Tämä dokumentti kuvaa, miten venäjässä ja muissa slaavilaisissa kielissä käytettyjä kyrillisiä kirjaimia muunnetaan latinalaisiksi. Pääpaino tarkastelussa on kansainvälisellä standardilla ISO 9 ja Suomen kansallisella standardilla SFS 4900, jotka osittain poikkeavat toisistaan. Myös eräitä muita käytäntöjä kuvataan.
Siirtokirjoitus (translitteraatio) kuvataan ensisijaisesti venäjän osalta. Muiden slaavilaisten kielten translitteraatio kuvataan esittämällä poikkeukset venäjän translitteraatioon.
Siirtokirjoitusta yleisesti käsittelee sivu Siirtokirjoitus (translitterointi ja transkriptio) ja sen suomalaiset käytännöt. Käytännön translitterointia varten olen tehnyt translitterointiohjelman (toistaiseksi vain venäjää ja bulgariaa varten).
Puhdas translitteraatio tarkoittaa, että jonkin kirjaimiston kukin kirjain korvataan yhdellä toisen kirjaimiston kirjaimella. Kansainvälinen kyrillisten kirjainten translitterointistandardi ISO 9 rakentuu tälle periaatteelle.
Useimmat
kyrillisten kirjainten translitterointikaavat kuitenkin poikkeavat
tästä: kirjainta saattaa vastata kirjainyhdistelmä, ja kirjaimen vastine
saattaa olla erilainen eri tilanteissa. Tämä johtuu osittain
pyrkimyksistä ottaa ääntämys huomioon. Esimerkiksi kyrillinen
Kyrillisin merkein kirjoitettujen tekstien translitteroinnissa käytetään erittäin monia menetelmiä varsin sekavasti. Niinpä sama kyrillinen kirjain (ч) saatetaan translitteroida yhdessä kielessä esim. tj, toisessa tsch, kolmannessa ch, joka taas jossain muussa kielessä käytettävässä menetelmässä tarkoittaakin ihan toista kyrillistä kirjainta.
Useimmat translitterointimenetelmät ovat kielikohtaisia sekä kohde- että lähdekielen mukaan. Venäjänkielisten nimien translitterointiin käytetään suomen kielessä eri järjestelmää kuin ruotsin kielessä, ja venäjänkieliset nimet translitteroidaan osittain eri tavoin kuin ukrainankieliset.
Suomessa käytetään yleensä ns. kansallista kaavaa, joka on melko vakiintunut muutamia yksityiskohtia lukuun ottamatta. Tieteellisessä esityksessä saatetaan käyttään sen sijaan tai sen ohella ns. tieteellistä kaavaa. Nämä molemmat on määritelty kansallisessa standardissa SFS 4900.
Sekaannuksia on jossain määrin aiheuttanut se, että siirtokirjoituksessa on käytetty tai suositeltu käyttöön eri maiden kansallisten käytäntöjen mukaisia tapoja. Perusteeksi on mainittu YK:n suositukset, joilla tarkoitetaan maantieteellisiä nimiä koskevien kongrenssien kannanottoja. Jopa Kotimaisten kielten keskus on ollut tällaisilla linjoilla. Kotoistus-hankkeen kannanottoZ asiaan suosittaa ensisijaisesti SFS 4900:n ja ISO 9:n käyttöä, rajoittaen ”YK:n suosittamat” tavat käytettäviksi ”sellaisissa viranomaisten dokumenteissa ja vaihdettavissa tiedoissa, joissa tarvitaan kansainvälistesti keskenään samaa, hyvin suppealla aakkostolla esitettävissä olevaa latinalaisin kirjaimin esitettyä asua”.
Etenkin englanninkielisen tiedonvälityksen ja kirjallisuuden vaikutuksesta Suomessa kuitenkin esiintyy myös standardista poikkeavia asuja. Esimerkki (erään kaupungin nimi):
| Челябинск | Nimi kyrillisin kirjaimin |
| Tšeljabinsk | Suomalaisen standardin kansallisen kaavan mukainen asu |
| Tsheljabinsk | Kansallisen kaavan mukainen asu silloin, kun š-kirjainta ei voi käyttää |
| Čelâbinsk | Tieteellisen kaavan ja standardin ISO 9 mukainen asu |
| Chelyabinsk | Englanninkielisessä tekstissä tavallinen asu, usein virheellisesti suomessakin |
| Unicode | Engl. nimi | Suomenk. nimi | Kyr. | ISO | Unicode | Aik. | SFS 4900 kansall. | Engl. |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| U+0430 | a | a | а | a | U+0061 | |||
| U+0431 | be | be | б | b | U+0062 | |||
| U+0432 | ve | ve | в | v | U+0076 | |||
| U+0433 | ghe | ge | г | g | U+0067 | |||
| U+0434 | de | de | д | d | U+0064 | |||
| U+0435 | ie | je | е | e | U+0065 | e/je | e/ye | |
| U+0436 | zhe | že | ж | ž | U+017E | ž (zh) | zh | |
| U+0437 | ze | ze | з | z | U+007A | |||
| U+0438 | i | i | и | i | U+0069 | i/ji | ||
| U+0439 | short i | lyhyt i | й | j | U+006A | i/j/– | y | |
| U+043A | ka | ka | к | k | U+006B | |||
| U+043B | el | el | л | l | U+006C | |||
| U+043C | em | em | м | m | U+006D | |||
| U+043D | en | en | н | n | U+006E | |||
| U+043E | o | o | о | o | U+006F | |||
| U+043F | pe | pe | п | p | U+0070 | |||
| U+0440 | er | er | р | r | U+0071 | |||
| U+0441 | es | es | с | s | U+0072 | |||
| U+0442 | te | te | т | t | U+0073 | |||
| U+0443 | u | u | у | u | U+0074 | |||
| U+0444 | ef | ef | ф | f | U+0066 | |||
| U+0445 | ha | ha | х | h | U+0068 | kh | ||
| U+0446 | tse | tse | ц | c | U+0063 | ts | ts | |
| U+0447 | che | tše | ч | č | U+010D | tš (tsh) | ch | |
| U+0448 | sha | ša | ш | š | U+0161 | š (sh) | sh | |
| U+0449 | shcha | štša | щ | ŝ | U+015D | šč | štš (shtsh) | shch |
| U+044A | hard sign | kova merkki | ъ | ʺ | U+02BA | – | – | |
| U+044B | yeru | taka-i | ы | y | U+0079 | |||
| U+044C | soft sign | pehmeä merkki | ь | ʹ | U+02B9 | – | – | |
| U+044D | e | käännetty e | э | è | U+00E8 | e | e | |
| U+044E | yu | ju | ю | û | U+00FB | ju | ju | yu |
| U+044F | ya | ja | я | â | U+00E2 | ja | ja | ya |
| U+0451 | io | jo | ё | ë | U+00EB | jo/o | e/o |
Taulukossa ovat mukana vain gemenat (pienaakkoset, pienet kirjaimet).
Versaalien (suuraakkosten,
isojen kirjainten) translitteraatio on täysin vastaava.
Merkkikoodien tasolla tilanne on se, että kyrillisten isojen
kirjainten Unicode-koodiarvot ovat 20 (heksadesimaalisena) pienemmät
kuin pienten; esimerkki: pieni
а on U+0430, joten iso
А on U+0410.
Useimpien translitteraatiossa käytettävien
latinalaisten kirjainten osalta tilanne on sama (esimerkiksi
latinalainen iso A on U+0041), seuraavin poikkeuksin:
Ž U+017D,
Č U+010C,
Š U+0160,
Ŝ U+015C,
joissa tapauksissa siis ison kirjaimen koodi on yhtä pienempi kuin
pienen kirjaimen koodi.
Suomessa on kansallinen standardi SFS 4900, Kyrillisten kirjainten translitterointi. Slaavilaiset kielet. Se on viimeksi uusittiin 1998-08-17, jolloin ns. kansalliseen kaavaan ei tullut muutoksia, mutta kansainvälisen translitteroinnin eli ns. tieteellisen kaavan säännöt muutettiin ISO 9:n uuden version mukaisiksi.
Standardissa määritellään kansainvälisen standardin ISO 9:n mukaisen menetelmän rinnalla toisena suosituksena ns. kansallinen kaava eli tavallinen kaava, joka käytetään paljon yleisemmin. Se on esitetty edellä olevassa taulukossa siten, että viimeinen sarake ”SFS 4900” kuvaa kansallisen kaavan poikkeukset ISO 9:n mukaisesta siirtokirjoituksesta, joka ilmenee sarakkeesta ”ISO”.
Jos merkkejä š ja ž ”ei teknisistä syistä voi käyttää”, standardi sallii niiden korvaamisen merkkipareilla sh ja zh. Usein korvikemerkintöjä käytetään silloinkin, kun siihen ei ole mitään teknistä pakkoa, esimerkiksi sanomalehdissä.
Kansallisessa kaavassa käytetään esimerkiksi c-kirjaimen asemesta ts-merkkiparia, joka paremmin antaa suomalaiselle vihjeen ääntämyksestä. Lisäksi osa kyrillisistä kirjaimista korvataan eri tilanteissa eri merkeillä tai merkkipareilla tai jopa jätetään kokonaan pois.
Yksityiskohtaiset erot ISO 9:n ja kansallisen kaavan välillä ovat seuraavat:
Kansallisen kaavan mukaisesta translitteroinnista ei aina voi suoraan johtaa sanan alkuperäistä kyrillistä asua:
Yleensä kyrillinen asu voidaan päätellä asiayhteyden tai tietolähteiden avulla. Selvittely voi kuitenkin vaatia hyvää venäjän osaamista ja myös erityislähteiden käyttöä.
Suomalainen standardi esittää seuraavat rajoitukset translitteroinnin soveltamiseen:
Useat julkisuuden henkilöt kirjoittavat tai ovat kirjoittaneet nimensä latinalaisin kirjaimin aina samalla tavalla joko englannin, ranskan tai saksan ortografian tai oman harkintansa mukaan. Osalle nimistä on muodostunut ns. sovinnainen muoto, joka varsinkin etunimien osalta saattaa olla sama kuin ko. nimen muissa kielissä käytössä oleva muoto (esim. Maria).
Standardin esittämästä tavasta poiketen voidaan kirjoittaa esim.: Anastasia, Nikolajeff, Sinebrychoff, Brailowsky, Cherkassky, Horowitz.
Käytännössä tällaista menettelyä sovelletaan usein muihinkin kuin julkisuuden henkilöihin, varsinkin Venäjältä muualle muuttaneisiin ja heidän jälkeläisiinsä. Periaatteen luonteesta seuraa, että nimen kirjoitusasu, esim. Jeremenko tai Eremenko, voi riippua henkilöstä.
Suuria ongelmia on tuottanut ja tuottaa nykyajan henkilönnimien
asu. Usein halutaan käyttää suomessa samaa asua kuin englannissa,
ja tämä saattaa olla myös henkilön oma toivomus.
Jos kyse on kokonaan toiseen kulttuuripiiriin siirtyneestä emigrantista,
on useinkin pidettävä oikeana sitä asua, jolla henkilö tunnetaan uudessa
kotimaassaan. Emigranttisukujen nimet ovat tietysti vielä selvemmin
vaihtaneet virallista asuaan. Rajatapauksia on kuitenkin paljon, ja lisäksi
menettelyä halutaan usein soveltaa myös henkilöihin,
jotka eivät esimerkiksi
missään vaiheessa ole asuneet Venäjän ulkopuolella.
Joissakin tapauksissa
voitaisiin ajatella, että kyseessä on eräänlainen taiteilijanimi,
jota henkilö käyttää ulkomaisissa yhteyksissä.
Esimerkiksi Vasili Kandinski muutti pois Venäjältä ja alkoi
käyttää saksalaista translitteraatiota
Wassily Kandinsky (ja tällä nimellä esimerkiksi
suomenkielinen Venäjän kulttuurihistoria hänet tuntee),
mutta eri kielissä hänen nimensä kirjoitetaan varsin vaihtelevasti.
Suotavaa on joka tapauksessa se, että nimeä ensi kerran mainittaessa
kerrotaan sulkeissa joko sen standardinmukaisesti
translitteroitu asu (jos on tarkoitus
käyttää muuta asua) tai yleisesti käytetty muu asu (jos on tarkoitus käyttää
standardinmukaista
asua), esimerkiksi
”Vasili Kandinski (usein tunnettu nimellä Wassily
Kandinsky)” tai
”Aleksandr Herzen (ven. Gertsen)”.
Mikäli nimi on transskriboitu kyrilliseen asuunsa kielestä, jota kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin, nimi pyritään kirjoittamaan alkuperäkielen mukaisesti.
Esim.:Äyräpää (ei Jajurjapjaja), Hiiumaa (virol. paikannimi) (ei Khiuma eikä Hiuma)Hugo (ei Gjugo), Maugham (ei Moèm).
Usein on käytännössä vaikeaa selvittää, onko kyse tällaisesta nimestä. Saattaa myös olla tulkinnanvaraista, onko katsottava alkujaan muusta kielestä peräisin olevan nimen muuttuneen esimerkiksi venäläiseksi. Yleisesti puhutaan esimerkiksi elokuvaohjaaja Eisensteinista, vaikka venäjässä käytetyn asun translitterointi on ”Eizenštein”. Toisaalta nimi on alkujaan peräisin saksan kielestä, jossa asu on ”Eisenstein”. Vastaavasti puhutaan yleensä von Plehwestä sukunimen saksalaisen asun mukaan eikä venäjässä käytetyn kirjoitusasun mukaan fon Plevestä, samoin kenraalikuvernööri Seynistä eikä venäjän mukaan Zeinistä.
Standardi jättää myös avoimeksi, miten suhtaudutaan sellaisiin nimiin, jotka on transkriboitu kyrilliseen asuun muusta kuin latinalaisin kirjaimin kirjoitetusta asusta, esimerkiksi kartvelilaisesta (georgialaisesta, gruusialaisesta) tai arabialaisin kirjaimin kirjoitetusta asusta. Luonnollista olisi, että kirjoitettaessa ne latinalaisin kirjaimin otetaan lähtökohdaksi alkuperäinen asu. Tosin ei useinkaan ole olemassa suomalaista standardia siitä, miten tällöin menetellään, mutta silloin voitaneen soveltaa kansainvälistä standardia tai yleiseksi katsottavaa käytäntöä.
Edellä mainitut poikkeukset koskevat käytännössä joidenkin venäläisten nimien asua suomen kielessä. Jos venäjänkielinen tekstijakso tai esimerkiksi kirjan nimi kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin, sovelletaan translitteraatiota sellaisenaan. Jos nimen osana on nimi, ei siitä käytetä sovinnaisasua, ellei koko nimeä suomenneta; esimerkiksi kadunnimi улица Петра Великого siirtokirjoitetaan ulitsa Pjotra Velikogo, ellei sitä sitten suomenneta: Pietari Suuren katu. Lisäksi nimien sovinnaisasuja käytetään yleensä vain silloin, kun tarkoitetaan nimen varsinaista tarkoitetta. Esimerkiksi venäjänkielisen kaupunginnimen Moskva sijasta kirjoitetaan suomessa Moskova, mutta jos tätä nimeä käytetään esimerkiksi hotellin nimenä, on syytä kirjoittaa Moskva.
Käytännössä standardista
poiketaan muillakin tavoin.
Etenkin uutistoiminnassa ja siihen perustuvassa kirjoittelussa
käytetään usein englanninkielisen tekstin mukaista
translitteraatiota,
koska asiaa ei ymmärretä, osata, viitsitä tai ehditä tarkistaa.
On myös esitetty, että Suomessa pitäisikin siirtyä englannin mukaiseen
translitteraatioon, koska sitä käytetään mm. Venäjän passeissa. Tämänsuuntainen mutta täsmentämätön ajatus on esitetty
mm. Kielikellossa
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisema oikeinkirjoitus- ja painotusopas Venäjän federaation paikannimiä noudattaa enimmäkseen standardia, mutta siinä on muutama siitä poikkeava menettely. Oppaan sivulla 11 esitetään translitterointikaava, jossa mainitaan seuraavat poikkeukset kertomatta niiden syytä tai periaatetta:
Poikkeusten tarkoitus lienee parantaa kirjoitus- ja äänneasun vastaavuutta muutamissa erikoistapauksissa.
Oppaassa esitetään ”translitteroituna hakuasuna” myös sellaisia kuin Akonjärvi ja Bazardüzü. Ne eivät kuitenkaan ole translitteroituja, vaan alkuperäisiä muunkielisiä asuja.
Vaikka standardi selvästi sanoo, että pehmeä merkki ь jätetään merkitsemättä kansallisessa kaavassa, on melko tavallista merkitä se sanan lopussa j:llä tai akuutilla tai heittomerkillä tai jollain samantapaisella. Esimerkiksi nimi Русь tulee kansallisen kaavan mukaan translitteroida Rus (tieteellisen kaavan mukaan Rusʹ), mutta usein se kirjoitetaan Rusj, Rus´, Rus’ tai Rus'. Vaikka liudennuksen osoittaminen saattaakin olla tarpeen, olisi parempi noudattaa standardia johdonmukaisesti, esimerkiksi niin, että käytetään kansallista kaavaa mutta mainitaan tarvittaessa tieteellisen kaavan mukainen asu sulkeissa: Rus (Rusʹ).
Akuutin käyttö pehmeän merkin vastineena on tavallista kielitieteen ja kielenhuollonkin kirjoituksissa, koska se vastaa suomalais-ugrilaisen tarkekirjoituksen tapaa kuvata edeltävän konsonantin liudentuneisuus.
Kyrillisten kirjainten translitteroinnista on laadittu kansainvälinen standardi, ISO 9, aiheesta jo kauan sitten. Se on asteittain kehittynyt yhä johdonmukaisemmaksi. Vuonna 1995 hyväksytty versio on puhdas translitteraatio ja lähes kokonaan kielestä riippumaton.
ISO 9 uudistettiin vuonna 1995, jolloin translitteraatio muutettiin entistäkin loogisemmaksi. Muutokset ilmenevät edellä olevasta taulukosta. Muutosten jälkeen kutakin kyrillistä kirjainta vastaa yksi latinalainen kirjain, joka tarvittaessa sisältää ns. diakriittisen merkin. Tämä merkitsee, että kyseessä on kääntäenkin yksikäsitteinen (bijektiivinen) muunnos, joka on niin ihmisen kuin koneenkin suoritettavissa erittäin yksinkertaisesti suoraan muunnostaulukon avulla. Toisin sanoen teksti voidaan yksikäsitteisesti palauttaa takaisin (retranslitteroida) alkuperäiseen asuunsa.
Tarkkaan ottaen tämä ei sikäli pidä paikkaansa, että kovan ja pehmeän merkin translitteraatiovastineissa ei eroteta versaalia ja gemenaa (”isoja” ja ”pieniä” kirjaimia) toisistaan. Muunnettaessa translitteroitua tekstiä kyrilliseksi on tämän takia erikseen arvioitava tekstin sisällön perusteella, milloin kovasta tai pehmeästä merkistä on käytettävä versaalia, milloin gemenaa.
ISO 9:n käyttöä on perusteltu mm. näin:
Järjestelmä on tarkoitettu käytettäväksi kansainvälisissä julkaisuissa, olivatpa ne kieleltään englantia, ranskaa, saksaa, espanjaa, suomea tai mitä tahansa muuta kieltä, jota kirjoitetaan latinaisin kirjaimin. Järjestelmän tarkoitus on selkiinnyttää venäläisten nimien kirjoittamista kansainvälisessä tiedonkulussa, estää sekaannuksia ja nopeuttaa hakuja esimerkiksi kirjastoissa.Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen lausunto Kirjaimet š ja ž suomen kielen oikeinkirjoituksessa
Kovin yleiseen käyttöön ISO 9 ei ole päässyt, eikä sitä voi suositella käytettäväksi ainakaan ilman selityksiä esimerkiksi lehtiartikkelissa. Tieteellisissä teksteissä sen käyttö on kuitenkin usein perusteltua. Tarvittaessa voidaan toki nimen ensi kerran esiintyessä mainita myös sen translitterointi jonkin muun, lukijoille ehkä vielä tutumman translitteraation mukaan, esimerkiksi suomenkielisessä tekstissä ”Elʹcin (Jeltsin)” tai englanninkielisessä ”Elʹcin (Yeltsin)”.
Seuraava luettelo kuvaa, miten ISO 9:n mukainen translitteraatio poikkeaa Suomessa yleisimmin käytetystä translitteraatiosta; ISO 9:n uuden (vuoden 1995) version mukanaan tuomat muutokset on tässä korostettu:
Käsiteltävät standardit määrittelevät normeja myös niiden kyrillisten merkkien translitteroinnille, jotka kuuluivat venäjän vanhaan ortografiaan (ennen vuotta 1917) sekä bulgarian, makedonian, serbian, ukrainan ja valkovenäjän kirjoitusjärjestelmään. Poliittinen ja yhteiskunnallinen kehitys on lisännyt näiden kielten merkitystä Suomessa. Sen sijaan ”vanhan venäjän” translitteroinnilla on merkitystä vain joskus historian- ja kielentutkimuksessa.
Mainituissa kielissä käytetään osittain kirjaimia, joita venäjässä ei esiinny. ISO 9:n mukaisessa translitteraatiossa nekin korvataan kukin yhdellä latinalaisella kirjaimella kielestä riippumatta. Tätä varten käytetään kirjaimia, joissa on erilaisia tarkkeita.
Suomenkielisessä tekstissä on yleensä suositeltavinta käyttää kansallisen kaavan mukaista translitterointia, vaikka se ei olekaan samassa määrin vakiintunut kuin venäjän osalta. Seuraavassa kuvataan nämä translitteroinnit poikkeuksina ja täydennyksinä venäjän translitterointiin. Esityksestä on jätetty pois merkit, joita ei käytetä nykyortografiassa, vaikka SFS käsittelee niitäkin.
Makedoniaa ja serbiaa translitteroidaan samojen sääntöjen mukaan, mutta kummassakin on merkkejä, joita toisessa ei ole.
Serbian osalta ei oikeastaan ole kyse translitteraatiosta, vaan kielen toisen kirjoitusasun käyttämisestä. Serbiaa nimittäin kirjoitetaan myös latinalaisin kirjaimin. Kyrillisten ja latinalaisten kirjainten vastaavuus on tällöin sama kuin suomalaisen standardin mukaisessa translitteraatiossa.
Montenegrossa puhuttu serbian muoto kuvataan nykyisin usein omaksi kielekseen, montenegron kieleksi. Sitä kirjoitetaan sekä latinalaisella että kyrillisellä aakkostolla kuten serbiaakin, mutta käyttäen tarkkeellisia lisämerkkejä akuutti-s ś ja akuutti-z ź. Niiden vastineet kyrillisessä aakkostossa ovat с́ ja з́.
Ukrainan translitteroinnissa й-kirjaimen vastineena on j sanan alussa ja (i:llä translitteroitavan) и:n jäljessä, paitsi sanan lopussa, jossa se jätetään merkitsemättä. Muun vokaalin jäljessä se translitteroidaan i.
Monista paikannimistä käytetään ns. sovinnaisasuja, jotka on omaksuttu suomeen ja joita ei ole syytä muuttaa. Tällaisia ovat esimerkiksi Kiova ja Harkova.
Monissa tapauksissa on aiemmin ollut käytössä venäjänkieliseen nimeen perustuva asu, esimerkiksi Dnepropetrovsk (ukrainaksi Dnipropetrovsk, nykyisin Dnipro), Lvov (ukrainaksi Lviv) ja Gomel (valkovenäjäksi Homel).
Muut nimet kuin sovinnaisnimet tulisi kirjoittaa sen kielen mukaisesti, johon nimen on katsottava kuuluvan. Täten esimerkiksi ukrainankielinen nimi translitteroidaan ukrainankielisestä eikä venäjänkielisestä asusta. Rajanveto on kuitenkin joskus vaikeaa, varsinkin historiallisten nimien osalta. Mainittakoon, että Valko-Venäjän presidentti Aljaksandar Lukašenka käyttää englanninkielisillä verkkosivuillaan asua Alexander Lukashenko, joka on englantiin sovitettu muoto venäjänkielisestä asusta.
Käytössä on hyvin monia muitakin translitterointeja. Usein puhutaan kielikohtaisista järjestelmistä, mutta saman kielialueen sisälläkin on erilaisia käytäntöjä. Varsinkin englanninkielisissä yhteyksissä on useita vaihtoehtoja. Viitteiden kautta löytyy tietoja monista translitteraatioista. Tässä käsitellään muutamia sellaisia translitteraatioita, joilla voi kulttuuriyhteyksien takia olla merkitystä Suomessa.
Suomalaisessa kielentutkimuksessa ja mm. etymologisissa sanakirjoissa, mutta myös Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) yleistajuisissa julkaisuissa, kirjoitetaan venäjänkieliset sanat yleensä suomalais-ugrilaisen tarkekirjoituksen mukaan. Periaatteessa tämä tarkoittaa ääntämyksenmukaista kirjoitusta eräällä foneettisella aakkostolla, mutta käytännössä sitä sovelletaan venäjänkielisiin sanoihin lähes translitteraation tavoin. Tällöin se poikkeaa suomalaisesta standardista osittain ISO 9:n suuntaan, osittain muilla tavoin:
Yhdistyneiden kansakuntien viides maantieteellisten nimien normaalistamiskonferenssi v. 1987 hyväksyi Neuvostoliiton ehdotuksen venäjänkielisten maantieteellisten nimien translitteroinnista. Ehdotus noudatti GOST 1983 -standardia, joka vastaa ISO 9:n vanhempaa versiota. Jostain syystä suositusta ei ilmeisesti ole päivitetty ISO :n uuden version mukaiseksi.
Vastaavuus tämän järjestelmän ja nykyisen ISO 9:n välillä on siis hyvä: ISO 9:n merkkejä ŝ û â vastaavat merkkiparit šč ju ja.
Elokuussa 2012 pidetty YK:n paikannimikonferenssi hyväksyi bulgarian, ukrainan, valkovenäjän ja persian latinaistusta koskevat kansainväliset suositukset, joka perustuvat kyseisten maiden omiin virallisiin kannanottoihin. Se poikkeaa sekä suomalaisesta kaavasta että ISO:n standardeista. Kielikellon 4/2012 artikkeli Yuliia, Julija, Yulia – Ukrainan, Valko-Venäjän ja Bulgarian omakielisten nimien latinaistaminen kuitenkin antaa ymmärtää, että Suomessakin olisi mentävä tähän suuntaan. Eroja sen ja suomalaisen kaavan välillä on kuvattu dokumentin Suomen kielen normien muutoksia kohdassa Ukrainan, valkovenäjän ja bulgarian siirtokirjoitus.
YK:n suositusten merkitys on kuitenkin suhteellisen pieni. Karttojen tekijät saattavat ottaa niitä huomioon, mutta esimerkiksi henkilönnimissä noudatettaneen edelleen laajasti erilaisia kansallisia ja muita käytäntöjä.
U.S. Board on Geographic Names (BGN) ja Permanent Committee on Geographic Names for British Official use (PCGN) ovat määritelleet järjestelmän, jota sovelletaan laajasti englanninkielisissä yhteyksissä maantieteellisiin nimiin.
Tämä järjestelmä, BGN/PCGN, poikkeaa ISO 9:stä seuraavissa suhteissa:
Kun tätä järjestelmää käytetään tavallisessa lehtitekstissä, korvataan
ë-kirjain e:llä, jätetään kova ja pehmeä merkki vaille vastinetta ja usein
myös jätetään sananloppuinen
Venäjän ulkomaanpasseissa on käytetty useita siirtokirjoitusjärjestelmiä. Nykyisin (vuodesta 2010 alkaen) käytössä oleva muistuttaa edellä kuvattua anglosaksista järjestelmää mutta poikkeaa siitä seuraavasti:
Ruotsin kielessä yleisesti käytetty translitteraatio poikkeaa suomalaisesta eräissä kohdin. Syynä on varsinkin se, että suhuäänteet merkitään ruotsin kirjoitusjärjestelmän mukaisesti:
Translitteraatiotavasta riippumatta on jo-kirjaimessa (ё) se ongelma, että varsin yleisesti venäjää kirjoitettaessa käytetään ё:n asemesta е-kirjainta. Osittain tämä johtuu siitä, että ё:n kirjoittaminen voi olla hankalaa venäläiselläkin näppäimistöllä, koska sitä varten ei ole näppäintä. Suurempi syy on perinne ja se, ettei jo-kirjainta ole virallisesti suositeltu kuin erikoistarkoituksiin; ks. kohtaa Буква ё vuoden 1956 ohjeistossa Правила русской орфографии и пунктуации.
Suomalainen standardi sanoo alaviitteessä, että jo-kirjaimelle kuvattuja translitterointeja käytetään ”myös ё:n pisteiden puuttuessa, mikäli nimi on yleisesti tunnettu tai pystytään tarkistamaan”. Tämä merkitsee, että translitterointi olisi automatisoitavissa eli suoritettavissa yksinkertaisella merkkijonomuunnoksella vaan tarvittaisiin käsityötä ja joskus vaativaakin selvittelyä.
Kirja The World’s Writing Systems (toimittaneet Peter T. Daniels ja William Bright, julkaissut Oxford University Press v. 1995) sanoo ё-merkistä sivuilla 351, 352 ja 353 seuraavan:
The letter ё is used virtually only in dictionaries or language
textbooks.
One reform frequently suggested (but to this day not
implemented, mainly for morphophonological reasons)
has concerned the need for a letter for
[ɔ]
after a soft consonant; Russian still officially uses
the letter е
for this function as well for
“normal” [e]; in pedagogical usage the form
ё
(first proposed in 1797) is used.
The letter ё—phonetically representing stressed
[ɔ]
after a soft consonant—is used both in
pedagogical functions and for disambiguation, e.g. to
distinguish всё
vsʹo [fsjɔ]
‘all, every’ (neuter singular) from
все
vsʹe
[fsjɛ]
‘all’ (plural).
Kahla ja Harviainen kirjoittavat Kielikellossa 2/2003 artikkelissa Jevgeni vai Yevgeniy? – Kyrillisen kirjaimiston siirrekirjainnus suomessa:
ё:lla merkittävä venäjän vokaali on hankalasti siirrekirjainnettavissa siksi, että sen kyrillistä kirjainmerkkiä käytetään venäjässä säännöllisesti vain sanakirjoissa ja tietosanakirjoissa; muissa julkaisuissa sen korvaa е. Virittäjän translitterointikaavassa tätä merkkiä ei noteerattu, vaan se korvattiin aina e:llä. Muutos tapahtui vasta 1970-luvulla, minkä jälkeen jo (o)
-merkintä sisällytettiin Kielikellon kaavaan sekä SFS 4900-standardiin. Olisi suotavaa, että kaikissa tapauksissa pyrittäisiin ottamaan huomioon tämä ”piilevä” jo-kirjain. Kun siis merkitään Fjodor, Pjotr, Semjon jne., tulisi johdonmukaisuuden vuoksi muistaa myös sellaiset nimet kuin Aljohin, Potjomkin ja suhuäänteiden jälkeiset j:ttömät Gorbatšov ja Hruštšov.
Tämä merkitsee, että translitteroijan edellytetään selvittävän, milloin venäjänkielisessä tekstissä esiintyvä е edustaa painollista o-äännettä. Jos kyse on yleisesti tunnetusta nimestä, asia on yleensä selvitettävissä hakuteoksista (kuten paikannimioppaasta) tai venäjänkielisestä Wikipediasta, mutta aina selvittely ei käytännössä ole mahdollista. Lisäksi tämä merkitsee poikkeamista translitteroinnin periaatteesta, joka on todellisessa kirjoitusasussa esiintyvien kirjainten korvaaminen toisen kirjoitusjärjestelmän kirjaimilla.
On olemassa jofikator-nimisiä ohjelmia (ёфикатор, englanniksi yoficator) venäjänkielisen tekstin muokkaamiseen korvaamalla е-kirjain ё-kirjaimella eli ”lisäämällä е:hen pisteet” silloin, kun se on ääntämyksen mukaista. Ne perustuvat kokoelmiin sanoista. Useat niistä toimivat vain, jos järjestelmän merkistökoodaus on sopiva.
Kyrillisten kirjainten suomenkieliset nimet ovat vakiintumattomia. Edellä olevassa perustaulukossa on mainittu nimiksi a, be, ve jne., mikä perustuu suositukseen Eurooppalaisen merkistön merkkien suomenkieliset nimet.
Nimeämistapa on kuitenkin kyseenalainen, koska suomen kielessä ei käytännössä voi olla yksitavuista substantiivia, joka loppuu lyhyeen vokaaliin. Ainakin taivutusmuodoissa vokaali pakostakin pitenee puheessa (sanotaan esimerkiksi beetä, ei betä. Latinalaisten kirjaintenkin nimet ovat tyyppiä aa, bee, see jne., vaikka tätä hämärtääkin se, että nimeä ei useinkaan kirjoiteta sanana vaan puhuttaessa kirjaimesta käytetään itse kirjainta nimen tilalla (a, b, c jne.).
Näin ollen voitaisiin nimiasuja aa, bee, vee, gee, dee, jee, žee jne. pitää parempina. Nimen eteen on (kirjoitusasusta riippumatta) tietenkin usein aiheellista lisätä määrite kyrillinen, jos asiayhteys ei ilmaise, mistä on kysymys, esimerkiksi ”kyrillinen pee on samannäköinen kuin latinalainen är”.
Kansallista translitterointikaavaa perustellaan usein sillä, että se kertoo suomalaiselle oikean ääntämyksen ainakin suunnilleen. Tämä kuitenkin pätee vain varsin suhteellisesti, lähinnä siinä mielessä, että ääntämyksestä muodostuva käsitys on parempi kuin englantilaisesta translitteraatiosta saisi.
Käsitys pätee ennen muuta siinä mielessä, että venäläisten nimien vallitseva ääntämys suomessa on kansallisen translitteraation mukainen. Kirjoitusasu on ruvennut ohjaamaan ääntämystä etenkin siksi, että useimmilla suomalaisilla ei juuri ole muutakaan, mihin perustaisivat ääntämyksen. Tämä merkitsee vakiintuneisuutta, jota ei ole syytä suuresti horjuttaa.
On kuitenkin syytä huomata, että translitteraatio johtaa harhaan, jos sen kuvitellaan vastaavan venäjässä noudatettua ääntämystä (josta yleiskuvan antaa Omniglot-sivuston kuvaus venäjästä) Tästä voidaan esittää muun muassa seuraavat esimerkit:
Lisätietoja: Venäjän ääntämys.
Translitterointistandardi ei ota kantaa tavutukseen. Vieraskielisten sanojen tavutuksesta ei muutoinkaan ole suomalaista standardia eikä selvää suositusta.
Ohjeiden yleislinjana kuitenkin on, että vieraat sanat tavutetaan yleensä suomen kielen tavutussääntöjen mukaan, paitsi että yhden äänteen merkkinä toimivaa kirjainyhdistelmää ei jaeta. Ks. Nykyajan kielenoppaan kohtaa Vieraiden sanojen tavutus.
Tämän mukaisesti seuraavia yhdistelmiä ei saisi jakaa venäläisissä nimissä:
Toisaalta näiden yhdistelmien jakamattomuus voi johtaa suomalaisen silmälle outoihin tavutuksiin kuten Jel-tsin, Luna-tšarski, Hru-štšov (Hru-shtshov), Tše-ljabinsk, Po-tjomkin ja Sa-ljut. Niinpä on yleensä pyrittävä välttämään edellä kuvattuja yhdistelmiä sisältävien sanojen jakamista tai jaettava ne ongelmattomista kohdista.
Tästä kuitenkin poiketaan laajasti, varmaankin ennen muuta tietämättömyydestä tai siksi, että tietokoneen tekemän tavutuksen korjailu vaatisi runsaasti työouml;tä.
Suomalaisten nimien kirjoittaminen venäjänkielisessä tekstissä (kyrillisin kirjaimin) on tavallaan kyrillisten kirjainten translitteroinnille käänteinen toimenpide. Venäjässä käytetään yleensä transkriptiota eli ääntämyksen mukaan kirjoittamista, ei translitterointia. Toisaalta suomesta siirtokirjoitettaessa näillä ei juuri ole eroa, koska suomessa kirjoituksen ja ääntämyksen suhde on melko yksinkertainen (yleensä yksi kirjain – yksi äänne).
Aiheesta ei ole standardia mutta melko vakiintuneita käytäntöjä. Yleensä suomalaiset nimet kirjoitetaan venäjässä translitterointitaulukkoa vastaavalla tavalla seuraavin poikkeuksin ja lisäyksin:
Suomen pitkät vokaalit kirjoitetaan yleensä kahdella vokaalikirjaimella (esimerkiksi aa), vaikka venäjässä kaksi vokaalia ei normaalisti tarkoitakaan pitkää vokaalia.
Horjuntaa on yhdistelmien j + vokaali kirjoittamisessa. Yksinkertaisin tapa on, että j:tä vastaa й ja että vokaali kirjoitetaan kuten muissakin asemissa. Toinen, tavallisempi ja luonnollisempaan asuun pyrkivä tapa on, että yhdistelmät ja, je, ji, jo, ju, jy, jä, jö korvataan kyrillisillä kirjaimilla я, е, и, ё, ю, ю, я, ё, jotka suunnilleen vastaavat niiden ääntämystä. Lisäksi saatetaan käyttää pehmeää tai kovaa merkkiä tällaisen kirjaimen edellä osoittamaan, että vokaalin edellä ääntyy j sen sijaan, että edeltävä konsonantti ääntyisi liudentuneena. Esimerkiksi nimi Pirjo voidaan kirjoittaa yksinkertaisen tavan mukaan Пирйо tai venäläisemmän tuntuisesti Пирьё (tai joskus Пиръё).
Taustalla on pyrkimys antaa venäjää osaavalle oikeansuuntainen käsitys suomen sanan ääntämyksestä. Venäjässä ei ole suomen y:tä, ä:tä ja ö:tä vastaavia äänteitä, mutta venäjän ю, я ja ё ovat samantapaisia: ne liudentavat edeltävän konsonantin (tai ääntyvät j-alkuisina), mutta myös vokaalin laatu muuttuu jonkin verran etisemmäksi. Toisaalta kuva ei ole kovinkaan osuva sellaisessa tapauksessa kuin Äyräpää = Яюряпяя, joka venäjän mukaan luettuna ääntyy useampitavuisena kuin suomessa, suunnilleen [jajurjapjaja].
Jos näin kirjoitettu nimi translitteroidaan, tulos usein poikkeaa alkuperäisestä. Tähän viitattiin jo edellä standardin poikkeusten käsittelyssä. Suomalaisen nimen venäjässä käytetystä asusta ei voi kaavamaisesti päätellä alkuperäistä asua, koska esimerkiksi ä-kirjainta ja ja-yhdistelmää vastaa sama kyrillinen merkki. Suomea osaava pystyy kuitenkin yleensä päättelemään suomenkielisen asun.
Suomen kielen lautakunta hyväksyi 7.11.1977 ”alustavasti” suosituksen suomalaisten ja suomenruotsalaisten nimien siirtämisestä venäläiseen kirjoitusasuun. Suositusta ei tiettävästi ole tarkistettu myöhemmin mutta ei myöskään tehty aktiivisesti tunnetuksi. Se on kuitenkin julkaistu Kielikello-lehden numerossa 10. Seuraavassa on esimerkinomaisesti sen sääntöjä, jotka osittain poikkeavat edellä esitetystä:
Merkin käsitteestä, merkkikoodeista ja Unicodesta on yleisesitys verkkosivulla Mikä on merkki?
Useimmat translitterointistandardit eivät yksilöi merkkejä niiden koodien perusteella vaan ainoastaan esittämällä merkkien glyyfit. Taulukon koodit ovat siksi kirjoittajan päätelmiä.
Erityisesti on tulkinnanvaraista, mitä merkkejä (merkistöstandardien kannalta) ovat kovan merkin ъ ja pehmeän merkin ь translitterointivastine. Taulukossa on lähdetty siitä, että ne eivät ole lainausmerkki ja heittomerkki vaan Unicode-merkit modifier letter double prime ja modifier letter prime. Perusteena tälle on mm. se, että näiden merkkien kuvauksissa Unicode-standardissa, lohkossa Spacing Modifier Letters, erikseen mainittu kyrillisen kovan ja pehmeän merkin translitterointi yhtenä käyttötarkoituksena.
Mainitut merkit (ʺ ja ʹ)
eivät kuulu
Muutkin ISO 9:n mukaiset merkit tuottavat teknisiä ongelmia, etenkin ŝ mutta myös š, ž ja č. Ne voidaan kuitenkin kirjoittaa melko helposti käyttämällä laajennettua suomalaista näppäimistöasettelua.
ISOn sivustosta löytyvät standardin standardin ISO 9:1995 bibliografiset tiedot. Standardin virallinen nimi on Information and documentation – Transliteration of Cyrillic characters into Latin characters – Slavic and non-Slavic languages, ja sen tiivistelmä (abstract) on seuraava:
Cancels and replaces the first edition (1986).
Establishes a system for the transliteration
into Latin characters of Cyrillic characters constituting the alphabets of Slavic and non-Slavic languages.
Table 3 includes in a single sequence, listed in the Cyrillic alphabetic order, the 118 single or diacritic-carrying
characters that appear in one or
another of the considered alphabets.
This document describes, in a tabular format, transliteration (Romanization) of Cyrillic letters used in modern Russian and other Slavic languages, according to the ISO 9:1995 standard. The last three columns of the table relate to previous versions of ISO 9 and to the so-called national scheme defined in a Finnish standard and to transliteration commonly used in English.