Nykyajan kielenopas, luku 5 Sovinnaiset merkinnät:

Ajan ilmaisut

Sisällys:

Päivämäärät

Päivämäärän esittämisen vaihtoehdot

Päivämäärä voidaan esittää useassa muodossa, mutta samassa yhteydessä tulisi käyttää vain yhtä tapaa. Toisaalta esimerkiksi taulukossa voi käyttää eri tapaa kuin tekstissä.

Seuraavat tavat ovat suositusten mukaisia:

Esimerkki Käyttöala
1. huhtikuuta 2003 Asiateksti yleensä, etenkin virallinen
1. päivä huhtikuuta 2003 Yhteys, jossa merkintää on taivutettava
1.4.2003 Asiateksti, päiväykset, taulukot
2003-04-01 Datan sisäinen esitys tietotekniikassa; monikielinen aineisto

Asiatyylin kirjoitustapa

Suomenkielisessä tekstissä on selvintä käyttää sellaista päivämäärien merkintätapaa kuin ”1. huhtikuuta 2003”. Se on ohjeiden mukainen tapa, joka sopii huo­li­tel­tuun asia­tekstiin. Vuosiluku voidaan tietysti jättää pois, jos se on asia­yhtey­den perusteella selvä. Asia­kirjas­sa pitäisi kuitenkin jollakin tapaa ilmaista vuosi, koska sitä saatetaan lukea myöhemminkin.

Aiemmin käytettiin erilaisia tapoja kirjoittaa päivä­määrä, jossa on kuu­kauden nimi, esimerkiksi 1. pnä huhtikuuta, mutta edellä esitetty on vakiinnutettu ja määritelty muun muassa standardissa SFS 4175.

Tässä tavassa ei siis yleensä käytetä sanaa päivä eikä sen lyhennettä. Tosin vielä Kieli­kel­lon 1/2018 kirjoitus Miten päivämäärä merkitään? esittää ensimmäisenä esimerkkinä merkinnän toukokuun 10. päivänä 2018, ja laki­kielessä on käytössä sellainen muoto kuin 18 päivänä touko­kuuta 2018. Niistä ei pidä ottaa esimerkkiä.

Jos päivämäärän ilmausta kuitenkin joudutaan taivuttamaan, on helpointa ottaa mukaan päivä-sana ja taivuttaa sitä. (Tätä ei sanota nykyisissä ohjeissa, mutta sitä ei voi pitää kiellettynäkään, ja se kuvataan muun muassa artikkelissa Miten merkitä päivämäärät?, Kielikello 6, 1973.)

Kokous siirrettiin 5. päiväksi huhtikuuta.
Kokous siirrettiin 5:nneksi huhtikuuta. [muodollisesti oikein, mutta kömpelö]
Kokous siirrettiin 5. huhtikuuta. [tarkoittaisi oikeastaan, että siirto päätettiin 5. huhtikuuta]

Numeroin esitetty päivämäärä

Kielitoimiston ohjeiden ja standardin SFS 4175 mukainen on myös sellainen päivämäärän merkintä kuin ”1.4.2003”. Se sopii esimerkiksi taulukkoihin, asiakirjan päiväykseen ja tekstiin, jossa esiintyy paljon päivämääriä.

Tällainen ilmaisu voidaan lukea kuukauden numeroa tai nimeä käyttäen: ”ensimmäinen neljättä kaksituhatta kolme” tai ”ensimmäinen huhtikuuta kaksituhatta kolme”. Numeron sanominen on käytännöllisempää muun muassa silloin, kun ilmoitetaan päivä­määrä kirjoitettavaksi jonnekin.

Ilmaisu tulkitaan kuitenkin siinä määrin koodinluonteiseksi, että tyhjiä välejä ei käytetä sana­välejä vastaavasti. Aiemmin käytettiin välejä, esimerkiksi 1. 4. 2003. Ai­van selvää ei ole ollut, onko välien jättäminen pois vain sallittua vai myös pakollista. Kieli­kel­los­sa 2/2006 sääntö esitetään kuitenkin ehdottomana: ”Päivän tai kuukauden jälkeen ei tule välilyöntiä.” SFS 4175 sanoo saman asian: ”Numeroin ilmaistu päivämäärä kirjoitetaan koo­din­luon­tei­suu­ten­sa takia ilman välilyöntejä.” Yhtenäisyyden vuoksi tätä periaatetta on syy­tä nou­dat­taa. Voidaan ehkä kuitenkin ajatella, että tyhjät välit ovat sallittuja, jos ne teh­dään ka­peik­si (esimerkiksi ohukkeilla tai hienoilla väleillä).

1.4.2003 [Kielitoimiston ohjeen mukainen ja yleinen tapa]
1. 4. 2003 [hienot välit]
1. 4. 2003 [ohuet välit, eräiden typografien suosittama tapa]
1. 4. 2003 [välilyönnit, ei suotava]

Ohjeiden mukaan tässä merkintätavassa ei käytetä etunollia (ei siis ”01.04.2003”). Etu­nol­lil­la ei olisikaan mitään tehtävää, ellei sellaiseksi lasketa sitä, että kaikki päivämäärät ovat saman­mittai­set merkkimäärältään.

Sekä päivän että kuukauden numeron perään kuuluu siis piste, silloinkin, kun vuotta ei ilmoiteta, siis esimerkiksi ”1.4.”, ei ”1.4”. Jos tällainen päivä­määrä on virkkeen lopussa, ei kuitenkaan kirjoiteta kahta pistettä peräkkäin kuten ei yleensäkään.

Ilmoittautuminen päättyy 1.4.

Pisteiden käyttöä näkee perusteltavan sillä, että päivän ja kuukauden numero ovat järjestys­lukuja. Kyse on kuitenkin pikemmin sovinnaisesta merkintä­tavasta. Ruotsin kielessä käytäntö on toinen (esimerkiksi ”1.4”, joskin ”1.4.2010”).

Päivämäärien merkitsemisessä on edelleen paljon tarpeetonta kirjavuutta; ks. huo­mau­tuk­sia tekstin yhtenäisyyden merkityksestä. Esimerkiksi Kielenhuollon käsikirja mai­nit­see jopa neljä eri vaihtoehtoa päiväyksen kirjoittamiseen niin, että kuukausi kir­joi­te­taan sanana (tosin yhden vaihtoehdon sulkeisiin pannen), mutta niistä siis vain ensimmäistä kannattaa käyttää:

Helsingissä 29. huhtikuuta 2002
(Helsingissä 29. pnä huhtikuuta 2002)
Helsingissä 29. päivänä huhtikuuta 2002
Helsingissä huhtikuun 29. päivänä 2002

Täysin hylättävä ja suomen kielen vastainen on merkintätapa ”29. huhti 2002”, joka johtuu tieto­kone­ohjel­mis­sa joskus käytetystä tavasta jäljitellä englannin ilmaisutyyppiä, jossa kuukauden nimi on ly­hen­net­ty­nä (esim. ”29 Apr 2002”).

Sellaiset lyhenteet kuin ”huhtik.” ovat muodollisesti oikeita, mutta yleensä ei ole syytä käyttää niitä.

Kansainvälinen päivämäärämerkintä

Kansainvälisen standardin ISO 8601 mukaan tulisi käyttää muotoa ”2003-04-01” aina silloin, kun päiväys ilmoitetaan kokonaan numeroin. Tästä siis poiketaan suomalaisessa käy­tän­nös­sä ja stan­dar­dis­sa­kin.

Kansainvälisen standardin taustalla on se, että englannin kielessä numeroin esitetty päiväys on monitulkintainen. Suomen kielessä ei sellaista ongelmaa ole ollut.

Tämän merkintätavan mukaan kirjoitetaan ensin vuosi, sitten kuukausi ja lopuksi päivä, erotinmerkkinä yhdysmerkki. Kuukausi ja päivä ilmoitetaan tällöin aina kahdella numerolla, tarvittaessa etunollia käyttäen. Itse asiassa kyseinen standardi sallii eräitä muitakin muotoja, mutta tässä esitetty on ehdottomasti tavallisin ja järkevin. Lisätietoja tästä standardista on englanniksi sivulla Info on ISO 8601.

Tämä merkintätapa on sopii yleensä vain sellaiseen digitaaliseen aineistoon, jota ei esitetä ihmisen luettavaksi sellaisenaan, vaan jonkin ohjelman tuottamassa esitys­asussa. Sitä voi kuitenkin harkita käytettäväksi monikielisessä aineistossa silloin, kun päivä­määrät eivät esiinny kieli­kohtaisessa tekstissä.

Päivämäärien merkintätavan valinnasta

Valinta päivämäärien esitys­tavan vaihto­ehtojen välillä on joskus vaikea. Tärkeintä on käyttää yhtenäistä menettelyä sekä välttää muita kuin edellä kuvattuja merkintöjä.

Ei siis pidä ottaa mallia sellaisista englanninkielisen maailman päiväystavoista kuin 1/4 2003, jotka ovat aiheuttaneet paljon väärinkäsityksiä. Mainittu merkintä nimittäin tulkitaan milloin huhtikuun ensimmäistä, milloin tammikuun neljättä tarkoittavaksi.

Vielä pahempi on sellainen kuin 01-04-03, josta ei to­del­la­kaan ilmene edes se, mitä vuotta tarkoitetaan.

Vuosiluvut ja vuosi-sana

Vuosiluku kirjoitetaan yleensä kokonaisena, useimmiten siis neljällä numerolla; ks. kohtaa Vuosiluvut.

Vuosi-sanan lyhentäminen eri tilanteissa

Vuosi-sanan lyhentäminen on poikkeuksellista:

Asia lykättiin v:een 2008.
Tämä tapahtui kauan v:n 1776 jälkeen, vasta v. 1889.
Hän hallitsi v:sta 1616 aina v:een 1652.

Lyhentämisen välttäminen tyylisyistä

Vaikka lyhenne ”v.” on erittäin tunnettu ja tavallinen, sitäkin on hyvä usein tyylisyistä välttää. Vuonna-sanan jättäminen kokonaan pois on melko tavallista sanomalehdissä, tieto­sana­kir­jois­sa ja muissa tiiviyteen pyrkivissä esityksissä, mutta siitä ei kannata ottaa mallia nor­maa­liin asiatekstiin. Vertaa seuraavien vaihtoehtojen tyyliarvoa:

Hän jäi eläkkeelle vuonna 1996 ja kuoli vuonna 2007.
Hän jäi eläkkeelle v. 1996 ja kuoli v. 2007.
Jäi eläkkeelle 1996 ja kuoli 2007.

Sananosan -vuotias tai -vuotinen lyhentäminen

Yhdyssanojen osana esiintyvän vuotinen- tai vuotias-sanan lyhentämiselle ei yleensä ole todellista tarvetta. Tilapäis­lyhen­tei­tä koskevien yleisten sääntöjen mukaan lyhenne vuot. olisi ajatel­ta­vis­sa, mutta se säästää niin vähän tilaa, ettei siinä juuri ole mieltä. Lyhenne v. taas on epäselvä mm. siksi, että se on yleisesti käytetty vuonna-sanan lyhenne.

Kieli­toi­mis­ton oikein­kir­joi­tus­opas kuitenkin mainitsee 7. painoksessa (s. 37) ilmaukselle ”50-vuotias” lyhenteen ”50-v.”, vaik­ka oppaan lyhenneluettelo ei sellaista käyttöä tunnekaan. Nykyisessä kieli­toimiston lyhenne­luettelossa ilmoitetaan lyhenteelle ”v.” myös merkitys ’‑vuotias’.

Myös Uusi kieliopas esittää, että ”v.” on sanan ”-vuotias” lyhenne, ja esittää esimerkin Meeri (9-v.). Esimerkissä merkintä 9 v olisi parempi ja tarkoittaisi ikää yhdeksän vuotta.

50-v. [sanan 50-vuotias sallittu, mutta yleensä tarpeeton lyhenne]

Mainituissa ohjeissakaan ei esitetä mitään lyhennettä sanalle vuotinen. Se on siis syytä kirjoittaa aina kokonaan.

satavuotinen sota
kolmikymmenvuotinen sota ~ 30-vuotinen sota
150-vuotispäivä

Sanaa vuotinen käytetään merkityksissä ’jonkin vuoden’ (esimerkiksi viimevuotinen) ’tietyn määrän vuosia kestävä t. kestänyt’ (esimerkiksi nelivuotinen koulutus). Sitä käytetään myös ikää ilmaistaessa (esimerkiksi satavuotinen tammi), mutta tämä ei ole nyky­normien mukaista (oikein on satavuotias tammi). Kirjoitetaanko eKr. vai eaa.?

Vanhastaan on käytetty lyhenteitä ”jKr.” ja ”eKr.” vuosilukujen yhteydessä ilmoittamaan, että tarkoitetaan vuotta kristillisen ajanlaskun alusta alkaen tai sitä ennen. Näiden rinnalle ovat tulleet lyhenteet ”jaa.” ja ”eaa.”, jotka luetaan ”jälkeen ajanlaskun alun” tai ”ennen ajanlaskun alkua”. Niitä on käytetty siksi, että on haluttu olla uskonnollisesti puolueet­to­mia, ja ne ovat yleistyneet mm. eräissä sanomalehdissä. Kielikello-lehden numerossa 4/1998 on asiaa kom­men­toi­tu seuraavasti artikkelissa Ajanlaskun alku: eaa. ja jaa.:

Joidenkuiden mielestä ilmaukset ennen Kristusta (eKr.) ja jälkeen Kristuksen (jKr.) viittaavat liiaksi yhteen uskontoon, ja siksi ne on haluttu korvata ilmauksilla ennen ajanlaskun alkua ja jälkeen ajanlaskun alun. Lyhenteet ovat eaa. ja jaa.

Tässä ei siis suinkaan ole tehty uudemmista ilmaisuista virallisia, vaan ne vain mainitaan pe­rin­teis­ten ohella. Sävy on pikemminkin sellainen, että perinteinen merkintätapa on ylei­sem­pi ja suositeltavampi. Tosin Kielikellossa 2/2006 nämä lyhenteet mainitaan niin, että uudem­pi on ensin (”eaa. tai eKr.”).

Kotoistushankkeessa määritellyn suosituksen mukaan ensisijaiset lyhenteet ovat ”eKr.” ja ”jKr.”, ja ”eaa.” ja ”jaa.” ovat toissijaisia.

Joissakin yhteyksissä tällaiset merkinnät ovat kuuma peruna. Ellei ole erityistä syytä toi­mia toisin, on yleensä parasta käyttää vanhoja lyhenteitä. Tätä voidaan perustella myös sil­lä, että lyhenteestä riippumatta on itse ilmaisussa kyse joka tapauksessa ns. kristillisestä ajan­laskusta, joka on vain yksi monista ihmiskunnan käyttämistä, eikä ole syytä piilottaa tätä seikkaa.

Keisari Augustus eli vuodesta 63 eKr. vuoteen 14 jKr.

Joka tapauksessa näihin lyhenteisiin kuuluu piste kuten lyhenteisiin yleensäkin. Pistettä ei toisaalta tule muualle kuin loppuun. Esimerkiksi sellaiset asut ”e.a.a.” tai ”j.Kr.” aiheuttavat turhaa kirjavuutta.

Lyhenteitä ”eKr.” ja ”jKr.” on tuskin koskaan syytä korvata auki kirjoitetuilla ilmauksilla. Jos sellaisia ilmauksia kuitenkin halutaan käyttää, esimerkiksi lyhenteiden selityksissä, oikeat muodot ovat ”ennen Kristuksen syntymää” ja ”jälkeen Kristuksen syntymän”.

Kuukausiin viittaaminen

Tiettyyn kuukauteen viitataan yleensä kuukauden nimellä ja tarvittaessa vuosiluvulla.

Se tapahtui maaliskuussa.
Se tapahtui maaliskuussa 2024.

Jos tarvitaan tiiviimpi esitystapa, esimerkiksi taulukkoon, on useita vaihto­ehtoja, joilla on erilaisia huonoja puolia.

2024:3 [ei minkän ohjeen mukainen, mutta ymmärrettävä]
2024-03 [ISO 8601:n mukainen, harvoin käytetty]
3/2024 [melko yleinen; vinoviivan monimerkityksisyys ongelma]

Joka tapauksessa tällaisissa merkinnöissä on syytä käyttää vuosi­lukua kokonaisena. Esimerkiksi ilmaus 3/24 on muuten vaikea hahmottaa, ja sen voisi tulkita esimerkiksi päivämääräksi.

Aikavälien ilmauksissa voi olla parempi käyttää päivä­määriä silloinkin, kun kyse on kokonaisista kalenteri­kuukausista

Hankkeen kesto on 4/2020–12/2025. [ehkä ymmärrettävä]
Hankkeen kesto on 1.4.2020–31.12.2025. [varmasti ymmärrettävä]

Kellonajat ja aikamäärät

Piste vai kaksoispiste erottimena?

Kun ilmaistaan kellonaika tai ajan kesto tunteina ja minuutteina, kenties myös sekunteina, niin kielitoimiston suosituksen ja standardin SFS 4175 mukaan käytetään erottimena pistettä, esim. ”12.30”.

kello 12.30
Hänen tuloksensa oli 10.05.30. [10 tuntia 5 minuuttia 30 sekuntia]
Hänen tuloksensa oli 10.05.30,6. [10 tuntia 5 minuuttia 30,6 sekuntia]

Kansainvälisen standardin ISO 8601 ja englanninkielisen maailman käytännön mukaan taas käytetään kaksoispistettä, esim. ”12:30” ja ”10:05:30”. Yksi tärkeä syy tähän on se, että englannin kielessä piste toimii desimaali­pisteenä, eikä kellonajoissa ole kyse desimaali­jao­tuk­sesta (paitsi joskus sekuntien jäljessä, esimerkiksi 12:00:00.5).

Käytännössä suomen kielessä käytetään kellonajoissa paljon myös kaksoispistettä. Se on myös hiukan selvempi kuin piste, etenkin kun pisteellä on suomessakin monia merkityksiä. Ainakin monikieliseen aineistoon tätä tapaa voi suositella.

ennätys/record: 1:27:36
open/avoinna 12:15–16:30

Etunollat

Käytettiinpä erottimena pistettä tai kaksoispistettä, on kirjoitettava kellonajan minuutit ja sekunnit kahdella numerolla, jos ne ilmaistaan. Esimerkiksi ”klo 12:5” on väärin, samoin ”klo 12.5”.

klo 12.05
klo 12.10.08
klo 12:10:08 [kansainvälinen merkintätapa]

Sen sijaan tuntien edessä ei yleensä käytetä etunollaa. Etunollan käyttö (esim. klo 07:30) on peräisin tietotekniikasta, jossa sillä tasataan kaikki kellonajat samanlevyisiksi.

klo 7.30
klo 23.30–0.30

Etunollaa voidaan kuitenkin käyttää aamuyön tunneissa selvyyden vuoksi, kun ilmaistaan aikaväli, joka ulottuu vuorokauden vaihteen yli.

klo 19–02 [tai: klo 19–2]

Säännöt esitetään standardissa SFS 4175 (Numeroiden ja merkkien kirjoittaminen), kohdassa 5.10, seuraavasti:

Numeroin kirjoitettuna kellonaika ilmaistaan 24 tunnin kellon mukaan. Kellonajoissa etunollia ei yleensä merkitä tunteihin.
klo 8 [Ei: klo 08]
klo 19–2
Aamuyön tunteihin etunolla voidaan kuitenkin selvyyden vuoksi merkitä.
klo 19–02
Vuorokauden ensimmäinen tunti merkitään yhdellä nollalla.
klo 0.30 [Ei: klo 00.30]
klo 23.15–0.30

Keskiyö on erikoistapaus, koska tämä ajan hetki voidaan ilmaista vuoro­kauden alkuna tai edeltävän vuorokauden loppuna, käyttäen vastaavasti kellon­aika­merkintää 0.00 tai 24.00 taikka ilmausta 0 tai 24. Vuoro­kauden alkuun viittaaminen on ainoa tieto­tekniikassa käytetty tapa. Se on sopiva myös esimerkiksi ilmauksessa ”työvuoro klo 0–8”. Toinen tapa on luon­nol­li­nen ilmaistaessa aika­väliä, joka loppuu keskiyöltä, esimerkiksi ”Avoinna klo 18–24”.

Kielikellon 2/2016 artikkelissa Kellonaikojen merkitseminen on lause, joka näyttäisi sanovan, että etunolla on pakollinen, jos keskiyö ilmaistaan nollalla: ”Keskiyötä voi merkitä joko kah­del­la nollalla tai 24:llä.” Esimerkkinä on ilmaus ”22.30–00.00”. Tämä siis on vastoin stan­dar­dia, jonka mukaan 00:aa ei käytetä. Kielitoimiston ohjepankin sivu Ajanilmaukset: kellonajat on tässä asiassa samalla kannalla kuin standardi (0, ei 00), mutta sen mukaan keskiyö merkitään 24.00.

Kellonaikojen ilmaisun selkeys

Sellainen kellonajan merkintä kuin ”12.10” voi sekoittua päivämäärän merkintään ”12.10.”, varsinkin kun jälkimmäinen usein kirjoitetaan ilman loppupistettä. Esimerkiksi seuraava lause on kaksitulkintainen: ”Seminaari alkaa 12.10.”

Selvyyttä lisää, jos kellonajan edellä on sana ”kello” tai sen lyhenne ”klo”. Kylteistä ja ilmoituksista se usein jätetään pois tilan säästämiseksi. Päivämäärän ilmaisu ymmärretään helpommin päivämäärää tarkoittavaksi, kun kuukausi kirjoitetaan sanana tai mukaan liitetään vuosiluku.

Seminaari alkaa kello 12.10.
Seminaari alkaa 12. lokakuuta.
Seminaari alkaa 12.10.2006.

Kellonaikojen taivutuksesta, esim. ”klo 12.05:ksi”, ks. kohtaa Numeromerkintöjen taivutus.

Aikavyöhykkeet

Yleensä on asiayhteyden perusteella selvää, minkä aikavyöhykkeen suhteen aika on ilmaistu. Kansainvälisessä viestinnässä on joskus, esimerkiksi sovittaessa verkko­tapaa­mi­sen ajan­koh­taa, olennaista ilmaista aikavyöhyke. Tällöin on sopivinta – puolueettominta ja tekni­sesti yksinkertaisinta – käyttää koordinoitua yleisaikaa eli UTC-aikaa tai vanhempaa GMT-aikaa. Tällöin on selvintä ilmaista aika­vyöhyke UTC- tai GMT-lyhenteellä, ei Z-tunnuksella, kuten joissakin teknisissä yhteyksissä mm. Internetissä

Tapaaminen järjestetään 3. tammikuuta kello 3.30 UTC-aikaa eli 5.30 Suomen aikaa.

Periaatteessa UTC-aika on täsmällisempi käsite kuin GMT-aika. Käytännössä GMT on huo­mat­ta­vas­ti tunnetumpi, ja näiden aikojen mahdollinen ero on sekunnin murto-osia.

Jos halutaan ilmaista aikavyöhyke, kun käytetään muuta kuin UTC- tai GMT-aikaa, on eh­dot­to­mas­ti selvintä ilmaista vyöhyke poikkeamana UTC- tai GMT-ajasta tunteina (tai joskus tun­tei­na ja minuut­tei­na). Aikavyöhykkeiden kirjainlyhenteet ovat nimittäin stan­dar­doi­mat­to­mia, heikosti tunnet­tu­ja maailmanlaajuisesti ja osittain moni­tulkin­taisia­kin. Suomen aika on UTC+2 (siis kaksi tuntia UTC:stä edellä), kesäaikaa sovellettaessa UTC+3. Nämä merkinnät ovat selvempiä kuin ly­hen­teet, kuten EET, EEDT ja EEST, jotka lisäksi helposti sekoittuvat ly­hen­tee­seen EST, joka tar­koit­taa Yhdysvaltain itärannikon aikaa tai Australian itäosan aikaa.

Paikallisista tapahtumista puhuttaessa voidaan aikavyöhyke ilmaista toki myös sanal­li­ses­ti. Asiatekstissä on tällöin hyvä ilmaista vyöhyke myös poikkeamana UTC:stä tai GMT:stä.

Onnettomuus tapahtui kello 6.45 Yhdysvaltain itärannikon aikaa (UTC-5).

Aikamäärien ilmaiseminen

Aikamäärä, siis kuluneen ajan kesto, ilmaistaan tieteessä ensisijaisesti käyttäen ajan SI-yksikköä sekuntia, esimerkiksi ”257 s”. Muutoin on tavallista käyttää myös yksiköitä minuutti, tunti ja vuorokausi (päivä), ja niitä käytetään paljon tieteessäkin. Usean eri yksikön käyttö tietyn aikamäärän ilmaisemiseen on sekin tavallista, esimerkiksi ”4 min 17 s” ja ”10 h 5 min 30 s”.

Etenkin urheilu­tulok­sis­sa on tavanomaista käyttää tiiviimpiä esitystapoja, kuten 4.17 ja 10.05.30, jotka ovat muodoltaan samanlaisia kuin kellonajat. Tällaiset merkinnät eivät ole kansainvälisten eivätkä kansallisten standardien mukaisia. Niitä voi kuitenkin pitää ainakin rajatusti suomen kieleen hyväksyttyinä, sillä muun muassa Kielitoimiston ohjepankin ajanilmauksia koskeva ohje esittää seuraavan esimerkin:

1.27.36,30 (1 tunti 27 minuuttia 36 sekuntia 30 sadasosasekuntia)

Epäselvää on, saako ajanilmauksena käyttää myös merkintää, jossa on vain kaksi pisteellä erotettua lukua. Sellainenhan on periaatteessa kaksitulkintainen: esimerkiksi 4.17 voisi tarkoittaa 4 min 17 s tai 4 h 17 min. Käytännössä asia­yhteydestä ilmenee yleensä, kumpaa tarkoitetaan.

Ehdottomasti selvintä on, että ajan ilmauksessa esitetään aina yksikkö tai yksiköt joko tunnuksilla tai sanoilla.

Kielitoimiston suositusten mukaan yleiskielessä tulisi käyttää ajan yksiköiden suomen­kielisten nimien lyhennyksiä, esim. ”10 t 5 min 30 s”, mutta h:n käyttö tuntia tarkoit­ta­mas­sa on hyvin yleistä. Aihetta käsitellään hiukan tarkemmin kohdassa Kansainvälinen tunnus vai yleiskielinen lyhenne?

Tunnin tunnus h tarkoittaa yksiselitteisesti 60 minuutin (3 600 sekunnin) aikaa. Sitä ei siis sovi käyttää esimerkiksi puhuttaessa oppitunnista, jonka kesto on 45 minuuttia.

Varsinkin elokuvien ja musiikkikappaleiden kestoa ilmaistaessa käytetään usein aste­minuu­tin ja astesekunnin merkkejä (ks. Asteet, asteminuutit ja astesekunnit) tai niitä jäl­jit­te­le­viä merkkejä ajan yksiköinä. Esimerkiksi kesto 2 min 17 s saatetaan ilmaista esi­mer­kik­si muodossa 2'17 tai 2'17". Vaikka ne eivät ole minkään standardin tai suosituksen mukaisia, niitä voi ehkä pitää selvempinä kuin ilmaisuja 2.17 ja 2,17. Tätä menettelyä käy­tet­täes­sä ilmaistaan elokuvan kesto minuutteina, esimerkiksi 106'. Vaikka esi­mer­kik­si TV-ohjelma­tiedois­sa lyhyyden tarve on ymmärrettävä, ei standardinmukainen merkintä 106 min olisi yleensä ratkaisevasti pidempi. Täysin epäasiallista on kirjoittaa minuutin merkkinä käytetty symboli luvun eteen kuten joskus tehdään (esim. '106).

Sanat viikko, kuukausi ja vuosi voivat tarkoittaa sekä kalenterin viikkoa, kuukautta tai vuotta että että ajan yksiköitä. Esimerkiksi lause ”hän asui siellä kolme kuukautta”, ei yleensä tarkoita kolmea kalenterikuukautta, vaan kolmen kuukauden eli noin 90 päivän mittaista aikaa. Kuukausi ja vuosi eivät ole varsinaisia ajan yksiköitä koska niiden kesto vaihtelee. Niinpä niiden käyttöön lainsäädännössä, tieteessä ym. liittyy tarkkoja määrittelyjä niiden merkityksestä; ks. Mittayksiköt-sivuston kohtaa Aika.

Sekunnin desimaalien eteen pilkku

Jos ajan ilmaisussa kerrotaan myös sekunnin murto-osat, on suomen kielessä aina syytä käyttää desimaalipilkkua, ei -pistettä, kokonaisten sekuntien ja murto-osan välissä.

Kello oli 12.30.10,5.
Voittajan aika oli 10:05:30,5.

Kansainvälistä tapaa noudatettaessa on ehkä parempi käyttää desimaalipistettä englannin käytännön mukaisesti.

ennätys/record: 1:27:36.3

Tasatuntien merkitseminen

Tasatunteja ilmaistaessa on yleensä tarpeetonta kirjoittaa nollia minuuttien paikalle (esimerkiksi 15.00 tai 15:00), jos tekstiyhteydestä selviää, että kyse on kellonajasta.

Tilaisuus alkaa klo 15.
Kauppa on auki klo 9–18.

Nollien kirjoittaminen näkyviin ei ole virhe, mutta tekee ilmauksesta vähemmän havain­nol­li­sen. Lyhyys on ollut käytäntönä ja ainakin implisiittisenä suosituksena jo pitkään. Kieli­toimis­ton oikein­kirjoitus­oppaassa on nimenomainen ohje (kohdassa ”Ajanilmaukset”): ”Minuutit merkitään tasatunteihin vain, kun halutaan korostaa täsmällistä kellonaikaa.”

Joskus voi nollien merkitseminen olla tarpeen selvyyden vuoksi. Akateemisessa ym­pä­ris­tös­sä on käytäntönä, että luennot ja väitöstilaisuudet alkavat neljännestä yli täyden tunnin, eli esimerkiksi kello 14 alkavaksi ilmoitettu luento alkaa kello 14.15. Jos tällaisessa ympäristössä tilaisuus alkaakin tasalta, sitä on syytä korostaa.

Luento alkaa kello 14.00 (siis tasalta).

Tyylikysymys on, merkitäänkö tasatunteihin nollat silloin, kun samassa yhteydessä esiintyy muitakin aikoja kuin tasatunteja. Esimerkiksi 9.30–16.00 voi tuntua tasapainoisemmalta ilmaukselta kuin 9.30–16.

Toisaalta voidaan perustella nollien merkitsemistä silloin, kun ne auttavat täsmentämään, miten tarkasta ajanilmauksesta on kyse. Fysikaalisten suureiden ilmaisemisessa tulkitaan esimerkiksi sellaisen ilmauksen kuin 5 s sisältävän tarkkuusarvion, jonka mukaan todellinen suure poikkeaa ilmoitetusta enintään 0,5 s. Analogisesti tämän kanssa voisi ilmauksen ”klo 15” tulkita olennaisesti epämääräisemmäksi kuin ilmauksen ”15.00”, äärimmillään jopa niin, että ”klo 15” tarkoittaa vain väljästi ajankohtaa, joka on lähempänä kello 15:tä kuin kello 14:ää tai kello 16:ta.

Jos puhutaan tapahtumien ajankohtien ilmaisemisesta eikä esimerkiksi suunnitelluista alkamis- tai aukioloajoista, niin on aika lähellä ajatus, että ”hän kävi täällä kello 15.00” sisältää olennaisesti tarkemman kuvauksen kuin ”hän kävi täällä kello 15”. (Puhekielessä edellinen sanottaisiin varmaankin jotensakin tyyliin ”se kävi täällä ihan just minuutilleen kolmelta”.)

Tältä pohjalta on ymmärrettävää, että kellonaikojen ilmauksiin kirjoitetaan nollat täs­mäl­li­syy­den vuoksi. Mutta esimerkiksi kauppojen aukioloaikatiedoissa kyllä lyhyys on olennaista, koska niiden pitää olla helposti hahmottuvia.

Tunnin desimaalit ja murto-osat

Joskus käytetään ajan ilmaisuja, joissa esiintyy tunnin desimaaleja, esimerkiksi 7,5 h (tai 7,5 t). Normaali kirjoitustapa on sellainen, jossa tunnit ja minuutit ilmaistaan erikseen: 7 h 30 min. Juhlallisessa tai muuten erityisen huolitellussa asiatyylissä käytetään ilmaistaan yksiköt sanoilla: 7 tuntia 30 minuuttia. Mahdollisena voinee erikoistilanteissa pitää murto­luku­jen käyttöä: 7½ h. Tämä voidaan luontevasti lukea ”seitsemän ja puoli tuntia”.

Kielikello 2/2006 esittää:

Esimerkiksi työaikalomakkeessa työpäivän pituus kannattaa merkitä niin, että tunnit ja minuutit mainitaan erikseen.

7 t 15 min

Joskus minuutit ilmoitetaan tunnin desimaaleina, mutta tapa on epähavainnollinen, eikä sitä suositella (EI: ”7,50 t”).

Kielitoimiston ohjepankin kohta Kellonaika ja desimaalit esittää asian lievemmin: ”Ajan­ilmauk­sis­sa käytetään joskus myös desimaalilukuja, mutta usein yksiselitteisempää on mainita erikseen suurempi ja pienempi yksikkö (esim. tunnit ja minuutit)”.

Epähavainnollisuutta suurempi ongelma onkin sekaannusten vaara. Etenkin jos käytetään eri­tyyp­pi­siä ajan ilmauksia sekaisin, syntyy helposti virheitä: kirjoitetaan esimerkiksi 7,30 h kun tarkoitetaan seitsemää ja puolta tuntia.

Käytännössä kuitenkin lomakkeissa on usein pakko ilmaista tunnit yhtenä lukuna. Tällöin esimerkiksi 7 tuntia 15 minuuttia kirjoitetaan 7,25 h (tai vain 7,25) ja 7 tuntia 30 minuuttia kirjoitetaan 7,5 h.

Joskus, lähinnä urheilutuloksissa, on tarpeen ilmoittaa sekunnitkin, esimerkiksi 1 h 5 min 12 s. Tällöin kuitenkin yleensä kirjoitetaan merkintä ilman yksiköiden tunnuksia, muodossa 1.05,12.

Ajan ilmaisujen taivutus

Pääsääntönä taivuttaminen

Ajan ilmaisua taivutetaan yleensä sen mukaan, mikä on sen asema lauseessa.

Varasin kabinetin syyskuun kolmanneksi.
Varasin kabinetin kolmanneksi syyskuuta.
Saavun paikalle puoli kuuden jälkeen.
Saavun paikalle seitsemäntoista kolmenkymmenen jälkeen.

Numeroin merkityn ilmaisun taivuttamisen vaikeus

Taivuttaminen koskee periaatteessa myös numeroin kirjoitettuja ilmaisuja. Usein kuitenkin joudutaan vaikeuksiin, jos sellaisia ilmaisuja käytetään yhteyksissä, joissa niiden pitäisi olla taivutettuina. Miten esimerkiksi liitettäisiin pääte päivämäärään 3.9. tai 3.9.2006? Ilmaisun ”kolmanneksi syyskuuta” kirjoittaminen ”3.9.:ksi” vaikuttaisi keinotekoiselta. Toisaalta lause ”Varasin kabinetin 3.9.” olisi käytännössä kaksitulkintainen: tarkoitetaanko, että varaaminen tehtiin kolmantena syyskuuta vai että varattiin kolmanneksi syyskuuta? Yleensä vaikeudet vältetään kirjoittamalla päivämäärät kokonaan sanoin tällaisissa tilanteissa tai käyttämällä lauserakennetta, jossa päivämäärä on perusmuodossa tai essiivissä, jolloin taivutusta ei merkitä.

Kabinetti on meille varattuna 3.9. [kolmantena syyskuuta t. kolmantena yhdeksättä]

Essiivin päätteen merkitsemättä jättäminen

Kuten edellä olevasta esimerkistä ilmenee, essiiviin kuuluvaa päätettä ”-na” tai ”-nä” ei kir­joi­te­ta näkyviin, kun päivä ilmaistaan numerolla. Tämä johtuu mm. siitä, että tällaiset päivä­äärien merkinnät useimmiten tulee lukea essiivissä. Tosin käytännössä ne usein luetaan sääntöjen vastaisesti perusmuodossa (”varattuna kolmas syyskuuta”), mikä var­maan paljolti johtuu juuri kirjoitustavasta.

Lähetin kirjeen 2. lokakuuta. [toisena lokakuuta]
Lähetin kirjeen 2.10. [toisena lokakuuta t. toisena kymmenettä]

Muun päätteen jättäminen pois päivän ilmaisusta

Numeroin esitettyyn päivän ilmaisuun ei yleensä merkitä mitään taivutuspäätettä. Tätä ei säännöissä suoraan sanota, mutta se on pääteltävissä esimerkeistä ja siitä, että tähän ylei­seen käytäntöön ei ole puututtu. Taustalla on se edellä mainittu seikka, että päätteen mer­kit­se­mi­seen ei ole mitään käytännöllistä tapaa, ja lisäksi lukutapa voidaan yleensä päätellä lause­yhteydestä.

Lähetin kirjeen 2. lokakuuta jälkeen. [toisen lokakuuta jälkeen]
Lähetin kirjeen 2.10. jälkeen. [toisen lokakuuta jälkeen]
Tarjous on voimassa 2.10. alkaen. [toisesta lokakuuta alkaen]
Hakemuksen tulee olla perillä 2.10. mennessä. [toiseen lokakuuta mennessä]

Ymmärrettävästikin lukutapa on osittain muodostunut kirjoitusasun mukaiseksi, tai­vut­ta­mat­to­mak­si, niin että esimerkiksi ”2.10.” luetaan ”toinen lokakuuta” (tai ”toinen kymmenettä”), vaikka lauseen rakenne vaatisi kieliopin mukaan toista lukutapaa. Osittain tällainen lukutapa lienee syytä hyväksyäkin, koska taivuttaminen johtaisi hiukan outoihin muotoihin. Kokonaan sanoin kirjoittamalla ja eri rakennetta käyttämällä tämänkin ongelman voi välttää.

Lähetin kirjeen ennen 2. lokakuuta. [ennen toinen lokakuuta]
Lähetin kirjeen ennen lokakuun toista.

Päätteen jättäminen pois kellonajan ilmaisusta

Numeroin esitetyistä kellonajan ilmaisuista Kielikello 2/2006 antaa seuraavan ohjeen:

Yleensä kellonajat taipuvat kuten muutkin sanat.
Älkää tulko paikalle ennen kello 14:ää.
Kokous loppuu kello 15:n jälkeen.
Kokous loppuu kello 15:n ja 16:n välillä.

Jos taivutettavassa ajanilmauksessa ovat mukana minuutit, numeron voi taivuttaa tai jättää taivuttamatta. Myös lukutapa vaikuttaa siihen, taivutetaanko kellonaika.

Tulen paikalle kello 17.30:n jälkeen.
Tulen paikalle kello 17.30 jälkeen.
Tulen paikalle kello 15.15 mennessä.

Kielikellon 2/2016 artikkelissa Kellonaikojen merkitseminen esitetään tarkempi ohje:

Tällaisen kellonajan [joka on merkitty numeroin niin, että minuutit ovat mukana] voi jättää taivuttamattakin, jos siihen liittyy jälkeen-, mennessä-, asti-, saakka- tai ennen-sana.

Kielitoimiston ohjepankin sivulla Ajanilmaukset: kellonajat (merkintä ja taivutus) sanotaan kuitenkin, että sellainen ilmaus kuin ”kello 15.45 mennessä” on arkisempi kuin ”kello 15.45:een mennessä”.

Jos kellonajan ilmaisuun liitetään pääte, se kirjoitetaan kuten yleensäkin ilmauksen viimeisen sel­lai­sen osan mukaan, joka taipuu lauseyhteyden vaatimalla tavalla.

Tulen paikalle kello 15.15:een mennessä.
Olen huomenna töissä kello 8.30:stä alkaen. [kahdeksasta kolmestakymmenestä alkaen]

Aikavälin ilmaisut

Sanallinen ilmaisu yleensä selvä

Yksinkertaiset aikavälien ilmaisut ovat sanallisia, eikä niihin yleensä liity erityisiä ongelmia.

perjantaista maanantaihin
(kello) kahdeksasta kahteentoista
kesäkuusta lokakuuhun
tammikuun viidennestä helmikuun seitsemänteen

Usein kuitenkin pitää ilmaista aikavälejä lyhyemmin. Usein ilmaisun myös pitää olla niin täsmällinen, että on ilman asiayhteyttäkin selvää, mitä väliä tarkoitetaan. Esimerkiksi yllä olevat eivät ole tässä mielessä täsmällisiä, koska missään niistä ei kerrota edes, mistä vuodesta on kyse.

Yleensä ajatusviiva rajakohtien välissä

Muualla kuin kaunokirjallisuudessa aikaväli tavallisesti ilmaistaankin tiiviisti, mutta riittävän tarkasti siten, että alku- ja loppuajankohdan välissä on ajatusviiva. Ajankohdat kirjoitetaan tällöin yleensä käyttäen jotain edellä kuvatuista lyhyistä merkinnöistä.

ma–pe
(klo) 8–12
kesä–lokakuussa
5.1.–7.2.
15.12.2006–6.1.2007

Nykyisten sääntöjen mukaan jätetään ajatusviivan kummallekin puolelle välilyönti, jos rajakohtailmauksista ainakin toinen sisältää välilyönnin. Tämä on ajanilmauksissa melko harvinaista.

ma 10.4. – pe 21.4.
15. joulukuuta 2006 – 6. tammikuuta 2007
Keisari Augustus eli 63 eKr. – 14 jKr.
Jan Hus (n. 1370 – 1415) [noin vuodesta 1370 vuoteen 1415; noin-sanalla ilmaistu epävarmuus koskee vain syntymävuotta]

Päivämäärien väliä ilmaistaessa kannattaa yleensä valita ilmaisutapa, joka sopii myös ääneen luettavaksi (ei esim. ”10.–15. päivänä kesä­kuuta”). Ks. kohtaa Adjektiivisten rakenteiden rinnakkaisuus.

10.–15. kesäkuuta [kymmenennestä viidenteentoista kesäkuuta]
10.–15.6. [kymmenennestä viidenteentoista kuudetta t. kesäkuuta]

Aikavälin koodimaiset ilmaukset

Edellä mainitun standardin ISO 8601 mukaan tulisi aikavälit ilmaista niin, että rajakohtien välissä on vinoviiva. Tätä käytetään melko harvoin. Monikielisessä aineistossa se voi olla paras ratkaisu, mutta tavalliseen suomenkieliseen tekstiin sopivat paremmin vanhat tutut ilmaisutavat, joissa käytetään ajatusviivaa.

2004-01-05/02-07 [= 2004-01-05/2004-02-07]
5.1.–7.2.2004

12:15/14:00
12:15–14:00
12.15–14.00 [kielitoimiston suosittama tapa ilmaista kellonaikojen väli]

Kömpelöä: ”välisenä aikana”

Haluttaessa voidaan aikaväli ilmaista myös pitkähkösti tyyliin ”sen ja sen välisenä aikana”. Tosin tällöin voi syntyä epäselvyyttä siitä, kuuluvatko rajakohdat aikaväliin, esimerkiksi tar­koit­taa­ko ”helmikuun 4. ja 8. päivän välisenä aikana” aikaa 4.–8. helmikuuta vai aikaa 5.–7. hel­mi­kuu­ta. Käytännössä rajakohdat yleensä tarkoitetaan mukaan kuuluviksi. Kaikkein vi­ral­li­sim­mas­sa asia­tyylissä, johon lyhyitä merkintöjä ehkä ei kelpuuteta, voi käyttää sellaista pit­kää, mutta yksiselitteistä ilmaisua kuin ”toimenpide on suoritettava aikaisintaan 5. tammi­kuu­ta 2004 ja viimeistään 7. helmikuuta 2004”.

Tarpeetonta on käyttää sellaisia ilmaisuja kuin ”välisenä aikana” sil­loin, kun on jo ajatus­viivan käytöllä osoitettu, että kyse on aikavälistä. Esimerkiksi ”5.1.–7.2. välisenä aikana” on siis kömpelöä tyyliä.

Vuosiluvut mieluiten kokonaan aikaväleissäkin

Kun aikaväli ilmaistaan vuosiluvuilla, on selvintä kirjoittaa vuosiluvut kokonaisina eikä esim. tyyliin 1900–05. Tällöin vältetään mm. sekaantuminen ilmaisuun 1900-05, joka ISO 8601:n mukaan tarkoittaa vuoden 1900 toukokuuta. Lisäksi saavutetaan tyylin yhtenäisyys sil­loin, kun tekstissä on myös ilmaisuja, joissa vuosiluvut kuuluvat eri vuosisatoihin. Missään ta­pauk­ses­sa ei pidä käyttää sellaista ilmaisutapaa kuin 1900–5, jota englannissa esiintyy mut­ta joka ei lainkaan kuulu suomalaiseen perinteeseen.

Aikavälin ilmauksissa sana ”vuosina” voidaan tyylilajin ja tilanteen mukaan kirjoittaa ko­ko­naan, lyhentää ”v.” (ei ”vv.”, joka on varsin vanhentunut) tai jättää pois. Pois jättä­mi­nen vai­keut­taa hiukan lukemista, koska lukijalle ei aina heti hahmotu, että luku­väli tarkoit­taa vuosia.

ruissato vuosina 1900–1905 ja 1998–2003
ruissato v. 1900–1905 ja 1998–2003
ruissato 1900–1905 ja 1998–2003

Vuosikymmenet ja -sadat

Koska sellainen ilmaus kuin 1980-luku tarkoittaa vuosikymmentä (vuosia 1980–1989), esiin­tyy joskus käsitys, että sama koskisi aina sellaisia ilmauksia kuin 1900-luku, joissa luvun kaksi viimeistä numeroa ovat nolla. Kuitenkin 1900-luku tarkoittaa yleensä vuosisataa (vuosia 1900–1999). Vastaavasti 2000-luku tarkoittaa yleensä vuosisataa (vuosia 2000–2099), ei vuosikymmentä eikä -tuhatta. Tämä ilmenee esimerkiksi Kielikellon 1/2000 artikkelista Vuosi­tuhannen alun ajan­ilmauksia.

Jos kuitenkin tekstiyhteys ja asiasisältö tekevät vuosi­sata­merkityksen mahdottomaksi, mainitun­lainen ilmaus tarkoittaa vuosi­kymmentä. Esimerkiksi vuonna 2020 kirjoitetussa tekstissä ”Hän toimi 2000-luvun puolivälissä opettajana” viitataan tietysti vuosikymmenen 2000–2009 puoli­väliin. Myös ilmauksessa ”1900-luvulta 1920-luvulle” viitataan vuosi­kymmeniin.

Aina ei kuitenkaan voi luottaa siihen, että sen­tyyppinen ilmaus kuin 2000-luku tulkittaisiin vuosi­kymmeneen viittaavaksi. Valitettavasti ei ole tiivistä yleispätevää tapaa viitata vuosi­sadan ensimmäiseen vuosikymmeneen. Edellä mainittu artikkeli mainitsee useita ilmauksia: ensimmäinen vuosikymmen, kymmenen ensimmäistä vuotta, vuosisadanvaihde ja suomen kielen lautakunnan vuonna 1996 suosittamat ensi­kymmen­luku tai ensikymmen. Lautakunnan suosituksessa ovat mukana myös alku­kymmen­luku ja alku­kymmen. Kaikkien näiden ongel­ma­na on pituuden lisäksi se, että ne eivät kerro, minkä vuosi­sadan vuosi­kymmenestä on kyse, vaan se täytyy tarvittaessa mainita erikseen, esimerkiksi 2000-luvun ensikymmen.

Artikkeli lisää:

Varsinkin eri kymmenlukuja vertailtaessa kaivattaisiin myös lyhyttä numeroilmausta, samanlaista kuin vaikkapa 90-luku. Ainoa mahdollisuus esimerkiksi taulukossa on tällöin 00-luku.

Taulukossa kuitenkin parempi ratkaisu voi olla vuosilukujen vaihteluväli, esimerkiksi 2000–2009 tai, jos lyhyys ehdottomasti vaatii, 2000–09.

Vuosituhansiin ei viitata sellaisilla ilmauksilla kuin 2000-luku, vaan ne on varattu vuosi­sadoil­le ja joskus vuosi­kymmenille. Jos tulee tarvetta puhua vuonna 2000 alkaneesta vuosi­tuhan­nes­ta, voi sanoa 3. vuosituhat. Tällaisia ilmauksia esiintyy lähinnä historiassa, esi­mer­kik­si 4. vuosituhat eKr.

Vuosikymmenvälit, kuten ”1950–1980-luvut”

Kun viitataan kahteen peräkkäiseen vuosikymmeneen, on yleensä sujuvinta käyttää ja-sanal­la muodostettua ilmausta. Tällaisessa yhteydessä on loogisinta ja suositeltavinta käyttää sa­nas­ta ”luku” yksikköä, mutta nykyisin monikkokin on sallittu. Ks. kohtaa A- ja B-kohdat vai A- ja B-kohta?

1950- ja 1960-luvulla
1950- ja 1960-luvuilla

Viitattaessa useampaan peräkkäiseen vuosikymmeneen käytetään ajatusviivaa kuten yleensä aikavälien merkinnöissä. Tällöin luku-sana on aina monikossa. Ilmauksen lukeminen ääneen on hankalaa, mutta muita ilmaisuvaihtoehtoja on yleensä niukalti.

1950–1980-luvuilla

Joissakin tapauksissa tällainen ilmaisu on purettavissa helpommin luettavaksi joskin aika lailla pitemmäksi. Ilmaisu saattaa myös muuttua iskevämmäksi – ja ehkä sävyltään toisen­laiseksi.

Yhdistys toimi aktiivisesti 1950–1980-luvuilla.
Yhdistys toimi aktiivisesti 1950-luvulta 1980-luvulle.

Mennessä-ilmausten yms. epäselvyys

Kaksi tulkintaa

Mennessä-ilmaisu on yksitulkintainen silloin, kun siinä ilmaistaan kellon­aika. Silloin tar­koi­te­taan täsmällistä hetkeä, joten seuraavan esimerkin tapauksessa kello 16.01 olisi liian myöhään:

Hakemus on toimitettava 14. syyskuuta 2006 kello 16 mennessä.

Kun ilmoitetaan vain päivämäärä tai esimerkiksi kuukausi, tilanne on toinen: tarkoitetaanko vuorokauden, kuukauden tms. alkua vai loppua? Sellainen ilmaisu kuin ”hakemus on toi­mi­tet­ta­va syyskuun 15. päivään mennessä” voidaan tulkita kahdella tavalla. Se voidaan ym­mär­tää niin, että hakemus on jätettävä vii­meis­tään 15. päivänä, tai niin, että hakemus on jätettävä ennen 15. päivää, siis vii­meis­tään 14. päi­vä­nä. Kielitoimiston sanakirja, samoin kuin Kieli­kellos­sa 2/2006 olevan ohjeiston kohta Ajanilmaukset, suo­sit­te­lee­kin mennessä-ilmai­sun korvaamista täsmällisemmillä. Kielitoimiston sanakirjakin sanoo: ”tarkoissa päivä­määrä- ym. ilmauksissa tav. paremmin toisin”.

Normaali tulkinta: mainittu päivä kuuluu mukaan

Mennessä-ilmaisun normaali tulkinta on, että mainittu päivä kuuluu vielä mukaan. Kieli­toimiston oikein­kirjoitus­oppaassa sanotaan:

Hallintopäätöksissä ilmaus mennessä tulkitaan nykyään niin, että mainittu päivä­määrä kuuluu mukaan jaksoon eli 21.4. mennessä on sama kuin viimeistään 21.4.

Kun näin on julkishallinnossakin, jossa perinteeseen kuuluu pyrkimys tarkkuuteen, voidaan tekstiä luettaessa pitää selvänä, että mennessä-ilmaus kattaa myös ilmoitetun päivän (käy­tän­nös­sä tosin usein vain virka-ajan päättymiseen asti). Kirjoitettaessa on toisaalta hyvä lähteä siitä, että asia ei ole kaikille lukijoille yhtä selvä, vaan he voivat joutua turhaan epä­tietoi­suuteen.

Vastaavasti ilmaisu ”maaliskuuhun mennessä” tarkoittaa normaalisti samaa kuin ”viimeistään maaliskuussa”, joka on selvempi tapa sanoa asia.

Epäselvyyttä

Epätietoisuutta voi aiheuttaa, että mennessä-ilmaus on usein selitetty epäselväksi tai epä­selväs­ti. Nykysuomen sanakirjassa jopa esitetään, että ”johonkin mennessä” tarkoittaa ’ennen jotakin ajankohtaa’. Saman­sisäl­töi­nen väite on EU-dokumentissa Suomen kielen käyttöohjeita.

Myös Kielitoimiston sanakirjan kuvaus mennessä-sanasta sanoo sen tarkoittavan ’ennen jotakin ajan­kohtaa’, mutta avoimeksi jää, mitä ajan­kohtaa tarkoitetaan. Esimerkitkin ovat risti­riidassa keskenään: ensin sanotaan, että tiistaihin mennessä tarkoittaa yleensä ’viimeistään tiistaina’, mutta sitten sanotaankin, että kesäkuun 1. päivään mennessä olisi paremmin sanot­tu­na viimeistään 31.5.

Lisä­perus­tee­na muun ilmaisun kuin mennessä-rakenteen käytölle voi pitää sitä, että hyvinkin tärkeät asiat voivat riippua siitä, onko jokin asia tehty asetetun määrä­ajan rajoissa. Saatetaan myös haluta ennalta torjua se mahdollisuus, että joku riitauttaisi asioita sen takia, että mennessä-ilmaus (muka) on epäselvä.

Selvempi vaihtoehto: viimeistään-ilmaus

Mennessä-ilmausta parempi yksiselitteinen ilmaus voidaan yleensä rakentaa viimeistään-sanaa käyttämällä.

Hakemus on toimitettava viimeistään 14. syyskuuta 2006.

Voitaisiin myös sanoa ”ennen 15. syyskuuta 2006”. Viimeistään-tyyppinen ilmaisu on kuitenkin hiukan havainnollisempi kuin ennen-tyyppinen. Lukijan mieleen jää ensisijaisesti päivän numero. On parempi, että lukija muistaa sen päivän numeron, jolloin jotain on viimeistään tehtävä, kuin sen, jolloin on jo liian myö­häis­tä. Lisäksi ennen-sanaa on tapana välttää säädös­teksteissä.

Asti ja saakka

Sanoista asti ja saakka sana­kirjat sanovat: ”ei aina selvää, kuuluuko pääsanan tarkoittama seikka mukaan vai ei”. Kieli­toimiston ohje­pankin sivu Ajan­ilmauk­set: alkaen, mennessä, asti, saakka, viimeistään sanoo paljon jyrkemmin: ”Ajan­ilmauk­sis­sa sanat saakka, asti ja mennessä ovat kaksi­tulkintaisia, sillä ne jättävät epä­selväksi sen, kuuluuko ilmauksessa mainittu päivä mukaan kyseiseen ajan­kohtaan.” Se lisää: ”Tällaiset lauseet kannattaa selvyys­syistä muotoilla toisin”.

Käytännössä kyseisenlaiset ilmaukset tulkitaan niin, että mainittu päivä tai muu ajan­jakso kuuluu mukaan kokonaisuudessaan. Niin ne on myös yleensä tarkoitettu tulkittaviksi. Sel­lai­nen tulkinta sisältyy myös siihen, että ohje­pankki ehdottaa esimerkille Olen töissä 30.6. asti korjausta Viimeinen työ­päiväni on 30.6.

Vaikka ohje siis yleisesti onkin turhan varovainen, sitä voi olla syytä noudattaa, kun laaditaan sopimuksia, tarjouksia yms. jotta ei turhaan anneta mahdollisuutta

Tarjous on voimassa 1. lokakuuta asti.
Tarjouksen viimeinen voimassaolopäivä on 1. lokakuuta.

Viikoista, kuukausista ja muista pitemmistä ajan­jaksoista puhuttaessa voi tarkkuuden yleensä saavuttaa viittaamalla selvästi jakson loppuun:

Työt jatkuvat maaliskuun loppuun asti.

Lähettämisen vai saapumisen määräaika?

Yksi epäselvyys on vielä syytä mainita tässä yhteydessä. Kun puhutaan esimerkiksi hake­muk­sen toimittamisesta, voi jäädä epäselväksi, koskeeko määräaika sitä, milloin hakemus on perillä, vai sitä, milloin se lähetetään. Esimerkiksi lause ”Hakemus on lähetettävä 14.9. mennessä” näyttäisi puhuvan lähettämisestä, mutta siinä saatetaan tarkoittaa saapumista, jolloin asia pitäisi sanoa toisin.

Hakemuksen tulee olla perillä viimeistään syyskuun 14. päivänä.