Instruktiivin käyttö suomessa

Instruktiivia voisi pitää suomen kielen marginaalisimpana sijana, jonka asema sija­muotona on hyvin kyseen­alainen. Voitaisiin sanoa, että hyvin, parhain päin ja nopeimmin sisältävät adverbi­johdoksia, eivät sijamuotoja, ja että sellaisten muotojen kuin tehden kutsuminen jonkin infinitiivin instruktiiveiksi on keino­tekoista.

Tässä kirjoituksessa pyritään kuitenkin tarkastelemaan, missä määrin instruktiivi voidaan kuvata sija­muodoksi ja mitkä sen merkitykset (tai käyttö­tavat ovat. Aihetta on kieli­opeissa käsitelty kovin suppeasti ja vieläpä niin, että tarkastelu on supistunut (vrt. tämän kirjoituksen lopussa lainattuun Setälän vanhaan kuvaukseen). Ison suomen kieliopin (ISK) kuvaus instruk­tii­vin käytöstä on suppeahko, ja kohdan otsikkokin viittaa instruktiivin esiintymiseen lähinnä adverbeissa, fraaseissa ja infinitiiveissä: Kaksin käsin, monin paikoin, vuoroviikoin, kiljuen (§ 1263).

Instruktiivin muodostus

ISK:n kohta Sijat ja sijapäätteet kuvaa instruktiivista vain monikon, todeten sen tunnuksen olevan ‑in, mutta kuitenkin jakautuvan monikon tunnukseen ‑i‑ ja sijamuodon tunnukseen ‑n.

Instruktiivin muodostus on täysin säännöllistä. Pääte ‑n liittyy yksikössä heikko­asteiseen vokaali­vartaloon, monikossa monikko­vartaloon. Näissä vartaloissa voi toki tapahtua muu­tok­sia perus­muotoon verrattuna (esimerkiksi jalka : jalan : jaloin), mutta tämä ei ole mitenkään instruktiiville ominaista (vrt. jalassa, jaloissa).

Monikon instruktiivi on joissakin tapauksissa monikon genetiivin yhden muoto­vaihto­ehdon kaltainen, mutta silloin kyseessä on monikon genetiivin harvinainen, nyky­kielestä jo hävinnyt muoto, esimerkiksi valo : valoin, joka on jo Nyky­suomen sana­kirjassa pantu sul­kei­siin.

Instruktiivin sijaluonne

Instruktiivia voidaan pitää sijamuotona ennen muuta siksi, että se voidaan muodostaa jokseenkin rajoittamattomasta joukosta substantiiveja, jotka voivat saada kongruoivia adjektiivi­määritteitä. Voimme sanoa, että jotain tehdään hyvin hevosin epäileväisin mielin, ja tämä on suomen­puhujien suoraan ymmärrettävissä, vaikka voi tuntua vähän oudolta, tai ehkä hyvinkin oudolta.

ISK § 1263 kuvaa määritteellisyyden niin, että sen voi tulkita jopa kriteeriksi sille, milloin kyseessä on instruktiivi substantiivin taivutuksen sija­muotona, milloin taas adverbi, joka on instruktiivi vain alkuperältään:

Instruktiivisijaisella substantiivilla on tavallisesti määrite; usein se ei ilman sellaista voi esiintyäkään: *Suomi lähti kisoihin toivein.

Voimme jakaa instruktiivin esiintymät karkeasti kahtia:

Instruktiiviin ei voi liittyä possessiivi­suffiksia, toisin kuin kaikkiin muihin sijamuotoihin. (Tässä ei ole syytä ottaa huomioon tiettyjen pronominien akkusatiiveja kuten minut, sillä pronomineihin ei yli­päänsä liity possessiivi­suffiksia.) Tämä kyllä kuvastaa instruktiivin luonnetta, mutta ei estä pitämästä sitä sijana.

Sen sijaan yksikön instruktiivin olemassaolo voidaan perustellusti kyseenalaistaa. Kaik­kien kuvausten mukaan se olisi aina yksikön genetiivin kaltainen. Miksi siis ei olisi kyse genetiivistä, sijasta, jolla muutenkin on varsin monen­laisia merkityksiä ja käyttö­tapoja? Lisäksi yksikön instruktiiviksi sanotut muodot ovat ainakin nyky­kielessä jokseenkin selvästi adverbeja. Lisäksi niistä monet ovat niin leksikaalistuneet ja erikoistuneet niin, että niitä tuskin moni mieltää alku­perältään nominin muodoiksi, kuten ilman ja kauan. ISK § 1263 esittää luettelon adverbeiksi tai adverbi­maisiksi koko­naisuuk­sik­si kiteytyneistä instruk­tii­veis­ta, mutta ne kaikki ovat monikko­muotoisia: hyvin, osin, oikein, ensin, kovin, keskimäärin, väärin, samoin, tuskin, harvoin; varkain; avokäsin, poikkiteloin.

Kieli­historiallisesti genetiivi on eri sijojen yhteen­sulautuma ja yhtenä aineksena on saat­ta­nut olla sija, joka on ollut luonteeltaan jotenkin instruktiivin kaltainen. Nyky­kielen kannalta ei kuitenkaan ole perustetta sanoa, että lauseessa Hän tuli jalan sana jalan olisi instruktiivi eikä genetiivi, sen enempää kuin on perustetta sanoa, että lauseessa Hoito paransi jalan sana jalan olisi akkusatiivi eikä genetiivi.

Instruktiivin yksiköksi sanotut sanat ovat jokseenkin yksinomaisesti adverbisesti käy­tet­ty­jä, vieläpä niin, että ne tuskin voivat saada edes tehoste­määritteitä. Lauseen Hän tuli hitaasti adverbille voidaan lisätä määrite hyvin, mutta ei kai lauseen Hän tuli jalan adverbille. E. N. Se­tä­län esittämät esimerkit kävelee neljän jalan ja veti kahden käden ovat nyky­kielelle, ainakin yleis­kielelle, kovin vieraita; lisäksi ne on luontevampaa tulkita genetiiveiksi kuin niin, että adverbiaalisesti käytetty sana jalan olisi saanut määritteen.

Yksikön instruktiiviksi tulkittuja adverbeja on jokseenkin vähän ja jokseenkin epä­sään­nöl­li­ses­ti. Voidaan sanoa, että joku kävelee jalan, mutta ei, että tekee jotain käden. Erikoista on sekin, että monikon instruktiivi jaloin (toisin kuin käsin) tuskin käy adverbiaaliksi yksi­nään, mutta määritteellisenä se kyllä esiintyy: kuivin jaloin.

Välineen (instrumentin) instruktiivi

Instruktiivi kuvataan usein välineen sijaksi, mutta tämä on yksipuolista. Joskus se kyllä ilmai­see välineen, instrumentin, esimerkiksi lauseessa Pyällettyjä pystyyn kuivuneita puita ei kirvein kaadettu. Yksikön instruktiivi (kirveen) ei kuitenkaan kävisi tähän. Yleisesti väline ilmaistaan pikemminkin adessiivilla (kirveillä, kirveellä).

ISK §:n 1263 esimerkeistä ainoa jokseenkin selvä välineen instruktiivi on ”Yksityistä omistusoikeutta alettiin turvata uusin säännöin ja keksinnöin”. Toisen esimerkin työn teke­mi­nen hartiavoimin kuvaa pikemminkin tekemisen tapaa kuin välinettä, ja ilmaus fiktion keinoin luonnehtii enemmänkin tarkastelu­tapaa kuin välinettä. Muutoinkin instruktiivi saattaa kuvata menetelmää, metodia, lähestymis­tapaa, joskin nämä ehkä voidaan tulkita välineiksi jossain väljässä mielessä.

Välineen instruktiiveiksi voidaan tulkita sellaisetkin ilmaukset kuin käsin ja omin jaloin, vaikka niissä ei olekaan kyse varsinaisesta välineestä, vaan ihmisen omien elinten käytöstä, usein vastakohtana välineiden käytölle.

Välineen instruktiivilla ilmaistaan yleensä tietyn lajisen välineen käyttöä eikä tietyn konkreettisen esineen käyttöä. Tämän takia on luonnollista, että useimmiten sillä ei ole mää­ri­tet­tä; nyky­kielessäkin voi tehdä jotain kirjein tai sähköpostein, mutta tuskin pitkin kirjein saati viimeviikkoisin kirjein. Usein kyse on runollisesta tai runollisuutta tavoittelevasta tai fraasiu­tu­nees­ta käytöstä.

Merkitys voi jopa tulla lähelle komitatiivia. Kun sanotaan he olivat aseistautuneet miekoin, ei ole niinkään kyse välineestä (eihän miekka varsinaisesti ole aseistautumisen väline) kuin varustautumisesta ja mukaan ottamisesta.

Sellaiseen ilmaukseen kuin vapaudenristi miekkoineen voi jopa tulla selvästi komitatiivin tilalle attribuutiksi instruktiivi (miekoin). Instruktiivin ja komitatiivin sekoittumista toisiinsa kuvastaa sekin, että sanontojen omin luvin ja omine lupineen ohella esiintyy usein niiden seka­muoto omin lupineen.

Tavan instruktiivi

ISK esittää välineen ja tavan instruktiivin yhdessä, mutta kyseessä ovat varsin erilaiset asiat, joiden raja­tapaukset ovat harvinaisia. ISK § 1263 esittää esimerkkejä tapaa tai välinettä il­mai­se­vis­ta instruktiiveista, mutta tapaa niistä ilmaisee enintään hartia­voimin ja sekin kyseen­alaisesti. ”Tavan adverbiaali” tuntuukin joskus olevan jonkin­lainen kaato­paikka, johon heitetään kaikki, mitä ei osata tai haluta analysoida.

Tavan instruktiiviksi on tulkittu myös varkain. Vaikea sitä onkin tulkita muuten kuin ’varkaille ominaisella tavalla’.

Selvästi tapaa ilmaiseva on tietysti esimerkiksi monin tavoin, eri tavoin tai toisin keinoin. Kyse on kui­ten­kin erikois­laatuisesta ja melko abstraktista ilmauksesta, jossa on jälki­osana sen­tapai­nen sana kuin tapa ja alkuosana sen adjektiivinen määrite Useimmiten tekemisen tapaa ilmaistaan aivan muilla tavoin, esimerkiksi ‑sti-ad­ver­beil­la kuten hitaasti.

Komparatiivien ja superlatiivien instruktiivit ilmaisevat tapaa ja muodostavat ‑sti-adverbien komparaation. Esimerkiksi hitaammin ja hitaimmin ovat muodoltaan adjektiivien hitaampi ja hitain instruktiiveja. Positiivisten, siis komparoimattomien adjektiivien instruktiiveja ei käytetä vastaavalla tavalla, vaan ne esiintyvät attribuutteina, esimerkiksi hitain askelin.

Määrän instruktiivi

Instruktiiveiksi ainakin alkuperältään on tapana luokitella sellaiset adverbiaaleina käytetyt sanat kuin paljon, vähän ja hiukan. Silloinkin, kun ne esiintyvät tekemistä tarkoittavan verbin määritteinä, ne eivät ilmaise tekemisen tapaa, vaan määrää.

Tällaiset sanat esiintyvät usein asemissa, joissa määrää voi ilmaista muukin n-loppuinen muoto. Esimerkiksi hän joi hiukan voidaan tulkita rakenteeltaan samaksi kuin hän joi litran, jossa kai kaikkien tulkintojen mukaan on genetiivi.

Määrän instruktiiveiksi tai vaihtoehtoisesti määrän genetiiveiksi voidaan tulkita myös sellaiset sanat kuin enemmän ja vähemmän.

Sellaiset ilmaukset kuin osin, keskimäärin, jossain määrin ja täysin voidaan tulkita määrän instruktiiveiksi. Monikko­muotoisuus sulkee pois tulkitsemisen muun­laisiksi sija­muodoiksi.

Osallisen luonnehdinnan instruktiivi

Instruktiivia käytetään myös luonnehdittaessa jotakin tai jotakuta, joka on tekemisessä tai olemisessa osallisena. Sen voidaan ajatella kehittyneen sellaisesta instruktiivista, joka viittaa ihmisen elinten tai muun vastaavan käytöstä välineinä. Voi sanoa, että jostakin matkasta selviää kuivin jaloin, ja tämän voi ajatella tarkoittavan ’kuivia jalkoja käyttäen’, mutta myös ’siten, että jalat pysyivät kuivina’, siis ’jalkojen kastumatta’.

Erona komitatiiviin on muun muassa se, että komitatiivissa on (ainakin vanhojen kuvaus­ten mukaan) kyse siitä, että jonkun tai jonkin mukana on joku tai jokin, joka voisi myös olla olematta mukana, kun taas luonnehdinnan instruktiivissa lienee aina kyse jonkin olioon kuuluvan kuvaamisesta. Ei voi sanoa, että ihminen kävelee kuivine jalkoineen, koska jalat eivät ole jotain, jonka voi ottaa mukaan tai olla ottamatta. Kun puhutaan kävelemisestä tai selviämisestä kuivin jaloin, on selvää, että jalat ovat osallisina ja että vain kuvataan niiden säilyvän kuivina.

Luonnehdinnan instruktiivista on kyse silloinkin, kun jotain tehdään iloisin mielin. Mieli ei ole tässä väline, vaan mieli on toki mukana ja se vain todetaan iloiseksi. Sama asia voitaisiin ilmaista myös niin sanotulla status­rakenteella kuten mieli iloisena. Tämä onkin ehkä osallisen luonnehdinnan instruktiiville ominaista. Vastaavastihan esimerkiksi kuivin jaloin voitaisiin korvata ilmauksella jalat kuivina.

Merkitykseltään hankalasti luokiteltava on sellainen käyttö kuin poika voitti pistein 3–1. Vaikka ISK § 1262 esittää sen esimerkkinä tavan tai välineen instruktiivista, kyse on jostain muusta. Kun kyse ei varsinaisesti ole (tekemisen) määrästäkään, se lienee paras tulkita lähinnä osallisen luonnehdinnaksi. Pisteet eivät ole varsinaisesti osallisia, ne kuuluvat kilpailuun olennaisesti.

Yleisesti voidaan sanoa, että osallisen luonnehdinnan instruktiivi vastaa sivulausetta, joka alkaa siten, että, esimerkiksi siten, että pistetulos oli 3–1.

Mukanaolon instruktiivi

Sellainen ISK §:ssä 1263 tavan tai välineen instruktiivina esitetty lause kuin ”Suomikin lähti tämän vuosikymmenen kisoihin suurin toivein” voidaan kuvata mukana olemisen instruk­tii­vik­si. Se on merkitykseltään lähellä komitatiivia, joka ei sopisi tähän syntaktisesti eikä muu­ten­kaan. Se poikkeaa myös edellä kuvatusta osallisen luonnehdinnan instruktiivista mer­ki­tyk­sel­tään. Esimerkiksi suurin toivein vastaa pikemminkin ilmausta ’siten, että sillä oli suuret toiveet’ pikemminkin kuin ’siten, että sen toiveet olivat suuret’.

Tavallaan mukanaolon instruktiiviksi voidaan tulkita sellaiset ilmaukset kuin eräin poikkeuksin, vaikka niiden merkitys­sisältö onkin negatiivinen. Kun ehdotus hyväksytään muutamin muutoksin, se hyväksytään muutettuna eli mukaan tulee joitakin muutoksia.

Paikan instruktiivi

Instruktiivi ilmaisee myös paikkaa, joskin varsin abstraktisti, kuten ilmauksissa paikoin, monin paikoin, näillä main, näillä seuduin, monin kohdin. Tällöin instruktiivi vastaa olosijaa (esi­mer­kik­si monissa paikoissa), mutta on fraasiutunut. Väljästi tulkiten paikan instruktiivi voidaan tulkita tavan instruktiivin erikois­tapaukseksi tai siitä kehittyneeksi.

Ajan instruktiivi

Ajan instruktiivi voidaan rinnastaa paikan instruktiiviin ja on pitkälti adverbistunut tai fraasiutunut, esimerkiksi usein, illoin, vuoroviikoin, päivin öin.

Erikoisasemassa ovat sellaiset sanat kuin maanantaisin, jotka voidaan tulkita ‑isin-joh­ti­mel­la muodostetuiksi adverbeiksi, mutta muodoltaan myös sellaisten sanojen kuin maa­nan­tai­nen instruktiiveiksi. Instruktiivi­tulkinta on kyllä sikäli kyseenalainen, että esimerkiksi maanantainen on kyllä käytössä, mutta merkityksessä ’(viime) maanantaina tapahtunut’, joka ei sovi yhteen adverbin merkityksen kanssa. Lisäksi monien -isin-loppuisten sanojen selittäminen sija­muodoiksi tai sellaisista syntyneiksi on ongelmallista esimerkiksi päivisin olisi sanan päivinen muoto, eikä sellaista sanaa ole. (Sen sijaa on päiväinen.)

ISK § 378 esittää tällaiset sanat adverbeina, mutta lisää seuraavan huomautuksen:

Huom. Osa isin-adverbeista on asultaan identtisiä vastaavan nen-adjektiivin instruktiivi­muodon kanssa,

Huom. Osa isin-adverbeista on esim. aamuisin (vrt. aamuinen), sekaisin (vrt. se­kai­nen) (instruktiivin asuisista adverbeista » § 256).

Viittaus §:ään 256 on virheellinen, koska se käsittelee nomini­johdoksia. Tarkoitus on var­maan­kin viitata §:ään 388, instruktiivi: in-adverbien rakenne ja merkitys.

Jussi Ylikosken kirjoitus Kielemme kääpiösijoista (Virittäjä 4/2021) käsittelee eräiden adverbi­tyyppien sija­muoto­maisia ominaisuuksia ja mainitsee temporaaliksi kutsumistaan -isin-sanoista seuraavan:

Uusi havainto on myös temporaali- ja distributiivi­muotojen kyky saada instruk­tiivi­muotoi­sia adjektiivi­attribuutteja: lausekkeet satunnaisin viikon­loppuisin ja tietyin aihe­alueit­tain muistuttavat marginaalisuudessaankin sija­muotoja ja etenkin komitatiivia (omin ~ omine lupineen).

Merkityskongruessi, kuten tällä tavoin

Kieliopeissa on tapana kutsua sellaisia ilmauksia kuin tällä tavoin inkongruenteiksi, eikä niitä yleensä analysoida, vaan lähinnä vain luetellaan. Kyse ei kuitenkaan ole sellaisesta var­si­nai­ses­ta inkongruenssista, jossa määrite on perus­muodossa pääsanan muodosta riippumatta, esimerkiksi pikku tytöllä.

Kyse ei myöskään ole mieli­valtaisesta eri­sijaisuudesta, vaan siitä, että määrite ja pääsana ovat eri sijoissa, joilla kuitenkin on saman­tapainen merkitys. Esimerkiksi ilmauksessa tällä tavoin on tavan adessiivi ja tavan instruktiivi, ja ilmauksessa näillä seuduin on paikan adessiivi ja paikan instruktiivi.

Kun tällaisessa rakenteessa on instruktiivi, se on ilmeisesti aina pääsanana. Määritteen sijaa voi ehkä selittää sillä, että muu sija on instruktiivin tilalla, koska instruktiivin käytölle on jonkin­lainen este. Esimerkiksi tämä-sanan instruktiivi näin on vahvasti leksikaalistunut adverbiksi, joten näin tavoin tai näin seuduin ei oikein tulisi kyseeseen. Ilmauksessa hyvillä mielin voisi adessiivin kyllä vaihtaa instruktiiviksi hyvin, mutta sellainen ei ole kovin tavallista, koska hyvin on melko vahvasti rajoittunut vahvistavaksi adverbiksi.

ISK §:ssä 1263 on seuraava huomautus:

Sana voi olla n-loppuinen yksiköllisenä ja noudattaa samaa sijan suhteen inkongruenttia ilmaus­tyyppiä kuin i:llinen instruktiivi: Mieti mistä kohden sivua mainospaikkasi ostat! (E); – – minut hinattiin kieli­muurin väärälle puolen (E).

Nämä ovat sikäli erikoisia tapauksia, että instruktiivilla ei yleensä ole ero- eikä tulo­sijaa vastaavaa merkitystä, mutta sellaisissa tehtävissä ne näyttävät olevan esimerkeissä. Nehän vastaavat ilmauksia mistä kohdasta ja väärälle puolelle. Toisaalta ISK ei puhukaan instruktiivista, vaan n-loppuisista sanoista.

Infinitiivien instruktiivit

Kieliopeissa kuvataan yleensä tehden-tyyppiset muodot II infinitiivin eli E-infinitiivin instruk­tii­veik­si. Näin tulkittuna ne edustaisivat yksikön infinitiivin täysin produktiivista käyttöä. Vaikka suuri osa esiintymistä voidaan tulkita niin, että kyse on lähinnä adverbeiksi tai adpositioiksi kiteytyneistä muodoista (kuten johtuen), tällainen muoto voidaan muodostaa jokaisesta verbistä (jopa kielto­verbistä, jos vanhassa kielessä etu­liitteenä esiintyvä eten tulkitaan tällaiseksi muodoksi).

Produktiivinen käyttö on ominaista lähinnä kirja­kielelle ja rikkoo usein kielen normeja esimerkiksi niin, että kyse ei ole saman­aikaisuudesta, esimerkiksi Hän aloitti opinnot keväällä 2007 valmistuen maisteriksi keväällä 2011. Tällöin ollaan jo varsin kaukana substantiivien instruktiivien merkityksestä, toisin kuin sellaisessa normin­mukaisessa käytössä kuin Hän käveli puhuen koko ajan puhelimeen, jossa infinitiivi ilmaisee toimintaa, jota tehdään toisen toiminnan ohella. Sen sijaan kuvaukset, joiden mukaan tehden-tyyppiset muodot olisivat tavan adverbiaaleja, kuvaavat ehkä enemmänkin halua tulkita ne instruktiiveiksi kuin to­del­lis­ta kielenkäyttöä. ISK:n §:n 1263 esimerkissä ”Kivusta kiljuen mies hyppi yhdellä jalalla yrittäen ravistaa kissaa irti” molemmat infinitiivit kuvaavat pikemminkin hyppimisen kanssa samanaikaista toimintaa kuin hyppimisen tapaa. Ilmauksessa ”istuen ajettava vesijetti” on kyllä kyse tekemisen tavasta, kun taas ilmauksista ”kravatti heiluen, pää kiiltäen” ensimmäisen voi sanoa kuvaavan tekemisen tapaa, toisen taas kuvailevan tilannetta.

Normien mukaisen produktiivisen käytön kannalta tehden-tyyppisen muodon voidaan sa­noa merkitykseltään vastaavan sivulausetta siten, että tekee, jota voidaan käyttää sekä toi­min­nan tapaa tai jopa keinoa kuvaavaksi että vain samanaikaisen toiminnan kuvaukseksi.

Merkityksen kannalta ei siis ole mahdotonta, mutta ei myöskään välttämätöntä, tulkita tehden-tyyppiset muodot instruktiiveiksi. Ne voitaisiin tulkita myös genetiiveiksi samoin kuin adverbiaaleina käytetyt jalan ja hiljan.

Instruktiiviksi on tulkittu myös sellaiset muodot kuin tekemän ja tehtämän silloin, kun ne esiintyvät pitää-verbin määritteinä. ISK § 121 MA-infinitiivi esittää esimerkkinä ilmauksen Mitä minun pitikään sanoman(i), joka viittaa siihen, että muotoon voi liittyä possessiivi­suffiksi, mutta ei käsittele tätä laajemmin. Toisaalta § 123 käsittelee sekä E- että MA-infi­ni­tii­vin instruktiiveja niin, että ne voidaan hahmottaa myös nippu­morfeemilla muodostetuiksi, ja mainitsee muun muassa, että ”mAn-muoto ei kuitenkaan ole merkitykseltään instruktiivi­mainen”.

Setälän vanha kuvaus

E. N. Setälän vanhin kuvaus instruktiivista on seuraava kohta hänen kirjastaan Suomen kielen lause-oppi: oppikirjan koe (1880):

Instruktiivi.

32. Instruktiivi ilmaisee

I. Keinoa, jolla työ toimitetaan. Yksikköä käytetään harvoin; esim. Me astuimme jalan kaupunkiin; Karhu kävelee neljän jalan; Hän veti kahden käden; Näinhän sen omin silmin; Tämän hän on tehnyt omin lupinsa; Kaikin voiminsa; Kaksin kämmeninsä (run.); En liiku omin lihoini, liikun luojani lihoilla, en väiky omin väkini, väikyn väellä kaikkivallan (Kal.).

II. Tapaa, miten tekeminen tapahtuu — tavallisimmin adverbisesti —; esim. Hän vei kirjani varkain pois; Kun on nuttu nurin puolin, niin on onni oikein puolin; Rinnan rikkahat ajavat, käsityksin köyhät käyvät. Adjektiiveista käytetään a) yks. instruktiivia adver­bi­ses­ti adjektiivien tahi adverbien positiivin määräykseksi; esim. Tavattoman huono, kauhean iso, suuren suuri, vaalean vehreä, tuhman ylpeä, liian rohkeasti.bkompa­ra­tii­vin ja superlatiivin monikollista instruktiivia adverbeinä verbin määräykseksi; esim. Puhu kovemmin, nopeammin; Hän juoksi vikkelämmin kuin sinä, mutta minä juoksin kaikkein nopeimmin. — Positiivin monikon instruktiivia tavataan vain harvoin adverbina, nk. hyvin, pahoin, väärin, nurin, oikein.

1 Muist. Instruktiivia käytetään myöskin merkitsemään määräämätöntä aikaa (ks. 26, 1, 2 muist., b) nk. aamuin, illoin, öin, päivin, harvoin. Samoin -sin-päätteiset, esim. öisin, päivisin, aamuisin.

2 Muist. Verbaalisesti ilmoittaa tapaa II:sen infinitiivin instruktiivi (josta ks. alempaa); esim. Tehden, nähden, tullen, mennen.

3 Muist. Instruktiivilla myöskin on usein distributiivinen merkintö; esim. Viisin ruplin; Minä määrin mätkäelin, puolitekoisin putkaelin omiani ohriani (Kal.). Varsinaiset distributiiviset päätteet kuitenkin ovat -ttain (oik. -ttaen) ja -tellen, jotka ovat oletettavat (käyttämättömien verbien) toisiksi infinitiiveiksi; esim. Kannuttain l. kannutellen (käyttämätön presens kannutan, kannuttelen); kapoittain, tuopittain, kaksittain; kaksitellen, yksitellen.

4 Muist. Toisinaan käytetään mon. instruktiivia paikallissijoissa ja etenkin adessiivissa olevan adjektiivin määräyksenä, joka adjektiivi täten on saanut substantiivisen luonnon; esim. Näillä tienoin, omilla silmin, pystyssä korvin.

5 Muist. Instruktiivia käytetään myöskin nominaalimoodin alalla joko subjektiivisena tai objek­tii­vi­se­na predikaatin täytteenä; esim. Sinun pitää menemän; Näen sinun tulevan. (Ks. al.).

Huomautuksia Setälän kuvauksesta: