuutiometrin (p-m³) sijasta puhua pinotilavuudesta. Käytännössä kiinto-, irto-, kehys- yms. kuutiometreistä puhuminen on yleistä kaupallisissa ja hallin­nolli­sissa­kin yhteyksissä, jopa lainsäädännössä, joten sitä ei aina voi välttää. Mahdol­li­suuk­sien mukaan olisi kuitenkin käytettävä oikeampia ilmauksia. Ei esimerkiksi pitäisi kirjoittaa ”Vakuutetun puutavaran määrä on vähintään 15 kiintokuutiometriä” vaan ”Vakuu­te­tun puutavaran kiintotilavuus on vähintään 15 kuutiometriä” (tai ”15 m³”).

Rakennusalalla käytetään yleisesti sanaa ”rakennuskuutiometri” ja lyhyempää ilmausta ”R-m³”. Nekään eivät ole hyvää kieltä. Usein riittäisi pelkkä ”kuutiometri” tai tunnus ”m³”, kun yhteydestä on selvää, että tarkoitetaan rakennuksen tilavuutta.

lämmönkulutus rakennuskuutiometriä kohden (kWh/m³) [nimi epälooginen: suure jaettuna yksiköllä]
lämmönkulutus rakennustilavuutta kohti (kWh/m³)

Myös ”normaalikuutiometri” on käsitteellisesti väärä ilmaus, samoin sen tunnus Nm³, vaikka ne esiintyvät muun muassa EU-lainsäädännössä.

Laitos tuottaa päivittäin noin 14 000 Nm³ (normaalikuutiometriä) biometaania. [epälooginen]
Laitos tuottaa päivittäin noin 14 000 m³ biometaania. (Tässä tarkoitetaan tilavuutta normiolosuhteissa.) [sulkeissa oleva huomautus ei yleensä ole tarpeen]

Juoksu- ja hyllymetrit eivät ole hyvää kieltä

Puutavarakaupassa käytetty ”juoksumetri” ja sen lyhenne ”jm” tulisi hylätä. Laudan tai putken pituus tulee ilmaista metreinä (tai metrin kerrannaisina) kuten muutkin pituudet. Juoksu­metrin käyttöä voidaan pitää jopa laittomana, koska mittayksikkölaki säätää SI-​yk­si­köi­den käytön pakolliseksi kaupankäynnissä.

Sana ”hyllymetri” ei sekään sovi hyvään asiatyyliin. Ei pitäisi kirjoittaa ”5 hyllymetriä” vaan ”5 metriä hyllytilaa”.

Myös ”peltohehtaari” on epälooginen ilmaus ja usein helposti korvattavissa toisen­tyyppi­sel­lä ilmaisutavalla. Esimerkiksi ”puoli miljoonaa peltohehtaaria” on paremmin sanottuna ”puoli miljoonaa hehtaaria peltoa”.

Samoin ”palstamillimetri” (lyhennettynä ”pmm”) on yleisyydestään huolimatta epä­loogi­nen sana. Ilmauksen ”palstamillimetrin hinta on 20 euroa” sijasta olisi parempi sanoa ”palstatilan hinta on 20 euroa millimetriltä”.

Arkikieliset ilmaukset kuten ”maitolitra” ja ”öljytonni” olisi asiatyylissä syytä korvata luon­te­vam­mil­la ja oikeammilla ilmauksilla kuten ”litra maitoa” ja ”tonni öljyä”.

Happamuusaste eli pH

Kemiassa käytetään pH-suuretta happamuusasteen (happamuuden tai emäksisyyden) eli asiditeetin ilmaisemiseen. Happamuusaste voi tuntua sikäli epäloogiselta termiltä, että al­hai­sem­pi happamuusaste merkitsee happamempaa. Tämä kuitenkin johtuu asteikon luon­tees­ta ja on vakiintunutta.

Usein pH:n sanotaan olevan yksikkö, mutta luonnollisempi tulkinta on, että se on suure, jonka arvo on luku. Merkintää ”pH” ei käytetä luvun jäljessä kuten yksikköä vaan suureen nimen tavoin, esimerkiksi ”liuoksen pH”. On tarpeetonta puhua ”pH-arvosta” pelkän pH:n sijasta. Vaikka suureiden symbolit yleensä kirjoitetaan kursiivilla, tätä ei so­vel­le­ta merkintään pH. Se voidaan käsittää myös suureen nimeksi pikemminkin kuin vain tun­nukseksi.

Mahanesteen pH on 2.
pH = 2.

Alaindeksi suureen, ei yksikön tunnukseen

Mittayksikköstandardien mukaan ei yksikön tunnukseen saa liittää mitään alaindeksejä tai muita vastaavia merkintöjä. Esimerkiksi suurimman sallitun jännitteen ilmoittaminen merkinnällä 15 Vmax on virheellistä, 15 V (max.) on katsottavissa sallituksi, mutta seuraavat ovat oikeampia ilmauksia:

enimmäisjännite 15 V
Umax = 15 V

Alaindeksi voidaan siis liittää suureen tunnukseen (kuten jännitteen tunnukseen U), mutta ei yksikön tunnukseen (kuten voltin tunnukseen V).

Tällaisia periaatteita on rikottu muun muassa energiatodistusasetuksen liitteessä E-luvun määrittämisestä:

Rakennuksen tai sen osan kokonaisenergiankulutus eli E-luku ( kWhE / (m²vuosi) ), määritetään – –

Virheetön ilmaus olisi esimerkiksi seuraavanlainen (sikäli kuin epämääräistä termiä ”kokonaisenergiankulutus” pidetään oikeana):

Rakennuksen tai sen osan kokonaisenergiankulutus eli E-luku (yksikkönä kWh/(m²a)), määritetään – –

Jos käytetään vuotta ajan yksikkönä, se olisi kaavoissa merkittävä tunnuksella eikä sanalla. Tällöin kansainvälinen tunnus ”a” on huonoista vaihtoehdoista paras.

Kansainvälinen tunnus vai yleiskielinen lyhenne?

Vanhat suomalaiset lyhenteet

Aiemmin käytettiin suomen kielessä monia mittayksiköiden nimien lyhenteitä, jotka poik­kea­vat SI-järjestelmästä. Esimerkiksi sekunnin lyhenne oli usein ”sek.”, mutta tästä on laa­jas­ti siirrytty SI-järjestelmän mukaisen tunnuksen ”s” käyttöön. Gramman lyhenteestä ”gr.” on lähes täysin siirrytty tunnuksen ”g” käyttöön. Toisaalta on ollut kiistoja muun muas­sa siitä, pitäisikö myös tunnista käyttää tunnusta ”h” vai suomen kielen mukaista ly­hen­net­tä ”t”. Myös senttimetristä on kiistelty (”sm” vai ”cm”?), mutta jo vuosikymmenten ajan kielenhuolto on suosittanut tunnusta ”cm”.

Muissa kielissä on samantapaisia ongelmia. Ranskan kielessä käytetään minuutista usein lyhennettä ”mn” eikä ”min”. Venäjässä on vallitseva käytäntö merkitä yksiköitä venäjän­kie­lis­ten nimien lyhenteillä (esim. кг) eikä SI-tunnuksilla (esim. kg).

Ongelmallisin yksikkö on tonni, koska esimerkiksi rajoituskilvissä on tarvetta hyvin ly­hyeen ilmaisuun. Suomen yleiskielessä on vanhastaan käytetty lyhennettä ”tn”, kun taas SI-​järjestelmän mukainen tunnus on ”t”, joka voisi joskus sekaantua edellä mainittuun tunnin ly­hen­tee­seen. Liikennemerkeissä on siirrytty kansainväliseen käytäntöön eli esimerkiksi 12 tonnin painorajoitus ilmaistaan tekstillä ”12 t”. Yleiskielessä on yleensä paras kirjoittaa ”tonni” sanana.

Jos kyse on selvästi fysiikan alaan kuuluvista asioista, on syytä käyttää johdon­mukai­ses­ti SI-järjestelmää. Yleiskielessäkin kannattaa useimmat yksiköt ilmaista joko sanoilla tai SI-​tun­nuk­sil­la, esimerkiksi ”senttimetri” tai ”cm”, ”hertsi” tai ”Hz”.

UI vai ky?

Vitamiinien, lääkkeiden ym. mittayksikkönä käytetään usein kansainvälistä yksikköä (international unit). Kyseessä on sovinnainen yksikkö, joka ottaa huomioon esimerkiksi vitamiinin eri muotojen vaikutustehon erot, joten se sopii usein käyttöön paremmin kuin esimerkiksi milligramma.

Kielitoimiston lyhenneluettelo mainitsee kansainväliselle yksikölle sekä englantiin pohjautuvan tunnuksen IU että suomenkielisen lyhenteen ky (kummatkin ilman pistettä tai väliä). Sen lienee tulkittava asettavan lyhenteen ky etusijalle. Tässä tapauksessa ei ole samanlaista standardiin pohjautuvaa perustetta kansainvälisen tunnuksen käytölle kuin fysikaalisisten yksiköiden käytössä, eikä IU varsinaisesti edes ole kansainvälinen, vaan eri kielissä käytetään omia lyhenteitä, esimerkiksi ruotsissa yleensä IE.

Potilaat saivat 500 ky D-vitamiinia.

Lyhentymäsanat kuten ”milli”

Sellaisia lyhentymiä kuin ”milli” (millimetri, mm), ”sentti” (senttimetri, cm) ja ”kilo” ​(kilo­gramma, kg) ei tulisi käyttää fysiikassa ja tekniikassa, ei myöskään virallisen kielen­käy­tön tyylissä. Muissa yhteyksissä ne ovat usein luontevia, ja varsinkin kilo-sanan kor­vaa­mi­nen kilogramma-sanalla tuntuisi usein keinotekoiselta. Toisaalta on hyvä muistaa, että epä­muo­dol­li­ses­sa ammattikielessä tällaisilla sanoiksi lohjenneilla etuliitteillä on usein erikois­merki­tyksiä: ”kilo” voi tarkoittaa jollakin alalla kilovolttia tai kilo-ohmia, jollakin kilotavua tai kilo­bittiä jne.

Ilmaisutapojen sekoittaminen

Arkisessa tekstissä voi tarvittaessa jopa sekoittaa ilmaisutapoja niin, että yhdessä pai­kas­sa kirjoitetaan ”5,2 mm” ja toisessa ”10-millinen”. Tyylikkäämpää ja hiukan luet­ta­vam­paa on kirjoittaa toisiinsa rinnastuvat ilmaukset samalla tavalla, mikä yleensä merkitsee tyy­pin ”5,2 mm” käyttämistä. Tällöin jotkin ilmaukset muuttuvat hiukan vähemmän sujuviksi, esi­mer­kik­si ”10-millinen kalanpoikanen” muotoon ”10 mm pitkä kalanpoikanen”.

Ajan mitat

Tunnus tai lyhenne asiayhteyden mukaan

Minuuttia suurempien ajan mittojen ilmaisemisessa sopivat yleiskieliseen tekstiin yleensä paremmin suomenkielisten sanojen vanhat lyhenteet, sikäli kuin ajan yksikköä ei kirjoiteta sanana. Tä­mä koskee esi­mer­kik­si iän ja työajan ilmaisemista. Sen sijaan esimerkiksi autojen no­peuk­sia ilmais­taes­sa on kansainvälisen käytännön mukainen ”km/h” yleisempi kuin ”km/t”.

Lapsen ikä on 1 v 2 kk.
Työaika on 7½ t/pv, 37½ t/vko.

Seuraava taulukko esittää eräiden ajan mittojen yleiskieliset lyhenteet ja kansainväliset tunnukset.

ajan yksikkö lyhenne tunnus
vuosi v (a)
kuukausi kk  
viikko vko (vk)  
vuorokausi vrk d
päivä pv d
tunti t h
minuutti min min
sekunti s s

Vuosi ajan yksikkönä

Vuosi ajan yksikkönä ei kuulu kansain­väliseen mitta­järjestelmään, vaikka tällaista väitetään joissakin hakuteoksissakin. Standardi ISO 80000-3 kuitenkin toteaa, että se on käytössä että sen pituus on 365 tai 366 vuorokautta ja että sen tunnus on ”a” eli sama kuin aarin standardoitu tunnus (1 a = 100 m²). Jos a:ta käytetään vuoden tunnuksena, tämä tulisi aina selittää. Sama koskee vielä vahvemmin sellaisia mm. geologiassa joskus käytettyjä merkintöjä kuin ”Ma” ’miljoonaa vuotta” (englannissa usein ”My”).

Eri aloilla käytetään erilaisia vuoden käsitteitä, kuten sideerinen ja trooppinen vuosi ja kalenterivuosi, ja niiden mukaiset vuoden pituudet vaihtelevat.

Jos vuotta käytetään ajan yksikkönä kaavoissa, se olisi ilmaistava tunnuksella kuten muutkin yksiköt, ei sanalla eikä lyhenteellä. Hyvää vaihtoehtoa ei tällöin ole, mutta pienin paha on edellä mainittu ”a”.

9 mm vuodessa [normaalitekstiä]
9 mm/a [mahdollinen esim. taulukossa tilan säästämiseksi]
9 mm/v [vältettävä]

Yksiköiden lyhenteiden pisteettömyys

Ajan yksiköiden yleiskieliset lyhenteet ovat pisteettömiä, kuten kansainväliset tun­nuk­set­kin. Toisaalta jos sanaa ”vuosi” käytetään muuten kuin aikayksikkönä, se lyhennetään nor­maa­lien lyhenteiden tapaan pisteellisenä. Vastaavasti käytetään sanasta ”päivä” ly­hen­net­tä ”p.” silloin, kun ei ilmaista aikamäärää; tosin tämän lyhenteen käyttö on harvoin tarpeen. Ly­hen­ne ”pvä” on vanhahtava eikä edes juurikaan lyhennä ilmaisua.

Viikon lyhenne on virallisten suositusten (mm. SFS 4175) mukaan ”vk”, mutta ”vko” on erittäin yleinen ja yleensä selvempi muun muassa siksi, että se selvemmin eroaa lyhen­tees­tä ”vrk” (ja lyhenteestä ”v”). Toisaalta viikko-sana on niin lyhyt, ettei sen lyhen­tä­mi­seen usein­kaan ole tarvetta.

vuokra on 600 €/kk

yhden hengen huone maksaa 90 €/vrk

työttömyysaika oli 1 v 3 kk 14 pv

opetusvelvollisuus on 20 t/vko [= tuntia viikossa]

tuulen nopeus  oli 25 m/s
suurin sallittu nopeus on 50 km/h
50 v [= 50 vuotta]
v. 2005 [= vuonna 2005]

Valovuoden (englanniksi light-year) tunnus on kuitenkin standardin ISO 80000-3 mukaan ”l.y.”. Pisteetön ”ly” on laajassa käytössä. SFS:n SI-oppaan mukaan Suomessa on käytössä valovuodelle tunnus vv (ilman pistettä).

Ongelmallisia suhdeilmauksia

Melko tavallinen on ilmaisu ”h/vrk”, joka tarkoittaa ’tuntia vuorokaudessa’. Se on seka­muo­dos­te, mutta sitä ehkä joudutaan käyttämään julisteissa, mainoksissa yms. Vaihto­ehto ”t/vrk” olisi vielä ongelmallisempi, koska sitä käytetään mm. prosessi­teollisuudessa myös mer­ki­tyk­ses­sä ’tonnia vuorokaudessa’, jonka oikeampi lyhenne on ”tn/vrk”. Usein ongelmat vältetään käyttämällä lyhentämätöntä ilmaisua tai sellaista ilmaisua, jossa on vain ongelmattomia ly­henteitä.

Avoinna 24 h/vrk
Avoinna 24 tuntia/vrk.
Avoinna ympäri vuorokauden.

Linjan tuotanto on 20 tonnia/vrk.

Työaika on 7,5 tuntia päivässä.

Merkinnässä 24/7 ei aikayksikköjä ole merkitty lainkaan. Sitä ei muutenkaan voi pitää suo­si­tel­ta­va­na, vaan se tulisi korvata selväkielisellä ilmauksella.

Tunnin osat

Tunnin osat on yleensä selvintä ilmaista minuutteina.

Työaika on 7 tuntia 30 minuuttia päivässä.

Tunnin desimaalien käyttö voi nimittäin synnyttää epäselvyyksiä. Esimerkiksi 7,3 tuntia tar­koit­taa sääntöjen mukaan seitsemää kokonaista ja kolmea kymmenesosaa tuntia eli 7 tun­tia 18 minuuttia. Yllättävän usein tällaisella merkinnällä kuitenkin tarkoitetaan 7 tuntia 30 mi­nuut­tia, koska kuvitellaan, että tämän voi kirjoittaa 7,30 tuntia tai lyhennettynä 7,3 tuntia.

Keittiömitat

Ruokaohjeissa ja vastaavissa esiintyy usein seuraavia mittojen ja määrien ilmaisuja tai niiden lyhenteitä. Kielitoimiston suosituksen mukaan nämä lyhenteet kirjoitetaan pisteettöminä. Aiemmin suositus oli toinen, mutta nykyisin mittayksiköiden tunnusten lisäksi myös niiden lyhenteet ovat pisteettömiä, vaikka kyse olisi arkisista ja suuruudeltaan vaihtelevista yksiköistä.

Mo­net näistä lyhenteistä eivät ole kovinkaan hyvin tunnettuja, ja osa niistä voidaan jopa ym­märtää väärin.

kpl

kappale

ltk

laatikollinen, laatikko

pak

paketillinen, paketti

pkt

paketillinen, paketti

ps

pussillinen, pussi

rkl

ruokalusikallinen (= 15 millilitraa)

rl

rulla

rs

rasiallinen, rasia

tl

teelusikallinen (= 5 millilitraa)

tlk

tölkillinen, tölkki

tus

tusina

Silloinkaan, kun on erityinen tarve lyhyeen ilmaisuun, ei yleensä kannata käyttää näistä lyhenteistä muita kuin ”tl” ja ”rkl”. Ne ovat usein esiintyviä ja melko hyvin tunnettuja.

½ tl suolaa
2 rkl vehnäjauhoja
3 omenaa [mieluummin kuin ”3 kpl omenia”]
24 kpl [selvempi kuin ”2 tus”]
Vain 5 €/rulla! [tyylikkäämpi ja selvempi kuin ”Vain 5 €/rl”]

Katso myös Ruoka-FAQ:ta, jossa on tietoja myös anglosaksisista keittiömitoista.

Rahasummien ilmaiseminen

Rahayksikkö ensisijaisesti sanoin

Rahamäärät kannattaa ilmaista ensisijaisesti siten, että luku kirjoitetaan numeroin ja raha­yksikkö sanoin. Etenkin kaunokirjallisessa tyylissä voidaan pienet tai pyöreät luvut il­mais­ta sanoin. Nämä periaatteet esitetään mm. standardissa SFS 4175.

42 euroa
1,50 euroa
kymmenen euroa
viisi dollaria
tuhat puntaa

Myös Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas suosittaa rahayksikön ilmaisemista ensisijaisesti sanoin. Se täydentää, että hintamerkinnöissä (”hinnanmerkinnöissä”) ja teksteissä, joissa esiintyy runsaasti rahasummia, rahayksiköstä käytetään tavallisesti ”kirjainlyhennettä (e, kr, doll, mk) tai tunnusta (€, $, £, ¥)”.

Valuuttojen suomenkielisistä nimistä on tietoja EU:n sivulla Valuuttakoodit ja kotoistus­hankkeen suosituksissa. Useim­pien rahayksiköiden suomenkieliset nimet ovat melko va­kiin­tu­nei­ta, mutta jonkin verran on vaihtelua siinä, käytetäänkö suomeen mukautettua vai alku­kie­lis­tä asua. Esi­mer­kik­si Viron aiemmasta rahayksiköstä käytetään yleensä nimeä ”kruunu” (viroksi ”kroon”), kun taas Tšekin rahayksiköstä käytetään tavallisemmin alkukielistä asua ”koruna” kuin sen suomenkielistä vastinetta ”kruunu”.

Jos rahayksikön nimi olisi asiayhteydessään moniselitteinen, liitetään sen eteen maan nimi eli puhutaan esimerkiksi Norjan kruunuista erotukseksi Ruotsin kruunuista. Jos viitataan Suo­men entiseen rahayksikköön markkaan, pelkkä sana ”markkaa” riittää, paitsi silloin har­voin, kun on vaara sekaantumisesta Saksan markkaan, jolloin käytetään ilmaisua ”Suo­men mark­kaa”. Ilmaisu ”vanhaa markkaa” on epälooginen ja joskus jopa harhaan­johta­va, koska sen voi ymmärtää viittaavan v:n 1963 rahanuudistusta edeltäneeseen raha­yk­sikköön.

200 kruunua
200 Viron kruunua
25 senttiä
200 markkaa

Rahayksikkö ilmaistaan kuitenkin usein muillakin tavoilla. Seuraavassa on tiivistelmätaulukko aiheesta.

Esimerkki Esitystavan nimi Käyttöalue
42 dollaria sana (nimi) tavallinen teksti
42 $ tunnus (erikoissymboli) lyhyyden vuoksi joistakin valuutoista ($, €, £, ¥)
42 doll (nimen) lyhenne lyhyyden vaatiessa joistakin valuutoista
42 USD valuuttakoodi kansainvälisessä maksuliikenteessä yms.

Suomen kielessä siis ei kirjoiteta lukua ja rahayksikön merkkiä yhteen eikä kirjoiteta yk­sik­köä ennen lukua, kuten esimerkiksi englannissa ($42, USD 42). Sellainen käytäntö olisi erit­täin epäkäytännöllinenkin ilmauksia taivutettaessa. Miten kirjoitettaisiin ja miten luet­tai­siin sujuvasti esimerkiksi ilmaus ”viiteen euroon”, jos euron merkki tai koodi kir­joi­tet­tai­siin ennen lukua? ”EUR 5:oon” vai ”EUR 5:een”? Ilmaus ”5 €:oon” ei sekään ole kovin sujuva, mutta sentään tajuttavissa.

Rahayksiköiden tunnukset ja lyhenteet

Jos tilan säästäminen on olennaista esimerkiksi taulukossa ja jos epäselvyyttä ei synny, voi tutuimmista valuutoista käyttää erikoissymbolia kuten € taikka suomenkieliseen nimeen perustuvaa lyhennettä kuten kr (= kruunu).

Valuuttojen tunnuksista eli erikoissymboleista vain $, £ ja € ovat Suomessa melko yleisesti tunnettuja. Jonkin verran tunnettu on myös ¥, jota käytetään Japanin jenin ja (suomessa har­voin) Kiinan juanin symbolina. Tunnettujakaan erikois­symboleita ei siis yleensä ole syytä käyt­tää tekstissä, vaan ainoastaan taulukoissa yms. Tunnuksiin liittyviä typografisia kysy­myk­siä käsitellään kohdassa Rahayksikön symbolit.

Lyhenteitä käytetään vain yleensä vain muutamista rahayksiköiden nimistä. Sellaiset ly­hen­teet ovat pisteettömiä kuten muutkin yksiköiden lyhenteet. Tavallisimmat ovat kr = kruunu, rpl = rupla, joskus doll = dollari ja fr = frangi. Niitä käytettäessäkin kannattaa muistaa, etteivät ne suinkaan ole kaikille tuttuja eivätkä ilmeisiä.

Jos euron merkki € ei ole käytettävissä, on paras käyttää sanaa ”euroa”. Kielitoimiston ja standardin SFS 4175 mu­kaan kuitenkin voidaan käyttää myös e-kirjainta, jos euron merkin käyttö on mahdotonta. Toisaalta euron merkki on käytännössä lähes aina käytettävissä mm. tekstinkäsittelyssä ja julisteita tehtäessä. Sen etuna on lyhyyden lisäksi se, että se erottuu tekstistä, jolloin lukija tietää, että puhutaan rahasta. Sähköpostissa euron merk­kiä ei voi turvallisesti käyttää, mutta sähköpostissa voi hyvin kirjoittaa ”euroa”.

Lyhenteen e käyttö on kuitenkin varsin tavallista. Syynä voi olla tottumus, laiskuus tai se, että euron merkkiä pidetään (sinänsä aiheellisesti) ongelmallisena typografian kannalta.

Sanaa ”sentti” ei kannata lyhentää lainkaan. Lyhyyden vaatiessa ilmaistaan summa eu­roi­na ja käytetään euron tunnusta. Kielitoimiston mukaan voidaan sentistä käyttää ly­hen­net­tä snt tai c, mutta niistä ensin mainittu on enintään Suomessa tunnettu. Sitä käytetään lähinnä puhelinmaksujen hinnastoissa ja vastaavissa.

42 €

5 $

200 kr

0,25 € [voidaan lukea: kaksikymmentäviisi senttiä]

puhelut 7,00 snt/min [paremmin: puhelut 0,07 €/min]

Sentin tunnukselle olisi jonkinlaista asiallista tarvetta lähinnä vain puhelumaksuja il­moi­tet­taes­sa. Sellaiset maksut ilmoitetaan yleensä puhelua tai minuuttia kohti, jolloin rahamäärät ovat pieniä, ja toisaalta maksuja ilmoitetaan mainoksissa, hinnastoissa, laskuissa yms., joissa on tarvetta lyhyyteen. Seuraava esimerkki osoittaa, että tällöinkin sentti-sanan käyttö on yleensä sopivampi ratkaisu.

Soittaminen lankaverkosta maksaa 8,21 senttiä/puhelu + 1,16 senttiä/min ja matkapuhelinverkosta 29,7 senttiä/min

Jos rahayksikön tunnus tai lyhenne ei yksinään ole tarpeeksi yksikäsitteinen ja ymmärrettävä, on yleensä syytä kirjoittaa koko rahayksikön nimi sanoin.

42 Ruotsin kruunua
75 Romanian uutta leitä

Ilmaisu ”42 Ruotsin kr” on muodollisesti oikein, mutta ei tyylikäs, ja lyhenne ”Rkr” outo ja epä­sel­vä. Jos tällaista ilmaisua on pakko lyhentää, niin pienin paha on käyttää valuutta­koo­dia, esimerkiksi ”42 SEK”. Vastaavasti lyhenteen US $ tilalla kannattaa käyttää koodia USD.

Ei kiloeuroja, mutta M€ on joskus hyväksyttävä

Monet ovat ruvenneet käyttämään SI-järjestelmän etuliitteitä silloinkin, kun kyse ei ole SI-​yksiköstä, esimerkiksi ”M€” (”megaeuro”, miljoona euroa) tai jopa ”kEUR”​ (”kilo­euro”, tu­hat­ta euroa). Menettelyä ei voi pitää tyylikkäänä, mutta nykyisin jopa mitta­yksikkö­stan­dar­di ISO 80000 hyväksyy sen – tarkemmin sanoen kuvaa sen esittämättä mitään moitetta. Se mai­nit­see seuraavat esimerkit: kEUR, kGBP, MUSD ja GSEK. Ne ovat kieltämättä näppärän tun­tui­sia joissakin yhteydessä, paljon lyhyempiä kuin sanalliset ilmaukset tuhatta euroa, tuhatta (Bri­tan­nian) puntaa, miljoonaa (Yhdysvaltain) dollaria ja miljardia (Ruotsin) kruunua. Tämän mu­kai­ses­ti TEUR tarkoittaisi teraeuroa eli biljoonaa euroa, mutta saksassa se yleisesti tar­koit­taa tuhatta euroa (T = Tausend).

Kielitoimisto yleisesti torjuu SI-etuliitteiden käytön rahayksiköiden yhteydessä. Se kuitenkin pitää ilmaisua ”M€” hy­väk­syt­tä­vä­nä, jos on välttämätöntä lyhentää voimakkaasti (”kun tilaa todella on hyvin vähän”). Erikoista on, että Kielikellon 2/2006 ja Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaan mukaan myös ”Me” ja jopa (”joskus”) ”MEUR” sopii käytettäväksi.

Yleensä on riittävää käyttää sanasta ”miljoona” lyhennettä ”milj.” ja sanasta ”miljardi” lyhennettä ”mrd.”. Hyvin suuria rahasummia ilmaistaessa kannattaa muistaa, mitä edellä sanottiin ”lukusokeudesta”.

54 milj. €
54 M€
10 000 miljardia dollaria

Jos on välttämätöntä esimerkiksi sanomalehden rivi-ilmoituksessa käyttää lyhennettä tu­han­nel­le eurolle, niin ”t€” on ehkä siedettävin vaihtoehto. Tosin voi käyttää myös tuhat-​sanan lyhennettä ”t.;”, sillä käytännössä on selvää, mitä rahayksikköä tarkoitetaan.

Kielikello 2/2006 kuitenkin tuomitsee kaikki tuhannen euron lyhenteet:

Tuhannesta ei suositella käytettäväksi kirjainlyhennettä t (’tuhat’) tai k (’kilo’), siis ei ”t€”, ”k€”, ”tEUR” eikä ”kEUR”.

Lehden tarjoama vaihtoehto on kuitenkin erittäin kömpelö:

Tuhannet eurot voi tekstissä ja taulukoissa ilmaista esimerkiksi näin:
Hanke sai 21 000 euron suuruisen avustuksen, joka jaettiin eri kohteisiin seuraavasti:
Avustukset1 000 euroja
Kyläyhteisö aktiiviseksi5,8
Perinneruokapäivät0,7
Leikkihanke4,1

Ilmaus ”1 000 euroja” on ilmeisesti ajateltu luettavaksi ”tuhansia euroja”. Tässä ei kui­ten­kaan ole jär­ke­vää syy­tä käyttää tuhatta euroa ikään kuin yksikkönä, vaan sillä tavalla vain tehdään il­mauk­ses­ta vai­kea­sel­koi­sem­pi. Kieli­toimiston oikein­kirjoitus­oppaassa, jossa muutoin tois­te­taan edellä esitetty suositus esi­merk­kei­neen, sarakeotsikkona onkin ”Tuhatta euroa”.

Luonnollinen esitystapa olisi seuraava:

Hanke sai 21 000 euron avustuksen, joka jaettiin seuraavasti:
KohdeAvustus
Kyläyhteisö aktiiviseksi5 800 €
Perinneruokapäivät700 €
Leikkihanke4 100 €

Ks. myös kohtaa Lukusanojen lyhenteet.

Kansainväliset valuuttakoodit kuten EUR

Kansainvälinen standardi ISO 4217 määrittelee valuutoille kolmikirjaimiset valuuttakoodit. Standardin mukainen euron koodi on EUR. Muiden valuuttojen koodit koostuvat yleensä kaksikirjaimisesta maakoodista ja yksikirjaimisesta valuutan nimen lyhenteestä, esim. USD (US = Yhdysvallat, D johtuu dollar-sanasta).

Nämä koodit on tarkoitettu käytettäväksi kansainvälisessä kauppa-, liike- ja pankki­toi­min­nas­sa, jossa valuuttojen lyhyt ja yhtenäinen yksilöinti on tarpeen. Käytän­nös­sä niitä usein käytetään myös esimerkiksi matkalaskuissa sekä teksteissä, joissa mainitaan paljon raha­sum­mia, jotka ilmaistaan eri valuuttoina.

Koodien, tunnusten ja lyhenteiden taivutus

Valuuttakoodeja ei siis suositeta käytettäväksi tavallisessa yleiskielisessä tekstissä. Jos niitä kuitenkin käytetään, niihin sovelletaan samoja sääntöjä kuin tunnuksiin ja lyhenteisiin, ja ne luetaan tai ajatellaan luettaviksi sanoina.

100 SEK [lue: sata Ruotsin kruunua]
100 SEK:n suuruinen [lue: sadan Ruotsin kruunun suuruinen]
100 RUR:aan [lue: sataan Venäjän ruplaan]

Myös valuutan lyhenteeseen tai tunnukseen liitetään tarvittaessa taivutuspääte kak­sois­pis­teen avulla lyhenteiden ja tunnusten taivuttamisen yleisten sääntöjen mukaisesti.

Hinta nousi 5 kr:sta 6 kr:uun.
Hinta laski 10 euroon.
Hinta laski 10 €:oon.
Hinta laski 10 EUR:oon.

Edellä olevista esimerkeistä kolme viimeistä luetaan kaikki samalla tavalla (”Hinta laski kym­me­neen euroon”), ja niistä ensimmäinen vaihtoehto on suositeltavin ja viimeinen, koodia käyt­tä­vä vältettävin; kuten esimerkki osoittaa, se ei useinkaan lyhennä ilmaisua lainkaan.

Senttien yms. ilmaiseminen

Jos numeroin ilmaistu rahasumma sisältää perusyksikön sadasosia kuten senttejä, kir­joi­te­taan desimaalipilkun jälkeen aina kaksi numeroa. Näinhän on vanhastaan kirjoitettu, esi­mer­kik­si 1,50 mk, ei 1,5 mk. (Murtolukuja käyttävät ilmaisutavat kuten 1½ mk jäivät käytöstä kauan sitten.)

Euroon siirtymisen jälkeen on melko paljon käytetty sellaisia ilmaisuja kuin 7,5 €. Vaikka ne eivät juurikaan ole epäselviä, ne turhaan poikkeavat käytännöstä, joka oli kieleen hyvin vakiintunut. Lukija voi alkaa epäillä kirjoitusvirhettä ja ihmetellä, mikä numero puuttuu ja mistä.

7,50 euroa
7,50 €

Tällaiset ilmaisut voidaan toki lukea eri tavoin, esimerkiksi ”seitsemän euroa (ja) viisi­kym­men­tä senttiä” tai ”seitsemän pilkku viisikymmentä euroa” tai jopa ”seitsemän ja puoli euroa”.

Mainoksissa esiintyy yleisesti käytäntöä, jossa senttejä osoittavat numerot ovat pienempiä kuin euroja osoittavat. Tämä sinänsä voidaan tulkita hyväksyttäväksi typografiseksi keinoksi. Kyseenalaisempi on yleinen tapa jättää pilkku pois ja luottaa siihen, että ilmaus ym­mär­re­tään oikein numeroiden kokoeron perusteella.

5,99[hyväksyttävä]
599 [virheellinen, koska desimaalipilkku puuttuu]

Aiemmin on käytetty kaksoispistettä pilkun tilalla, esimerkiksi ”5:99 mk”. Nykyisten sääntöjen mukaista se ei ole, ja euroon siirtymisen myötä se on entisestään vähentynyt. Mainittakoon, että ruotsissa kaksoispiste (esim. 5:99 kr) on Ruotsin viranomaisille annettujen suositusten mukaan edelleen ensisijainen vaihtoehto, vaikka pilkkukin sallitaan. Pisteen käyttö (esim. ”5.99 $”) on tietysti hylättävä vaihtoehto: se perustuu vain englannin kielen matkimiseen.

Jos rahamäärä sisältää sentin osia, on paras esittää summa euroina. Tällöin on desi­maali­pilkun oikealla puolella kolme numeroa tai enemmän. Kolmas ja seuraavat voidaan esittää pienemmällä fontilla selvyyden vuoksi. Niin usein tehdään siellä, missä tällaisia summia esitetään yleisölle, lähinnä polttoaineen hintoja ilmoitettaessa.

Nyt 98-oktaanista bensaa 1,282 €/L!

Jos rahamäärä voidaan esittää yksinkertaisesti kokonaislukua käyttäen, niin kannattaa tehdä. Yleensä ei ole tarvetta erikseen ilmaista murto-osien puuttumista tyyliin 50,00 € tai 50,– € saati täysin vanhentuneella tavalla 50:– €. Kuitenkin esimerkiksi taulukoissa, joissa esiintyy myös sadasosia sisältäviä lukuja, voidaan yhtenäisyyden vuoksi käyttää merkintää, jossa desimaalipilkun jälkeen on kaksi nollaa.

50 €
50,00 €

Merkintä ”,–” rahasummissa

Aiemmin käytettiin sellaisia merkintöjä kuin 50,– ja 50:– ilman mainintaa rahayksiköstä, kos­ka pidettiin itsestään selvänä, että ne ymmärretään rahasummiksi. Kielitoimiston mukaan mer­kin­tä 50,– on edelleen käypä, samoin kuin merkintä –,40 (= 0,40). Ajatusviiva vastaa näissä merkinnöissä kahta tai yhtä nollaa, ja 50,– merkitsee siis samaa kuin 50,00.

Euroon siirtymisen jälkeen oli sekaannuksia, koska monet ymmärsivät sellaiset merkinnät kuin 50,– nimenomaan markkasummia tarkoittaviksi. Vaikka tämä sekaannus on poistunut, ei merkintätapaa voi pitää hyvänä. Sen käyttö esimerkiksi verkkolomaketta täytettäessä tai taulukkolaskentaohjelmassa voi aiheuttaa yllätyksiä, koska tietokoneohjelmat eivät yleen­sä tunnista niitä. Lisäksi lukuja sisältävä sarake voidaan muotoilla siistimmin, kun kaikissa luvuissa on desimaalipilkun jälkeen kaksi numeroa.

Täysin virheellistä on kirjoittaa ”,–” sellaisen merkinnän perään, joka jo ilmoittaa sentit tai niiden puuttumisen, esimerkiksi ”40,–,–” tai ”2,50,–”.

Tuumat, jalat ja gallonat

SI-järjestelmän ohella käytetään vielä jonkin verran muita järjestelmiä, kuten anglosaksista järjestelmää, johon kuuluvat muun muassa yksiköt tuuma, jalka, maili ja gallona. Jos näitä yksiköitä jostakin syystä käytetään tai jos niitä joudutaan muuntamaan SI-yksiköiksi esi­mer­kik­si käännöstyössä, on syytä olla tarkkana.

Tuumalla ja jalalla on omat symbolinsa, jotka ovat samat kuin astesekunnin ja asteminuutin merkki. Niitä käsitellään tarkemmin jäljempänä. Nämä symbolit eivät ole samat merkit kuin Ascii-merkistön " ja ', joita usein käytetään niiden korvikkeina.

Ostin 19″:n [yhdeksäntoista tuuman] television.

Tuuma on nykyisin määritelty sitomalla se metrijärjestelmän yksikköön: se tar­koit­taa tasan 25,4 mm. Jalka puolestaan on tasan 12 tuumaa. Muut anglosaksiset yksiköiden nimet esiin­ty­vät eri merkityksissä. Esimerkiksi gallona (gallon) tarkoittaa Yhdysvalloissa eri­suu­ruis­ta yksikköä kuin Britanniassa, ja bushel vaihtelee kooltaan sen mukaan, millaista tavaraa tai ainetta mitataan.

Kaliiperit

Aseen tai ammuksen koon ilmaisemiseen käytetään kaliiperia (kaliberia) eri järjestelmien mukaisesti:

Asteet, asteminuutit ja astesekunnit

Asteet lämpötilaa ilmaistaessa

Lämpötilat ilmaistaan yleensä celsiusasteina. Celsiusasteen tunnus on °C eli asteen merkki ja C-kirjain. Oikea kirjoitusasu on sellainen kuin ”17 °C”, eli luvun ja yksikön välissä on välilyönti, kuten yleensä.

Päivälämpötila on 20 °C. [20 celsiusastetta]
Paistetaan 200 °C:n lämmössä.

Yleiskielessä sanotaan tavallisemmin ”20 astetta” ja kirjoitetaan ”20°”, jolloin ei käytetä välilyöntiä, kuten jäljempänä selostetaan. Käytännössä tähän tuskin koskaan sisältyy epäselvyyttä, koska emme käytä muita asteita lämpötilan ilmai­se­mi­seen. Menettelyä ei kuitenkaan voi pitää oikeana tieteellisissä ja teknisissä yh­teyk­sis­sä eikä virallisissa teksteissä, sillä lämpötilan standardoitu yksikkö on nimenomaan ”celsiusaste” ja sen tunnus on ”°C”.

Päivälämpötila on 20°.
Päivälämpötila on 20 astetta.
Paistetaan 200 asteen lämmössä.
Paistetaan 200°:n lämmössä.

Edelliset esimerkit edustavat siis periaatteessa vältettäviä ilmaisutapoja. Käytännössä tuskin koskaan sanotaan esimerkiksi lämpötilan nousevan pari celsiusastetta. Täsmällisten lämpö­tilan­ilmaus­ten yhteydessä ongelman voi asiatyylissä kiertää käyttämällä tunnusta °C, mutta esimerkiksi kaunokirjallisuuteen sellainen ei sovi.

Hän makaili kolmenkymmenen asteen helteessä. [kaunokirjallista tyyliä]

Ilmauksessa °C kertoo C-kirjain käytetyn asteikon. Vastaavasti °F tarkoittaa anglosaksisissa maissa käytettyä Fahrenheitin asteikkoa. Pelkkää C- tai F-kirjainta ilman asteen merkkiä ei pidä käyttää celsius- tai fahreinheitasteen symbolina (vaan ne tarkoittavat aivan muita yksiköitä, coulombia ja faradia).

Sen sijaan tieteessä käytetty lämpötilan yksikkö (ns. termodynaamisen lämpötilan yksikkö) on nykyisin kelvin ja sen tunnus on pelkkä K, eli nimessä ei ole sanaa ”aste” eikä tunnuksessa asteen merkkiä. Tämä yksikkö esiintyy yleistajuisissakin teksteissä mm. puhuttaessa hyvin alhaisista lämpötiloista (esim. 0,01 K) tai hyvin korkeista lämpö­tiloista (esim. 6 000 K).

Hehkulampun värilämpötila on noin 2 700 K.

Veden kovuusasteet

Asteen merkkiä käytetään myös veden kovuusastetta ilmaisevassa tunnuksessa °dH. Jos tätä tunnusta joudutaan taivuttamaan, on luonnollisinta ajatella, että se luetaan ”kovuusaste”. Itse suuretta, joka tarkoittaa magnesium- ja kalsiumsuolojen määrää, on luonnollista kutsua lyhyesti nimellä ”kovuus”.

Veden kovuus on 7,3 °dH.
Kovuus pitäisi saada laskemaan 6 °dH:seen.

Edellä mainittu °dH tarkoittaa ns. saksalaista kovuusastetta, joka on edelleen laa­jas­ti käy­tös­sä. SI-järjestelmän mukainen yksikkö on millimoolia litrassa (mmol/L eli mmol/l) tai (har­voin, mutta paremmin järjestelmän periaatteiden mukaisesti) moolia kuutiometrissä (mol/m³). Muunnossuhde on 1 °dH = 5,6 mmol/L.

Asteen merkin kirjoitussääntöjä

Jos asteen merkkiä ° käytetään yksinään kulman taikka pituus- tai leveysasteen ilmoit­ta­mi­seen, se kirjoitetaan kiinni lukuun. Sama koskee tilannetta, jossa asteen merkkiä käytetään lämpötilan ilmaisemiseen ilman asteikon tunnusta kuten C:tä.

90°
90 °C

Tämä poikkeus yleisiin sääntöihin johtuu siitä, että asteen merkki yksinään on niin pieni, yläindeksin tapainen merkki, että sen kirjoittaminen erikseen olisi outoa. (Aiempien sään­tö­jen mukaan kirjoitettiin asteen merkki kiinni edeltävään lukuun myös silloin, kun as­teik­ko on ilmoitettu, siis esimerkiksi ”17°C”.)

Ks. myös kohtaa Asteen merkki °, joka selostaa merkin suhdetta muihin merkkeihin.

Kun asteen merkkiin tai esimerkiksi ilmaukseen °C liitetään taivutuspääte, on otettava huomioon aste-sanan vartalonvaihtelu. Ks. kohtaa Pääte lukutavan mukaan.

Uunin lämpötila on noussut jo 100°:seen. [= jo sataan asteeseen]

Asteen merkki ja rivitys

Verkkosivujen tekstejä kirjoitettaessa kannattaa ottaa huomioon, että Internet Explorer pitää asteen merkkiä sellaisena, että rivinvaihto on aina sallittu sen jäljestä.

Tämä on kuvitteellista www-tekstiä, jossa mainitaan 90°
C siten, että IE on jakanut ilmauksen ”°C” kahtia.

Korjausmahdollisuuksista yksinkertaisin on epästandardin nobr-merkkauksen käyttö: verkkosivun HTML-koodiin kirjoitetaan esimerkiksi <nobr>90 °C</nobr>. Lisätietoja: Word division in IE and other notes on the nobr markup.

Asteminuutit ja astesekunnit

Merkki kiinni lukuun

Asteen merkin tavoin kirjoitetaan asteminuutin (kulmaminuutin) ja astesekunnin (kulmasekunnin) symbolit ′ ja ″ kiinni edeltävään lukuun.

20° 35′ [20 astetta 35 minuuttia]
20° 35′ 5″ [20 astetta 35 minuuttia 4 sekuntia]

Asteminuutin ja -sekunnin merkki

Asteminuutin ja -sekunnin merkin viralliset nimet ovat englanniksi ”prime” ja ”double prime”, suomeksi virallisesti ”yläpuolinen indeksointipilkku” ja ”kaksinkertainen yläpuolinen indek­sointi­pilk­ku”. Käytännöllisiksi nimeksi sopivat ”minuuttimerkki” ja ”sekuntimerkki”, mutta myös nimiä ”jalan merkki” ja ”tuuman merkki” voi käyttää silloin, kun näitä merkkejä käy­te­tään anglosaksisten mittayksikköjen tunnuksina. Unicode-koodiarvot ovat U+2032 ja U+2033.

Sana ”indeksointipilkku” on sikäli harhaanjohtava, että nämä merkit eivät ole kaarevia. Niitä ei pidä sekoittaa esimerkiksi lainausmerkkeihin; ks. kohtaa Lainausmerkkien nimiä ja muotoja.

Asteminuutin ja astesekunnin symbolit puuttuvat useista fonteista. Tästä ja muista syistä niiden korvikkeina käytetään yleisesti merkkejä ' (Ascii-heittomerkki) ja " (Ascii-lainaus­merkki).

Fonttiongelmien takia näitä merkkejä sisältävissä esimerkeissä on käytetty eri fonttia kuin tämän oppaan esimerkeissä yleensä.

5″:n kulma
5":n kulma [korvaava merkintätapa]

Asteminuutin ja -sekunnin merkkiä käytetään myös

Asteminuuttien ja -sekuntien käyttö

Asteminuutteja ja -sekunteja käytetään yleensä astemäärän jäljessä, harvoin erikseen ilmoi­tet­tui­na. Tavallisesti ilmaistaan asteet ja asteminuutit yhdessä ja mahdollisesti niiden jälkeen astesekunnit.

Etenkin maantieteellisiä koordinaatteja ilmaistaessa on yleinen käytäntö kir­joit­taa as­tei­den, minuuttien ja sekuntien ilmaisut suoraan kiinni toisiinsa ilman mitään välejä. Välejä on kui­ten­kin käytetty mm. standardin SFS 4175 ja SI-oppaan vuoden 2002 painoksen esimerkeissä. Välien käyttö on siis var­mim­min oikea tapa; tällöin on tekstissä paras käyttää sitovaa välilyöntiä. Typo­gra­fi­ses­ti paras vaihtoehto olisi ehkä käyttää ohuketta (ohutta väliä).

60° 08′ 54″ N [60 astetta 8 minuuttia 54 sekuntia pohjoista leveyttä]
60° 08′ 54″ N [sama ohukkeita käyttäen]
60°08′54″ N [sama ilman mitään välejä]

SI-oppaassa suositellaan, että kulmia ilmaistaessa käytetään mieluummin asteen desimaaliosia kuin asteminuutteja ja astesekunteja.

22,5° [mieluummin kuin 22° 30′]

Käyttö ajan ilmauksissa erikoistilanteissa

Asteminuutin ja -sekunnin merkkiä käytetään englannin kielessä joskus myös ajan il­mauk­sis­sa tunnin osia (minuutteja ja sekunteja) tarkoittamassa. Tapa on levinnyt suomen­kie­li­siin­kin esitteisiin, ohjelma­tietoihin yms., vaikka se ei ole minkään standardin mukainen. Ks. kohtaa Kellonajat ja aikamäärät.

Orange County (USA 2002, 79′)

Esimerkki on television ohjelmatiedoista, joissa on erityinen tarve lyhyyteen. Merkintä 79′ tarkoittaa, että elokuvan kesto on 79 minuuttia. Tällaisia merkintöjä käytettäessä niissä on yleensä asteminuutin merkin tilalla esimerkiksi heittomerkki tai Ascii-heittomerkki, mutta jos tapaa käytetään, niin asteminuutin merkki lienee vähiten väärin.

Näitä symboleita käytetään myös anglosaksisten mittayksiköiden jalka ja tuuma tun­nuk­si­na. Tuumista puhutaan suomen kielessäkin mm. kuvaruudun kokoa ilmaistaessa.

5′ [5 asteminuuttia tai 5 jalkaa]
17″ [17 astesekuntia tai 17 tuumaa]
Lankun paksuus on 4″. [= Lankun paksuus on 4 tuumaa.]
Lankun paksuus on 4".  [Ascii-lainausmerkki tuumamerkin korvikkeena]
2″ × 4″ [= kaksi tuumaa kertaa neljä tuumaa, ”kakkosnelonen”]

Taivutus merkitään normaalisti

Asteen, asteminuutin (jalan) ja astesekunnin (tuuman) tunnukset ovat ainoat mittayksiköiden tunnukset, jotka normien mukaan kirjoitetaan kiinni edeltävään lukuun. Ne eivät muutoin muo­dos­ta poikkeuksia yleisistä säännöistä.

Erityisesti on taivutuspääte merkittävä kuten yleensäkin. Jos päätettä ei merkitä, voi koko ilmauksen merkitys muuttua: ”lämpötila laski 15 °C” on aivan eri asia kuin ”lämpötila laski 15 °C:seen”. Käytännössä on usein paljon selvempi ilmaista yksikkö sanalla (esim. astetta, asteeseen).

20 °C:n lämpötila [20 asteen lämpötila]
20 °C:seen [20 asteeseen]
212 °F:ssa [212 fahrenheitasteessa]
20°:n kulma [= 20 asteen kulma]
15″:n näyttö [= viidentoista tuuman näyttö]
Käytetään 4″:n lankkua. [= Käytetään neljän tuuman lankkua.]

Eksponentit ja ylä- ja alaindeksit

Vaihtelevia merkityksiä

Ylä- ja alaindeksejä käytetään erilaisissa merkintätavoissa varsinkin matematiikassa, mutta myös yleisesti symboleja käyttävissä esityksissä. Niiden merkitys vaihtelee suuresti. Yläindeksejä käytetään etenkin eks­po­nent­teina, mutta myös moniin muihin tarkoituksiin.

Ala- ja yläindeksien merkityksiä
Merkintä Lukutapa Merkitys
m3 kuutiometri tilavuuden yksikkö
x2 äks toiseen muuttujan x neliö eli toinen potenssi (matematiikassa)
10−3 kymmenen potenssiin miinus kolme luvun 0,001 (tuhannesosa) esitystapa
x1 äks yksi (tai: äks alaindeksi yksi) indeksoitu muuttuja matematiikassa
F2 äf kaksi toinen jälkeläispolvi (perinnöllisyystieteessä)
H2O vesi (tai: hoo kaks oo) kemiallinen kaava, jossa alaindeksi osoittaa atomien määrän (H2 = kaksi vetyatomia)
H+ vetyioni (hoo plus) kaava, jossa yläindeksi osoittaa (positiivisen) sähkövarauksen
SO42− sulfaatti-ioni (tai: äs oo neljä kaksi miinus) kaava, jossa yläindeksi osoittaa varauksen negatiivisuuden ja määrän
14C hiili neljätoista alkuaineen hiili (tunnus C) isotooppi 14
LD50 äl dee viisikymmentä testattavan aineen annos, joka tappaa 50 % sen saaneista koe-eläimistä
fis3 kolmiviivainen fis sävelnimi musiikissa
nj än yläindeksi jii liudentuneen n-äänteen merkki fonetiikassa

Alaindeksien fontti

Matematiikkastandardin mukaan fysikaalista suuretta tai matemaattista muuttujaa edustava alaindeksi, kuten juokseva numero, kirjoitetaan kursiivilla (vinokirjaimin), mutta muut ala­indek­sit, kuten sanoihin tai tunnettuihin lukuihin viittaavat, pystyllä fontilla.

Fx [kursivoitu alaindeksi tarkoittaa x-komponenttia]
Cp [kursivoitu alaindeksi tarkoittaa painetta, joka on suure]
gn [kursivoimaton n = normaali- (normal)]
Veff [kursivoimaton eff = tehollinen (effective)]

Merkkejä vai merkkien esitysasuja?

Ylä- ja alaindeksit voidaan käsittää joko erityisiksi merkeiksi tai tavallisten merkkien eri­koi­sik­si esitysasuiksi. Tätä vastaa se, että tietokoneohjelmissa voidaan joissakin tapauk­sissa käyt­tää joko erikois­merkkiä kuten ”²” tai tavallista merkkiä ”2” yläindeksityylillä esitet­tynä, esi­mer­kik­si ”2”. Nämä tavat johtavat yleensä hiukan erilaiseen ulkoasuun (esimerkiksi m² ~ m2), joten yleensä on syytä käyttää samassa asiakirjassa vain toista niistä. Ks. kohtaa Ala- ja ylä­indek­sien kirjoittaminen.

Korvaavat merkinnät

Ellei käytettävillä välineillä voida kirjoittaa ylä- ja alaindeksejä, sovelletaan jotakin ti­lan­tee­seen sopivaa korvaavaa merkintätapaa, joka tarvittaessa selitetään tekstissä. Tosin esi­mer­kik­si ilmaisu m2 ymmärrettäneen yleis­kielisessä tekstissä neliömetrin tunnusta tarkoittavaksi ilman selityksiäkin.

Tietokonekielissä ja niitä jäljittelevissä esitystavoissa ilmaistaan potenssiin korottaminen usein sirkumfleksilla ^ tai merkki­parilla **. Tietokonekielissä ilmaistaan luvun 10 korot­ta­mi­nen potenssiin eksponenttiesityksessä yleensä niin, että luku korvataan E- tai e-kir­jai­mel­la ja eksponentti kirjoitetaan suoraan sen jälkeen, esimerkiksi 2E-6 = 2 × 10−6. Sellaistakin esitys­tapaa näkee käytettävän tekstissä silloin, kun yläindeksejä ei voi käyttää, tai vaikka voisikin.

m3, x**2, 10^(-3), x1, H2O, 14C

Eksponenttinumero voidaan siis joskus korvata tavallisella numerolla (m3 = m3), mutta usein tarvitaan muu merkintä. Esimerkeissä mainitut ** (kaksi asteriskia) ja ^ (sirkum­fleksi) ovat tietotekniikassa tavallisimmat tavat ilmaista potenssiin korotus, mutta niitä ei pidä olet­taa suurelle yleisölle tutuiksi. Jos alaindeksin korvaaminen taval­li­sel­la merkillä (esim. x1 = x1) johtaisi epäselvyyksiin, voidaan alaindeksointia kuvata alaviivalla: x1 = x_1, xn = x_n jne.

Potenssien korvaaminen etuliitteillä

Fysikaalisia suureita ilmaistaessa luvun 10 yläindeksien (eksponenttien) käyttö on usein korvattavissa mittayksikköjärjestelmän etuliitteiden käytöllä. Tätä varten on tarvittaessa ensin muutettava suureen esitystapaa niin, että 10:n eksponentti tulee kolmella jaolliseksi.

10−6 s = 1 µs = 1 mikrosekunti
1,52 × 107 N = 15,2 × 106 N = 15,2 MN = 15,2 meganewtonia

Taivutus

Kun taivutetaan ilmaisua, jonka lopussa on ala- tai yläindeksi, kirjoitetaan pääte ilmaisun lukutavan viimeisen taipuvan osan mukaan. Ks. kohtaa Lyhenteiden ja tunnusten taivutus.

Tilavuus kasvoi 5 m3:iin. [kuutiometriin]
Tämä lisätään a7:ään. [aa seitsemään]