Nykyajan kielenopas, luku 4 Kirjoitusmerkit:

Ääntämys

Ääntämyksen normit ovat sosiaalisia

Suomen kielen ääntämystä eli lausumista ei ole normitettu, mutta yleiskielellä on sille omi­nai­nen ääntämistapa. Esimerkiksi suomen r-äänne on vahva, monitäryinen ja poikkeaa selvästi monien muiden kielten r-kirjaimella merkityistä äänteistä. Tätä ei kuitenkaan kuvata kieli­opeis­sa eikä ohjeissa, vaan asia opitaan luonnonmenetelmällä.

Tästä seuraa, että yleiskielestä poikkeava ääntämys voi aiheuttaa kummastelua. Se saa­te­taan tulkita puheviaksi, josta usein onkin kyse, tai sitten jonkinlaiseksi erityis­kielen piir­teek­si. Esimerkiksi liian terävä, liian suhahtava tai liian etinen s-äänne voi herättää ärty­mys­tä­kin. Ks. Kielikellon 2/2013 artikkelia ”Helsinkiläisen ässän” mysteeri.

Kirjoituksen ja ääntämyksen eroja

Usein sanotaan, että suomea äännetään kuten kirjoitetaan. Tähän sisältyy ajatus, jonka mu­kaan kutakin kirjainta vastaa yksi äänne, jota ei merkitä millään muulla kirjaimella. Vaikka tämä pätee melko hyvin suhteessa monien muiden kielten järjestelmiin, siihen on todel­li­suu­des­sa paljon poikkeuksia. Poikkeuksia on kuvattu (melko epäsystemaattisesti) verkko­sivul­la Onko suomen kirjoitusjärjestelmä ihanteellinen?

Vieraiden sanojen ääntämys

Useimmat kysymykset ääntämyksestä koskevat vieraita nimiä ja uudehkoja lainasanoja. Eri tietolähteissä on tästä kuvauksia tai ohjeita. Suomen kielen sanakirjoissa on jossain määrin esitetty ääntämistietoja. Jossain määrin ohjeita on myös kielenhuollon kannanotoissa.

Periaatteessa lainasanat äännetään samojen sääntöjen mukaan kuin muutkin sanat, mutta tähän on poikkeuksia, joita ei välttämättä ole dokumentoitu. Sitaattilainat, siis toisesta kie­les­tä suoraan, mukauttamatta, otetut sanat kuten château ja clearing, taas lausutaan peri­aat­tees­sa kuten alku­perä­kie­les­sä. Käytännössä ne aina jossain määrin mukautuvat suomen kieleen, mutta tätä mukautumista ei ole normitettu eikä oikein kuvattukaan. Tarkka alku­perä­kielen ääntämyksen noudattaminen suomen­kielisessä puheessa vaikuttaa teennäiseltä tai keikaroivalta. Liian pitkälle viety suomeen mukauttaminen herättää sekin kielteistä huomiota ainakin julkisessa esiintymisessä.

Liiallisuutta olisi esimerkiksi nimen Oxford lausuminen huolitellun britti­englannin mukaan niin, että f-äänne on selvästi hankausäänne, toinen o on lyhyt ja epämääräinen vokaali eikä r äänny lainkaan (foneettisesti: [oksfəd]). Liian pitkälle menevää suomeen mukauttamista taas olisi ääntämys Oksvort

Vierasperäisten sanojen ääntämyksen vaihtelua ja sen vaikutusta kirjoitusasuun käsitellään kohdassa Sivistyssanojen asu.