Relatiivipronomini joka tai mikä viittaa johonkin edeltävän lauseen ilmaukseen, jota sanotaan pronominin korrelaatiksi. Tavallisimmin korrelaatti on pronominia välittömästi edeltävä substantiivilauseke (substantiivi ja sen määritteet), ja tällaiset viittaukset ovat tietysti helppoja hahmottaa.
Melko tavallinen virhe on, että pronominilla yritetään viitata aiempana olevaan sanaan välissä olevan substantiivin ohi. Usein ilmaus on ymmärrettävä, koska sanojen merkityksen takia lähin substantiivi ei tule kyseeseen korrelaattina. Oikea menettely on kuitenkin se, että korrelaatiksi tarkoitetun sanan edessä käytetään sanaa se tai koko virke muotoillaan toisin.
Joskus sanajärjestyksellä voidaan saada korrelaatti oikeaksi ilman se-sanaa. Kuitenkin esimerkiksi sivulauseen sijoittaminen sanan ja sen määritteen väliin tuottaisi todella huonon rakenteen, kuten ”Tämä on Villen, jonka tapasimme eilen, auto”.
Sanan edessä käytetty se tekee sanasta seuraavan relatiivipronominin korrelaatin.
Sanan se sijasta tulee kyseeseen myös muu rajoittava määrite, kuten sellainen tai ainoa.
Viittaussuhteen selventäminen sanalla se merkitsee kuitenkin myös sitä, että relatiivilauseesta tulee rajoittava. Ilmauksessa ”sen Villen auto, jonka tapasimme eilen” viitataan tiettyyn Villeen: siihen, jonka tapasimme eilen. Jos relatiivilauseen ei ole tarkoitus olla rajoittava, on ilmaus muotoiltava toisin. Seuraavassa esimerkissä puhutaan Villestä, jonka puhuja ja kuulija hyvin tuntevat; tällöin ilmaus ”sen Villen, joka” ei tule kyseeseen.
Vaikka viittaussuhde olisi periaatteessa yksikäsitteinen, lukijaa rasittaa, kun hän joutuu palaamaan tekstissä taaksepäin löytääkseen viittauksen kohteen. Kuunneltaessa ei palaaminen yleensä edes ole mahdollista. Useinkin ongelma syntyy siitä, että yhteen virkkeeseen yritetään sisällyttää liian monia asioita. Ratkaisuksi sopii siten jakaminen useaksi virkkeeksi.
Kirjallisessa tyylissä pronominien viitausongelmat yritetään usein ratkaista lauseenvastikkeilla. Ilmaisusta tulee ehkä muodollisesti oikea, mutta hankala kirjoittaa ja lukea. Arkisista asioista kirjoitettaessa tällaiseen ei yleensä ole houkutusta, mutta esimerkiksi virkakielessä tällainen tyyli on tavallinen.
Vaikka relatiiviprononominin joka tulisi mieluiten olla heti korrelaattinsa eli sen sanan jäljessä, johon se viittaa, ei tarvitse turhaan pelätä sitä, että välissä on postpositio. Se ei aiheuta mitään todellista väärinkäsityksen mahdollisuutta, ja tällaisen rakenteen kiertäminen aiheuttaa helposti enemmän ongelmia kuin se itse.
Väärinkäsityksen vaaraa ei ole, koska postpositio ei sovi korrelaatiksi. Kielikellon 4/2011 artikkeli Joka ja mikä: relatiivipronominin käytöstä esittää: ”Korrelaatin ja relatiivipronominin välissä voi joskus olla postpositio”. Tällainen rakenne esitetään esitetään hyväksyttävänä myös Kielitoimiston kielioppioppaassa. Siinä on (s. 262) muun muassa seuraava esimerkki:
Opas kuitenkin lisää:
Tärkeää tällaisissa ilmauksissa on huolehtia siitä, että kokonaisuus hahmottuu lukijalle mahdollisimman vaivattomasti. Jos viittauskohteen ja joka-lauseen välinen postpositio hankaloittaa hahmottamista, ilmaus kannattaa muotoilla toisin:Luottoluokitusyhtiö Moody’s pudotti Japanin luottoluokitusta maan velan takia, joka on kasautunut vuoden 2009 finanssikriisin seurauksena. – Selvemmin: Luottoluokitusyhtiö Moody’s pudotti Japanin luottoluokitusta maan velan takia. Velka oli kasautunut vuoden 2009 finanssikriisin seurauksena.
Korjaus on hyvä, mutta jättää tekstiin aivan toisenlaisen ongelman. Se sanoo, että Japanin velka oli finanssikriisin seuraus. Todellisuudessa tarkoitetaan, että velka oli huomattavasti kasvanut finanssikriisin takia.
Koska korrelaatin ja pronominin välissä oleva postpositio käytännössä aina vaikeuttaa hahmottamista jossain määrin, rakennetta on hyvä välttää. Useinkin virkkeen jakaminen kahdeksi virkkeeksi on hyvä ratkaisu. Edellä lainattu autourheiluaiheinen esimerkki olisi paljon sujuvampi, jos siinä ei turhaan välteltäisi nimien toistamista: