Päivämäärä voidaan esittää useassa muodossa, mutta samassa yhteydessä tulisi käyttää vain yhtä tapaa. Toisaalta esimerkiksi taulukossa voi käyttää eri tapaa kuin tekstissä.
Seuraavat tavat ovat suositusten mukaisia:
Esimerkki | Käyttöala |
---|---|
1. huhtikuuta 2003 | Asiateksti yleensä, etenkin virallinen |
1. päivä huhtikuuta 2003 | Yhteys, jossa merkintää on taivutettava |
1.4.2003 | Asiateksti, päiväykset, taulukot |
2003-04-01 | Datan sisäinen esitys tietotekniikassa; monikielinen aineisto |
Suomenkielisessä tekstissä on selvintä käyttää sellaista päivämäärien merkintätapaa kuin ”1. huhtikuuta 2003”. Se on ohjeiden mukainen tapa, joka sopii huoliteltuun asiatekstiin. Vuosiluku voidaan tietysti jättää pois, jos se on asiayhteyden perusteella selvä. Asiakirjassa pitäisi kuitenkin jollakin tapaa ilmaista vuosi, koska sitä saatetaan lukea myöhemminkin.
Aiemmin käytettiin erilaisia tapoja kirjoittaa päivämäärä, jossa on kuukauden nimi, esimerkiksi 1. pnä huhtikuuta, mutta edellä esitetty on vakiinnutettu ja määritelty muun muassa standardissa SFS 4175.
Tässä tavassa ei siis yleensä käytetä sanaa päivä eikä sen lyhennettä. Tosin vielä Kielikellon 1/2018 kirjoitus Miten päivämäärä merkitään? esittää ensimmäisenä esimerkkinä merkinnän toukokuun 10. päivänä 2018, ja lakikielessä on käytössä sellainen muoto kuin 18 päivänä toukokuuta 2018. Niistä ei pidä ottaa esimerkkiä.
Jos päivämäärän ilmausta kuitenkin joudutaan taivuttamaan, on helpointa ottaa mukaan päivä-sana ja taivuttaa sitä. (Tätä ei sanota nykyisissä ohjeissa, mutta sitä ei voi pitää kiellettynäkään, ja se kuvataan muun muassa artikkelissa Miten merkitä päivämäärät?, Kielikello 6, 1973.)
Kielitoimiston ohjeiden ja standardin SFS 4175 mukainen on myös sellainen päivämäärän merkintä kuin ”1.4.2003”. Se sopii esimerkiksi taulukkoihin, asiakirjan päiväykseen ja tekstiin, jossa esiintyy paljon päivämääriä.
Tällainen ilmaisu voidaan lukea kuukauden numeroa tai nimeä käyttäen: ”ensimmäinen neljättä kaksituhatta kolme” tai ”ensimmäinen huhtikuuta kaksituhatta kolme”. Numeron sanominen on käytännöllisempää muun muassa silloin, kun ilmoitetaan päivämäärä kirjoitettavaksi jonnekin.
Ilmaisu tulkitaan kuitenkin siinä määrin koodinluonteiseksi, että tyhjiä välejä ei käytetä sanavälejä vastaavasti. Aiemmin käytettiin välejä, esimerkiksi 1. 4. 2003. Aivan selvää ei ole ollut, onko välien jättäminen pois vain sallittua vai myös pakollista. Kielikellossa 2/2006 sääntö esitetään kuitenkin ehdottomana: ”Päivän tai kuukauden jälkeen ei tule välilyöntiä.” SFS 4175 sanoo saman asian: ”Numeroin ilmaistu päivämäärä kirjoitetaan koodinluonteisuutensa takia ilman välilyöntejä.” Yhtenäisyyden vuoksi tätä periaatetta on syytä noudattaa. Voidaan ehkä kuitenkin ajatella, että tyhjät välit ovat sallittuja, jos ne tehdään kapeiksi (esimerkiksi ohukkeilla tai hienoilla väleillä).
Ohjeiden mukaan tässä merkintätavassa ei käytetä etunollia (ei siis ”01.04.2003”). Etunollilla ei olisikaan mitään tehtävää, ellei sellaiseksi lasketa sitä, että kaikki päivämäärät ovat samanmittaiset merkkimäärältään.
Sekä päivän että kuukauden numeron perään kuuluu siis piste, silloinkin, kun vuotta ei ilmoiteta, siis esimerkiksi ”1.4.”, ei ”1.4”. Jos tällainen päivämäärä on virkkeen lopussa, ei kuitenkaan kirjoiteta kahta pistettä peräkkäin kuten ei yleensäkään.
Pisteiden käyttöä näkee perusteltavan sillä, että päivän ja kuukauden numero ovat järjestyslukuja. Kyse on kuitenkin pikemmin sovinnaisesta merkintätavasta. Ruotsin kielessä käytäntö on toinen (esimerkiksi ”1.4”, joskin ”1.4.2010”).
Päivämäärien merkitsemisessä on edelleen paljon tarpeetonta kirjavuutta; ks. huomautuksia tekstin yhtenäisyyden merkityksestä. Esimerkiksi Kielenhuollon käsikirja mainitsee jopa neljä eri vaihtoehtoa päiväyksen kirjoittamiseen niin, että kuukausi kirjoitetaan sanana (tosin yhden vaihtoehdon sulkeisiin pannen), mutta niistä siis vain ensimmäistä kannattaa käyttää:
Helsingissä 29. huhtikuuta 2002(Helsingissä 29. pnä huhtikuuta 2002)Helsingissä 29. päivänä huhtikuuta 2002Helsingissä huhtikuun 29. päivänä 2002
Täysin hylättävä ja suomen kielen vastainen on merkintätapa ”29. huhti 2002”, joka johtuu tietokoneohjelmissa joskus käytetystä tavasta jäljitellä englannin ilmaisutyyppiä, jossa kuukauden nimi on lyhennettynä (esim. ”29 Apr 2002”).
Sellaiset lyhenteet kuin ”huhtik.” ovat muodollisesti oikeita, mutta yleensä ei ole syytä käyttää niitä.
Kansainvälisen standardin ISO 8601 mukaan tulisi käyttää muotoa ”2003-04-01” aina silloin, kun päiväys ilmoitetaan kokonaan numeroin. Tästä siis poiketaan suomalaisessa käytännössä ja standardissakin.
Kansainvälisen standardin taustalla on se, että englannin kielessä numeroin esitetty päiväys on monitulkintainen. Suomen kielessä ei sellaista ongelmaa ole ollut.
Tämän merkintätavan mukaan kirjoitetaan ensin vuosi, sitten kuukausi ja lopuksi päivä, erotinmerkkinä yhdysmerkki. Kuukausi ja päivä ilmoitetaan tällöin aina kahdella numerolla, tarvittaessa etunollia käyttäen. Itse asiassa kyseinen standardi sallii eräitä muitakin muotoja, mutta tässä esitetty on ehdottomasti tavallisin ja järkevin. Lisätietoja tästä standardista on englanniksi sivulla Info on ISO 8601.
Tämä merkintätapa on sopii yleensä vain sellaiseen digitaaliseen aineistoon, jota ei esitetä ihmisen luettavaksi sellaisenaan, vaan jonkin ohjelman tuottamassa esitysasussa. Sitä voi kuitenkin harkita käytettäväksi monikielisessä aineistossa silloin, kun päivämäärät eivät esiinny kielikohtaisessa tekstissä.
Valinta päivämäärien esitystavan vaihtoehtojen välillä on joskus vaikea. Tärkeintä on käyttää yhtenäistä menettelyä sekä välttää muita kuin edellä kuvattuja merkintöjä.
Ei siis pidä ottaa mallia sellaisista englanninkielisen maailman päiväystavoista kuin 1/4 2003, jotka ovat aiheuttaneet paljon väärinkäsityksiä. Mainittu merkintä nimittäin tulkitaan milloin huhtikuun ensimmäistä, milloin tammikuun neljättä tarkoittavaksi.
Vielä pahempi on sellainen kuin 01-04-03, josta ei todellakaan ilmene edes se, mitä vuotta tarkoitetaan.
Vuosiluku kirjoitetaan yleensä kokonaisena, useimmiten siis neljällä numerolla; ks. kohtaa Vuosiluvut.
Vuosi-sanan lyhentäminen on poikkeuksellista:
Vaikka lyhenne ”v.” on erittäin tunnettu ja tavallinen, sitäkin on hyvä usein tyylisyistä välttää. Vuonna-sanan jättäminen kokonaan pois on melko tavallista sanomalehdissä, tietosanakirjoissa ja muissa tiiviyteen pyrkivissä esityksissä, mutta siitä ei kannata ottaa mallia normaaliin asiatekstiin. Vertaa seuraavien vaihtoehtojen tyyliarvoa:
Yhdyssanojen osana esiintyvän vuotinen- tai vuotias-sanan lyhentämiselle ei yleensä ole todellista tarvetta. Tilapäislyhenteitä koskevien yleisten sääntöjen mukaan lyhenne vuot. olisi ajateltavissa, mutta se säästää niin vähän tilaa, ettei siinä juuri ole mieltä. Lyhenne v. taas on epäselvä mm. siksi, että se on yleisesti käytetty vuonna-sanan lyhenne.
Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas kuitenkin mainitsee 7. painoksessa (s. 37) ilmaukselle ”50-vuotias” lyhenteen ”50-v.”, vaikka oppaan lyhenneluettelo ei sellaista käyttöä tunnekaan. Nykyisessä kielitoimiston lyhenneluettelossa ilmoitetaan lyhenteelle ”v.” myös merkitys ’‑vuotias’.
Myös Uusi kieliopas esittää, että ”v.” on sanan ”-vuotias” lyhenne, ja esittää esimerkin Meeri (9-v.). Esimerkissä merkintä 9 v olisi parempi ja tarkoittaisi ikää yhdeksän vuotta.
Mainituissa ohjeissakaan ei esitetä mitään lyhennettä sanalle vuotinen. Se on siis syytä kirjoittaa aina kokonaan.
Sanaa vuotinen käytetään merkityksissä
’jonkin vuoden’ (esimerkiksi viimevuotinen)
’tietyn määrän vuosia kestävä t. kestänyt’ (esimerkiksi nelivuotinen
koulutus). Sitä käytetään myös ikää ilmaistaessa
(esimerkiksi satavuotinen tammi), mutta tämä ei ole
nykynormien mukaista
(oikein on satavuotias tammi).
Vanhastaan on käytetty
lyhenteitä ”jKr.” ja ”eKr.”
vuosilukujen yhteydessä ilmoittamaan, että tarkoitetaan
vuotta kristillisen ajanlaskun alusta alkaen tai sitä ennen.
Näiden rinnalle ovat tulleet lyhenteet ”jaa.” ja
”eaa.”, jotka luetaan ”jälkeen ajanlaskun
alun” tai ”ennen ajanlaskun alkua”. Niitä
on käytetty siksi, että on haluttu olla uskonnollisesti
puolueettomia, ja ne ovat yleistyneet mm. eräissä
sanomalehdissä. Kielikello-lehden numerossa 4/1998
on asiaa kommentoitu seuraavasti
artikkelissa
Ajanlaskun alku: eaa. ja jaa.:
Joidenkuiden
mielestä ilmaukset ennen Kristusta
(eKr.) ja jälkeen Kristuksen (jKr.) viittaavat
liiaksi yhteen uskontoon, ja siksi ne on haluttu korvata ilmauksilla
ennen ajanlaskun alkua ja jälkeen ajanlaskun alun.
Lyhenteet ovat eaa. ja jaa. Tässä ei siis suinkaan
ole tehty uudemmista ilmaisuista virallisia,
vaan ne vain mainitaan perinteisten ohella. Sävy on pikemminkin sellainen,
että perinteinen merkintätapa on yleisempi ja suositeltavampi.
Tosin Kielikellossa 2/2006 nämä lyhenteet mainitaan niin, että uudempi
on ensin (”eaa. tai eKr.”). Kotoistushankkeessa
määritellyn suosituksen mukaan ensisijaiset lyhenteet ovat
”eKr.” ja ”jKr.”, ja
”eaa.” ja ”jaa.” ovat
toissijaisia. Joissakin yhteyksissä tällaiset
merkinnät ovat kuuma peruna. Ellei ole erityistä
syytä toimia toisin, on yleensä parasta
käyttää vanhoja lyhenteitä. Tätä
voidaan perustella myös sillä, että lyhenteestä riippumatta
on itse ilmaisussa kyse joka
tapauksessa ns. kristillisestä ajanlaskusta, joka on vain yksi
monista ihmiskunnan käyttämistä, eikä ole
syytä piilottaa tätä seikkaa. Joka tapauksessa näihin lyhenteisiin
kuuluu piste kuten lyhenteisiin yleensäkin. Pistettä ei toisaalta
tule muualle kuin loppuun. Esimerkiksi sellaiset asut ”e.a.a.”
tai ”j.Kr.” aiheuttavat turhaa kirjavuutta. Lyhenteitä ”eKr.” ja
”jKr.” on tuskin koskaan syytä korvata auki kirjoitetuilla
ilmauksilla. Jos sellaisia ilmauksia kuitenkin halutaan käyttää,
esimerkiksi lyhenteiden selityksissä, oikeat muodot ovat
”ennen Kristuksen syntymää” ja
”jälkeen Kristuksen syntymän”. Tiettyyn kuukauteen viitataan yleensä
kuukauden nimellä ja tarvittaessa vuosiluvulla.
Jos tarvitaan tiiviimpi esitystapa,
esimerkiksi taulukkoon, on useita vaihtoehtoja, joilla on
erilaisia huonoja puolia.
Joka tapauksessa tällaisissa merkinnöissä on syytä
käyttää vuosilukua kokonaisena. Esimerkiksi ilmaus 3/24 on muuten
vaikea hahmottaa, ja sen voisi tulkita esimerkiksi päivämääräksi.
Aikavälien ilmauksissa voi olla parempi käyttää
päivämääriä silloinkin, kun kyse on kokonaisista kalenterikuukausista
Kun ilmaistaan kellonaika tai ajan kesto
tunteina ja minuutteina, kenties myös sekunteina,
niin kielitoimiston suosituksen ja standardin SFS 4175 mukaan
käytetään erottimena pistettä, esim.
”12.30”. Kansainvälisen
standardin ISO 8601 ja englanninkielisen maailman
käytännön mukaan taas käytetään
kaksoispistettä, esim.
”12:30” ja
”10:05:30”.
Yksi tärkeä syy tähän on se, että
englannin kielessä piste toimii desimaalipisteenä,
eikä kellonajoissa ole kyse desimaalijaotuksesta
(paitsi joskus sekuntien jäljessä, esimerkiksi
12:00:00.5).
Käytännössä suomen
kielessä käytetään kellonajoissa paljon
myös kaksoispistettä. Se on myös hiukan
selvempi kuin piste, etenkin kun pisteellä on suomessakin monia
merkityksiä. Ainakin monikieliseen aineistoon tätä
tapaa voi suositella. Käytettiinpä erottimena
pistettä tai kaksoispistettä, on kirjoitettava
kellonajan minuutit ja sekunnit kahdella numerolla,
jos ne ilmaistaan.
Esimerkiksi ”klo 12:5” on väärin, samoin
”klo 12.5”. Sen sijaan tuntien edessä ei yleensä
käytetä etunollaa. Etunollan käyttö (esim. klo 07:30) on peräisin
tietotekniikasta, jossa sillä tasataan kaikki kellonajat
samanlevyisiksi. Etunollaa voidaan kuitenkin käyttää
aamuyön tunneissa selvyyden vuoksi, kun ilmaistaan
aikaväli, joka ulottuu vuorokauden vaihteen yli. Säännöt esitetään standardissa
SFS 4175 (Numeroiden ja merkkien kirjoittaminen), kohdassa 5.10,
seuraavasti:
Keskiyö on erikoistapaus, koska
tämä ajan hetki voidaan ilmaista vuorokauden alkuna tai
edeltävän vuorokauden loppuna, käyttäen vastaavasti kellonaikamerkintää
0.00 tai 24.00 taikka ilmausta 0 tai 24.
Vuorokauden alkuun viittaaminen on ainoa
tietotekniikassa käytetty tapa.
Se on sopiva myös esimerkiksi ilmauksessa ”työvuoro klo 0–8”.
Toinen tapa on luonnollinen ilmaistaessa
aikaväliä, joka loppuu keskiyöltä, esimerkiksi
”Avoinna klo 18–24”.
Kielikellon 2/2016 artikkelissa
Kellonaikojen merkitseminen on
lause, joka näyttäisi sanovan, että etunolla on pakollinen, jos keskiyö ilmaistaan
nollalla:
”Keskiyötä voi merkitä joko kahdella nollalla tai 24:llä.”
Esimerkkinä on ilmaus
”22.30–00.00”.
Tämä siis on vastoin standardia, jonka mukaan 00:aa ei käytetä.
Kielitoimiston ohjepankin sivu
Ajanilmaukset: kellonajat
on tässä asiassa samalla kannalla kuin standardi
(0, ei 00), mutta sen
mukaan keskiyö merkitään 24.00. Sellainen kellonajan merkintä kuin
”12.10”
voi sekoittua päivämäärän merkintään ”12.10.”,
varsinkin kun jälkimmäinen usein kirjoitetaan ilman loppupistettä.
Esimerkiksi seuraava lause on kaksitulkintainen:
”Seminaari alkaa 12.10.” Selvyyttä lisää, jos kellonajan
edellä on sana ”kello” tai sen lyhenne
”klo”. Kylteistä ja ilmoituksista
se usein jätetään pois tilan säästämiseksi.
Päivämäärän ilmaisu ymmärretään helpommin päivämäärää tarkoittavaksi,
kun kuukausi kirjoitetaan sanana tai mukaan liitetään vuosiluku. Kellonaikojen taivutuksesta,
esim. ”klo 12.05:ksi”,
ks. kohtaa
Numeromerkintöjen taivutus. Yleensä on asiayhteyden perusteella selvää,
minkä aikavyöhykkeen suhteen aika on ilmaistu. Kansainvälisessä
viestinnässä on joskus, esimerkiksi sovittaessa verkkotapaamisen
ajankohtaa, olennaista ilmaista aikavyöhyke. Tällöin on sopivinta –
puolueettominta ja teknisesti yksinkertaisinta – käyttää
koordinoitua yleisaikaa eli UTC-aikaa tai vanhempaa
GMT-aikaa. Tällöin on selvintä ilmaista aikavyöhyke
UTC- tai GMT-lyhenteellä, ei Z-tunnuksella, kuten joissakin
teknisissä yhteyksissä mm. Internetissä Periaatteessa UTC-aika on täsmällisempi käsite
kuin GMT-aika. Käytännössä GMT on huomattavasti tunnetumpi, ja näiden
aikojen mahdollinen ero on sekunnin murto-osia. Jos halutaan ilmaista aikavyöhyke, kun
käytetään muuta kuin UTC- tai GMT-aikaa, on ehdottomasti selvintä ilmaista
vyöhyke poikkeamana UTC- tai GMT-ajasta
tunteina (tai joskus tunteina ja minuutteina).
Aikavyöhykkeiden kirjainlyhenteet ovat nimittäin standardoimattomia,
heikosti tunnettuja maailmanlaajuisesti ja osittain monitulkintaisiakin.
Suomen aika on UTC+2 (siis kaksi tuntia UTC:stä edellä), kesäaikaa
sovellettaessa UTC+3. Nämä merkinnät ovat selvempiä kuin lyhenteet,
kuten EET, EEDT ja EEST, jotka lisäksi helposti sekoittuvat
lyhenteeseen EST, joka tarkoittaa Yhdysvaltain itärannikon aikaa
tai Australian itäosan aikaa. Paikallisista tapahtumista puhuttaessa voidaan aikavyöhyke
ilmaista toki myös sanallisesti. Asiatekstissä on tällöin hyvä
ilmaista vyöhyke myös poikkeamana UTC:stä tai GMT:stä.
Aikamäärä, siis
kuluneen ajan kesto,
ilmaistaan tieteessä ensisijaisesti käyttäen ajan SI-yksikköä
sekuntia, esimerkiksi ”257 s”.
Muutoin on tavallista käyttää myös
yksiköitä minuutti, tunti ja vuorokausi (päivä),
ja niitä käytetään paljon tieteessäkin.
Usean eri yksikön käyttö tietyn aikamäärän ilmaisemiseen
on sekin tavallista, esimerkiksi
”4 min 17 s” ja
”10 h 5 min 30 s”.
Etenkin urheilutuloksissa on tavanomaista käyttää tiiviimpiä
esitystapoja, kuten 4.17 ja 10.05.30, jotka ovat muodoltaan samanlaisia
kuin kellonajat. Tällaiset merkinnät eivät ole kansainvälisten eivätkä
kansallisten standardien mukaisia. Niitä voi kuitenkin pitää ainakin
rajatusti suomen kieleen hyväksyttyinä, sillä muun muassa
Kielitoimiston ohjepankin
ajanilmauksia
koskeva ohje esittää seuraavan esimerkin:
Epäselvää on, saako ajanilmauksena
käyttää myös merkintää, jossa on vain kaksi pisteellä
erotettua lukua. Sellainenhan on periaatteessa kaksitulkintainen:
esimerkiksi 4.17 voisi tarkoittaa 4 min 17 s tai 4 h 17 min.
Käytännössä asiayhteydestä ilmenee yleensä, kumpaa tarkoitetaan.
Ehdottomasti selvintä on, että ajan ilmauksessa esitetään
aina yksikkö tai yksiköt joko tunnuksilla tai sanoilla. Kielitoimiston
suositusten mukaan yleiskielessä tulisi
käyttää ajan yksiköiden suomenkielisten
nimien lyhennyksiä, esim. ”10 t 5 min 30 s”,
mutta h:n käyttö tuntia tarkoittamassa on hyvin
yleistä.
Aihetta käsitellään hiukan tarkemmin kohdassa
Kansainvälinen tunnus
vai yleiskielinen lyhenne?
Tunnin tunnus h tarkoittaa yksiselitteisesti 60 minuutin
(3 600 sekunnin) aikaa. Sitä ei siis sovi käyttää esimerkiksi
puhuttaessa oppitunnista, jonka kesto on 45 minuuttia. Varsinkin elokuvien ja musiikkikappaleiden kestoa
ilmaistaessa käytetään usein asteminuutin ja astesekunnin
merkkejä (ks.
Asteet, asteminuutit ja astesekunnit)
tai niitä jäljitteleviä merkkejä
ajan yksiköinä. Esimerkiksi kesto 2 min 17 s saatetaan ilmaista
esimerkiksi
muodossa
2'17 tai 2'17". Vaikka ne eivät ole minkään standardin tai suosituksen
mukaisia, niitä voi ehkä pitää selvempinä kuin ilmaisuja
2.17 ja 2,17. Tätä menettelyä käytettäessä ilmaistaan elokuvan
kesto minuutteina, esimerkiksi 106'. Vaikka esimerkiksi
TV-ohjelmatiedoissa lyhyyden tarve on ymmärrettävä, ei
standardinmukainen merkintä 106 min olisi yleensä ratkaisevasti pidempi.
Täysin epäasiallista on kirjoittaa minuutin merkkinä käytetty
symboli luvun eteen kuten joskus tehdään (esim. '106). Sanat viikko, kuukausi ja vuosi voivat
tarkoittaa sekä kalenterin viikkoa, kuukautta tai vuotta että
että ajan yksiköitä. Esimerkiksi lause
”hän asui siellä kolme kuukautta”, ei yleensä tarkoita
kolmea kalenterikuukautta, vaan kolmen kuukauden eli noin 90 päivän
mittaista aikaa. Kuukausi ja vuosi eivät ole varsinaisia ajan yksiköitä
koska niiden
kesto vaihtelee. Niinpä niiden käyttöön lainsäädännössä, tieteessä ym.
liittyy tarkkoja määrittelyjä niiden merkityksestä; ks.
Mittayksiköt-sivuston kohtaa
Aika.
Jos ajan ilmaisussa kerrotaan myös
sekunnin murto-osat, on suomen kielessä aina
syytä käyttää desimaalipilkkua, ei
-pistettä, kokonaisten sekuntien ja murto-osan
välissä. Kansainvälistä tapaa
noudatettaessa on ehkä parempi käyttää
desimaalipistettä englannin käytännön
mukaisesti. Tasatunteja ilmaistaessa on
yleensä tarpeetonta kirjoittaa nollia minuuttien paikalle
(esimerkiksi 15.00 tai 15:00), jos tekstiyhteydestä
selviää, että kyse on kellonajasta. Nollien kirjoittaminen näkyviin ei
ole virhe, mutta tekee ilmauksesta vähemmän
havainnollisen. Lyhyys on ollut käytäntönä ja ainakin implisiittisenä suosituksena jo pitkään.
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa
on nimenomainen ohje (kohdassa ”Ajanilmaukset”):
”Minuutit merkitään tasatunteihin vain, kun halutaan korostaa täsmällistä kellonaikaa.” Joskus voi nollien merkitseminen olla tarpeen selvyyden vuoksi.
Akateemisessa ympäristössä on käytäntönä, että luennot ja
väitöstilaisuudet alkavat neljännestä
yli täyden tunnin, eli esimerkiksi kello 14 alkavaksi ilmoitettu
luento alkaa kello 14.15. Jos tällaisessa ympäristössä tilaisuus
alkaakin tasalta, sitä on syytä korostaa. Tyylikysymys on, merkitäänkö tasatunteihin
nollat silloin, kun samassa yhteydessä esiintyy muitakin aikoja
kuin tasatunteja. Esimerkiksi 9.30–16.00 voi tuntua tasapainoisemmalta
ilmaukselta kuin 9.30–16. Toisaalta voidaan perustella nollien merkitsemistä silloin,
kun ne auttavat täsmentämään, miten tarkasta ajanilmauksesta on kyse.
Fysikaalisten suureiden ilmaisemisessa tulkitaan esimerkiksi
sellaisen ilmauksen kuin 5 s sisältävän
tarkkuusarvion, jonka mukaan
todellinen suure poikkeaa ilmoitetusta enintään 0,5 s.
Analogisesti tämän kanssa voisi ilmauksen ”klo 15”
tulkita olennaisesti epämääräisemmäksi kuin ilmauksen
”15.00”, äärimmillään jopa niin, että
”klo 15” tarkoittaa vain väljästi ajankohtaa, joka on lähempänä kello 15:tä kuin kello 14:ää tai kello 16:ta. Jos puhutaan tapahtumien ajankohtien ilmaisemisesta eikä esimerkiksi suunnitelluista alkamis- tai aukioloajoista, niin on aika lähellä ajatus, että
”hän kävi täällä kello 15.00”
sisältää olennaisesti tarkemman kuvauksen kuin
”hän kävi täällä kello 15”.
(Puhekielessä edellinen sanottaisiin varmaankin jotensakin tyyliin
”se kävi täällä ihan just minuutilleen kolmelta”.) Tältä pohjalta on ymmärrettävää, että kellonaikojen
ilmauksiin kirjoitetaan nollat täsmällisyyden vuoksi.
Mutta esimerkiksi kauppojen aukioloaikatiedoissa kyllä lyhyys on olennaista, koska niiden pitää olla helposti hahmottuvia. Joskus käytetään ajan ilmaisuja, joissa
esiintyy tunnin desimaaleja, esimerkiksi 7,5 h (tai 7,5 t).
Normaali kirjoitustapa on sellainen, jossa tunnit ja minuutit ilmaistaan
erikseen:
7 h 30 min.
Juhlallisessa tai muuten erityisen huolitellussa asiatyylissä
käytetään ilmaistaan yksiköt sanoilla: 7 tuntia 30 minuuttia.
Mahdollisena voinee erikoistilanteissa pitää
murtolukujen käyttöä:
7½ h. Tämä voidaan luontevasti lukea
”seitsemän ja puoli tuntia”. Kielikello 2/2006 esittää: Esimerkiksi
työaikalomakkeessa työpäivän pituus kannattaa merkitä
niin, että tunnit ja minuutit mainitaan erikseen. Joskus minuutit ilmoitetaan tunnin desimaaleina,
mutta tapa on epähavainnollinen, eikä sitä suositella (EI:
”7,50 t”). Kielitoimiston ohjepankin kohta
Kellonaika ja desimaalit
esittää asian lievemmin:
”Ajanilmauksissa
käytetään joskus myös desimaalilukuja, mutta usein yksiselitteisempää on mainita erikseen suurempi ja pienempi yksikkö (esim. tunnit ja minuutit)”.
Epähavainnollisuutta suurempi ongelma onkin sekaannusten
vaara. Etenkin jos käytetään erityyppisiä ajan ilmauksia sekaisin, syntyy
helposti virheitä: kirjoitetaan esimerkiksi 7,30 h kun tarkoitetaan seitsemää
ja puolta tuntia. Käytännössä kuitenkin lomakkeissa on usein
pakko ilmaista tunnit yhtenä lukuna.
Tällöin esimerkiksi 7 tuntia 15 minuuttia kirjoitetaan 7,25 h (tai vain
7,25) ja 7 tuntia 30 minuuttia kirjoitetaan 7,5 h. Joskus, lähinnä urheilutuloksissa, on tarpeen ilmoittaa sekunnitkin, esimerkiksi
1 h 5 min 12 s. Tällöin kuitenkin yleensä kirjoitetaan merkintä
ilman yksiköiden tunnuksia, muodossa 1.05,12. Ajan ilmaisua taivutetaan yleensä
sen mukaan, mikä on sen asema lauseessa. Taivuttaminen koskee periaatteessa myös
numeroin kirjoitettuja ilmaisuja. Usein kuitenkin joudutaan vaikeuksiin,
jos sellaisia ilmaisuja käytetään yhteyksissä, joissa niiden pitäisi
olla taivutettuina. Miten esimerkiksi liitettäisiin pääte
päivämäärään 3.9. tai 3.9.2006?
Ilmaisun ”kolmanneksi syyskuuta” kirjoittaminen
”3.9.:ksi” vaikuttaisi keinotekoiselta.
Toisaalta lause ”Varasin kabinetin 3.9.” olisi
käytännössä kaksitulkintainen: tarkoitetaanko, että varaaminen
tehtiin kolmantena syyskuuta vai että varattiin kolmanneksi syyskuuta?
Yleensä vaikeudet vältetään kirjoittamalla päivämäärät kokonaan sanoin
tällaisissa tilanteissa tai käyttämällä lauserakennetta,
jossa päivämäärä on perusmuodossa tai essiivissä, jolloin
taivutusta ei merkitä. Kuten edellä
olevasta esimerkistä ilmenee, essiiviin kuuluvaa
päätettä ”-na” tai
”-nä” ei kirjoiteta näkyviin, kun
päivä ilmaistaan numerolla. Tämä johtuu mm. siitä, että
tällaiset päivääärien merkinnät useimmiten tulee lukea essiivissä.
Tosin käytännössä ne usein luetaan sääntöjen vastaisesti
perusmuodossa (”varattuna kolmas syyskuuta”),
mikä varmaan paljolti johtuu juuri kirjoitustavasta. Numeroin esitettyyn päivän ilmaisuun
ei yleensä merkitä mitään taivutuspäätettä. Tätä ei säännöissä suoraan
sanota, mutta se on pääteltävissä esimerkeistä ja siitä, että
tähän yleiseen käytäntöön ei ole puututtu. Taustalla on se edellä
mainittu seikka, että päätteen merkitsemiseen ei ole mitään
käytännöllistä tapaa, ja lisäksi lukutapa voidaan yleensä päätellä
lauseyhteydestä. Ymmärrettävästikin lukutapa on osittain muodostunut
kirjoitusasun mukaiseksi,
taivuttamattomaksi, niin että esimerkiksi
”2.10.” luetaan ”toinen lokakuuta”
(tai ”toinen kymmenettä”), vaikka lauseen rakenne
vaatisi kieliopin mukaan toista lukutapaa. Osittain tällainen
lukutapa lienee syytä hyväksyäkin, koska taivuttaminen johtaisi
hiukan outoihin muotoihin. Kokonaan sanoin kirjoittamalla
ja eri rakennetta käyttämällä tämänkin ongelman voi välttää. Numeroin esitetyistä kellonajan ilmaisuista
Kielikello 2/2006 antaa seuraavan ohjeen: Jos taivutettavassa ajanilmauksessa
ovat mukana minuutit, numeron voi taivuttaa tai
jättää taivuttamatta. Myös lukutapa vaikuttaa siihen,
taivutetaanko kellonaika.
Kielikellon 2/2016 artikkelissa
Kellonaikojen merkitseminen
esitetään tarkempi ohje:
Kielitoimiston ohjepankin sivulla
Ajanilmaukset: kellonajat (merkintä ja taivutus) sanotaan kuitenkin,
että sellainen ilmaus kuin
”kello 15.45 mennessä”
on
arkisempi
kuin
”kello 15.45:een mennessä”.
Jos kellonajan ilmaisuun liitetään pääte, se
kirjoitetaan kuten
yleensäkin ilmauksen viimeisen sellaisen osan mukaan,
joka taipuu lauseyhteyden vaatimalla tavalla. Yksinkertaiset aikavälien ilmaisut
ovat sanallisia, eikä niihin yleensä liity
erityisiä ongelmia. Usein kuitenkin pitää ilmaista
aikavälejä lyhyemmin. Usein ilmaisun myös
pitää olla niin täsmällinen, että on
ilman asiayhteyttäkin selvää, mitä
väliä tarkoitetaan. Esimerkiksi yllä olevat
eivät ole tässä mielessä
täsmällisiä, koska missään niistä
ei kerrota edes, mistä vuodesta on kyse. Muualla kuin kaunokirjallisuudessa aikaväli
tavallisesti ilmaistaankin tiiviisti, mutta riittävän tarkasti
siten, että alku- ja loppuajankohdan välissä on
ajatusviiva. Ajankohdat kirjoitetaan tällöin
yleensä käyttäen jotain edellä kuvatuista
lyhyistä merkinnöistä. Nykyisten sääntöjen mukaan jätetään
ajatusviivan kummallekin puolelle välilyönti, jos rajakohtailmauksista
ainakin toinen sisältää välilyönnin. Tämä on ajanilmauksissa
melko harvinaista. Päivämäärien väliä ilmaistaessa
kannattaa yleensä valita ilmaisutapa, joka sopii myös ääneen luettavaksi
(ei esim.
”10.–15. päivänä kesäkuuta”).
Ks. kohtaa
Adjektiivisten rakenteiden
rinnakkaisuus.
Edellä mainitun standardin ISO 8601
mukaan tulisi aikavälit ilmaista niin, että rajakohtien
välissä on vinoviiva. Tätä
käytetään melko harvoin. Monikielisessä
aineistossa se voi olla paras ratkaisu, mutta tavalliseen
suomenkieliseen tekstiin sopivat paremmin vanhat tutut
ilmaisutavat, joissa käytetään ajatusviivaa. 2004-01-05/02-07 [=
2004-01-05/2004-02-07] 12:15/14:00 Haluttaessa voidaan aikaväli ilmaista
myös pitkähkösti tyyliin ”sen ja sen
välisenä aikana”. Tosin tällöin voi
syntyä epäselvyyttä siitä, kuuluvatko
rajakohdat aikaväliin, esimerkiksi tarkoittaako
”helmikuun 4. ja 8. päivän välisenä
aikana” aikaa 4.–8. helmikuuta vai aikaa 5.–7.
helmikuuta. Käytännössä rajakohdat
yleensä tarkoitetaan mukaan kuuluviksi. Kaikkein
virallisimmassa asiatyylissä, johon lyhyitä
merkintöjä ehkä ei kelpuuteta, voi
käyttää sellaista pitkää, mutta
yksiselitteistä ilmaisua kuin ”toimenpide on
suoritettava aikaisintaan 5. tammikuuta 2004 ja
viimeistään 7. helmikuuta 2004”. Tarpeetonta on käyttää
sellaisia ilmaisuja kuin ”välisenä aikana”
silloin, kun on jo ajatusviivan käytöllä
osoitettu, että kyse on aikavälistä. Esimerkiksi
”5.1.–7.2. välisenä aikana” on siis
kömpelöä tyyliä. Kun aikaväli ilmaistaan vuosiluvuilla, on
selvintä kirjoittaa vuosiluvut kokonaisina eikä esim.
tyyliin 1900–05. Tällöin vältetään
mm. sekaantuminen ilmaisuun
1900-05, joka ISO 8601:n mukaan
tarkoittaa vuoden 1900 toukokuuta. Lisäksi saavutetaan
tyylin yhtenäisyys silloin, kun tekstissä on
myös ilmaisuja, joissa vuosiluvut kuuluvat eri
vuosisatoihin. Missään tapauksessa ei pidä käyttää
sellaista ilmaisutapaa kuin 1900–5, jota englannissa esiintyy
mutta joka ei lainkaan kuulu suomalaiseen perinteeseen. Aikavälin ilmauksissa sana ”vuosina” voidaan tyylilajin ja
tilanteen mukaan kirjoittaa kokonaan, lyhentää
”v.” (ei ”vv.”, joka on varsin
vanhentunut) tai jättää pois.
Pois jättäminen vaikeuttaa hiukan lukemista, koska lukijalle
ei aina heti hahmotu, että lukuväli tarkoittaa vuosia. Koska sellainen ilmaus kuin 1980-luku
tarkoittaa vuosikymmentä (vuosia 1980–1989), esiintyy
joskus käsitys, että sama koskisi aina sellaisia ilmauksia kuin
1900-luku, joissa luvun kaksi viimeistä numeroa ovat nolla.
Kuitenkin
1900-luku tarkoittaa yleensä vuosisataa
(vuosia 1900–1999). Vastaavasti
2000-luku tarkoittaa yleensä vuosisataa
(vuosia 2000–2099), ei vuosikymmentä eikä -tuhatta.
Tämä ilmenee esimerkiksi Kielikellon 1/2000 artikkelista
Vuosituhannen alun ajanilmauksia. Jos kuitenkin tekstiyhteys ja asiasisältö tekevät vuosisatamerkityksen
mahdottomaksi, mainitunlainen ilmaus tarkoittaa vuosikymmentä.
Esimerkiksi vuonna 2020 kirjoitetussa tekstissä
”Hän toimi 2000-luvun puolivälissä opettajana”
viitataan tietysti vuosikymmenen 2000–2009 puoliväliin.
Myös ilmauksessa ”1900-luvulta 1920-luvulle” viitataan
vuosikymmeniin.
Aina ei kuitenkaan voi luottaa siihen, että
sentyyppinen ilmaus kuin 2000-luku
tulkittaisiin vuosikymmeneen viittaavaksi.
Valitettavasti ei ole tiivistä yleispätevää
tapaa viitata vuosisadan ensimmäiseen vuosikymmeneen.
Edellä mainittu artikkeli mainitsee useita ilmauksia:
ensimmäinen vuosikymmen, kymmenen ensimmäistä vuotta, vuosisadanvaihde
ja suomen kielen lautakunnan vuonna 1996 suosittamat
ensikymmenluku tai ensikymmen.
Lautakunnan suosituksessa ovat mukana myös
alkukymmenluku ja alkukymmen.
Kaikkien näiden ongelmana
on pituuden lisäksi se, että ne eivät kerro, minkä vuosisadan
vuosikymmenestä on kyse, vaan se täytyy
tarvittaessa mainita erikseen, esimerkiksi 2000-luvun ensikymmen.
Artikkeli lisää:
Taulukossa kuitenkin parempi ratkaisu voi olla vuosilukujen vaihteluväli,
esimerkiksi 2000–2009 tai, jos lyhyys ehdottomasti vaatii,
2000–09.
Vuosituhansiin ei viitata sellaisilla ilmauksilla
kuin 2000-luku,
vaan ne on varattu vuosisadoille ja joskus vuosikymmenille.
Jos tulee tarvetta puhua vuonna 2000 alkaneesta
vuosituhannesta, voi sanoa
3. vuosituhat. Tällaisia ilmauksia esiintyy lähinnä historiassa,
esimerkiksi 4. vuosituhat eKr.
Kun viitataan kahteen peräkkäiseen vuosikymmeneen,
on yleensä sujuvinta käyttää ja-sanalla muodostettua ilmausta.
Tällaisessa yhteydessä on loogisinta ja suositeltavinta käyttää
sanasta
”luku” yksikköä, mutta nykyisin monikkokin on sallittu.
Ks. kohtaa A- ja B-kohdat
vai A- ja B-kohta? Viitattaessa useampaan peräkkäiseen vuosikymmeneen
käytetään ajatusviivaa kuten yleensä aikavälien merkinnöissä.
Tällöin luku-sana on aina monikossa.
Ilmauksen lukeminen ääneen on hankalaa, mutta muita ilmaisuvaihtoehtoja
on yleensä niukalti. Joissakin tapauksissa tällainen ilmaisu on
purettavissa helpommin luettavaksi joskin aika lailla pitemmäksi.
Ilmaisu saattaa myös muuttua iskevämmäksi – ja ehkä
sävyltään toisenlaiseksi. Mennessä-ilmaisu on yksitulkintainen silloin, kun siinä ilmaistaan
kellonaika. Silloin tarkoitetaan täsmällistä hetkeä, joten
seuraavan esimerkin tapauksessa kello 16.01 olisi liian myöhään:
Kun ilmoitetaan vain päivämäärä tai esimerkiksi kuukausi, tilanne on toinen:
tarkoitetaanko vuorokauden, kuukauden tms. alkua vai loppua?
Sellainen ilmaisu kuin ”hakemus on
toimitettava syyskuun 15. päivään
mennessä” voidaan tulkita kahdella tavalla. Se voidaan
ymmärtää niin, että hakemus on
jätettävä viimeistään 15. päivänä, tai niin, että hakemus on
jätettävä ennen 15. päivää, siis
viimeistään 14. päivänä.
Kielitoimiston
sanakirja, samoin kuin
Kielikellossa 2/2006 olevan ohjeiston kohta
Ajanilmaukset,
suositteleekin mennessä-ilmaisun korvaamista
täsmällisemmillä. Kielitoimiston sanakirjakin sanoo:
”tarkoissa päivämäärä- ym. ilmauksissa tav. paremmin toisin”. Mennessä-ilmaisun
normaali tulkinta on, että mainittu päivä kuuluu vielä mukaan.
Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa
sanotaan:
Kun näin on julkishallinnossakin, jossa
perinteeseen kuuluu pyrkimys tarkkuuteen,
voidaan tekstiä luettaessa
pitää selvänä, että mennessä-ilmaus kattaa myös ilmoitetun päivän
(käytännössä tosin usein vain virka-ajan päättymiseen asti).
Kirjoitettaessa on toisaalta hyvä lähteä siitä, että
asia ei ole kaikille lukijoille yhtä selvä, vaan he voivat joutua
turhaan epätietoisuuteen. Vastaavasti ilmaisu ”maaliskuuhun mennessä” tarkoittaa
normaalisti samaa kuin ”viimeistään maaliskuussa”, joka
on selvempi tapa sanoa asia.
Epätietoisuutta voi aiheuttaa, että
mennessä-ilmaus on usein selitetty epäselväksi
tai epäselvästi. Nykysuomen sanakirjassa jopa
esitetään, että ”johonkin mennessä” tarkoittaa
’ennen jotakin ajankohtaa’.
Samansisältöinen väite on EU-dokumentissa
Suomen kielen käyttöohjeita.
Myös Kielitoimiston sanakirjan
kuvaus mennessä-sanasta sanoo sen tarkoittavan
’ennen jotakin ajankohtaa’, mutta
avoimeksi jää, mitä ajankohtaa tarkoitetaan.
Esimerkitkin ovat ristiriidassa keskenään:
ensin sanotaan, että tiistaihin mennessä tarkoittaa
yleensä ’viimeistään tiistaina’, mutta
sitten sanotaankin, että
kesäkuun 1. päivään mennessä
olisi paremmin sanottuna viimeistään 31.5.
Lisäperusteena muun ilmaisun
kuin mennessä-rakenteen
käytölle voi pitää sitä, että
hyvinkin tärkeät asiat
voivat riippua siitä, onko jokin asia tehty asetetun
määräajan rajoissa. Saatetaan myös haluta ennalta torjua
se mahdollisuus, että joku riitauttaisi asioita sen takia,
että mennessä-ilmaus (muka) on epäselvä.
Mennessä-ilmausta parempi
yksiselitteinen ilmaus voidaan yleensä rakentaa viimeistään-sanaa
käyttämällä. Voitaisiin myös sanoa ”ennen
15. syyskuuta 2006”.
Viimeistään-tyyppinen ilmaisu on
kuitenkin hiukan havainnollisempi kuin ennen-tyyppinen.
Lukijan mieleen jää ensisijaisesti päivän numero.
On parempi,
että lukija muistaa sen päivän numeron, jolloin jotain on
viimeistään tehtävä, kuin sen, jolloin on jo liian
myöhäistä.
Lisäksi ennen-sanaa on tapana välttää säädösteksteissä. Sanoista
asti ja
saakka
sanakirjat sanovat: ”ei aina selvää, kuuluuko pääsanan tarkoittama seikka mukaan vai ei”.
Kielitoimiston ohjepankin sivu
Ajanilmaukset:
alkaen, mennessä, asti, saakka, viimeistään sanoo paljon jyrkemmin:
”Ajanilmauksissa sanat saakka, asti ja
mennessä ovat kaksitulkintaisia, sillä ne jättävät
epäselväksi sen, kuuluuko ilmauksessa mainittu päivä mukaan kyseiseen
ajankohtaan.”
Se lisää: ”Tällaiset lauseet kannattaa selvyyssyistä muotoilla toisin”.
Käytännössä kyseisenlaiset ilmaukset
tulkitaan niin, että
mainittu päivä tai muu ajanjakso kuuluu mukaan kokonaisuudessaan.
Niin ne on myös yleensä tarkoitettu tulkittaviksi.
Sellainen tulkinta sisältyy myös siihen, että
ohjepankki ehdottaa esimerkille Olen töissä 30.6. asti
korjausta Viimeinen työpäiväni on 30.6.
Vaikka ohje siis yleisesti onkin turhan varovainen,
sitä voi olla syytä noudattaa, kun laaditaan
sopimuksia, tarjouksia yms.
jotta ei turhaan anneta mahdollisuutta
Viikoista, kuukausista ja muista pitemmistä
ajanjaksoista puhuttaessa voi tarkkuuden yleensä saavuttaa viittaamalla
selvästi jakson loppuun:
Yksi epäselvyys on vielä syytä
mainita tässä yhteydessä. Kun puhutaan esimerkiksi
hakemuksen toimittamisesta, voi jäädä
epäselväksi, koskeeko määräaika
sitä, milloin hakemus on perillä, vai sitä,
milloin se lähetetään. Esimerkiksi lause
”Hakemus on lähetettävä 14.9. mennessä” näyttäisi puhuvan
lähettämisestä, mutta siinä saatetaan tarkoittaa saapumista,
jolloin asia pitäisi sanoa toisin.
Kuukausiin viittaaminen
Se tapahtui maaliskuussa 2024.
Kellonajat ja aikamäärät
Piste vai kaksoispiste erottimena?
open/avoinna 12:15–16:30
Etunollat
klo 12.10.08
klo 12:10:08 [kansainvälinen merkintätapa]
klo 23.30–0.30
Numeroin kirjoitettuna kellonaika ilmaistaan 24 tunnin kellon mukaan. Kellonajoissa etunollia ei yleensä merkitä tunteihin.
klo 8 [Ei: klo 08]
Aamuyön tunteihin etunolla voidaan kuitenkin selvyyden vuoksi merkitä.
klo 19–2
klo 19–02
Vuorokauden ensimmäinen tunti merkitään yhdellä nollalla.
klo 0.30 [Ei: klo 00.30]
klo 23.15–0.30
Kellonaikojen ilmaisun selkeys
Aikavyöhykkeet
Aikamäärien ilmaiseminen
1.27.36,30 (1 tunti 27 minuuttia 36 sekuntia 30 sadasosasekuntia)
Sekunnin desimaalien eteen pilkku
Tasatuntien merkitseminen
Kauppa on auki klo 9–18.
Tunnin desimaalit ja murto-osat
Ajan ilmaisujen taivutus
Pääsääntönä taivuttaminen
Numeroin merkityn ilmaisun taivuttamisen vaikeus
Essiivin päätteen merkitsemättä jättäminen
Muun päätteen jättäminen pois päivän ilmaisusta
Päätteen jättäminen pois kellonajan ilmaisusta
Tällaisen kellonajan [joka on merkitty numeroin niin, että
minuutit ovat mukana] voi jättää taivuttamattakin,
jos siihen liittyy jälkeen-, mennessä-,
asti-, saakka- tai ennen-sana.
Aikavälin ilmaisut
Sanallinen ilmaisu yleensä selvä
(kello) kahdeksasta kahteentoista
kesäkuusta lokakuuhun
tammikuun viidennestä helmikuun seitsemänteen
Yleensä ajatusviiva rajakohtien välissä
(klo) 8–12
kesä–lokakuussa
5.1.–7.2.
15.12.2006–6.1.2007
10.–15.6. [kymmenennestä viidenteentoista kuudetta t. kesäkuuta]
Aikavälin koodimaiset ilmaukset
5.1.–7.2.2004
12:15–14:00
12.15–14.00 [kielitoimiston suosittama tapa ilmaista
kellonaikojen väli]Kömpelöä: ”välisenä aikana”
Vuosiluvut mieluiten kokonaan aikaväleissäkin
Vuosikymmenet ja -sadat
Varsinkin eri kymmenlukuja vertailtaessa kaivattaisiin myös lyhyttä numeroilmausta, samanlaista kuin vaikkapa
90-luku. Ainoa mahdollisuus esimerkiksi taulukossa on tällöin
00-luku.
Vuosikymmenvälit, kuten ”1950–1980-luvut”
Mennessä-ilmausten yms. epäselvyys
Kaksi tulkintaa
Normaali tulkinta: mainittu päivä kuuluu mukaan
Hallintopäätöksissä ilmaus mennessä
tulkitaan nykyään niin, että mainittu päivämäärä kuuluu mukaan
jaksoon eli
21.4. mennessä
on sama kuin
viimeistään 21.4.
Epäselvyyttä
Selvempi vaihtoehto: viimeistään-ilmaus
Asti ja saakka
Lähettämisen vai saapumisen määräaika?